Talviset leikit eivät ainakaan vielä ole alkaneet kyllästyttää, vaan riehakkuutta on pakkasilman seasta aistittavissa lasten huvitellessa reippaasti ja riemukkaasti. Kelkka liukuu jäällä hyvää kyytiä Pampulan (Maria Johansson) ohjastellessa menopeliä, vaikkakin varsinaisen vauhdin tuuppiminen onkin näemmä langennut varttuneempien hommaksi. Hetkenä toisena alkaa hiihtotouhu kiinnostaa enemmän, joten uudehkot lahjasukset saavat sujahdella jalkaan. Kaikkia ei rauhanomaisempi murtomaahiihto kiinnosta, vaan pitää pikkuisen hyökkääväisempää huvitusta keksiä, mikä tietysti tarkoittaa, että edellisen jakson pallotaistojen suhteen käynnistellään jatkosotaa. Jokin muukin on jäänyt edellisestä jaksosta kesken, koska aivan loppukuvissa nähty kettu on jäänyt seudulle ja aiheuttaa omanlaistaan päänvaivaa. Selvästikin joulupukin evääksi tarkoitettu leipä kelpasi vain alkupalahaukkailtavaksi, koska viekas vieras on yön pimeydessä hipsinyt Janssonin kanalaan, josta yksi onneton on kitaan napattu mahan muristellessa.
Pelkkiä iloisia leikkihetkiä ei siis mielessä pyöri ja onhan sitä muutakin askaretta tehtävänä. Malin (Louise Edlind) ja Björn (Tommy Johnson) polttelevat pihalla roskia ja tuulen kiusaillessa savusilmäisyyttäkin ilmenee. Vähemmän yllättäen Björn tuntuu talvilomallaankin viihtyvän erinomaisen hyvin Saltkråkanilla, mutta oleilu Malinin seurassa vaikuttaa enemmän kaveripohjaiselta harrastelulta kuin miltään sydämet sulattavalta romanssilta. Pelle (Stephen Lindholm) on erityisen huolestunut kettu-uutisista, koska suloinen Jokke-pupu tosiaan asustelee talvella samassa rakennuksessa kanojen kanssa. Niinpä sitä jalkoihin tulee vipinää, kun pitää kirmata kanikaveria turvaamaan. Jokke onkin mutustellut itsensä jo isoksi pupuksi ja Pelle pohtii niinkin synkkää suunnitelmaa, että jos vain olisi pyssy, niin voisi kettuilkimyksen posauttaa pois kotieläinten henkiä uhkaamasta. Hänpä sattuu tietämään, että Björniltä löytyy pieni kivääri ja meneekin tälle ehdottamaan ideaansa. Björn sinänsä on halukas ongelmassa auttamaan, mutta sellaisen ehdon asettaa, ettei öiselle metsästysreissulle ole pienillä pojilla mitään asiaa.
Pampulan isosiskot ovat saaneet tehtäväkseen katsoa perheen pienimmän perään, mutta tämän vahtiminen on vähän niin ja näin, koska riehakkaammat temmellykset tuntuvat enemmän kiinnostavan kuin siskon hiihtelyjen seurailu. Niinpä toinen saa yksinään tuskailla suksiensa kanssa, jotka tuntuvat luistelevan oman mielensä mukaan, mikä tarkoittaa, että kömmähdys ja toinenkin sattuu. Lopulta pötkötetään vilpoisessa hangessa, mutta Malin kävelee sopivasti paikalle ja pelastaa poloisen. Laulellen hän Pampulan kantaa kotiin lämmittelemään ja Peiton alla makoillessa alkaa lämpö hakeutua takaisin viilentyneisiin varpaisiin. Kummankin perheen isällekin löytyy mielekästä tekemistä, sillä sää ja muut puitteet ovat mitä otollisimmat pilkkipuuhaan. Taannoin katsellussa kesäisessä viidennessä jaksossa Melkerin (Torsten Lilliecrona) kalaonni kovin kurjaksi osoittautui, ja tälläkin kerralla näyttää siltä, että jää Nissen (Bengt Eklund) vastuulle kiskoa vonkaleet avannoista. Olisikohan kenties reikien sijainnilla selitettävissä, miksi kaveri kahmii kiloittain kalasaalista Melkerin saldon näyttäessä nollaa? Joskohan vaihtokauppa saisi jonkinlaista toimintaa toiseenkin naruun virkoamaan...?
Taivaalta hiljalleen tuiskuaa uutta höttöistä lumihippua, mutta seinien sisällä aletaan nauttia kalaisasta ateriasta. Pojat kovasti tahtovat udella, että onnistuiko isä tosiaan tuomisensa pilkkimään, mutta syystä eräästä Melker olisi innostuneempi keskustelemaan vaikkapa käryävästä lampusta. Veljeksillä on kuitenkin omanlaisensa käsityksensä tapahtumien kulusta, joten isä joutuu lopulta myöntämään, etteihän se tälläkään yrityksellä ihan putkeen mennyt. Pikaisesti kuitenkin muistuttelee eräästäkin onnekkaasta päivästä, jolloin haukiröykkiö muodostui hurjan komeaksi. Vähitellen päivänvalo alkaa jälleen horisonttiin hiipua ja on iltatoimien aika. Grankvistien katon alla nuorimmainen tilittelee, että siskot ovat ihan kelvottomia lapsenvahteja, mutta kuitenkin kaipa kaikkiaan kilttejä. Ainoa vähemmän kiltti epeli onkin Pampulan mielestä kavala kettu, joka kanoja haukkailee, ja huolettaapa häntä sekin, että onkohan samasta veijarista vaaraa Pellelle. Ketusta puhuttaessa Pellen esittämä suunnitelma onkin menossa jo tulevana yönä täytäntöön, sillä Björn on kiväärinsä kaivellut ja astelee Janssonin ulkorakennukseen kyttäyspaikalle. Tietysti Pellekin tahtoo kohtalokkaana yönä olla Joken turvana, mutta mitenköhän onnistuu sydänyöhön livahtaminen ilman, että muut perheenjäsenet pienen karkulaisen havaitsevat...?
Tämä kyseenalainen suunnitelma kettupulman ratkaisemiseksi ei Saltkråkanin väen myöhempiä elokuvaseikkailuja nähneelle uutta ihmeteltävää ole, sillä jäitä pitkin kuljeskellut kettu aiheuttaa harmia sekä suurtakin surua ensimmäisessä elokuvassa Tjorven, Båtsman och Moses. Jatko-osassa Tjorven och Skrållan ongelma tavallaan moninkertaistuu, koska repolainen ehtii synnyttämään runsaslukuisen pentueen. Siinä vaiheessa Pelle ei enää olekaan innokkaana ja ensimmäisenä pyssyleikkejä ehdottelemassa, sillä jakson loppupuolellakin jo tuumailee, että kaipa ketuillakin jonkinlainen oikeus elämään on. Toisessa elokuvassa kuvio meneekin pitkälti niin, että lapset liittoutuvat turvatakseen kettupienokaisten selviytymisen, mikä tarkoittaa, että pyssyjä pyritään ennemmin piilottelemaan kuin kaivelemaan esille. Muutenkin pesuetta yritetään pitää kätkettynä tietyiltä silmäpareilta sekä hyvinvoinnista pyritään yleisestikin huolehtimaan. Jos on kiinnostunut, miten tällainen touhu pienellä saarella onnistuu kettujen vilkastuessa päivä päivältä, niin kannattaa tietysti toinen elokuva vilkaista.
No, minua eivät yölliset kettujahdit sen suuremmin värisyttele tai kutkuttele, vaan ennemmin niiden tuntemusten seurailu kiinnostaa, kun mieleen juolahtaa ajatus, että onkohan sekään ihan oikein lähteä hengenriistohommiin. Elokuvien puolella näihinkin näkökulmiin tosiaan ehditään koskettavammin sekä kattavammin paneutumaan. Pimeästä vuodenajasta huolimatta eipä tämä jaksokaan mitään pelkkää synkkää tappoajatusta ole, vaan vastapainoksi ripotellaan mukava kasa suloisia kuvia sekä hempeämpiä hetkiä. Liekö sitten kyse siitä, että vähävaloinen sekä viluinen vuodenaika ajaa ihmisiä likistelemään ja kyljet toisia etsimään, mutta sanoisinpa, että Räven raskar över isen on toistaiseksi nähtyjen joukossa halailevampia jaksoja. Malinkin on poikkeuksellisen laulelevalla tuulella ja toinen kappaleista kertoo kellertävistä kesäisistä kukkakedoista, joita toki on vallan mielekästä mietiskellä hankikuvia vilkuillessa. Hämyisen tunnelmalliset ja rauhalliset tuokiot takkatulen ääressä saavat myös seinien ulkopuolella paukkuvat pakkaset ja viuhuvat sekä viileät viimat unohtumaan. Talvi-illat ovatkin oivaa aikaa tällaiselle verkkaisemmalle puuhastelulle ja oleilulle, josta saadaankin kivasti kiinni näinkin lyhyessä ajassa. Toisaalta kaikki eivät pelkästä hiljaisuudesta niinkään nauti, vaan pitäähän pientä mekkalaakin vaikkapa hurjien painimatsien muodossa saada aikaan.
Jos tuossa pari jaksoa sitten tuli harmiteltua, että Melkerssonien kesäloma hieman hätäisesti lopahti ja siitä talveen pompsahdettiin, niin talvikausi näyttää hujahtavan silmien ohi vieläkin vauhdikkaammin. Siitä en tosin lähde enempiä purnailemaan, koska saariston kesä kiehtoo ja viehättää enemmän. Jakson lähestyessä loppuaan on joulu jälkipäivineen juhlisteltu, mikä tarkoittaa, että perheen on jälleen aika loikata laivaan ja kohti kaupunkia, mutta eipä katsojan edes tarvitse kevään ilmestymistä seuraavaan osaan vartoilla. Lopputekstit laitetaankin poikkeuksellisen varhaisessa vaiheessa käyntiin ja siinä yhteydessä aletaan herätellä luontoa luminietosten alta uuteen viherrykseen, mistä silmät kovin tykkäilevät. Pian jo valkovuokot kukkivat ja Laivurikin mahtavaa keväthaukotusta kameralle väläyttää kita ammoimenaan. Pampula koirakaverinsa kanssa kiikutteleekin äidille pienen kukkakimpun ihasteltavaksi, ja siinä samalla alkaa vaikuttaa siltä, että seuraava jakso lienee oikein oivaa aurinkoista puuhastelua. Vanhemmat siskot maalailevat veneeseen uutta kerrosta epäilemättä kesäiset huvit ja retket mielissään, mutta pienin apuri ei tässä touhussa pitkään viihdy. Sen verran varhaisia kuukausia ilmeisesti vielä vietetään, että Nikkarila on edelleen tyhjillään, ellei pesäpuuhissa hääräileviä pääskysiä lasketa. Kesä kuitenkin vääjäämättä lähestyy ja sen mukana tietysti Pelle sekä muut kovasti kaivatut kesävieraat. Heitä vartoilemaan onkin mukava jäädä Pampulan ja Laivurin kanssa laiturille kevätauringon lämpöön lötköttelemään...
Vi på Saltkråkan: Räven raskar över isen (1964) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti