Alkuun voisi myös mainita, että Sällskapsresan tuli jo talvikaudella katseltua, eli tämä on tavallaan pikauusinta. Silloin jäi kommentitkin kirjoittelematta, sillä oli hieman kiirettä ja sähellystä. Tykkäilin kuitenkin elokuvasta kohtalaisesti, joten luulisin, että toistamiseenkin kelpaa ja mahtuuhan väliin useampikin kuukausi. Lisäksi pitää muistaa, että aurinkorannoille lentelevä lomaelokuvaosasto alkaa jälleen vähitellen kuivahtaa näkemättömien osalta, joten uusintoihin sitä on turvauduttava. Iloisin mielin toistamiseenkin lähtee seurailemaan Stig-Helmerin lomailua, joka ei aina aivan suunnitelmien mukaan suju... Matkaan lähdetään Carl Hårlemanin sanoin:
"Kaikista kansoista mikään ei ole matkustavaisempi kuin ruotsalaiset."
Stig-Helmer (Lasse Åberg) on saanut jälleen yhden työpäivän päätökseen ja lumisohjoisia katuja kävellessään kiskoo perässään vinkuilevaa pikkukärryä. Tonttulakkiset tyypit lauleluineen kertovat, että jouluaika on kohta pian täällä taas. Verkkaisesti etenevä Stig-Helmer tekee pienen pysähdyksen matkatoimiston näyteikkunan eteen. Aurinkoisia mainoskuvia katsellessa reipas musiikki kajahtelee korvissa, eikä se mielikuvitukselta mahdotonta rasitusta vaadi, että näkee itsensä pakkastalven sijaan hellelämpötiloissa uima-altaan vieressä. SunTripin toimistossa on piipahtanut asioillaan myös Gösta (Roland Jansson) ja tuittuillessaan osoittelee, ettei kaikille vielä ole kauheasti joulumieltä kertynyt. Joka väliin tunkeva hemmetin holhousyhteiskunta hinauttaa autonkin nenän edestä pois!
Pysäköinninvalvoja Maj-Britt (Lottie Ejebrant) saa tosiaan hiukkasen rähjääväistä palautetta, mutta työtään vain tekee. Hän päätyy vaihtamaan pari sanaa tilannetta sivusta seuraavan Stig-Helmerin kanssa ja kertoilee, että Kanariansaaret kovasti houkuttelevat, tarkemmin ruotsalaisten suosima (ilmeisesti keksitty) Nueva Estoccolmon alue. Kovin vieraita nämä haikailut eivät Stig-Helmerille ole, vaan samat suunnitelmat mielessä pyörivät. Saattaa siellä pääkopassa mahdollinen lomaromanssikin hiukkasen kuumotella. Maj-Brittin sisar Siv (Kim Anderzon) on myös lähdössä reissuun, vieläpä tuittuilevan Göstan seuraksi. Omatoiminen espanjanopiskelu sisarusten iltapuuhiin lukeutuu. Maj-Britt on eronnut vähän aikaa sitten ja Siv toteaa, ettei tarvitse ainakaan yksin joulua viettää. Toinen kyllä vihjailee siihen suuntaan, että miehet on nyt hetkeksi nähty.
Gösta on siis myös lähdössä reissuun, mutta hänelläpä on juonia viekkaita toteutettavana SunTripille erinäisiä tehtäviä hoitavan lääkärin kanssa. Tohtori Levander (Magnus Härenstam) tahtoisi edullisen loma-asunnon eteläisemmiltä rannoilta ja siihen Göstalla on tarjolla vastaus. Jospa hiukkasen kierrettäisiin veroja oikeiden yhteistyökumppaneiden kanssa, niin tontista ja asumuksesta loksahtaisi reilu lohkare irti. Ajatuksena on pakkailla kymmeniä tuhansia käteisrahaa joululahjaan, sillä tuskinpa tullikaan näitä paketteja läpikotaisin auki repii. Homman pitäisi olla täysin idioottivarma, mutta mutta... Paketin kuljettajaksi valikoituu sattumalta tietysti Stig-Helmer, sillä hän on tullut Levanderilta hakemaan apua lentopelkoonsa. Arvokas lahja pitäisi toimittaa paikan päällä Viking-baariin, mutta ehkäpä Levanderin kannattaisi harkita toistamiseen, että kelle tämän homman lykkää...
Liput saadaan hankittua ja kovasti kaikenlaista turhanoloista oheistavaraa tyrkytetään mukaan. Pakkauspulmia pohdittavana vielä olisi, mutta sittenhän voidaankin jo matkaan valmistautua. Lähtöselvityksessä ja odotellessa Stig-Helmer tutustuu norjalaiseen Oleen (Jon Skolmen), joka on myös lämpimille rannoille suuntailemassa. Lentokentällä Maj-Britt taas huomaa, että sisaren matkakumppani sattuu olemaan samainen heppu, joka kovasti kitisi autostaan. Ehkei aivan kitkattomin alku tuttavuudelle, mutta voipi olla, että Göstan luonteessa on jotakin sellaista, joka monet asiat varsin hankaliksi kääntelee. Stig-Helmer ja Ole tulevat ihan hyvin keskenään juttuun, kun taas eräs ilmeisesti häämatkaansa aloitteleva nuori herra kovin innokkaana ikuistelee reissuaan filmille. Onhan se hyvä taltioida lähtöterminaalinkin tapahtumat tunnollisen tarkasti.
Tulli selailee Stig-Helmerin kantaman paketin pintapuolisesti läpi ja etäämmältä tätä tarkastusta seurailevan Göstan sydän varmaan hakkailee muutaman ylimääräisen tahdin. No, koneeseen kuitenkin päästään ja veroton kiinteistökauppa on askeleen lähempänä toteutumistaan pimeiden kruunujen poistuessa Ruotsin rajojen ulkopuolelle. Pari heppua on jo lentokoneessa hyvässä vauhdissa, mitä tulee alkoholiannosten tyhjentelyyn. Samaisilla kaveruksilla on suunnitelmana löytää Pepen juottola, josta lorautetaan viinipulloon tujuja tuliaisjuomia. "Aarrekartankin" tämä kaksikko on kaveriltaan saanut, jotta varmasti löytyisi. Koneen kiitäessä eteenpäin sanotaan tilapäiset heippa-heit kotimaalle, sillä viikon verran pakkaspakomatkan on suunniteltu kestävän.
Pimeät ja kylmät talvipäivät saa iloinen joukko hetkeksi unohtaa ja kun aurinko viimein hiukkasen piilostaan pilkistelee, niin kirvoittelee se aplodit lentomatkaajilta. Iloista ja innokastakin jutustelua on havaittavissa. Toiset saavat kohdevinkkejä ja Ole höpöttelee nopeisiin lentokoneisiin ja hieman toisenlaisiinkin elämäniloihin liittyvistä unelmistaan. Määränpäässä matkatoimiston opaskolmikko valmistautuu vastaanottamaan uuden porukan. Sikajuhlat ja muut riennot ovat selvästi vieneet mehuja sekä puhtia pois henkilökunnasta, mutta eihän siinä mikään auta, vaan uutta kierrosta pitäisi taas aloitella vanhojen asiakkaiden kirjautuessa ulos. Lasse (Ted Åström) tekee uupuneille kumppaneilleen palveluksen ja lupaa lähteä ryhmää vastaan lentokentälle.
Konekin lopulta laskeutuu ja perille koko ryhmä pääsee, vaikka yksi onkin jo kulautellut itsensä siinä määrin tillin tallin, että kyky kävellä omin jaloin on hetkeksi haihtunut. Kaikilta ei tämä lomaviikko lähde parhaalla tavalla käyntiin, sillä Stig-Helmerin matkalaukku seikkailee Östersundin viileämmillä seuduilla ja suksipakettia tarjoaa matkatavarahihna. Göstaa ei selvästikään letkeä lomailu kiinnostaa, vaan poistuupa melkein heti vuokrailemaan autoa. Muu ryhmä lähtee bussilla kohti majoituspaikkaansa ja matkalla Lasse mikrofoniin höpöttelee tarpeellista ohjeistusta. Kyllä, kyllä, hotellilla on ruotsalaista kahvia ja muuta välttämätöntä... Huoneita jaettaessa selviää, että niitä taitaa uupua yksi kappale, minkä takia Stig-Helmer ja Ole päädytään sijoittamaan samaan koppiin. Tavaroiden purkamisten ja alkuihmettelyjen jälkeen lomasaaren riennot jo houkuttelevasti kutsuvatkin. Kuka sitten mitenkin mielihalujaan lähtee toteuttelemaan...
Miten paljon näistä kommelluksista lopulta tykkäilee, riippuu pitkälti siitä, millaisena heppuna Stig-Helmer sattuu silmiin näyttäytymään. Mistäpä siis on paikoin vähän flegmaattiseltakin vaikuttava matkailijamme tehty? Ainakaan hän ei vastaa sitä mielikuvaa, mitä ensimmäisenä ajattelee sanan ruotsalainen kuullessaan, vaan saattaapi hiljaiselta ja hieman ujolta luonteeltaan muistuttaa enemmän suomalaista, jos tällä tavalla tyypittelemään lähdetään. Liikkeissään sekä sosiaalisissakin tilanteissa kaveri vaikuttaa olevan hivenen hukassa ja kömpelökin. Matkatoverien kirahviksi nimeämä Stig-Helmer tuon tuosta huvittaa muita vähän töksähtelevällä toiminnallaan. Jacques Tatin esittämä Hulot lienee toiminut yhtenä vaikuttimena. Tuleepa Stig-Helmerin menoa seuraillessa paikoin myös eräs herra Bean mieleen. Vaikkakin paljon kiltimpänä ja vähemmän pirullisena versiona.
Sympaattista ja lupsakkaa matkaseuraakin onneksi Stig-Helmerille löytyy, ettei ihan yksinään ihmetellä täydy. Skolmenin esittämä Ole on ehkä hiukkasen vetäytyvää uutta tuttavaansa riehakkaampi. Mistään varsinaisesta juhlahirmusta ei voida puhua, mutta tarvittaessa kyllä lähtevät tanssijalat viuhtomaan. Välillä parivaljakko säätelee hotellihuoneessa kaiuttimia tarkan kaavan mukaan sambaelämyksen maksimoimiseksi, välillä taas seikkaillaan toreilla, jotta Stig-Helmer saisi kasailtua kadottamansa paketin uudelleen. Äkillistä matkatavarakatoa poteva Stig-Helmer saa Olelta apua tässäkin suhteessa ja neuvoopa toinen vielä, että miten ujon kaverin kannattaisi lähteä Maj-Brittiä lähestymään.
Aivan kaikki eivät rentoutumaan pysty ja aurinkoisista maisemista juurikaan nauttimaan, vaan vanne kiristelee ja pumppu takoo milloin mistäkin syystä. Hyvänä esimerkkiepelinä vaikkapa Gösta, jonka koko reissu tuntuu olevan yhtä hävittyä taistoa. Kotimaassakin pinna oli kireällä ja sama jatkuu lomakohteessa, kun peilin kautta avautuva luvattu merinäköala ei lainkaan miellyttele. Odoteltu rahapaketti ei oikein baariin tahdo löytää, vaan seikkailee Stig-Helmerin matkalaukun mukana ympäri maailmaa. Sitäpä ei Gösta tiedä, vaan yrittää edistää kauppoja ja toki siihen golf-ottelu täytyy kylkeen sovitella. Vesieste lähtee kunnolla riepomaan hermoja. Kuuluu plumpsahdus, toinenkin ja kolmas, sitten saakin mailapussi lentää perässä jorpakkoon. Tietysti avaimet mukana, mikä mieleen palaillessaan lisää harmistuttaa. Viimeinen romahdus alkaa olla hyvää vauhtia lähestymässä, kun kauan kaipaillusta näkkileipäpaketista löytyykin pelkkää purtavaa. Erinäisiä vaikeuksia ja pulmia osuu jatkuvasti miehen tielle ja kaipa sellaisten kehittelykin jonkinlaiseksi erityistaidoksi pitäisi laskea...
Näin melko pikaisen uusintakatselun yhteydessä elokuvan kohtalaisen hidas nitkahtelu eteenpäin vähän pääsee viihtymistä verottelemaan. Sopiihan se verkkainen tahti hyvin elokuvan lötkölomailuun, mutta kieltämättä käy mielessä, että joitakin kuukausia enemmänkin olisi katseluväliä voinut venyttää. Huippukohdat olivat edelleen hyvin muistissa ja koska elokuva ei muutenkaan mitään tiivistahtista tykittelyä ole, niin eipä ensivilkaisullakaan mennyt hassutuksia niin paljoa silmien ohi. Rytmiltään letkeästä rantalomailusta muistuu tietysti mieleen Risto Jarvan Loma, josta tulikin tammikuussa vähän tarinoitua. Aivan identtisiä kaksosia nämä eivät ole, mutta onhan elokuvissa siinä määrin samoja juttuja, etten ehkä heti suostuisi uskomaan, jos vaikka Åberg väittäisi, että Jarvan teos on hänelle täysin vieras.
Siinä missä Jarvan lomakomedia veti katsojia kiitettävästi teattereihin, niin saman teki Åbergin kolme vuotta myöhemmin ilmestynyt elokuva länsinaapurissa keräillen silloisen lipputuloennätyksen. "Kirahvi" ei kuitenkaan ole aivan niin pihalla kuin Antti Litjan esittämä Aimo tuossa toisessa rantalomailussa. Kotimaisessa versiossahan matkatavarat päätyvät oikeaan kohteeseen, mies ei. Muutenkin Aimo on vielä hiukkasen Stig-Helmeriä jäykempi tapaus, vaikkakin vahingossa taituroi itselleen "aina sattuu ja tapahtuu"-tyypin maineen. Kummassakin muistetaan kostutella kurkkuja pienillä napsuilla, mutta voinee väittää, että suomalaisessa reissailussa alkoholilla on näkyvämpi osuus. Toisaalta eipä siinäkään mitään täysin tolkutonta humalasekoilua harrastella. Samankaltaisia aktiviteetteja kummassakin puuhastellaan, mutta tietysti Åbergin elokuva painottaa enemmän niitä ruotsalaisten turistien tapoja. Varhaisempi Loma lähtee hiukkasen huuruisestikin harhailemaan erinäisiin unisiin utuihin, mutta Stig-Helmerin lyhyistä välähdyksistä huolimatta nämä sivupolut jätetään pitkälti koluamatta.
Jos tahtoo ruutuvälitteisesti tuijotella eteläisiä maisemakuvia, niin siinä tapauksessa näistä kahdesta Jarvan elokuva on mielestäni parempi valinta, koska monipuolisuutta löytyy enemmän. Sekään ei postikorttiotosta toisensa perään ole, mutta tarjoaapa kuitenkin houkuttelevampia aurinkoisia näkymiä. Åbergin elokuva taas rajoittaa itsensä enemmän hotellin lähiympäristöön, eikä massiivisten rakennustöiden ympäröimä laajentuva turistikohde välttämättä kauneinta tai elähdyttävintä katseltavaa ole. Tokihan pieniä poikkeamia esimerkiksi sinne golf-kentälle tehdään, mutta yleisesti ottaen mitään erityisen eksoottista näkymää ei monestikaan kameran eteen eksymään pääse. Varmaan halutaan hiukkasen naljailla lomaviikkonsa pitkälti majoituspaikan liepeillä ja lähiliikkeissä aikansa viettäville (kenties laiskoille) matkaajille, mutta ehkä sinne sekaan olisi voitu sovitella pidempikin päiväretki.
Jarvan elokuvassa monikaan lomailija ei halunnut kotoisia tapojaan edes hetkellisesti hylätä, vaan paineltiin etelän rannoille syömään suomalaista ruokaa. Samansuuntaisesti Åbergin komedia ivailee jo nimensä kautta ja löytyyhän sitä joulujuhliin ruotsalaista perinneruokaa. Kotoisat joululeikit ja -laulutkin hoituvat, vaikka kuusi altaassa kelluisikin. Kaukana ollaan kotimaan pakkasasteista, mutta toisaalta taas niin kovin lähellä edelleen. Paikallinen kulttuuri vilahtelee vaikkapa opastetun kierroksen taustalla, mutta sitten onkin aika taas palailla hotellille nauttimaan jutuista tutuista. Rannallekaan ei kannata uskaltautua, vaan hotellin allas on parempi vaihtoehto. Näin opastelee Ole, koska avoimen meren äärellä auringonpistokset uhkaavat ja saattaa haikin haukata, hui-hui!
Osittain opastetun seuramatkailun kirot ehkä parhaiten kyllästyneiden oppaiden kasvoilta näkyvät, kun saman teatterin pyörittäminen viikosta toiseen alkaa vähitellen pikkuisen puulta maistumaan. Tervetuliaislaulun yhteydessä porukka vielä on edes puoli-innokkaasti mukana vannomassa tulevansa reippaammiksi ja terveemmiksi ihmisiksi. Lassen vetämissä jumppatuokioissa käy selvä osallistujakato, eikä reissun lähestyessä loppuaan mukana jaksa enää heilua kuin pari sinnikkäintä. No, miten kukin sitten tahtookaan rentoutua. Joillekin se saattaa lopulta olla suurikin onnistuminen ja reissun kohokohta, kun pitkään etsitty vähän väkevämpää "viiniä" kauppaileva puoti löytyy ja tuliaispullot saadaan talteen.
Jarvan ja Åbergin elokuvia yhdistää sekin, että kumpainenkin selvästi tahtoo kotimaansa massaturismin suuntaan hiukkasen pilkkaa kohdistella, mutta tekee tämän varsin kiltisti. Näitä ei oikein voi miksikään ilkeämielisiksi ivailuiksi väittää. Onkin ihan hyvä, että sävy pysyy pehmeämpänä, niin toimivat sitten rentoina lomakomedioina. Åbergin elokuvassa sattuu ja tapahtuu vähemmän kuin Jarvan teoksessa. Kömmähdyksille ja kommelluksille toki on paikkansa, mutta enemmän tässä tahdotaan erilaisille ilmiöille naureskella. Varsinainen vitsailu on sinänsä sivuosassa, mikä ei juurikaan haittaa. Åbergin varsin hillitysti esittämä Stig-Helmer sopiikin mainiosti yleissävyyn. Repäisevämmät heitot ja harrastelut jätetään muiden hoidettavaksi.
Jos näiden kahden pohjoismaisen rantalomakomedian paremmuutta tahtoisi arpoa, niin itse varmaan laittaisin Jarvan elokuvan hivenen edelle. Mitään suurta tasoeroa näillä ei ole, mutta kotimainen Loma on jokseenkin monipuolisempi ja lisäksi Sällskapsresan lainailee siitä muutamiakin juttuja. Jos tällaisista komedioista tykkäilee, niin molemmat ovat tutustumisen arvoisia. Esimerkiksi uudempaan ruotsalaiseen komediaan Sune i Grekland - All Inclusive verrattuna nämä molemmat lähestyvät mestariteosta. Siinä missä nämä vanhemmat elokuvat ottavat kovin rennosti ja esittelevät varsin pidettävienkin tyyppien seikkailuja ihmettelyineen ja unelmointeineen, niin uudempi perhekomedia vääntää väkinäistä vitsiä tiheämpään tahtiin ja antaa seurailtavaksi sellaisen perheen, että niitä hermoja taas riepotellaan. Sen verran vastenmielinen koettelemus Lassen perheen matka Kreikkaan onnistui olemaan, että puistattaa muistellakin. Jarvan ja Åbergin elokuvat taas herättävät lämpimiä mielikuvia, vaikka kumpainenkaan ei mitään suurta nerokkuutta edusta.
Muista elokuvista puhuttaessa on hyvä pitää mielessä, että Stig-Helmer ja Ole tosiaan jatkoivat reissujaan useammassakin jatko-osassa. Lasse Åberg ensimmäisen tapaan nekin ohjaili ja tietysti esitti sympaattista päähenkilöä. 1985 ilmestynyt Snowroller - Sällskapsresan II vei kaverukset lumilomailemaan laskettelun merkeissä. Se onkin vielä näkemättä, mutta jo valmiiksi osteltuna, joten varmaankin siitä myöhemmin jotakin höpötystä ilmaantuu. Kolmisen vuotta siitä eteenpäin ja kesäiset purjehdukset ja mökkijuhlat kutsuivat, eli SOS. Kertaalleen on tullut se katseltua ja sanoisin, että suunnilleen yhtä paljon miellytti kuin tämä ensimmäinen. Ehkäpä hiukkasen kohelluspainotteisempi kolmas osa on, mutta se sopii ihan hyvin. Siitäkin varmaan lisää tarinaa tulossa, kunhan elokuvasarjan seurailu edistyy. Vuonna 1991 siirryttiin golf-kentille elokuvassa Den ofrivillige golfaren. Näkemättä sekin, mutta hankittu vartoilemaan. Terveysaiheista reissailuakin kaksikko on harrastellut käsittääkseni ja sitä ihmetellään vuonna 1999 ilmestyneessä seikkailussa Hälsoresan - En smal film av stor vikt. Yli vuosikymmen sai kulua ennen kuin Åberg ja kumppanit palasivat aiheeseen toistaiseksi viimeisen kerran. 2011 ilmestynyt The Stig-Helmer Story ymmärtääkseni summailee tyypin vaiheita, mutta koska sekin on näkemättä, niin enpä tämän enempää lähde arvailemaan, että millaisista muisteloinneista mahtaa olla kyse. Kuusi elokuvaa siis yhteensä löytyy, mutta valitettavasti kahta uusinta ei taida Suomesta levyjulkaisuna löytyä, niinpä olen saanut osteltua vain neljä ensimmäistä. No, eiköhän niilläkin hetkisen pärjää, varsinkin, kun pari uusinta ovat IMDB:n puolellakin saaneet kohtalaisen kehnot pisteytykset.
Näiltä hankituilta levyiltä löytyy yli tunnin kestävä dokumentti I Stig Helmers fotspår vuodelta 2004. Ajattelinpa kuitenkin säästellä sen katselun tuonnemmas, ettei tule etukäteen nähtyä turhan paljon otteita katsomattomista kohelluksista. Sen verran alusta kuitenkin varmistelin, että myös dokumentti on tekstitetty suomeksi. Samaa ei voi sanoa levyltä löytyvästä kommenttiraidasta. Ruotsia sielläkin Åberg parin muun tyypin kanssa höpöttelee, mutta niitä tarinoita ei ole lähdetty kääntämään.
Lienee siis melko varmaa, että Stig-Helmerin ja Olen seikkailuista höpistään blogissa myöhemminkin. Noiden mainittujen jatko-osien läpikäyminen ei lainkaan vastenmieliseltä ajatukselta vaikuta ja oikein mielellään näiden kaverusten matkaan heittäytyy. Sällskapsresan on hyvä avaus näille reissuille ja hiljaisemmin huvittavien komedioiden joukossa näkisin sen ihan onnistuneena hassutteluna. Naurukohtauksia ei niinkään pääse puhkeamaan, mutta leveällä hymyllä kuitenkin seurailee. Jos repäiseviä lomasikailuja haikailee, niin ehkei tämä siinä tapauksessa ole paras vaihtoehto, mutta hiukkasen kömpelön Stig-Helmerin yrityksistä monenmoisista huvitusta kenties joillekin irtoaa. Näiden tyyppien rantalomailu ei tosiaan tapahtumarikkaudellaan ennätyksiä poksauttele, mutta jos jälkikäteen summailemaan lähtisi, niin kyllä listalle monenlaista puuhastelua kirjailla saisi. Räväkkyyttäkään ei täysin unohdeta, siitä pitäköön huolen vaikkapa se kiristävän piponsa kanssa tuskasteleva ja räyhäävä Gösta. Seuramatkalaisten tekemisistä yhdistellään varsin hyväntuulisessa sävyssä melko sujuvasti etenevä elokuva, joka katselijansa varsin vaivatta iloisen mielen aurinkoisille seuduille kuljettelee.
Sällskapsresan eller Finns det svenskt kaffe på grisfesten (1980) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti