Varsinaisesta elokuvasta ei tämän nimikkeen kohdalla ole kyse, vaikka pääsisällöllä onkin kokonaiskestoa melkein 70 minuuttia, vaan vähän vastaavalla reseptillä levy on kasailtu kuin blogissa aiemmin kommentoidut Taikamaailma-koosteet, joissa siis jokaiseen julkaisuun on napattu neljä tarinaa varhaisemmasta sarjasta The New Adventures of Winnie the Pooh. Nyt soittimeen pujahtava kiekko taas on peräisin vuodelta 2008 ja siihen on poimittu kolme jaksoa uudemman sarjan My Friends Tigger & Pooh (Ystäväni Tiikeri & Nalle Puh) ensimmäiseltä vuonna 2007 esitetyltä tuotantokaudelta. Jokainen näistä jaksoista on siis runsaat 20 minuuttia pitkä ja jaettu pariin tarinaan. Määrällisesti Puh-viihdettä on siis melkoisen mukavasti luvassa, mutta laadun suhteen odotukset eivät ihan huippuvuorille kiipustele, koska ensitutustuminen uudistettuun seikkailijaporukkaan tuli tehtyä viime vuoden lopulla jouluisen seikkailun muodossa. My Friends Tigger and Pooh: Super Sleuth Christmas Movie oli omiin silmiin vieläkin nuoremmille katsojille suunnattu kuin Taikamaailma-levyiltä löytyvät opettavaiset tarinat, enkä siitä ihan parhaita tuokioita Puolen hehtaarin metsässä saanut irti. Vaikka se sinänsä onkin itsenäinen elokuvansa, niin samaan rykelmään kyseinen teos sarjan kanssa kuuluu, koska samoja tyyppejä löytyy tekemästä ja seikkailijaporukkakin on vastaavalla kaavalla koostettu viilettämään. Vaisummista toiveista huolimatta ihan mielellään Puhia ja kumppaneita käväisee pitkästä aikaa tervehtimässä, eli satuhetkien vietäväksi tästä vähitellen hipsaisen.
Levyn tarinakimaran käynnistelypätkäksi on valikoitu Darby, Solo Sleuth / Doggone Buster (Soolonuuskija Emmi / Pilkku kadoksissa), joka tosin sattuu olemaan ensimmäisen tuotantokauden päätösjakso. Voisipa siis väittää, ettei tässä koostelussa olla kovin orjallisesti ilmestymisjärjestystä noudattamassa, eikä sillä niin väliäkään, koska käsittääkseni kertomuksista ei mitään kovin tiiviisti toisiinsa kytkeytyvää kokonaisuutta ole pyritty muodostelemaan, vaan itsenäisiä pieniä tuokioita on tehtailtu. Niiden pariin vie perinteisen rauhallisen sekä suloisenkin tunnussävelen sijaan hiukan epäonnistuneesti poprokkimaiseen suuntaan tekopiristetty olemattomuus, joka ihastuttamismittareilla tarkasteltuna seikkailee lähellä nollaa. Oletettavasti tarkoituksenakin on ollut potkaista menoon mukaan vauhtia ja vipinää, mutta kun se verkkainen ja hiukkasen hölmökin tuumailu, pähkäily ja sähellys on ainakin tämän katsojan mielestä ollut Puh-maailman parhaita puolia, niin uudistus tuntuu lähinnä turhalta ja tympäisevältä.
Vanhemmista tarinoista tutulla kaveriporukalla ei siis näitä seikkailuja setvitä, vaan mukaan on livautettu uusia tuttavuuksia. Valitettavasti Emmi (englanniksi Darby) tuntuu jokseenkin mielikuvituksettomalta korvikkeelta Risto Reippaalle. Onhan se ymmärrettävää, että nuoremmille lapsille suunnattuun sarjaan tahdotaan laittaa tilalle jokusen vuoden nuorempi päähenkilö pikkukaverien kanssa touhuilemaan, mutta noin muuten tarkasteltuna Emmi ei erityisen erinomainen lisäys Puolen hehtaarin metsän hahmogalleriaan ole. Hänen mukanaan seuraa uskollinen ja reipas hauva-apuri, eli Pilkku (englanniksi Buster). Tämä kaksikko ensimmäisen tarinan alkupuolella piiloa pelailee, eikä Pilkku tarkkakuonoisena joudu pitkääkään tovia nuuskuttelemaan piileskelijän löytääkseen. No, toisaalla tuuttaileva nuuskijasireeni laittaa leikkipuuhat tauolle, ja pitää kirmailla katselemaan, millaista tehtävää olisi tarjolla.
Nuuskijaporukan ydinryhmä tässä sarjassa muodostuu Emmistä, Puhista ja Tiikeristä, mutta toki metsän muu väki tarvittaessa pulmissa auttaa ja pahoissa paikoissa säntää mukaan selvittelyyn. Tällä kerralla Emmi saa hieman ihmeteltävää, koska kaksi etsijäkaveria eivät ilmaannukaan kokoontumispaikalle, vaan näyttää siltä, että hän ja Pilkku joutuvat keskenään pohtimaan, mistä on kyse. Vihjelippu vinkkailee porhaltamaan kohti Kengun ja Ruun taloa ja sieltähän puuttuvat heppuset löytyvät niiskuttamasta. Sinnikäs flunssa on käynyt päälle nenut nuhastaen ja korvatkin tukkien, eli eipä olla ihan missään salapoliisikunnossa, vaan ennemmin Kengun kuuluisaa rohtoa jonottamassa. Muitakin potilaita olisi samaista kulauteltavaa kärkkymässä, mutta ainakin yksi pulma on parantumisen tiellä, sillä keitoksesta uupuu elintärkeä osanen, nimittäin sitruunatoimitus ei ole löytänyt tietään perille. Yleensä tarkka ja tunnollinen Kani on jättänyt jostakin syystä sitruunalähetyksen tuomatta ja Emmin tehtäväksi jää nuuskia, että mistä kiikastaa. No, Kanin kotona selviää, että jänöparka on itsekin vuodelevon tarpeessa, eikä hän edes ole alkuperäinen sitruunalähde, joten etsivämme pitää lähteä niitä kauempaa hakemaan...
Puh-tarinat eivät useinkaan ällistyttävän monimutkaisia noin pääpiirteiltään ole, eikä tämä Emmin soolokeikkakaan mieltä juuri nitkauttelemaan pääse, vaan kyse on pohjimmiltaan melkoisen suoraviivaisesta lampsimisesta paikasta toiseen. Harmi vain, ettei siihen sivuun ole saatu mitään erityisen kivaa kujeilua tai hassumpaa sattumusta. Ainakaan omalla kohdalla Puh-juttujen ytimessä ei mikään määrätietoinen ongelmanratkaisu ole ollut, vaan ennemmin se, että niihin pieniin pulmiin jotenkin onnistutaan löytämään vähemmän tehokas ja hymyilyttävän säheltelevä keinovalikoima. Siinäkin mielessä voisi ruikuttaa, että etäisesti tutuilta näyttävät tyypit hääräilevät, mutta hyvä henki monesti uupuu. Jos karkeasti arvioisi, niin homma on suunnattu noin kolmen ja seitsemän vuoden välillä oleville lapsukaisille, joten senkään takia ei tahtoisi hirmuisen ankarasti lähteä näitä juttuja rouhimaan, mutta silti sanoisin, että uudelle muksusukupolvelle tarjoillaan monessakin mielessä vesitettyä puhistelua, josta uupuu reilu ripaus hyvää höttöisyyttä sekä paljon muutakin tuikitarpeellista. Useaan kertaan painotellaan, että kyllähän yksinkin koitoksista selvitään, eiköstä vain, mutta onhan se silti mukavaa, että katsoja on seurana, koska muuten olisi tosi yksinäistä yksin tutkia. Niin, näihin juttuihin höpsöjen höpöttely kyllä kuuluu, mutta väittäisin, että kohtalaisen laiskasti on sutkautuksia sanailtu. Siinä missä Puhin ja kumppaneiden varhaisemmista seikkailuista usein löytyy jutustelun puolelta vinkeitä väännelmiä tai muita murjaisuja, jotka jäävät mieltä hauskuuttamaan, niin uudemman sarjan anti on kovin vaisua sanasekoilun osalta.
Jakson toinen puolikas, eli myös noin 11-minuuttinen Doggone Buster käynnistyy vastaavaan tapaan Emmin ja Pilkun leikittelyillä. Jostakin Fanttikin tulla tupsahtaa kuviin, mikä toki sopii, sillä eipä häntä ole hetkeen näkynyt. No, vauhdikkaat huvitukset ovat muillakin menossa, kun Puh on tuulen yltyessä lähdössä leijansa vietäväksi yläilmoista kotimetsää ihmettelemään. Nallekaveri saakin kovaa kyytiä ja onhan se tietysti vallan outo ilma, kun karhutkin noin vain leijailevat teilleen. Ilmahätää selvitellessä Pilkku pujahtaa pienten kaveriensa kanssa teilleen ja kun Puh on saatu turvallisesti maahan, niin ratkottavana on tällainen kadonneen hauvan mysteeri. Tiikerin mahtikarjaisukaan ei Pilkkua saa palaamaan, joten pitää taas nuuskijasireeniin turvautua. Haukkua kuullaan ja jonkinlaisia johtolankojakin on nähtävissä, mutta tapaus on kaikkea muuta kuin ratkaistu. Hävinneen haukkujan arvoitus tuottelee mielestäni hiukkasen huvittavampia ja hupsumpia hetkiä edelliseen flunssaiseen jalkailuun vertaillessa, sillä tyypit pääsevät toikkaroimaan pikkuisen vapaammin. Kaikkiaan vaisun vaikutuksen tämäkin pätkä jälkeensä jättää, sillä samansuuntaista harrastetta tyypit ovat ennen paljonkin eläväisemmin kehitelleet. Jos jotakin muuta hyvää, niin opettavaisuus ei ole aivan niin tylsämielisen suorasanaista kuin edellisessä, vaan on jätetty enemmän keksittävää katsojille.
Tarinapari Darby's Tail / Tigger's Delivery Service (Emmin häntä / Tiikerin kuljetuspalvelu) on napsaistu sarjan ensimmäisen kauden puolivälin kohdilta. Tunnuslaulun jälkeen hippaleikeillä jatketaan ja tämä kutittelevainen peli onkin Pilkun lempipuuhaa, mitä ajanviettoon tulee. Isompi joukko kerääntyy lähistölle ja tahtoo pelata puhpotkua, eli eräänlaista versiota tutummasta jalkapallosta. Pallon viuhuessa sinne ja tänne, alkaa Emmi mietiskellä, että miksi ihmeessä kaikilla kavereilla on häntä, mutta hänpä on ilman sellaista jäänyt. Puh tosin lohduttelee, ettei nyt kaikilla sentään, mutta Emmi on jo päähänpiston saanut, eli häntä pitää jostakin hankkia ja nuuskijat kuulutellaan paikalle hommaa hoitamaan. Monenlaista kapistusta päädytään kokeilemaan, mutta lieköhän onni ja autuus sitä kautta löytyväinen...?
Jos oikein muistelen, niin samaisessa metsässä on aiemminkin puuttuvan hännän pulmia pähkäilty, ja vaikka toisto sinänsä ei Puh-maailmassa kovinkaan suuri synti ole, niin toteutuksen ollessa sekä ideoiden että kuvien suhteen vähemmän kekseliäs, niin eipä siinä montaa syytä ole suuremmin riemuita. No, lainatut, kopioidut ja jaetutkin hännät ovat silti edes lievästi huvittavia pomppuleikkien riistäytyessä liiankin lennokkaiksi. Ihaallekin löydetään kuivahko rooli leikittäväksi, eli simuloimaan maalilinjaa omalla hännällään. Loppujen lopuksi ilmoille heitetään vieläkin suurempi kysymys, että pitäisiköhän sitä sittenkin hankkia jostakin komea kärsä...vaiko kenties etsiä sisempää niitä omia vahvuuksia ja hyviä puolia? Joka tapauksessa Darby's Tail on mielestäni tämän koostekiekon parempaa puoliskoa, vaikka ei kummoinen kehu olisikaan. Niin, ja pitää tietysti muistaa, että ensikosketuksensa Puolen hehtaarin maailmaan tämän sarjan kautta saavat kenties suhtautuvat näkemäänsä lämpimämmällä sydämellä, vaikka itse näitä toisen tai mahdollisesti kolmannen luokan puhisteluina pitäisinkin.
Tigger's Delivery Service taas tuo raidalliselle kaverille toisenlaista touhua, jossa pystyy vauhdikasta pomppuharrastustaan hyötykäyttöön laittamaan. Kanin kasvimaalta ne toimet tavallaan alkunsa saavat, sillä kovan sadonkorjuu-urakan uuvuttama Kani on niin puhki, ettei jaksaisi ystävilleen vihanneslähetyksiä kuljetella. Yksi asia johtaa nopsasti toiseen, mikä tarkoittaa, että Tiikeristä tulee ripeä vihannesvälittäjä. Kaverin auttelu paisuu pian laajamittaisempaan kuljetustoimintaan, sillä yhdeltä ja toiseltakin löytyy tiesmitä vietävää. Maissia Kengulle, nauriita Nasulle, porkkanaa Majavalle ja niin edelleen. Alkuun uusi homma on hauskaa ja kiinnostavaa ajankulua, ja Tiikeri tunteekin olevansa eräänlainen versio joulupukista, mutta kulman takana arki on jo vartoilemassa ja valmiina viemään viehätyksen mennessään. Huvi muuttuu raskaaksi raadannaksi, joka jatkuu aamusta iltaan, eikä nuuskijakavereiden operaatioihinkaan enää jouda osallistumaan. Yleensä iloinen ja reipas mielialakin alkaa hivuttautumaan sivuun, kun tilalle tulee töksäyttely ja töykeys. Uraputki sinänsä rullailee oikein hyvin, mutta kavereiden tehtäväksi jää muistutella, että onkohan hektinen pakettirahtaaminen sittenkään ihan sitä, mitä hakemaan lähdettiin?
Kyllähän tämänkin pienen seikkailun Puh-tarinaksi tunnistaa, mutta mieleen hiipii sellainenkin seikka, ettei nuuskijoiden etsivätouhut hirmuisesti ole potkua yleiseen menoon antamassa. Tässäkin tapauksessa vaikuttaa siltä, ettei siihen puoleen ole paljoa viitsitty panostaa, vaan hävinneet silmälasit ovat lähinnä tekosyy pyöräyttää läpi nuuskijaintro, jaksosta toiseen toistuva turhahko mietintälaulu ja lyhyt ajelu. No, ehkei sentään ihan noin orjallisesti, mutta kuitenkin jokseenkin ideaköyhä vaikutelma mysteeristä jää. Tigger's Delivery Service vaikuttaakin siltä, että olisi pärjätty paremmin ilman nuuskijasireenin huudattamista. Sarjassa on kai aikomuksena ollut tehdä joukosta oman metsikkönsä arkisia ja pehmoisia supersankareita. Kun olen nähnyt vain jokusen jakson, niin en osaa sanoa, toistetaanko tämä etsijäkuvio tosiaan jokaisessa tarinassa melko pitkälti saman kaavan mukaan. Jos näin on, niin sitten väittäisin, että kyseessä on ennemmin tarinoita rasittava kuvio pakollisesti läpikäytynä. Kuten todettua, kertailu ei Puh-maailmassa ole erityisen vierasta touhua, mutta rapsakat sata kertaa tämän kaavion koluaminen tuntuu ennakkoon melkoisen tympäisevältä touhulta. Vaikka jonkinlaiseksi Puh-keräilijäksi tunnustaudunkin, niin tuossa tulikin mainittua yksi syy, miksi ei tätä sarjaa ihan hirmuisesti ole hyllyyn päätynyt, vaikka kiekkoja onkin tullut tielle.
Pooh-rates of the Hundred Acre Wood / Tigger's Hiccup Pickup (Puolen hehtaarin metsän merirosvot / Tiikerin hikkakikka) on siis myös ensimmäiseltä kaudelta kaapattu jakso, tarkemmin sanottuna järjestyksessä 11. ilmestynyt. Ruu ja Fantti nostavat piraattilipun paattinsa mastoon ja hurjat merirosvoleikit voivatkin alkaa. Himoittu keksiaarre on jo hyppysissä, mutta sittenpä löytyy aidonoloisempi aarrekartta, josta Ruu kovin kiinnostuu ja innostuu. Nuoret kaverukset eivät oikein pääsee pähkäilyissään kunnolla alkuunkaan, joten nuuskijoita tarvitaan avuksi arvoitusten ratkomiseen. No, voipi sanoa, että karttasymbolit tuottavat päänvaivaa myös vähän varttuneemmille toveruksille ja opettelua vaaditaan. Viisaita päitä laitetaan yhteen ja riehakas ryövärikulkue vauhtiin, mutta ihanko hukkateille joukkio harhailee? Oli miten oli, niin tämä pätkä kirjautuu omalla listalla melkoisen tyhjänpäiväisten tuokioiden joukkoon, eikä siitä suuremmin huvitusta saa irti kiskottua. Katsellessa kävikin mielessä, ettei näitä kannattaisi välttämättä hotkaista reippaan tunnin kestävänä koosteena, vaan selkeästi pienemmissä annoksissa, niin mielenkiinto mahdollisesti säilyisi paremmin.
No, minäpä en taukoja suostunut pitämään, vaan katselin satukuusikon putkeen ja niistä viimeisenä siis Tigger's Hickup Pickup, jonka nimi lupailee nikottelevaista menoa. Kanin ensimmäiset vuotuiset lanttunyyttikestit ovat käynnistymässä ja illan isäntä odotetusti erittäin tohkeissaan tästä tilaisuudesta. Ajatuksena on ylistää kyseisen kasvismötikän upeutta ja syöpötellä monenmoista lanttuherkkua. Puhin masu muristeleekin avauspuheen aikana niinkin äänekkäästi, että päädytään hyppäämään parin kohdan yli suoraan ruokaesittelyihin. Pöytä on katettu varsin runsaaksi ja monimuotoiseksi, herkuttelu alkamassa ja sitten käykin köpelösti. Tiikeri heittää hyvät pöytätavat roskakoriin ja hillittömällä ahmimisella hotkii itselleen kiusaksi sinnikkään hikan. Erilaisia kikkoja ja konsteja ehdotetaan vaivan eliminoimiseksi, mutta hikkailu vain tuntuu jatkuvan. Odottelu ei tee mitään, hunajakaan ei helpota, hengenpidätyskin jättää toivotut tulokset saapumatta, eikä vesikulauskaan vie ongelmaa pois. Hyvät neuvot tulevat siis tarpeeseen, jos tahdotaan hillitöntä hotkijaa autella... Jos tahtoisi Puh-muistojen arkkua raotella, niin tästä pulmailusta tulee nopsasti mieleen varhaisemman sarjan jakso Hikotuksen karkotus, ja jälleen saa tokaista, että samansuuntaisia ajatuksia toistellaan, mutta valitettavasti vähemmän vetävästi. Kun melkein pari vuosikymmentä myöhemmin saadaan aikaiseksi kuviltaan kulmikasta ja karua ideakierrätystä, niin se ei tässäkään tapauksessa ole ilon ja ylistysten paikka.
Levyn anti ei näihin jaksoihin rajoitu, vaan Disneyn tyyliin sekaan on ujutettu nippu trailereita, pieni peli pienimmille ja lisäksi jakso Pluto's Puppy-Sitting Adventure (Pluto lapsenvahtina) sarjan Mickey Mouse Clubhouse (Mikki Hiiren kerhotalo) ensimmäiseltä tuotantokaudelta, eli vuodelta 2006. Siinä Mikki saa vieraan, joka tahtoisi hieman kiireapua hauvan suhteen, sillä pitäisi asioinnin ajan pitää huolta Bella-pennusta. Tehtävälista on porukalle valmiiksi mietittynä, koska Bella pitäisi leikittää, kylvettää, syöttää ja laittaa unistelemaan. Vilkas koirakaveri yrittää heti karkailla omille teilleen piilottelemaan toisten valikoidessa työkalupakista sopivia tarvikkeita hommien hoitoon. Näiden seikkojen parissa hivenen alle puolituntinen kulahtaa, kun runsaasti kertaillaan ja ongelmakohdissa tahdotaan katsojille pohdinta-aikaa antaa. Tämä sarja ei omasta mielestä ole ainakaan yhtään vanhemmille suunnattu kuin nämä kommentoidut uudemmat Puh-tarinat, joten sinänsä saumattomasti sopii levylle lisukkeeksi. Mikki ei vain ikinä ole Disneyn suosikkihahmoihini lukeutunut, ja kun vielä sarjan visuaalinen puolikin on...sanotaanko vaikka, että varsin köyhää ja karua, niin eipä tästä laiminlyöntien kavaluudesta varoittelevasta ja huomionosoitusten tärkeydestä muistuttelevasta pätkästä osaa enempiä hihkua. Sinänsä yllätyksenä sarjan henki ja kuvallinen laatu ei tullut, koska aiemmin vilkaisin yhden jakson, joka oli laitettu bonukseksi aiemmin kommentoidun elokuvan My Friends Tigger and Pooh: Super Sleuth Christmas Movie yhteyteen. Katsoohan näitä ajankuluksi muiden puuhien ohessa, mutta oma maku on hieman aikuismaisemman menon suuntaan, mitä näihin Disney-tuotoksiin tulee.
Huomauttelenpa siitäkin, että hetki sitten mainitun elokuvan kaveriksi oli myös livautettu yksi jakso Puh-sarjan talvisempia tunnelmia, eli My Friends Tigger & Pooh: Symphony for a Rabbit / Tigger Goes Snowflakey, josta aiemmin juttelin. Niinpä mistään ensikosketuksesta ei oikein voi tämän kirjoittelutovin yhteydessä höpötellä. Runsaampi jaksonippu, johon nyt tuli perehdyttyä ei juurikaan sarjan pisteitä omissa silmissä nostele, vaan voisinpa väittää, että runsaan tunnin kooste tarjoaa lähinnä jatkoa kesäkuun keskinkertaisuuksille iltaviihdykkeiden suhteen. Kyseessä tosiaan on järjestyksessä toinen kokoelmalevy kyseisestä sarjasta, ja saa nähdä, jaksaako noita nyt niin innolla alkaa kokoelmaan kärräämään. Kyllähän se varhaisempi Puh-sarja on toki myös opetustuokioineen katsomon nuoremmalle laidalle suunnattu, mutta mielestäni sieltä silti löytyy runsaammin iloa tällaisille hivenen iäkkäämmillekin Puolen hehtaarin metsän touhujen ja leikkien ystäville. Siksipä sanoisinkin, että tämä tuoreempi viritelmä on jokseenkin tyhjänpäiväinen yritys tuoda Puh ystävineen uuden sukupolven ihmeteltäväksi. Milnen rakastetuille hahmoille tunnusomaista herttaisuutta puuttuu paljon ja tilalle on viskaistu näennäisesti vauhdikasta kiirettä ja toikkarointia sinne sekä tänne. Eipä kyseessä ole ainakaan sellainen muutos, joka laittaisi käsiä kannustavasti läpsyttelemään, vaan vaikuttaa siltä, että tekijöiden mielikuvitus käy alhaisilla kierroksilla ja kivat laulutkin on korvattu yhdentekevillä hömpötyksillä. Jos pakettiin vielä lisätään varsin heikkolaatuinen animaatio, niin valitettavasti päädyn johtopäätelmään, joka vihjailee, että tämä sarja tarjoilee kehnointa puhistelua, mitä on tullut ihmeteltyä. Ei tietenkään silkasta surkeudesta ole kyse, vaan hyviä juttukin välillä vilahtelee, mutta kokonaisuudessaan kehutkin jäävät vähäisiksi. Varttuneemmille katsojille ei ihan ensimmäisenä näitä tahdo suositella ja melkeinpä pienemmillekin aivan muita Puh-seikkailuja paketteihin laittaisin.
My Friends Tigger & Pooh's Friendly Tails (2008) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti