Utuisemmissa tunnelmissa liikuskelevalla laululla koitoksia käynnistellään, eikä tässä vaiheessa vielä Ruotsin syrjäisemmillä seuduilla seikkailla, mutta sinnekin pikaisesti siirrytään ikääntyneen talon kautta, jossa vanhanmallinen avainnippu pöydällä vartoilee nappaajaansa. Kirjoituspuuhista löydetään Erik Zander (Per Oscarsson), joka on ilmeisesti testamenttiaan viimeistelemässä kirjoittaen tekevänsä päätöksensä täydessä ymmärryksessä. Päivän edetessä hän hyppää mopon selkään ja lähtee toimittamaan asiakirjaa eteenpäin lopulta luovuttaen sen kylän asianajajalle, eli Ragnar Zetterbergille (Peter Andersson), joka sattuu samalla kuulumaan Erikin hieman harvalukuiseen ystäväjoukkoon. Ragnar lupaa huolehtia järjestelyistä, kunhan niiden aika koittaa. Erik näyttäytyy hiukkasen omalaatuisena heppuna, joka ei ilmeisesti kaikkien paikallisten kanssa erityisen lämpimissä väleissä ole, eikä tahdokaan.
Erikin tiluksiin kuuluvassa metsikössä tepastelee Axel (Sven Wollter) poikansa Mårtenin (Jakob Eklund) kanssa metsästysjuttujen ohessa puuston arvoa arvioiden. Isä kertoilee, miten heidän sukunsa on pitkään palkallisena näitä samoja metsiä hoitanut, mutta nyt alkaa olla toiveita siitäkin, että maat ja puut siirtyisivät heidän omistukseensa. Ilmeisesti Axel järkeilee asian siten, ettei Erikillä ole perillisiä, ja että kunhan tämä kupsahtaa, niin avoin huutokauppa odottaa ja hänelläpä sattuu olemaan miljoonia kruunuja varattuna juurikin sitä hetkeä varten. Toisaalla testamentti- ja hautajaisasioitaan miettivä Erik ei arvaakaan, miten hänen omaisuuttaan ollaan jo kieliä lipoen jakamassa suurin suunnitelmin. Seuraavana Erikin tehtävälistalla on sopivan hautapaikan valinta, mikä kylän papin kanssa hoidetaan. Henning (Reine Brynolfsson) vierestä seurailee, miten toinen etsii mukavan varjoisan paikan ja sen valmiiksi linjailee höpötellen, että siinä on hyvä kuolemanjälkeisiä aikoja viettää.
Moni ei arvaisikaan, miten ajankohtaisia Erikin puuhat lopulta ovatkaan, ja voisi hyvin veikata, ettei mies itsekään ihan pikaisesti ole suunnitellut siirtyvänsä arkkuun. Mopon kiitäessä kotia kohti, käynnistyy lähistöllä surkeiden sattumusten sarja. Samalla hiekkatiellä pappi kaasuttelee ja kaiuttimissa pauhaa Mamma Mia!, kun taas metsän puolelta Axelin kivääristä paukahtava harhaluoti iskeytyy auton tuulilasiin. Järkyttyneenä Henning menettää menopelinsä hallinnan, mikä taas tarkoittaa lopun aikoja Erikille, joka ei mopoineen ehdi tieltä pois. Tärsky on niin kova, että siitä ei enää nousta, vaan mies todetaan kuolleeksi. Ragnarin luona harmitellaan tanssikilpailun kurjaa tulosta, mutta pirisevän puhelimen kautta ilmenee toisenlaista mietittävää sekä murehdittavaa. Näinkin pian hän saa alkaa toteuttamaan aiemmin antamaansa lupausta testamentissa esitetyn viimeisen tahdon toteuttamisesta.
Kotvan kuluttua päästään jo hautajaisiin, joiden tunnelma ei erityisen raskaalta tai murheelliselta vaikuta, sillä osa vieraista kikattelee, kun taas tietyt tyypit jo kovin kärsimättöminä huutokaupan ajankohtaa tiedustelevat. Axel ei oikein edes onnistu peittelemään himoaan Erikin metsäpalstaa kohtaan, vaikka vasta ollaan arkkua kantamassa. Kulkue etenee hiljalleen Erikin sukukartanolta kirkkomaalle ja samoihin aikoihin lähistöllä pöristelee moottoripyörä kyydissään hurjemman näköinen pari. Rautaratsu parkkeerataan kirkon pihaan, jossa Fanny (Helena Bergström) suorittaa pikaisesti vaatetuksen vaihdon ja lopulta astelee pikkuisen myöhässä etupenkkiin keräten suuntaansa pitkiä uteliaita toljotuksia. Pappi puhelee, miten Zanderin suku ehti seuduilla asustelemaan miltei 250 vuotta alkujaan 1700-luvulla rakennetussa suurehkossa kartanossaan. Suru ja murhe ei edelleenkään Axelin mielessä vallitsevina tuntemuksina ole, vaan hän jo pohtii, ettei talon tyhjillään pysymisestä ainakaan tarvitse huolehtia. Menojen jatkuessa kirkon ulkopuolella aiheuttaa Fannyn kumppani myös tuijottelua ja ihmettelyä, mutta Zac (Rikard Wolff) lähinnä virnuilee uteliaille vastaukseksi.
Kovin pitkään salaisuutena ei pysy Fannyn henkilöllisyys, vaan hän paljastuu Erikin lapsenlapseksi, josta monikaan ei tiennyt. Sanomattakin on selvää, ettei tällainen yllätys ainakaan kaikille niin iloinen ole, vaan perillisen ilmaantuminen voi tarkoittaa hyvästejä huutokauppahaaveille. Axelin hyvä tuuli onkin katoavaista ja hän yrittää pappia syyllistää Erikin kuolemasta. Fanny kuitenkin saa tietää omistavansa miljoonien arvoisen Änglagårdin tilan ja saakin heti avaimet sekä ajo-ohjeet käteensä. Niinpä tilaisuuden jälkeen Fanny lähtee Zacin kanssa uutta kotiaan katsomaan. Vieraita ei ole jonoksi asti, vaan Erikin tyttären tyttärelle kerrotaan, että isoisä vietti jokseenkin erakkomaista elelyä ja vain harva tunsi hänet paremmin. Siihen tuntemattomien joukkoon Fannykin kuuluu, sillä hänen oma ja noin pari vuosikymmentä aiemmin kuollut Alice-äitinsä ei kertonut isoisän olemassaolosta yhtään mitään. Ragnar onkin nähnyt vaivaa selvittääkseen Fannyn olinpaikan ja niinpä tämä ensimmäistä iltaansa Änglagårdissa viettäessään kovin mietteliääksi menee pohtien, miksi isoisään liittyvät asiat häneltä täysin salattiin. Unettomuutta tosin esiintyy toisessa talossakin, koska Axel mietiskelee, että hyvät suunnitelmat on yllättävän käänteen myötä tehty täysin tyhjiksi.
Usvaisen rauhallinen aamu on aluillaan, ja siinä lienee Fannylle ja Zacille pikkuisen totuttelemista sopeutua näihin maisemiin, sillä aiemmin Berliinin vilskeessä viihtynyt pariskunta on tupsahtanut täysin ulkopuolisina pikkukylään, joka ei ole syliään aivan tuosta vain uusille tulokkaille avaamassa. Kotoutumista saattaa häiritä sekin, että yllättäen peritty suuri omaisuus on omiaan katkeruutta ja kateutta synnyttämään. No, Fanny kuitenkin lähtee kyselemään satunnaisia naapureita tutustumisen merkeissä kahvittelemaan. Nihkeästä suhtautumisesta huolimatta Gottfrid (Ernst Günther) ehkä mahdollisesti lupaa veljensä kanssa pistäytyä kupposelle. Osa kyläläisistä suhtautuu kuitenkin huomattavasti varautuneemmin, ellei jopa pahantahtoisesti vieraisiin. Kauppaa pitävä Eva (Ing-Marie Carlsson) esimerkiksi vähemmän kiltillä katseella tarvikkeita hankkivaa Fannya silmäilee. Jo ensimmäisenä päivänä saadaankin liikkeelle ilkeämielisiä juoruja, jotka julistavat, että miltei ilkialasti Fanny kaupassa keikistelee ja mieskin on tiesmikä ihme hulttio meikkeineen. Molemmat vielä niinkin laiskoja, etteivät jaksa ostoksiaan kotiin kantaa. Joka tapauksessa vallan kamalaa siveettömyyttä ja säädyttömyyttä on pienen ja rauhallisen kylän kestettäväksi langennut. Fanny alkaakin vauhdikkaasti pohtia paikan myymistä ja muuttoa mukavampiin maisemiin, mikä taas saa Axelin innostumaan. No, rullailevat päivät saavat kuitenkin vaihtoehtoja tarkemminkin puntaroimaan, ja alkaapa uusien tuttavuuksien kautta sukuhistoriakin kiinnostavalla tavalla valottumaan. Kylästä silti löytyy kovaääninen joukkio, joka enemmän kuin mielellään toivottelisi pariskunnan horisonttiin, eli luvassa lienee törmäys ja toinenkin...
Änglagård ei selvästikään niihin draamakomedioihin lukeudu, jotka tiukalla tahdilla runnovat juonenkäänteitään kera vilkkaan vitsitulvat katsojan ihmeteltäväksi, vaan oikeastaan läpi elokuvan meno on lupsakkaa ja rentoa noin etenemisen suhteen. Mittaa teokselle kertyy pikkuisen päälle pari tuntia ja siinä mielessä suurempia paljastuksia sekä tapahtumia yleensäkin annostellaan verkkaisempaan tapaan. Jos siis kaipailee miltei jatkuvaa vilskettä ja vipinää, niin Änglagård saattaa hyvinkin näyttäytyä kuivahkona ja tylsistymistä tuottelevana tarinana. Vaikuttaa myös siltä, ettei ole tahdottu lähteä ylilyönneillä revittelemään, vaan sävy säilyy arkisena ja maanläheisenä. Mitä nyt loppupuolella bensakanistereja lastaillaan autoon kyseenalaiset aatokset mielessä pyörähdellen. Itse osasin jo ennakkoon asennoitua tällaiseen aikansa ottavaan etenemiseen, eli siinä suhteessa ei ainakaan tarvitse pettymyksestä parkua tai jäkätellä.
Aivan turhanpäiväisiin joutavuuksiin ei runsaslukuisia minuutteja sentään haaskata, vaan pikkuhiljaa hahmot alkavat tulla tutuiksi, ja sopii sanoa, että onhan siellä seassa ripaus yllätyksellisyyttäkin, koska useampikin tyyppi osoittautuu lopulta aivan toisenlaiseksi kaveriksi kuin mitä ensivaikutelman perusteella osaisi odotella. Nutley ja kumppanit tekaisivat tosiaan myöhemmin parikin jatko-osaa (Änglagård - Andra sommaren ja Änglagård - Tredje gången gillt), ja voinee olettaa, että niiden kohdalla kyläläisten kiemuroihin pääsee nopeammin sisälle. Ensimmäisestä elokuvasta etenkin alkupuoli kuluu pitkälti siinä, kun vähitellen selvitellään, että millaisia heppuja paikkakunnalla asustelee, ja muutenkin jää hieman sellaisen "tyypit tutuiksi"-avausosan makua. Tiedä sitten visioiko Nutley jo alkujaan Änglagrdin saagan useitakin vuosia kattavaksi trilogiaksi, vai alkoivatko jatko-osat kiinnostaa menestyksen myötä. Käsittääkseni Änglagård olikin Nutleylle eräänlainen läpimurtoelokuva Ruotsissa ja samalla melkoinen yleisömenestys, joten siinäkin mielessä ymmärrettävää, että jatkoa syntyi. Vaikkakin se kolmas osa vasta 18 vuotta ensimmäisen jälkeen.
Niinkin voisi sanoa, että jos hahmoporukka ei satu kiinnostamaan tai näiden touhuista sen suuremmin välitä, niin värähtelyt jäävät vaisuiksi, elleivät jopa olemattomiksi. Omiin silmiin moni kuitenkin vaikuttaa sympaattiselta ja samastuttavaltakin, joten eipä ongelmia siinä suhteessa. Pääpari etenkin aluksi näyttäytyy melkoisen poikkeavina paikallisesta ihmismassasta, mutta jokusesta törmäyksestä huolimatta Änglagård kääntyy sopuisampaan suuntaan kuilujen repimisen sijaan. Kaksikko on ollut yhdessä 17 vuotta sekä yksityiselämässään että myös ammattinsa puolesta. Avioliitto ei ilmeisesti ollut heidän juttunsa, mutta kumppanuus kuitenkin jatkuu saman katon alla ja myös esiintymislavoilla. Molemmat ovatkin musiikkipitoisia ja ajoittain hieman hullunkurisiakin esityksiä tehtailevia taiteilijoita. Kylästä toki löytyy niitä, jotka näkevät nämä performanssit melkeinpä paholaisen tekosina, mutta onhan heitäkin, joita Fannyn ja Zacin viritelmät selvästi huvittavat. Zacille ilmeisesti halutaan antaa hurjempi ja viileämpi ensivaikutelma, mutta elokuvan edetessä alkaa vaikuttaa siltä, että hän onkin se sovittelevampi ja säyseämpikin osapuoli, vaikka tarvittaessa osaa kyllä ravistellakin. Fannysta taas paljastuu uhmakkaampi puoli, mikä saattaa olla osasyynä jäämispäätökselle ja kyseisestä lähteestä kumpuaa halu vastata tiettyjen hahmojen jäkätyksiin samalla mitalla. Toisaalta Fanny myös on innokkaammin tutustumassa uusiin naapureihinsa ja rakentamassa ystävyyksiä kyläläisiin, kunhan vain tilaisuuksia tulee. Minusta näissä kahdessa onkin yhdessä ja erikseen sopivasti säröä sekä särmää, mutta pehmeä puolikin kulkee jatkuvasti matkassa.
Jos suosikkihahmoja lisää mainitsisin, niin kärkeä kohti nousee ehdottomasti Güntherin esittämä Gottfrid ja sanoisinpa, että selvästi hiljaisempi ja vakavamielisempi veli Ivar (Tord Peterson) myös hyvien tyyppien joukkoon kelpaa. Ensimmäisissä kohtauksissaan kaksikko vaikuttaa hyvinkin vastahakoiselta vaikkapa niihin kahvittelukutsuihin myönteisesti vastaamaan, mutta taitavat olla lähinnä hitaammin syttyvää lajia. Pienillä tervetuliaisnapsuilla pyritään kieliä vapauttelemaan sujuvampien sanailujen pariin, ja etenkin Gottfrid alkaa nopsasti osoittautua mukavaksi ja hyväntahtoiseksi huumoriveikoksi, jonka pipoa eivät pikkuseikat kiristele. Hän kuuluu myös niihin, jotka eivät heti ole tulokkaita suohon survomassa tai yleensäkään näiden touhuista kovaan ääneen järkyttymässä, vaan ennemmin tarinat tekorinnoista sekä banaaneista erikoisissa paikoissa vääntävät miekkosen huulia hymyyn. Kunhan on hiukan tutustuttu, niin Gottfrid alkaa enemmänkin nauttia Fannyn, Zacin ja näiden tuttavien hilpeästä seurasta. Fanny taas saa Gottfriedin kautta häneltä aiemmin suljetun silmäyksen kylän menneisiin aikoihin ihmisineen, mikä tietysti tarjoaa Gottfriedille tilaisuuden lämpimään sävyyn muistella vanhoja juttuja. Katsomoonkin tämä vähitellen etenevä sukusalaisuuksien selvittely näyttäytyy miellyttävän hyväntuulisena touhuna.
Axelin poika Mårten aloittelee vähän rasittavasti, mutta hänenkin suhteensa voi tarinan edetessä tokaista, että kylässä puhaltelevat uudet tuulet tekevät sielulle hyvää. Hän hakeutuukin isänsä selän takana kunnostamaan Änglagårdia, vaikkakin juorut toki heti nytkähtävät liikkeelle, mistä taas seuraa uhittelua, että kelvoton poika voisi painua teilleen kera kunnon läksytyksen uusien ystävien haitallisuudesta. Ikkunoiden korjaaminen hengenvaarallisten narkomaanien nurkissa on äidin mielestä tie varmaan turmioon ja lyhytkin oleilu hämärässä seurassa voi aiheuttaa pysyvää vahinkoa. Onneksi Mårten pitää päänsä ja jatkaa tuttavuuden rakentelua vähän vapaampaa ilmapiiriä kohti, sillä jatkuva kyttäys ja pikkujutuista napiseminen selkeästi nuoren miehen mieltä ahdistaa. Arki-illan tuopposestakin saa ennen pitkää kuulla paheksuvaan sävyyn. Siinä alkaa myös hiljalleen selvitä, etteivät höyrypäisimmät ajatukset välttämättä Änglagårdin uusien asukkaiden mielistä putkahtele, vaan ihan lähipiiristä saattaa löytyä hyvinkin haitallisia aikeita. Tietysti kartanossa vähän repäistään silloin tällöin vaikkapa vähävaatteisten rantajuhlien muodossa, mutta sepä on ennemmin harmitonta hauskanpitoa kuin eräiden kehittelemät kavalammat suunnitelmat. Mårten ei itsekään mikään pulmusista puhtain ole, ja voineekin olettaa, että tekijöiden tarkoituksena on ollut täysin tahrattomia hahmoja kartella, sillä tuskinpa monikaan päivistään ilman pieniä roiskeita selviää.
Jos pitäisi elokuvan ilkeä ja ankea heppu nimetä, niin kyllä Axel lähimmäs pahista pääsee. Hän onkin melkoisen herkkä kiristämään ja uhkailemaan muita, jos eivät asiat omien etujen mukaisesti etene. Pientä elettä rauhan suuntaan osoittava Fannykin saa osakseen tylyhköön tapaan sanaillun viestin, ettei yhteistyö kiinnosta miestä lainkaan. Hengeltään pohjimmiltaan leppoisaa elokuvaa katsellessa pikkuisen jo pelkääkin, että Axelista lähdetään kehittelemään tympivää ja tunteetonta ilkeilijää, mutta onneksi sydämet välillä liikahtelevat sopuisampaan suuntaan ja mielialat ovat vaihtuvaisia. Elokuvan viimeiset kohtaukset ovatkin siinä suhteessa mukavan lämpöistä katseltavaa. Vaikka kaikkia keljuuksia ei oltaisikaan maton alle lakaisemassa, niin niitä pieniä askeleita lähdetään ottamaan sovintoa kohti. Pikkuisen siinä herkistyykin, etenkin kun pohtii, että monesti jännitettä yritetään uskottavuuden kustannuksella viritellä paljonkin kireämmälle siihen pisteeseen, että ainakin tämän katsojan kiinnostus juonitteluista vieraantuu.
Sopu, suvaitsevaisuus ja ystävyys ovatkin elokuvan kantavia rakenteita, mutta niitä ei ihan tuosta vain tyhjästä tipahda tai kotvassa luoda. Jossakin määrin ummehtumaan päässyt ilmapiiri kylässä saakin puolipakollisen tuuletuksen ja lopulta useammankin itsekseen pohtimaan, että millaisilla negatiivisilla ajatuksilla on saattanut vuosiakin huomaamatta mieltään myrkytellä. Ennakkoluuloja ja salaisuuksiakin tulee päivänvaloon, mutta minua miellyttää se, ettei käsittelytapa ole mikään skandaalimainen. Puhelimet toki pirisevät ja ihmiset vilistävät paikasta toiseen juorujen poltellessa päässä. Etenkin alastomina elostelevat rantajuhlijat laittavat jalkoihin vipinää ja korvia kuumottavaa kerrottavaa monella ilmenee. Alakerran portitko ovat avautumassa...? Ehkei sentään, mutta huolestuneet kansalaiset kuitenkin kokoontuvat partioksi ja päättävät laittaa liian iloisille pirskeille päätöksen. Siinä sitä räyhätään tulisempia tervehdyksiä ja jälkiruoaksi ottava osapuoli saa vielä reippaan annoksen ylemmyydentuntoa kera avoimen halveksunnan. Pelko tuntematonta ja vierasta kohtaan on tunkemassa vahvasti pintaan välien kiristyessä äänekkään paasauksen avittelemana. Siinä saa pappikin todeta, ettei vihajulistusten edessä auta ihan pehmoisena pysyä, vaan pitää napata topakampi ote ja kajauttaa korkeammalta pienoinen saarna ymmärryksen ja mielekkäämmän yhteiselelyn puolesta. Sekin osaa tietysti joitakin ahdistaa, mutta Henning on vakaasti päättänyt parantaa laumansa tulehtuneet välit ennen kuin sillat lopullisesti käräytetään. Joutuuhan hänkin hiukan rähisemään, mutta ehkä se on lopulta pienempi paha. Mukavaa on katsojan kannalta se, ettei Ånglagård julistelevimmillaankaan käy kovin korvia kiusaamaan tai saa muutenkaan kiusaantumaan.
Ainakin tämä ensimmäinen käväisy Änglagårdissa sujui kaikkiaan kivasti ja Gottfridin kehuessa lopputekstejä ennen kesää parhaaksi sitten poikavuosien, alkaa kotisohvallakin vartoilemaan uutta suvikautta samoissa maisemissa. Kenties silloin ehditään hieman paremmin kesäistä luontoakin kameroille väläyttelemään, sillä avausosa tosiaan enemmän ihmisepeleitä mielenliikkeineen tutkailee kuin ympäröiviä seutuja. Metsäkävelyillä toki ehditään jalkailemaan ja hiekkateitä monenlaisilla menopeleillä painellaan suuntaan jos toiseenkin, mutta kauniita aurinkoisia kuvia mielellään saisi enemmänkin sovitella mukaan. Mieleen ei ainakaan nopsasti tule teosta, joka olisi visuaalista ihanuutta yliannosta onnistunut tykittelemään. Pääasia tietenkin, että Änglagård noin muuten rullailee sujuvan leppoisasti.
Draamakomediaksi kokonaisuus luokittuu, kuten mainittua, ja näitä puolia mielestäni mukavasti sekoitellaan. Oman paikan etsiminen maailmasta ei välttämättä aina ihan ilman murheita suju ja välillä katkerammat sivumaut tulevat voimakkaammin esille kera riipaisuineen, mutta tässä tapauksessa ei ainakaan ole tahdottu lähteä ketjuttamaan surkeutta surkeuden perään, vaan yleensä lohtua löytyy nopeasti ja elämänilo palailee. Rajojen etsiminen ja yhteisöllisyyden siltojen väsäily saa paikoin hymyilyttävän huvittavia piirteitä, kun vaikkapa moottorisaha ärjyy omituisen juhlahumun alkusoinnut. Enimmäkseen kuitenkin varsin arkisten asioiden parissa pähkäillään ja nämä riehakkaammat tempaukset edustavat vähemmistöä. Jos siis kaipailee hillitöntä sekoilua tai muuta revittelyä, niin Änglagård ei siihen nälkään mikään mainioin valinta ole. Minulle se kuitenkin näyttäytyy miellyttävän lämpöisenä komediana kohtaamisista ja vähitellen muodostuvasta luottamuksesta sekä ystävyydestä yleensä. Ehkei sentään tarvitse äärimmilleen herkistyä, mutta mieltä piristelevää sydämellisen humaania värettä viritellään. Kaikki ei aina ole ruusunpunaista unelmaa, eikä tarvitsekaan, mutta elokuvan yleisilme on ehdottomasti niinkin positiivinen, että kyllähän sitä seuraavaa kesää ihan mielellään lähtee näiden tyyppien kanssa viettämään.
Änglagård (1992) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti