Hiekkarannoilta on Ruotsiin palailtu ja ilmeisesti parikin vuotta väliin mahtuu. Talvikautta vietetään tässä tapauksessa jossakin syrjäseuduilla. Ormträskissa päämajaansa pitävän potkukelkkavalmistajan yritystoiminta jossakin määrin tökkii ja toimivia temppuja pitäisi keksiä. Ajatus ruotsalaisesta kansansuksesta nousee esille pelastamaan taloudellista tulosta. Toki tällainen oivallinen keksintö ansaitsee avokätistä yritystukea ja sellaista lähdetäänkin anomaan. Näistä rahoista päättäviä henkilöitä tuntuu enemmän kiinnostavan pujottelukisojen seuraaminen kuin mullistava suksikehitys toisaalla. No, pari suksimiestä päättää kuitenkin lähteä Alpeille kuvaamaan loistokasta mainosmateriaalia, joka talviurheiluvälinekauppaan uutta luistoa taikoisi.
Alppien vuoristomaisemat ja niihin liittyvät harrastukset toisaallakin kovasti kiinnostavat. Junaradallaan harrasteleva Stig-Helmer (Lasse Åberg) on myös kovasti lähdössä, vieläpä samaiseen Kirchbergin laskettelukylään, joka kahden miehen kuvausryhmän kohteenakin on. Ensimmäisestä elokuvasta tuttu kaveri länsinaapurista jo soitteleekin matkaan liittyen. Ole (Jon Skolmen) tiedottelee, että bussilla mennään, eli ei tarvitse lentopelkoistenkaan huolestua. Stig-Helmerin äiti ei lainkaan innostunut poikansa reissuajatuksista ole, vaan asenne tuntuu olevan pyh-pah, joutaisihan niitä tuntureita kotimaassakin katselemaan! Toisaalta, eipä hänestä se aikuisen miehen junarataharrastelukaan noin sosiaalisen elämän kannalta mitään parhautta ole, joten huivia kaulaan ja menoksi vain...
Lomakohteessa odottelee juttujen perusteella monipuolinen tarjonta laskettelusta ja hiihtelystä yleensäkin kiinnostuneille. Ehkä kaikkea kaikille olisi pienoista liioittelua, mutta mahdollisuuksia löytyy niin aloittelijoille kuin heillekin, jotka huimia rinnekyytejä kaipaavat. Kohta turistibussi kaartaakin jo kulman takaa, mutta aivan vielä ei olla perillä. Matkanjärjestäjilläkin on pieniä viime hetkien pulmia hoideltavana, koska majoitusjärjestelyt ovat jääneet pahasti puolitiehen. Sellaiset 15 yöpymispaikkaa uupuu ja hotellikin sattuu olemaan varsin täyteen varailtu...kiva, kiva!
Toisena oppaana toimivan Nallen (Jan Waldekranz) luova ja kenties ahneuden ajama hiukkasen katalakin mieli puuttuu peliin. Hän pyytää bussissa puuhastelevaa Mackania (Klasse Möllberg) järjestämään lomailijaryhmälle jotakin ylimääräistä aktiviteettia aikalisän toivossa. Kappas ja samalla hetkellä bussikuskille valkenee, että lumiketjut unohtuivat matkasta. Oi voi sentään, sillä pitää alkaa työntövoimin ahertamaan matkavälinettä ylämäkeen, jotta perillekin päästäisiin. Toinen taas tekee samaan aikaan kyseenalaisia asumisjärjestelyjä, mutta pääasia kai, että kaikille peti järjestyy. Kyllähän keljut kepposet rinteiden riehakkaissa riemuissa varmaan unohtuvat. Petipaikkoja jaellessa päästään samalla vähän vilkaisemaan, millaisia tyyppejä tämä seurue sisällään pitää. Näyttää siltä, että Stig-Helmerin kätöseen jälleen tietentahtoen tyhjä arpa lätkäistään, mitä huonekauppoihin tulee.
Ennen kuin lähdetään laskettelurinteitä viilettämään, on hyvä nostatella hieman yhteishenkeäkin ja lyhyellä laulelulla sitä yritellään. Matkanjärjestäjät kertovat myös päivittäin palkitsevansa osallistujia hauskimmista kommelluksista. Ensimmäisenä tämän vähemmän arvostetun palkintohatun saa päähänsä Stig-Helmer. Näinpä saadaan toinen näyttämään höpsöltä reppanalta koko porukan silmissä, vaikka rinneloma ei oikeastaan ole vielä edes käynnistynyt. Näistä sankarimme ei hetkellistä harmistumista enempää ala vinkumaan ja lomatunnelmia pilaamaan. Näyttääpä hän varsin hyvinkin kotoutuvan hiukkasen karuun ullakkohuoneeseen. Vähän on ahdasta ja kalustuskin niin ja näin, mutta viihtyypä kuitenkin. Seurueesta kyllä löytyisi niitäkin tyyppejä, jotka tällaisista kepposista antaisivat sitä tulikivistä palautetta.
Ole taas on keskittynyt vähemmän huonejärjestelyihin ja silmäillyt enemmän toisen sukupuolen suuntaan jonkinlaista ajatusta omaten. Hän lähteekin melkoisen nopsasti innostelemaan kaveriaan ulkoharrastusten pariin sisällä jumittamisen sijaan. Tosin ensin pitäisi poiketa suksikaupan kautta, koska välineiden suhteen kovinkin tarkka Ole on sitä mieltä, ettei Stig-Helmerin varusteilla pitkälle pötkitä. Mielipidettään tukeakseen napsauttaa kaverilta toisen suksen poikki. Vähän uudempaa jalkinetta lähdetäänkin yhdessä etsimään. Myöhemmin Stig-Helmer seisahtuu lyhyesti jutustelemaan Lotan (Cecilia Walton) kanssa ja siitäpä romanttisemmat unelmat saavat tuulta siipiensä alle.
Kuivaharjoittelua on turvallista harrastella, mutta Ole on sitä mieltä, että jospa vaikka vähitellen peruskurssin kautta rinteisiin riennettäisiin. Kaverille pieni napsu nautittavaksi ennen lähtöä viemään suurinta jännitystä pois. Lieköhän sekään ajatuksista erinomaisin aloitella laskettelua pienessä tuiterissa? Alkeiskurssi lähtee liikkeelle oikeasta välineiden kantotekniikasta, mutta siitä ei silti enää pitkää matkaa ole ensimmäisen rinteen huipulle. Käytännössä koko muu ryhmä innokkaana laittaa suksensa vauhtiin, mutta yhden miehen jälkijoukko rohkeuttaan keräilee. Viimeksi hän on tainnut kouluaikoinaan suksilla taiteilla, mutta löytyyhän sitä uskallusta lopulta pinkaista muiden perään. Nähtäväksi jää, tarjoaako tämä hiihtoviikko laskettelua maailman huipulla ja yhtä huimia suuteloisia vai pitääkö sittenkin hieman maltillisempaan menoon tyytyä...?
Ensimmäisessä elokuvassa lähdettiin hivenen hiljaisemmin liikkeelle ja minuutteja rullaili enemmänkin ennen kuin lentokone pääsi kuljettelemaan reippaita matkaajia eteläiseen Eurooppaan. Jatko-osassa ei enää ole tarvetta samalla tavalla tutustuttaa Stig-Helmeriin, vaan voidaan lähteä vauhdikkaammin reissuun. Hidastelusta ei tässä tapauksessa voikaan tekijöitä syytellä. Alkupohjustukset käydään läpi lyhyen ja napakan kaavan kautta ja tosiaan se linja-auto seikkailee vuoristomaisemissa siinä vaiheessa, kun aikalaskuri ilmoittelee, että vasta runsaat kolmisen minuuttia on kulahtamaan päässyt.
Elokuvien välillä sympaattisen matkaajamme ei hirmuisesti ole ehtinyt muuttumaan. Yleinen epävarmuus ja kömpelyys sekä sanoissa että teoissa edelleen ystävässämme asustelee, mutta hyvä niin, sillä ilman saattaisikin olla jo paljon kuivakampaa katseltavaa. Näistä pienistä ja jatkuvasti kertyvistä vastoinkäymisistä huolimatta Stig-Helmer edelleen pyyhältelee menemään varsin positiivisella elämänasenteella. Harvemmin hänet suu mutrussa onnistuu yllättämään, vaan yleensä hymy lähtee levenemään ja sama toistuu monesti minimaalisella viiveellä katsomossakin. Herra Bean tästä hivenen omalaatuisesta veijarista tulee mieleen ja kun tässä toisessa osassa epäonniset fyysiset kömpelöimisetkin ovat lisääntymään päin, niin vaikutelma paikoin vahvistuu entisestään. Ainakin omiin silmiin Lasse Åberg on onnistunut tekemään Stig-Helmeristä siinä määrin sydämellisen tyypin, että hänestä helposti pitää.
Olekin tuntuu edelleen olevan sama seikkailunhaluinen heppu, jolla hiihtomyssy ei hirveämmin kiristele. Siinä vaiheessa, kun kaveri vielä empii kuivaharjoittelun parissa "hotelli"huoneessaan, niin on Olen homma vähän vihjaista, että tällä menolla jäävät parhaat lomariennot kokematta, joten jospa kipinkapin lähdettäisiin tuulettumaan. Rakkaus välineurheiluunkaan ei ole minnekään kadonnut, sillä jalkojen alle pitää saada parasta uusinta uutta. Erilaisia turhakemaisia vimpaimia ei nyt koskaan voi olla liikaa. Jarruvarjot suksista edelleen puuttuvat, mutta jospa valmistaja seuraavaan kehitysversioon nekin ymmärtäisi laittaa... Sanomattakin on selvää, että Olen lasketellessa, myös musiikki lähiympäristöön kajahtelee.
Vaikka Ole edelleen kaveriaan erinäisissä pulmissa ja jahkailuissa auttelee, niin sen verran on rohkeus lisääntynyt, ettei tarvitse koko aikaa olla eteenpäin tuuppimassa. Lotta alkaa alkujutustelujen jälkeen enemmänkin Stig-Helmeriä kiinnostaa, mutta pulmapa on, että hän ei ole ainoa, joka näin tuntee. Samoissa kuvioissa pyörii oppaana toimiva Nalle ja ilmeneepä vähitellen, että kuvausryhmän kaverukset kovasti yrittävät saada Lottaa ja tämän ystävää seurakseen. Stig-Helmerin mielessä nämä rakkauselämän koettelemukset hivenen ylidramatisoituvat, mutta pääseepä hän todellisen elämän puolellakin näyttämään osaamistaan eräänlaisessa kilpatilanteessa. Tosin on jokseenkin vaikeaa sanoa, kenen eduksi kyseinen kommellus lopulta päättyy... Saadaanhan sitä järjestettyä vähän aikaa Disney-henkiselle romanttiselle päivällisellekin...awww!
Rantalomailussa eräänlaisen kärttyisän ilonpilaajan osan sai hoidettavakseen Gösta, jolla oikein mikään ei ensimmäisessä elokuvassa onnistunut paitsi vaikeuksien löytäminen milloin mistäkin. Gösta ei hiihtoreissulle mukaan päässyt, mutta Göte (Björn Granath) paikkailee varsin ansiokkaasti. Hermoilu kyllä hoituu ja ärhenteleväistä palautetta lähtee heti, jos joku asia ei herraa satukaan miellyttämään. Linja-autoa joutuu lykkäilemään, passikuvista pyydetään liikaa hintaa, vaimo juttelee liian ystävällisesti tarjoilijalle, suksisamurait hurjastelevat rinteessä päättömästi, lääkäri ei osaa hommiaan ja ja ja...raaaargh! Siinä saa oma perhe ja muutkin reippaan ripauksen seuramatkailun aitoa ihanuutta, kun Göte ei lainkaan kainostele tyytymättömyytensä ilmaisemisessa.
Osittain siis jatketaan hyvinkin tutuilla laduilla, mitä huumoriin tulee. Toisaalta hassuttelua viedään selkeästi fyysisemmän kohelluksen suuntaan, mikä tietysti onkin varsin luontevaa. Laskettelurinteet yhdistettynä vaihteleviin taitotasoihin tarkoittavat lähes automaattisesti monenlaisten muksausten kokoelmaa. Paikallinen lääkärikin käy aamulla lunta tunnustelemasta ja osaa sen perusteella päivän aikana kertyvien murtumien määrää arvioida. Stig-Helmerin ensimmäiset haparoivat yritykset eivät sentään jalkoja poikki laita, mutta kaoottinen ilmalento muistuttelee, ettei jarrutteluoppitunti välttämättä turhimmasta päästä olisi. Kunhan saadaan sukset vauhdikkaammin luistamaan, niin purot kutsuvat ja rämähdyksen kera pistäydytään yllätysvierailulle, oi-voi...
Kaikkea törttöilyä ei sentään Stig-Helmerin hoidettavaksi jätetä, vaan kömmähdyksiä muillekin sattuu. Yksi ja toinenkin siellä seassa kaatuilee ja horjahtelee. Hieman alle kymmenen hengen porukka taas vastailee taidokkaammista esityksistä, eli mukaan saadaan vähemmän säheltäväistäkin hiihtokuvaa, jospa vaikka joku sitäkin kaipaisi. Loppuun laitetaan vielä enemmän tai vähemmän leikkimielistä laskettelukisaa, kuka sitten milläkin asenteella alaspäin viilettää. ...Tai millaisin välinein. Hiihtohississäkin vähemmän tavanomaiseen tapaan matkustellaan ja ihmetellään ylösalaisin roikkuessa, että mitenpä sitä nyt tulisikaan toimia? Sen uskaltaa helposti luvata, että lasketteluriehaa riittää kyllä yhden komedian tarpeisiin ihan hyvin. Toteutuksessa ei välttämättä päädytä rutistuksiin, jotka saisivat haukkomaan henkeään, mutta eipä leppoisaan rinnelomailuun niitä välttämättä kaipailekaan. Lumisiin maisemiin sijoittuvat toimintaelokuvat ovat sitten asia erikseen.
Ensimmäisessä elokuvassa jäivät rantakierrokset pitkälti tekemättä, koska hotellilla ja ravintoloissa luuhailu innosti turisteja enemmän. Alppimatkalle kuitenkin on lähdetty reippaammilla ja meneväisemmillä mielillä, joten talvista maisemaa saa monipuolisemmin nähtäväkseen kuin edellisen eteläistä lomakohdetta. Tunnustaudun edelleen havumetsäisten valkeiden rinteiden ihailijaksi ja niitähän riittää. Välillä maltetaan vauhtia vähän jarrutella ja lähdetään lähemmäs huippuja lounastamaan. Muutenkin vuoristokylä on varsin viehättävää silmäiltävää. Sumu ja usva toki välillä näkökentän varsin minimaaliseksi rajaavat, mutta sellaisista sokeista hetkistä huolimatta Sällskapsresan II - Snowroller käyttää edeltäjäänsä paremmin maisemamahdollisuuksia hyödyksi.
Aivan niin yksipuolista meno ei huvittelun suhteen ole, että kaikki riemu laskettelukömmähdyksistä revittäisiin. Hyvä niin, ettei Stig-Helmeriä ihan pelkästään tusinakohkaajaksi taannuteta, vaan sitä hillitympää puoltakin esitellään tasaiseen tahtiin. Alkupuolen muistettavammista sähläyksistä voisi mainita vaikkapa sen, kun päähenkilömme hyvää hyvyyttään menee auttamaan miestä mäessä. Takaluukun päällä painona istuskellessaan sitten avuttomana katselee, miten lähestyvä ja lähestyvä lumilinko lopulta oman matkalaukun hotkaisee ja kamppeet melko pitkälti tärvelee. No, lohdutukseksi tästä suorituksesta irtoaa se aiemmin mainittu päivän mokapalkinto. Samaiseen sarjaan sijoiteltavia sattumuksia matkaan kyllä katsojan iloksi enemmänkin mahtuu.
Aiempaa etelänmatkaa lopeteltiin aurinkoisilla joulujuhlisteluilla ja vähän samansuuntaista päätöstä toisessakin haetaan. Laskettukisojen jälkeen hakeudutaan suurten tuopposten ääreen ja tähtitaivaalla raketit poksauttelevat uutta vuotta vauhtiin. Toisilla tunnelmat ovat kovassakin nousussa, jotkut koitosten ja rientojen uuvuttamat taas mietiskelevät yksinäisistä lepohetkistä. Lämpimissä mielialoissa viimeisiä minuutteja kuitenkin kahlaillaan, mikä sopivaa onkin, koska eipä tässä edelleenkään olla tekemässä mitään ilkeällä ivalla revittelevää teosta, vaan kiltin sävyn omaavan kommelluksen parissa jatketaan. Sällskapsresan II - Snowroller on niitä elokuvia, jotka onnistuneesti kirvoittelevatkin paikoin hyvinkin tyhmistä jutuista hyvänmielen naureskelua ja siitähän helposti nauttii.
Välillä niitä kohelluspanoksia pikkuisen kohotellaan, mutta kokonaisuutta värittää toisessa osassakin hillitympi ja hahmovetoisempi meno kuin repäisevästä tilanteesta toiseen jolkottelu. Vielä ei ainakaan kyllästyminen kimppuun iske ja viihtyvyysmittarit värähtelevät selkeästi plussan puolella. Lopussa saatetaan vähän vihjaista siitä, mitä kaverusten kolmannessa reissussa on luvassa. Siihenkin vielä palaillaan, kunhan eteen ilmaantuu elokuvailta, jona haluaa ne purjeet mastoon kiskaista ja mökkilomaa viettämään lähteä. Loppuun voisi vielä mainita, että vaikka kaksi ensimmäistä elokuvaa hieman erilaista huumoria harjoittavatkin, niin kummastakin suunnilleen yhtä paljon tykkäilen.
Sällskapsresan II - Snowroller (1985) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti