Taivaallisista korkeuksista taas pikkuhiljaa tiputtaudutaan pilvien hälventyessä edestä. Kamera kiitelee meren laineiden tuntumassa kohti rannikkokaupunkia. Katsojan lisäksi meren suunnalta on näihin maisemiin saapumassa enemmänkin matkaajia kaukaisia. Vuosi on 1903 ja Etelä-Afrikassa käydyt buurisodat on saatu hiipumaan. Siellä vapaaehtoisina taistelluista tuhansista briteistä osa hakee uutta kotia kuningaskunnan reunamailta Uuteen-Seelantiin päätyen. Sotilaiden matkassa tai vanavedessä kulkeutuu Etelä-Afrikasta toisella puolella taistelleitakin. Moni on menettänyt pitkässä sodassa maatilansa, omaisuutensa ja paljon muutakin.
Yksi näistä mahdollisesti uutta alkua kaukaisemmilta seuduilta etsivistä on Arjan van Diemen (Ray Winstone), joka ei ymmärrettävistä syistä enää näe mitään mieltä jäädä aiemmille kotiseuduilleen. Hän koki omat menetyksensä vuosien 1899 ja 1902 välillä käydyssä toisessa buurisodassa. Ehtipä hän siellä sotiessaan kartuttaa pelottavaakin mainetta. Siksipä majuri Pritchard Carlysle (Gareth Reeves) selaillessaan laivan matkustajaluetteloa hieman hätkähtääkin van Diemenin nimen nähdessään. Carlysle lähettääkin nopeasti apulaisensa sataman suuntaan pyytämään van Diemenin hieman jutustelemaan. Vastaan lähtevä Saunders (Mark Mitchinson) on selvästi edelleen katkera ja tarjoaa van Diemenille revolveria tervehdykseksi. Välit eivät todellakaan ole lämpimät, kun lähdetään Carlyslen juttusille.
Kaikki eivät kuitenkaan ole halukkaita jatkamaan katkeruuksia ajasta iäisyyteen, vaan rauhallisempi yhteiselo entisistä vihollisuuksista huolimatta mahdollisuutena näyttäytyy. Carlysle itse jahtasi parinkin vuoden ajan maanviljelystä sissisodankäyntiin vaihtanutta van Diemenia, joka tunnettiin murhanhimoisena piruna. Mikä sitten lie legendaa ja mikä taas totuutta, se jäänee sotavuosien hämäriin. Varovaisesti tilannetta tunnusteleva majuri olisi halukas jättämään nämä kärhämät sinne tuhansien kilometrien taakse ja kyselee van Diemenilta viljelysuunnitelmia. Osoittaapa siinä samalla jonkinlaista katumusta toisen raskaisiin menetyksiin liittyen. Yksi ja toinen on syystä ja toisesta kauas kodistaan päätynyt. Carlysle tuumailee, että tilaa riittää molemmille ja toivottaa vieraansa tavallaan tervetulleeksi.
Ilta hämärtyy ja jonkin laivan kyydissä on samaan kaupunkiin päätynyt Kereama (Temuera Morrison). Hän on vetäytynyt erääseen talliin seuralaisensa kanssa hieman heinissä pyörähtelemään. Tälle illalle ei kuitenkaan kohtalo tahdo kovin kivaa päätöstä raapustella, vaan samaiseen rakennukseen astelee Saunders kahden muun sotilaan kanssa. Jo valmiiksi kiukkuinen Saunders on vielä juopotellut ja mielentilasta päätellen lasiin on eksynyt enemmänkin sitä rähinäjuomaa. Pahalla päällä siis ollaan ja siinä vaiheessa Kereama vaikuttaa erinomaiselta kohteelta, mitä tulee uusien ja vanhojen kaunojen purkamiseen. Kolmikko päättääkin täysin syyttä antaa toiselle "opettavaisen" pahoinpitelyn. Ylenkatsonta ja väkivaltainen käytös näillä kavereilla on voimissaan ja sen suuremmitta vaikeuksitta joukolla lähdetään yhtä pieksemään.
"Reippaat ja rohkeat" sotilaat hakkaavat ja potkivat Kereaman maahan, mutta tämäpä ei tahdokaan alistuneena jäädä niin vain höykytystään hyväksymään. Vastarintaa ei ehdi pitkään jatkua, kun saadaankin todella typerien tapahtumien sarja vauhtiin. Humalaisille sotilaille nyrkit eivät enää riitä ja kouriin kaivellaan kaikenlaista tylyä sekä terävää työkalua. Käsistähän se huitominen karkailee, kun vailla järkeä tai harkintaa lähdetään huiskimaan. Pari sekuntia myöhemmin tietysti kaduttaa kovasti, mutta vähän myöhäistä se joidenkin osalta siinä vaiheessa on. Saunders kuitenkin jatkaa vihan huurustamalla mielellään eteenpäin. Kereama ymmärtää, ettei tämä ole hänen kannaltaan lainkaan hyvä ja karkaa paikalta. Eipä ole kovinkaan vaikea arvailla, kenen niskoille syyllisyyttä lähdetään vierittelemään...
Ennen pitkää paikalle saapuu majuri kyselemään, mitä tapahtui ja kuka riehumisista on vastuussa. Kaikki todistajat tietysti ovat sitä mieltä, että pakomatkallaan pinkova Kereama on syyllinen. Carlysle ilmeisesti epäilee jonkin verran, mutta alkaa suunnittelemaan etsintää. Pienehkö porukka lähtisi aamun valjetessa perään, avuksi paikallinen opas Bryce (Andy Anderson). Koirat jätettäisiin kuitenkin matkasta pois, ettei tulisi mitään verilöylyä. Luultavasti samansuuntaisista syistä Saunders kehotetaan astelemaan takaisin kasarmille. Kadulla kävelee myös van Diemen, jolle Carlysle tekee ehdotuksen toisen jäljittäjän paikasta, sillä taitavalle sellaiselle varmasti tarvetta on. Jos Kereama saadaan elävänä, niin siitä kilahtaisi sata puntaa van Diemenin taskuun, jos taas toinen napataan vähemmän eläväisenä, niin pitää tyytyä vain neljännekseen. Siinäpä sitä on selvää kannustinta saada Kereama hengissä oikeudenkäyntiin.
Pimeys väistyy, eikä rannikolla vähän epämääräisesti harhaileva Kereama ole vielä saanut kovinkaan suurta etumatkaa jalkaisin juostua. Ratsastajat ovat nopeasti jäljillä ja alkaakin näyttää siltä, että olikohan se sitten sellainen vähän lyhyeen lopahtava karkumatka. Ehkä jokin samansuuntainen käy Kereamankin mielessä, sillä päättääpä hän hylätä rantapolut ja lähteä kumpuilevampiin maastoihin. Paikoin tiheätkin pusikot, kukkulat sekä lohkareet vaikeuttavat huomattavasti jahtaajien hommia. Hieman hämmennystä aiheutuukin, sillä Bryce väittää Kereaman jatkaneen rantaa pitkin. Se vaikuttaakin loogiselta, sillä edessä häämöttää satama, jonka kautta pääsisi rauhallisemmille vesille. Joukosta vain van Diemen on sitä mieltä, että rannalta löytyvät jäljet ovat jonkun toisen ja karkulainen on lähtenyt kohti sisämaata. Näin saadaan joukkoa puoliksi. Hevosetu katoaa myös, sillä kivikoissa ja pusikoissa ei ratsastelu enää oikein onnistu. Van Diemen lähtee määrätietoisesti perään yksinkin, eikä Kereaman todellakaan vielä kannata helpottuneena huokaista. Jääkö karkulainen löytymättä vai hirsiköysikö jossakin odottelee...?
Kyllähän näistä lähtökohdista ihan hyvää jahtia, vääntöä ja muuta kamppailua saadaan aikaan. Samansuuntaisia elokuvia on tietysti aiemminkin nähty, mutta vieläkään ei mielenkiinto sitä lajia kohtaan pääse hiipumaan. Tracker ei edes yritäkään mitään aiemmin näkemätöntä uutta mukaan heittää, vaan pitkälti peruselementeillä tätä tarinaa pohjustellaan sekä liikutellaan. Saadaanhan mukaan omaperäisempääkin vivahdetta, jota on havaittavissa vaikkapa van Diemenin ja Kereaman välisissä keskusteluissa sekä kovaotteisemmissakin selvittelyissä. Lisäksi jahtiporukan sisältä löytyvät keskinäiset vihamielisyydet edellisiltä vuosilta tuovat mukanaan jännitettä. Etenkin loppupuolella saadaan silläkin osastolla vähän panoksia kohoteltua.
Kummankin päänäyttelijän suhteen oli ennakkoon myönteisiä odotuksia, mutta jotenkin sitä ajatteli, että Temuera Morrison tässä loistaa enemmän. Morrisonin muita nähtyjä elokuvia muistellessa tulee sellainen mielikuva, että intensiivistä ja samaan aikaan vakuuttavan uskottavaa työskentelyä hän on ruutuihin tuonut. Synkkäsävyinen ja sydäntä piinaileva Once Were Warriors toimikoon malliesimerkkinä tässä tapauksessa. Pieni pettymys pääseekin syntymään, koska ei Morrison tunnu saavan karkaavaan Kereamaan sellaista puhtia kuin olisi toivonut. Raivokin jää paikoitellen hämmentävänkin väkinäiseksi ollen eräänlaista puolikarjahtelua ja oudon tuskallista ilmeilyä. Tuskinpa teen suurtakaan vääryyttä Morrisonia kohtaan, jos väitän, ettei hän tässä jäljityksessä ole aivan parhaalla panoksellaan mukana.
Jos Morrisonin pisteet omissa mielikuvaisissa tilastohäkkyröissä sattuisivatkin hieman laskusuuntaan kääntymään, niin Winstonen taas nousevat varsin rapsakasti. Selailin hänen filmografiaansa ja täytyy todeta, että toistaiseksi hän on ollut selvästikin omille silmille eräänlainen näkymätön mies. Paljon on elokuvia kaverilta nähty, mutta mitään erityisen voimakasta vaikutelmaa ei niistä ole syntynyt. Sivuosissa Winstone toki on usein viihtynyt, mutta silti joutuu taas kerran oman puusilmäisyyden myöntämään. Uskallankin väittää, että tämän elokuvan jälkeen kaverin tekemisiä luultavasti tarkemmin tutkailee. Sen verran nappiin osuu monikin asia tässä tulkinnassa.
Toisen osapuolen hieman ontuessa ei tästä valitettavasti pääse muodostumaan aivan sellaista tahtojen tuimaa taistoa kuin etukäteen toivoi. Toisaalta ei ole mitään syytä höpötellä, että kaksikon ja muidenkin kinat kylmiksi jättäisivät, vaan kyllähän kierrokset kiitettävästi paikoin kohoilevatkin. Sinänsä elokuva on moniltakin osiltaan hidastempoinen ja antaa aikansa tarpeellisille tuokioille, mutta siitä huolimatta hieman yli 90-minuuttisena varsin tiivis paketti, jossa ei lähdetä liikoja rönsyilemään. Heppujen tarinoinnit välillä yrittävät muualle karkailla, mutta mitään mittavampaa takaumaa ei ole luvassa. Pohjustelut käydään napakasti läpi ja jäljitystä päästään harrastelemaan noin 15 minuutin jälkeen. Hahmojen taustat ja ajatukset siinä reissun edetessä selkeytyvät tai sameutuvat, mitenpä sitten tahtoo mielten muljahduksia tarkastella.
Reissu ei tosiaan iloisten naurujen ja leppoisan jutustelun merkeissä etene, mutta eipä se toisaalta ole mikään voimasanojen värittämä lohduton taivallus kohti lohduttoman synkkää selvittelyä. Jonkinlaisia vitsintapaisiakin korviin harvakseltaan pääsee eksymään. Tokihan ne ovat kovin yrmyileviä juttuja, mutta sopivatpa kuvaan kuitenkin, koska ei kai tarkoituksenakaan ole kahden päähenkilön välille verivihollisuutta kehitellä ja paikoin kevyemmälle vaihteelle laittaminen auttaa välien lähentymisessä. Tässäkin muodossa muutama vakavampi sananvaihto ei erityisen luontevana pääse näyttäytymään ja väittäisinpä, että nämä höpöttelyt pistäisivät silmiin sekä korviin paljon pahemmin ilman ajoittaista huumoripehmennystä.
Tuossa vähän aiemmin väitin elokuvaa tiiviiksi paketiksi, mutta lähinnä siis siinä mielessä, että laitetaan juttu liikkeelle nopeasti, ei rönsyillä mahdottomasti ja kestokin pidetään runsaassa 90 minuutissa. Mitään toimintajuhlaa en todellakaan lähtisi kellekään tässä tapauksessa kauppaamaan. Esimerkiksi tämä traileri antaa mielestäni varsin virheellisen kuvan elokuvan menosta ja hengestä. Melkein jokaisesta toiminnallisesta kohtauksesta on siihen poimittu pätkiä ja pariminuuttinen täyttyykin erilaisista yhteenotoista. Jos sellaisilla odotuksilla lähtee elokuvailtamaa käynnistelemään, niin voi käydä aika pitkäksi. Tracker tarjoaa usein verkkaisempia suvantoja, joissa rauhalliseen tahtiin käydyt keskustelut taukoineen saavat runsaasti aikaa. Välillä vaikuttaa siltä, että pysähtyy vielä kokonaan, mutta mielellään sitä iltanuotiolle levähtää kunnolla.
Toimintakohtausten suhteellisen vähäinen määrä on yksi syy, mutta en muutenkaan lähtisi elokuvaa ensisijaisesti toimintaa haikailevalle suosittelemaan. Kieltämättä löytyy sitä hyvääkin vääntöä, mutta lievästi silmiä häiritsevää sekavuuttakin on kuvissa havaittavissa. Alkupuolelta esimerkkinä vaikkapa tappelu hevostallissa, joka heiluu ja huojuu hieman liikaakin. Oma syynsä tietysti paikan vähäisellä valoisuudellakin, mutta eiköhän ole tavoiteltukin hektisempää jälkeä, josta en oikein ikinä ole osannut intoutuneena hihkua. Toiselta puolikkaalta alkaakin löytyä sellaista hurjistelua, joka tempaa paremmin matkaansa. Välillä kirjaimellisestikin, kun kierähdellään ja pyörähdellään koviakin rinteitä alas. Ne kivet ja kalliot eivät ainoita kovia juttuja näissä koitoksissa ole, vaan kun vauhtiin päästään, niin alkaa olla hengenlähtökin lähellä. Tracker ei ole mikään viihteellinen verijuhla, mutta eipä toisaalta väkivaltaa pehmittelevä tapauskaan. Suomessa onkin laitettu ikäsuositukseksi 16, mikä vaikuttaa ihan sopivalta, kun mietitään kuvastoa ja yleistä henkeäkin.
Kuvastoon liittyen voisi vielä napista siitä, että ainakin tämä kotimainen levyjulkaisu vaikuttaa siltä, että on päätetty harrastella kuvien rajailua uudelleen. Esimerkiksi IMDB mainitsee kuvasuhteeksi 2.35:1, mutta oheiset kuvakaappauksetkin kertovat, että eipä se ainakaan tämän levyn kohdalla paikkaansa pidä. Ahtaus tulee selkeimmin esille lähikuvissa, mutta mielensähän väkisinkin pahoittaa, kun miettii vaikutusta kaikkiin upeisiin maisemiin, jotka elokuvan aikana ehditään nähdä. Oi voi sentään, että on syystä käsittämättömästä pitänyt typistelyjen teille lähteä. Näinkin uuden elokuvan kohdalla ei oikein voi käyttää selityksiä, ettei ollut parempaa lähdemateriaalia saatavilla. Varsinkin, kun suuri osa muiden maiden julkaisuista esittää asiansa alkuperäisin kuvasuhtein. Bonuksetkin puuttuvat levyltä, joten kehuja ei niinkään tee mieli julkaisijan suuntaan lähetellä. Ennemmin harkintaan menee vaikkapa Englannissa julkaistun Blu-Rayn hankkiminen tilalle. Siitä pitäisi löytyä parempaa kuvaa, kommenttiraitaa ja muutakin lisuketta. Kovin vaikea antaa anteeksi tällaisiin komeilla kuvilla tykitteleviin teoksiin kohdistuvaa "jälkirajailua". Ei näin!
Sellainen kieltämättä ikävä ja kitkerä sivumaku ei onnistu läheskään lannistamaan näiden näkymien loistoa. Laajoilla maisemakuvilla juhlitaan jahdin aikana niin paljon, että taukonappulataipumuksia omaava saa harrastustaan kyllä toteutella enemmänkin ja väkisinkin jää lisää ihmeteltävää sekä ihasteltavaa muihin katselukertoihin. Ja niitähän tietysti tällaiselle monessakin mielessä laadukkaalle elokuvalle uskaltaa arvailla kertyvän. Siitäkin voisi kiitosta laittaa, että suuri osa tapahtumista sijoitellaan mukavasti vuorokauden valoisampiin tunteihin. Pimeässä hapuillessa menisi monia hyviä juttuja epäilemättä kirjaimellisesti hukkaan. Parempi ottaa mallia van Diemenista ja auringon seikkaillessa mailleen laittaa nuotio tulille, iltapalaa väsäilemään ja lopulta hiljentyä kirjaa silmäilemään ympäröivän luonnon äänistä nautiskellen. Ainakaan tämä katsoja ei laittaisi lainkaan pahakseen, vaikka jollakin tekosyyllä näitä iltahetkiä olisi hiukkasen enemmänkin venytelty. Tuntuu sopivan erinomaisesti van Diemenin hahmoon tällainenkin tunnelmointi ja samalla kauniin rauhalliset hetket ennen unia tuovat mukavaa vaihtelua jahtipäiville.
Varsin viehättäviä nuotiopaikkoja kyllä löytyykin ja vastaavissa mielellään aikaa vaikkapa hyvän kirjan kanssa viettäisi. Päähenkilöt talsivat läpi sellaisten seutujen, että sielläpä yksi ja toinenkin varmaan tahtoisi tuulen tuivertamana käpsytellä. Uusi-Seelanti tarjoileekin niin kaunista kuvaa, että retkeilyinto ehtii elokuvan kuluessa kasvaa pienen vuoren mittoihin. Nämä toinen toistaan upeammat taustat vievät ainakin tämän katsojan kohdalla osan huomiosta tietyistä keskusteluista, mikä lienee ihan hyväkin harhautus, sillä katsoisin vuorosanailupuolen monesti töksähteleväsksi ja yleisestikin elokuvan heikompaan osastoon kuuluvaksi. Hapuilevan lopetuksen suhteen syntyy samantapaista vaikutelmaa. Jylhät kalliot kohoilevat korkeuksiin ja vesiputoukset taas vyöryvät siinä määrin komeasti alas, ettei ehkä juttuihin niin kärkkäästi ole halukas tarttumaan. Minusta Tracker olisi voinut sisältää enemmänkin maisemavoittoisia sekä hiljaisia tunnelmapaloja heikoimpien höpöttelyjen kustannuksella. Myös lopetus vaikuttaa turhankin selittelevältä.
Mitä kuviin tulee, niin luvassa ei tietenkään ole pelkkää pönötystä mahtavien maisemien edessä, vaan käytännönläheisempää otettakin näkyy. Jahdin alussa Kereama on tappelun seurauksena lievästi haavoittunut. Paikallista kasvistoa tunteva ja näppärä kaveri tietysti ottaa luontoäidin kotiapteekin käyttöönsä. Siinä matkalla väsäilee itselleen myös jalkineet, murkinaa ja vähän muutakin. Perinteisiä harhautusjekkujakin kokeillaan, mutta tarkkasilmäisen ja kokeneen jäljittäjän kohdalla niiden hyöty on vähän niin ja näin. Kereaman kannalta ikävä tilanne tarkoittaa, ettei oikein voi iltasella istahtaa nuotion viereen lämmittelemään, vaan pitää kärvistellä koleat ja hyttyspitoisetkin yöt ilman lisälämpöä. Ehkei tässä tapauksessa mitään ääriolosuhteiden selviytymistarinaa lähdetä liikuttelemaan, mutta paikoin sääkin avoimen taivaan alla kulkevia koettelee. Katsomossa tykkäillään, kun joet, kummut, kalliot ja metsät vuorottelevat tuoden omia haasteitaan. Näiden moninaisten seikkojenkin takia luulisin, että tällaisesta luontokuvastosta pitävät viihtyvät varsin hyvin elokuvan parissa.
Näistä elokuvista ainakin itse helposti enemmänkin pidän ja aiemmin katselluistakin mielelläni muutaman suuntaan vinkkailisin. Charles Bronsonilta löytyy pari hyvää ja tunnelmiltaan tiukkaa jahtia, joissa osatkin vähän vaihtelemaan pääsevät, eli elokuvat Death Hunt ja Chato's Land. Ensimmäinen sijoittuu lumisiin maisemiin ja jälkimmäisessä taas karun aavikon kuumuus sekä kuivuus kiusailevat. Deadly Pursuit vie murhaajajahdin myös lumisten huippujen sekä havumetsien koristamille seuduille. Jokainen näistä mielestäni on sarjassaan varsin onnistunut tapaus ja mielellään ne on vähintään pariin kertaan silmäillyt. Komeita maisemia, haikeitakin sävyjä ja verkkaisempaa jäljitystä tarjoilee myös Willem Dafoen tähdittämä The Hunter, jonka kohdalla muistot ovat pitkälti positiivisia. Tracker muistuttelee myös eräästä vieläkin hyllyssä vuoroaan odottelevasta elokuvasta, koska yhdessä vaiheessa mainitaan Van Diemenin maa. Sillä nimellä eurooppalaiset Tasmaniaa kutsuivat ja niihin maisemiin taas sijoittuu tositarinaan pohjaava elokuva Van Diemen's Land. Kello käy siinä 1800-luvun alkupuolta ja seuraillaan käsittääkseni paikoitellen lohdutontakin pakomatkaa. Kauan ei ole enää aikomuksena tätä seikkailua säästellä ja siitä sitten aikoinaan varmaan lisää tarinaa...
Edellisen kappaleen alussa listattujen kehuttavaan kerhoon Tracker myös helposti kelpaa. Tuttua tarinaa noin pääpiirteiltään toistellaan, mutta vivahteet hahmojen ja ympäristön suhteen auttavat asiassa. Elokuva tuuppaillaan melko nopeasti vauhtiin ja erävaihdetta saadaan päälle. Mistään iloisen mielen toimintaseikkailusta ei ole kyse, vaan paikoin sävyt ovat kovinkin tummat, kun haavoja revitään auki ja edellisten vuosien hirvittävyydet pääsevät pintaan. Aina näiden toteutus ei ole elokuvalle eduksi, vaan töksähdys sekä toinenkin pääsee hetkellisesti tunnelmaa rikkomaan. Tauotonta jahtia kaipaaville tahti on varmaan monin paikoin liian hidas, sillä Tracker ottaa aikansa, eikä lähde sitä pyytelemään anteeksi. Aivan eheästä kokonaisuudesta en tahdo kiitellä, vaan tietyin paikoin iskevyyttä olisi kaipaillut. Esimerkiksi loppu on ajatuksena tyydyttävä, mutta toteutus ylimääräisine selvittelyineen hiukkasen onnahtelee. Napinoista ja kitinöistä huolimatta Tracker kuitenkin kovasti miellyttää minua ja kuuluu ehdottomasti viimeisen kuukauden parhaiden elokuvaelämysten joukkoon.
Tracker (2010) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti