Winter Wonderland (Talven ihmemaa)

Mauri Kunnaksen veikeässä, värikkäässä ja varsin vetovoimaisessakin maailmassa tuli viihdyttyä oikein mainiosti parin vanhemman sarjan verran. Ensin Tontut esitteli kuuden lyhyehkön jakson ajan, millaista oli menneinä aikoina ihmisten ja hyvien haltijoiden arkinen yhteiselo, mutta mahtuihan joukkoon ripaus tonttutaikaa sekä juhlavampaakin jaksoa. Viimeksi taas Joulupukki nappasi katsojan kyytiin ja kuljetteli tutkimaan Joulupukin sekä etelästä vähitellen pohjoiseen vaeltaneen tonttujoukon salaiseen tukikohtaan Korvatunturin kupeessa. Kuvien vaihtotahti ei kummassakaan sarjassa mikään äärimmäisen hurjasti viuhuva ole, mutta väittäisin kuitenkin, että kumpaisessakin kokonaisuudessa riittää kyllä löydettävää useampaankin katseluun, koska paikoin melko laajoihinkin piirroksiin on ängetty ja ehkä osittain kätkettykin paljon sellaista pienimuotoista hupailua sekä keppostelua, joka ei välttämättä ihan ensivilkaisulla satu silmiin huomion hakeutuessa näkyvämpiin kohtiin tai päätapahtumiin.

Levypinoihin on kuitenkin kertynyt kohtalaisesti katsomattomiakin joulujuttuja, ettei ainakaan tässä välissä vielä hirmuisesti uusintoja harrastella, ainakaan näin pikaisia, joten Kunnaksen kodikkaan touhuisa sekä lämminhenkinen joulunvietto valmisteluineen vaihtuu taas Disneyn tarjontaan. Runsas viikko sitten kommentoimani neljän tarinan kooste Disney's Christmas Favorites olikin sisältönsä suhteen vähintään pieni pettymys, koska näistä melskeistä hartaampi jouluhenki oli ainakin unohtunut kyydistä ja lähinnä kunnostuttiin räyhäilyssä ja kiukkuilussa. Muutenkin näiden kohkausten laatu sekä tarinoidensa että animaation osalta oli alle Disneyn keskitason, mikä taas laittaa toivomaan, että Winter Wonderland olisi kasailtu hieman harkitummin.

Kasailusta puhuttaessa mainittakoon, että tätä jouluerikoista varten on päädytty näpertelemään talvinen pienoismallikylä lumisine taloineen, junaratoineen ja sivuseutuineen. Ainakin kauempaa katsottuna rakennelma vaikuttaa ihan viehättävältäkin viritelmältä ja takkatuli taustalla toki lisäilee omat hehkunsa lämpöisen tunnelman tavoitteluun. Winter Wonderland käyttää tätä pienoiskokoista lavastetta levyn tarinoita linkittääkseen, eikä vain pötkötä töksäytellen lyhytelokuvia ja muita valikoituja hetkosia peräkkäin. Välähdykset kylästä ovat kuitenkin sen verran pikaisia ja minijunan tarjoilema kyyti jokseenkin hötkyilevää, ettei näistä pätkistä mitään suurempaa iloa mielestäni ole. Kertojankin osuudet ovat hiukkasen unohdettavaa höpöttelyä, mutta onpahan ainakin yritetty sitoa kokonaisuus tiiviimmin yhteen.

Ihan ensimmäiseksi jouluilosteluksi ruudulle laitetaan pyörimään Ankkalinnasta tutun väen joululauluja ja juhlapyhien hilpeää toivottelua. Pluto kiskoo hymy huulilla Mikkiä ja Minniä reessä, Iines ja Aku saapuvat myös kuviin jouluisessa mielentilassa, eikä pitkään tarvitse vartoilla, kun sukulaispojat seuraavat perässä ja lopulta Hessukin ystävineen ilmestyy. Pian koko joukko hoilailee hyvää joulua ja uutta vuotta, eikä tämä mielestäni ole lainkaan huono tapa käynnistellä kokoelmaa. En tosin osaa varmaksi sanoa, että mihin elokuvaan tai sarjaan laulelujakso on alkujaan tuotettu, mutta ehkäpä sekin jossakin vaiheessa vielä selkeytyy...?

Once Upon a Wintertime

Jos alkulaulelu edustaa Disneyn tuotantoa vuosituhannen vaihteen kohdilta, niin levyn ensimmäinen pikkuisen pitempi pätkä napataan selvästi kauempaa, sillä Once Upon a Wintertime ilmestyi aikoinaan osana Disneyn järjestyksessä kymmenettä klassikkoa Melody Time ja tuolloin vietettiin vuotta 1948. Sittemmin se kai julkaistiin itsenäisenäkin talvisena lyhytanimaationa ja kyllähän tällainen romanttisilla sekä leikkisillä sävyillä kaunisteltu kahdeksanminuuttinen valikoimaan sopii. Joulukuun viehättävistä puolista ja puuhista laulellaan, mutta mikään varsinainen joulusatu se ei silti ole, mutta siis sisältää paljonkin ajankohtaan sopivaa perinteistäkin tekemistä rekiajeluineen sekä joulurauhaa korostelevaa ihmisten ja eläinystävien sopuisaa yhteiseloa.

Taustojen ja hahmojen taiteilu on ainakin omiin silmiin vähemmän tyypillistä Disneylle, ja jos Once Upon a Wintertime sattuisi tulemaan irrallisena teoksena vastaan ilman tekijätietoja, niin eipä olisi ihan ensimmäinen veikkaus, että on sieltä lähtöisin ja vieläpä osa yhtiön klassikkojulkaisua. Tapahtumien osalta löytyy kyllä tuttuja piirteitä ja eläinhahmoissa esiintyy tyypillistä söpöstelyä sekä leikkisää puolta. Tässä tapauksessa mukana menossa on pari pupua, lintua, oravaa ja rekeä kiskovaa hevosta. Metsän asukkaiden porukasta etenkin pupupari pääsee enemmänkin kuvissa viilettämään, ja käytännössä hieman hassutellen toistelee ihastuneen ihmispariskunnan hupsuttelut sekä tuittuilutkin. Minulle toki kelpaa jänösten suurempi rooli luisteluissa ja muissakin kujeissa, koska pahasti paitsioon pupuväki tuntuu yleisesti ottaen jäävän koirien, kissojen ja hevosten viedessä yleensä huomion näissä hommissa.

Melkoisen vahvasti musiikkivetoinen Once Upon a Wintertime ei ole mikään tiukkatahtisin talvipäivä, mikä on ihan hyvä juttu, koska yleensä itse näihin kaipailen rauhallisempaa otetta. Lisäksi romanttiset koukerot sopivat hyvin luistintaiturointiin ja sattuuhan siinä väistämättä pari muksahdustakin. Mielestäni piirrostyylissä ja laulussa vanhahtavuus on tässä tapauksessa miltei täyttä plussaa, mutta neitojen pyörtyminen pulaan taas näyttäytyy jokseenkin tökerönä käänteenä, enkä usko, että vastaava ainakaan ihan yhtä puhtaasti menisi läpi enää näin 70 vuotta myöhemmin. Jälkiselvittelyssä kuitenkin poiketaan pikkuisen perinteisestä päivän pelastamisen kaavasta, sillä miespuolinen parivaljakko lähinnä hätäillessään säheltää itsensä melko nolosti sankarointihommista pihalle ja pienemmät eläinystäväiset pääsevät loistamaan neuvokkuudellaan suoraviivaisemman uhkarohkeuden kostautuessa.

Viimeistään tästä vesiputouksen tuomasta tiukasta vaaranpaikasta muistuu mieleen runsaan vuosikymmenen vanhempi Disneyn lyhytelokuva On Ice, jota noin vuosi sitten kommentoin, sillä se sisältyy viime jouluna vilkaistuihin kokoelmiin Celebrate Christmas with Mickey, Donald & Friends ja Donald Duck's Christmas Favourites. On Ice kyllä mielestäni laittaa paremmaksi vauhtipuolella ja kekseliäässä kommelluksessa, mutta Once Upon a Wintertime on tunnelmallisempaa ja kauniimpaa katseltavaa, eli eivätpä nämä tietyistä yhtäläisyyksistään huolimatta mitään lähisukulaisia ole ja kumpikin on omassa lajissaan melkoisen mainio menijä tarjoillen runsaasti talvi-iloa.

Once Upon a Wintertime 1948

Musiikkivetoisen ja kieltämättä kauniinkin talvisen tarinan jälkeen jatketaan lumen ja jään luomien ilakointimahdollisuuksien parissa ja samalla kaivellaan edelleen vanhempien Disney-klassikkojen osastoa, sillä seuraava lumileikki on nipsaistu elokuvasta Bambi. Luulisin, että monille Bambin kohtaama ensilumi ja sitä seuraava utelias riemu on yksi rakastetun elokuvan muistettavimpia hetkiä. Kummallista kylmää patjaa on maahan jostakin tipahtanut ja samaa tavaraa roikkuu edelleen oksien kannettavanakin. Hiukan tämä maailman yllättävä muutos laittaa epäilemään, mutta melkoisen nopeasti alkuhaasteiden jälkeen talvisen päivän hauskempi puoli tulee vahvemmin esille ja sittenhän mennään viiletellen riemua rinnassa.

Vauhti kiihtyy ja temput menevät uskaliaampaan suuntaan, kunhan Rumpali löytää kaverinsa, joten jälleen saadaan heti edellisen perään vähintään yhtä kiva annos pupusöpöilyä. Rumpalihan noin muutenkin on omalla kohdalla yksi Disneyn parhaita eläinhahmoja ja tässäkin tapauksessa Bambi jää mielestäni pikkuisen varjoon toisen kiitäessä ja yllyttäessä ystäväänsä. Halu esitellä kykyjä onkin erityisen kova, eikä siinä pienoinen kompurointikaan mitään haittaa, vaan uutta yritystä entistä isommalla innolla kokeilemaan. Sorkkajalkaiselle liukas jää on kohtalaisesti hankalampi homma kuin Rumpalille ja Bambi saakin itsensä vinksautettua melkoiselle mutkalle, mutta pupuystäväinen ei huterasta luisumisesta huolimatta ole halukas luovuttamaan, vaan sinnikkäästi nostelee kaveriaan ylös. Lyhyellä leikkihetkellä on mittaa alle neljä minuuttia, mutta siinä ehditään jo mukavasti hymyä nostamaan ja huomaapa pohtivansa, että elokuvan edellisestä katsomisesta taitaakin olla jo melkoinen kasa kuukausia kulunut ja että pitäähän sille jostakin välistä uusintapaikka löytää.

The Cold-Blooded Penguin

Bambille ja Rumpalille sanotaan siis heipat melkoisen nopeasti, eikä maisemanvaihdos ainakaan alkupuolellaan yhtään lämpöisempiä seutuja kohti vie, vaan ehkäpä ennemmin äärimmäisiä pakkaslukemia, koska suuntana on planeetan etäinen ja usein olosuhteiltaan armotonkin Etelänapa. Monille se olisikin aivan liian ankara paikka ja kaukana elinkelpoisesta, mutta pingviinikansalle se on mitä mainioin ympäristö tarjoten juuri oikeaat puitteet sekä arkielolle että harrastuksille. Löytyy viileitä vesiä, jäätä, kalaa, eräänlaisia rantalomakohteitakin, pulkkailtavaa, kelkkailtavaa ja vaikkapa mitä talvista touhuilua, kunhan ei kamalan kireä pakkanen haittaa. Useimmille pingviineille viiltävät viimat ja jatkuva kylmyys ovatkin helposti siedettäviä, mutta miljoonien joukkoon mahtuu ainakin yksi tyytymätön.

Tässä tarinassa itsensä ulkopuoliseksi ja ympäröivien olosuhteiden piinaamaksi pingviiniksi itsensä tuntee kovin viluiselta vaikuttava Pablo, jonka suurin haave olisikin päästä pakkasta pakoon ja mielellään jatkuvasti lämmittävän auringon alle. Hän viettääkin suurimman osan ajastaan kamiinan läheisyydessä hytisten, eikä se erityisen mielekkäältä elelyltä vaikuta. Rantaparatiisi pyöriikin päässä jatkuvasti, mutta lähdöstä ei vain oikein tahdo tulla mitään valmista, sillä majapaikan seinien ulkopuolella kylmyys käy kimppuun miltei heti. Sinnikkäitä yrityksiä kyllä riittää muiden seuratessa sivusta palelevan ystävänsä epätoivoisiakin koitoksia. Matka pois pakkasesta on niin kovin pitkä ja keinot kauhean rajalliset. Ei auta kamiinareppu selässä, ei auta lämpötossut jalassa, mutta joskohan lautta kuljettaisi kaverin kuumista hellepäivistä nauttimaan...?

Mielenkiintoiselle matkalle ainakin päästään ja sumuista sekä muista merellä odottelevista haasteista huolimatta jäinen valtakunta jää taakse. Pitkällä matkalla riittääkin ihmeteltävää, mutta kun kestoa lyhytelokuvalla on runsaat seitsemän minuuttia, niin lieneepä sekin selvää, ettei mitään kovin kattavaa reissukertomusta tästä väännetä. Päiväntasaajan aurinkoa onnellisena tervehditään, mutta sillä on toki kääntöpuolensakin, jos alla sattuu olemaan jäälautta. Kekseliäs Pablo onnistuu paniikin keskellä kehittelemään nopsan suihkuveneen alleen kiitäen pahaa paikkaansa karkuun ja kohti sitä omaa aurinkoista paratiisirantaansa, mikä kivasti katsojan mieltä piristelee näin talviaikaan. Pablon seikkailuista kertova The Cold-Blooded Penguin on myös nipsaistu vanhemmasta Disney-klassikosta, sillä vuoden 1944 The Three Caballeros oli ilmestymisjärjestyksessä seitsemäs, eli taas mennään kohti studion alkuaikoja. Itse en käsittääkseni ole tätä varhaista ja käsittääkseni hiukkasen sekalaista kokoelmaklassikkoa nähnyt kertaakaan kokonaisuudessaan, vaan tällaisia irroteltuja paloja jonkin verran ja sepä taitaa edelleen uupua kokoelmastakin.

The Cold-Blooded Penguin (1945)

Pingviiniseikkailun jälkeen klassikkojen kaivelu jatkuu edelleen, mutta mennään melkeinpä pari vuosikymmentä ajassa eteenpäin, ja seuraavana lyhyehkönä noin viisiminuuttisena näytepätkänä on tunnettu kohtaus vuoden 1963 elokuvasta The Sword in the Stone, joka olikin jo 18. teos tässä sarjassa. Sitäkään en ole aikuisiällä nähnyt ja muutenkin kokonaan katselu on kyseenalaista, mutta eipä se ihan niiden kiinnostavimpien Disneyn tuotosten joukkoon olekaan kuulunut. Tässäkin kokoelmassa vanhan Englannin ritarilliset päivät turnajaisineen tuntuvat olevan pikkuisen väärässä paikassa, koska nimi tosiaan on Winter Wonderland ja kaipa levy on joulumarkkinoille suunnattu. Ehkäpä turnajaisten aikana pieneen pulaan joutuvan Arthurin uskomaton ihmeteko kera ohuen lumikuorrutteen sitten jollakin aasinsillalla talvisiin temmellyksiin sopii, mutta itse näkisin kyseisen tuokion selkeästi levyn irrallisimpana osiona ja sen tilalle olisi luultavasti voinut muutakin mietiskellä.

Tulevan kuninkaan sankariteon jälkeen vaihdetaan tunnelmat taas jouluiseen suuntaan, sillä varsinaisen kokoelman päätöspätkä on napattu mukaan vuoden 1997 elokuvasta Beauty and the Beast: The Enchanted Christmas, mikä kieltämättä on ihan fiksu ja muutenkin hyvä ajatus edellisen jälkeen. Belle taikamaisine ystävineen on jokseenkin apeissa mietteissä, sillä joulu linnassa näyttää jäävän lässähdykseksi ainakin ulkoisten koristelujen osalta, eikä henki muutenkaan erityisen hilpeältä vaikuta. Jostakin syvältä sisimmästä se toivonkipinä kuitenkin tuikahtaa liekkiin ja innostaa lauluun sekä näkemään kaiken maailman nihkeyksien valoisammalle puolelle. Linnaa siinä samalla leikkisän lennokkaasti koristellaan, mutta tärkeämpinä loistavat toivo ja rakkaus lähimmäisiä kohtaan. Ihan mielellään olisin mittavammankin näytepalan kyseisestä teoksesta nautiskellut, sillä tämä vierailu lopahtaa liiankin nopsasti. No, ainakin siinä mielessä Winter Wonderland tuntuu toimivan, että kovat uusintahalut heräilivät tämänkin elokuvan suhteen, ja onhan edellisestä katselusta toki jo miltei neljä vuotta, joten...

Winter Wonderland onkin muistini mukaan lyhyin näistä omaan hyllyyn päätyneistä Disneyn joulu- ja talvitouhujen kokoelmista, sillä sen lopputekstit ovat rullailleet jo 31 minuutin jälkeen. Ehkäpä tämänkin takia suoraan varsinaisen tarinavalikoiman perään on vielä tuupattu parikin vanhempaa sekä ainakin osittain talvista lyhytelokuvaa. Nämä toimivatkin itsenäisinä teoksina ainakin paikoin paremmin kuin kokoelman osittain turhankin pikaiset sekä irralliset nipsaisut. Tuosta en kuitenkaan tahdo lähteä sen suurempaa ongelmaa tai valittelua käynnistelemään, mutta puolituntinen sekä laadultaankin kohtalaisen ailahtelevainen alkuperäinen videojulkaisu tuntuu jossakin määrin rahastukselta. Itseäni asia ei tässä vaiheessa hirmuisesti murisuttele, koska joukossa on kohtalaisesti kokoelmasta löytymätöntä animaatioviihdettä ja lisäksi levy oli näitä tarjouskoppien löytöjä.

Winter Wonderland (2003)

The Grasshopper and the Ants (Heinäsirkka ja muurahaiset)

Ensimmäinen näistä kahdesta bonuslyhytelokuvasta on samalla koko levyn iäkkäin animaatio ja kahdeksan minuutin ajaksi painellaan kauas 1930-luvulle kohti Disneyn Silly Symphonies -aikakautta, mikä tarkoittaa, että kuviin saadaan runsain määrin laulavaisia, hassuttelevia ja rytmikkäästi hytkyviä eläinhahmoja. Bellen herkänkin tunnelmoinnin jälkeen sävy vaihtuu kepeämpään, kun huoleton sirkkaheppu nautiskelee helppoa lounastaan sekä samalla naureskelee muurahaisten päättömältä ja turhalta vaikuttavalle rehkimiselle. Siinä kohtaavat pari melkoisen poikkeavaa elämäntyyliä, sillä toinen on päättänyt viettää päivänsä laulellen sekä soitellen, kun taas muurahaisväki loputtomalta vaikuttavalla ahkeruudella puuhailee yhteisen tavoitteen eteen.

Muurahaisilla onkin melkoinen hamstrausvaihe menossa ja siinäpä pesään valuu yhtenä virtana kaikenlaista elintarviketta. Porkkanat pilkotaan pötköiksi ja muutenkin yhteistyö vaikuttaa saumattomalta, mutta aivan kaikki eivät tällaista arkiaherrusta arvosta. Paikalle saapuu kuningattaren saattue ja hän ei lainkaan lorvailusta tykkää, joten ennusteleekin joutilaalle kovia aikoja talvikauden vyöryessä päälle. Syysmyrskyt alkavatkin riepoa kesän lehtiä hurjaa vauhtia pois puista ja samaan aikaan muurahaiskansa aloittaa viimeisen vimmaisen vaiheen talvivarastojen täyttelyssä, mutta sirkalla ei vieläkään ole mitään pitkän tähtäimen suunnitelmaa, ja niinpä kuningattaren profetia ankarista ajoista onkin hyvää vauhtia täyttymässä.

Pian puista ja maasta on kaikki syömäkelpoinen vihreä kuihtunut, nälkä käy kovalla voimalla kimppuun ja kun lumi satelee laittaen vilun luihin sekä ytimiin, niin sirkkakin tajuaa, että siinäpä sitä saattaa käydä varsin huonosti. Viimeisillä voimillaan hän käy kolkuttamaan ivaamiensa ahertajien ovelle, ja edessä voipi olla erheen jos toisenkin myöntäminen. Sirkasta kyllä tulee väkisinkin Hessu mieleen, koska ääninäyttelijä on sama kuin Hessun varhaisissa lyhytelokuvissa, muutenkin hassun huolettomassa olemuksessa on yhtäläisyyksiä ja taitaapa sirkan laulelema kappalekin kuulua myös helppoa elämää sekä hauskanpitoa arvostavan Hessun valikoimaan. Noin yleisesti ottaen Silly Symphonies -kausi ei ole minuun ainakaan toistaiseksi täydellä teholla iskenyt, mutta The Grasshopper and the Ants on kyllä selvästi paremmalle puolikkaalle kuuluvia töitä ja vähän kovastakin oppitunnistaan huolimatta kuitenkin kaikkiaan letkeää ja monipuolistakin seurailtavaa, sillä ei jämähdetä yhtä numeroa liian pitkään venyttelemään.

The Grasshopper and the Ants (1934)

Lend a Paw (Tassua avuksi)

Mikään varsinainen joulujuttu tuo edellinen talvikauden selviytymistaisto ei mielestäni ole, eikä toinen kahdeksanminuuttinen bonuspätkäkään sellaiseksi taida ainakaan ensisijaisesti luokittua. Samalla se on levyn toiseksi vanhin lyhytelokuva heti tuon edellisen perään, sillä tämä kaverien auttamisesta sekä itsekkyyden unohtamisesta kertova teos ilmestyi jo vuonna 1941. Mukana menossa on tällä kerralla Pluto, Mikki, melko tylyä kohtaloa kohti tuupattu pieni kissa ja Pluton päässä kamppailevat omatunnon ääripäät. IMDB tietää kertoa, että Lend a Paw olisi ainokainen parhaan lyhytanimaation Oscarin voittanut Mikin lyhytelokuva, mutta nähdyn perusteella arvostus ei varmaan ole silkan piirrostaiteen ansioista annettu, sillä kuviltaan Lend a Paw näyttää lähinnä keskisarjan teokselta. Luultavasti tarinan vahvalla ja myönteisellä eläinsuojelua puoltavalla sanomalla onkin ollut isompi merkitys ja elokuva onkin aikoinaan omistettu eläimiä auttavalle hyväntekeväisyysjärjestölle.

Onneksi sanomapainotteisuutensa lisäksi Lend a Paw on toki siinä sivussa vähintään kelvollinen sekä ajoittain räyhäkäskin pieni tarina auttamisesta. Plutolla on taas alkukuvissa ahkera nuuskutusreissu menossa ja kuono koiraa vie jotakin mielenkiintoista kohti. Joelta löytyy pieni kisu pahassa pulassa, sillä joku käsittämättömän ilkeä julmistelija on viskaissut toisen kärsimään varsin kamalan ja lohduttoman lopun. Pluto ei aio tällaista rääkkäystä katsella, vaan rohkeasti kahmaisee kissan hyytävästä virrasta talteen, mutta sitä seuraava suhtautuminen uuteen tuttavuuteen on vähintään muristelevan nyrpeää ja uhittelevaa muristelua on luvassa lisääkin, kunhan kotiin päästään.

Mikki nimittäin tuntuu kovinkin ihastuvan tulokkaaseen, mikä laittaa Pluton päässä myrkylliset mietteet kuohumaan ja siinä pirullisen neuvonantajan supattaessa korviin alkaa koirakaverin suunnitelma hahmottua varsin häijyyn suuntaan. Siitäpä saadaan aikaan pikkuisen ajattelematontakin rähistelyä ja koston välikappaleina saavat viattomatkin toimia. Hukkumisen hetkilläkin vielä melko tylyyn tapaan tuumaillaan, mikä vinksauttelee yleensä pidettävää Plutoa ehkä astetta turhankin pahistelevaan suuntaan. Kieroilu toki odotetusti kostautuu Plutollekin ja sinänsä kärjistetympi ärhentely julmisteluineen sopii tarinan suojelusanoman selkeyttämiseen, kun lopussakin vielä asia varsin suorasanaisesti julistellaan, mutta noin animaatioviihteenä tämä tuo touhuun hienoista töksähtelevyyttä. Kaikkiaan kuitenkin Lend a Paw jää vahvasti plussalle ja on ainakin keskinkertaisia välipaloja muistettavampi tapaus, vaikka nihkeät häijyilyhetkosensa sisältääkin.

Lend a Paw (1941)

Jos lopuksi vielä kaikki osaset summaillaan yhteen, niin näiden lisukkeiden kanssa Winter Wonderland on mielestäni selvästi parempi kokonaisuus kuin ilman. Muuten levyn anti etenkin määrällisesti olisi jäänyt jokseenkin laihaksi, ja vaikka ylimääräiset lyhytelokuvat eivät ulkokuoreltaan lumista huolimatta ihan täydellisen jouluisia olekaan, niin löytyypä niistä kuitenkin sitä lähimmäisenrakkautta ja auttamista, mitkä taas sopivat ajankohdan teemoihin erinomaisesti. Kyseessä onkin hengeltään ja pitkälti kyllä tarinoiltaan ja kuviltaankin selvästi parempi valikoima kuin aiemmin kommentoitu Disney's Christmas Favorites. Mikään täydellinen nippu ei kuitenkaan ole kyseessä, vaan valintoja olisi voinut vähän viilailla ja joistakin elokuvista nipsaista mukaan pikkuisen enemmänkin ihmeteltävää. Suurin osa teoksista kuitenkin sopii ihan sujuvasti otsikon alle, eikä lyhyt kesto laita hankintaa katumaan, koska tosiaan tässä tuli paljon sellaistakin, mitä ei kokoelmasta aiemmin löytynyt. Ehkäpä yksittäisenä huippuhetkenä ja tunnelmapalana muista hivenen tällä katselulla erottuu ja lämpöisimmin mielessä muhii alkupuolelta löytyvä Once Upon a Wintertime. Kuitenkin kaikkiaan läpi levyn henki on paljon positiivisempi kuin tuossa toisessa mainitussa kokoelmassa, jossa tosiaan yksipuolisemmin suositaan yhteenottoihin johtavia kärhämiä sekä vihoitteluja, kun taas Winter Wonderland kuljettelee katsojaa jäätävistä pakkasmaailmoista helteisiin ja ennen kaikkea paljonkin myönteisempien mielialojen vallitessa.

Joulupukki (Santa Claus)

Mauri Kunnaksen sympaattisesti satuilema ja kuvittama kuusiosainen televisiosarja Tontut ilahdutti jokunen päivä sitten ja samoilla linjoilla jatketaan, koska vuoroon pääsee vastaavalla tavalla toteutettu ja myös pitkälti Kunnaksen työstämä Joulupukki. Tontut ilmestyi vuodenvaihteessa 1978-1979, eikä Korvatunturin touhuja kohti katselevaa ja vastaavasti kuuteen osaan jaettua Kunnaksen seuraavaa sarjaa tarvinnut ihan mahdottoman pitkään vartoilla, vaikka muutama vuosi välissä vierähtikin. Myös tässä tapauksessa jouluisista jutuista syntyi myös kirja, mutta nyt painettu versio ehti ensin lukijoiden hyppysiin, mikä tapahtui vuonna 1981, kun taas sarja ilmestyi katsojien iloksi joulukuussa 1982, jolloin Pikku Kakkonen sillekin toimi ensiesityspaikkana.

Kunnaksen Joulupukki kera ahkeran tonttuväkensä on toki tuttu lapsuudesta, mutta näiden kuvien näkemisestä on ehtinyt hujahtaa, jos ei nyt sentään pieni ikuisuus, niin kauhean pitkä aika kuitenkin, joten kertailu lienee vallan mukavaa puuhaa näin joulukuun viuhuessa vauhdilla eteenpäin. Onhan Kunnaksen Korvatunturilla tietysti tullut vierailtua lähempänä nykypäivääkin, sillä Joulupukki ja noitarumpu käväisi soittimessa kolmisen vuotta sitten, jolloin siitä pikkuisen kirjoittelinkin, mutta tästä varhaisemmasta versioista en kovin kirkkaina kimaltelevia muistikuvia saa millään kaiveltua. Jos vain sopiva väli löytyy ja isompi innostus iskee, niin olisi kiva tänä vuonna uusia kyseinen vuonna 1996 ilmestynyt animaatioelokuva, jolloin olisi molemmat nähtynä melko lähekkäin. Nyt kuitenkin kurkistelemaan, että miltä Korvatunturin jouluiset puuhat näyttivät vuoden 1982 lopulla.

Korvatunturi

Ensimmäinen jakso kantaakin osuvasti kotipaikan nimeä ja onkin ihan hyvä, että edelleen kertojana jatkava Pekka Koskinen pikkuisen puhelee seudun erikoispiirteistä, jotta saadaan selkoa, millainen joulumaailma Kunnaksen mielikuvituksesta on ruudulle piirtymässä. Sitä ennen noin minuutin mittainen intro tarjoaa jo esimakua Korvatunturin lukuisista hommista sekä ajanvietteistä. Kaukana Lapissa erämaiden ympäröimänä siis sijaitsee tämä merkillinen sekä salaperäinen tukikohta joulun lahjapuolta pyörittävälle ahkeralle väelle. Sijainti ei silkkaa sattumaa ole, vaan tiettömien taipaleiden ja tuntureiden takana pysytään piilossa ulkopuolisten katseilta, mikä osaltaan varmistelee porukan työrauhaa. Jos joku utelias sattuisikin lähistölle harhautumaan ja eriskummallisesta kylästä muille juoruilemaan, niin näitä juttuja pidettäisiin luonnollisesti ihan kajahtaneena höpöhöpönä.

Kunhan paikan pääpiirteisiin saadaan pikainen perehdytys, niin onkin aika käydä, jos ei aivan henkilökohtaisuuksiin, niin ainakin ihmettelemään, että millaista porukkaa Korvatunturin joulukylässä oikein hyörii ja pyörii. Joulupukista ei tietenkään ole saatavilla mitään kattavaa henkilöhistoriaa tai yksityiskohtaista omaelämäkertaa, koska vanha ja valkopartainen ukko kaikesta hyväntahtoisuudestaan huolimatta on halunnut pitää yksityiselämänsä ja menneisyytensä omana asianaan. Kylää kansoittavista tontuista taas tiedetään, että he ovat entisaikojen hyviä haltijoita ja kaupungistuminen sekä teollinen kehitys on ajanut heitä etelän modernista vilskeestä kohti pohjoisen hiljaisempia seutuja. Tietenkään ei sovi unohtaa, että suuri osa tonttujoukosta on edelleen taitavaa porukkaa, sillä vaihtelevaa työkokemusta on kertynyt satojakin vuosia. Siihen kun summaillaan valtava erilaisten ammattien kirjo, niin Joulupukilla onkin apunaan huima tietotaito kaikenlaisten kapistusten kasaamiseksi sekä mittavan joulukiertueen toteuttamiseksi.

Tonttujen monipuolisia taitoja sekä motivaatiota tarvitaankin, koska Korvatunturin joulukylässä eivät pitkät työpäivät ole mitenkään harvinaisia. Aamuja käynnistellään tukevilla puuroannoksilla ja kertojan mukaan kahvia kuluu hurjia määriä, mutta raskaista puurtamisista ja melkeinpä vuoden mittaisesta urakasta huolimatta yhteishenki sekä paikan ilmapiiri on niin erinomainen ja sopuisa, että se tarttuu lähistön villieläimiinkin. Avausjakso ei runsaan seitsemän minuutin kestollaan tietenkään ehdi kovin syvällisesti perehtymään asukkaiden arkeen ja muihin puuhiin, mutta on hyvä esittely joulumaailman koukeroihin ja leppoisan lopettelun jälkeen tahtookin jatkaa joulukylän tekemisten tutkimista. Koska sarjan kuudella osalla on yhteiskestoa vain 43 minuuttia, niin nämähän ahmaisee helposti yhdellä istumisella, eikä jaksoja malta sen suuremmin säästellä.

Korvatunturin arkea

Avausta seuraavien seitsemän minuutin ajan olisikin tarkoitus tutkia niitä joulukylän arkipuuhia paremmin, mutta lienee sekin selvää, etteivät ne aivan vastaa keskivertotyypin jokapäiväisiä juttuja ja se Korvatunturin perusmaanantai tietyistä yhtäläisyyksistään huolimatta vaikuttaa kuitenkin olevan osittain toisesta maailmasta. Tonttulapset käyvät kyllä kouluaan, mutta opinnoissa korostuvat esimerkiksi eläinoppi sekä käytännön käsityöt, vaikka lukujärjestykseen toki muutakin mielenkiintoista mahtuu. Verstaan puolella päivät venyvät, eikä taida ihan kahdeksan tunnin aherrus ainakaan kiirekaudella riittää ja niinpä näppärän nikkaroinnin äänet kertovat osaltaan, miten motivoitunut porukka ahertaa yhteisen hyvän tavoitteen saavuttaakseen.

Pelkkää lelujen väsäystä sekä kasausta tonttujen tehtävät eivät ole, vaan toinen jakso korostelee erilaisten taitojen tarpeellisuutta, sillä joulukylästä kyllä löytyy monenlaisille osaajille hommia. Pieni valikoitu erikoisryhmä hoitaa paikan suurta painokonetta, kun taas varastohyllyjä täydentävät tarkat tontut, koska ennen aattohetkeä materian määrä ehtii paisua melkoiseksi, jolloin vaaditaan kykyjä hallita myös se huolellinen kirjanpito, ettei lahjaoperaatio karkaa hallitsemattoman sekoilun puolelle. Toista jaksoa ihmetellessä kävi hetkisen verran mielessä, että kaikkien osien kohdalla samanlaisena toistuva runsaan minuutin mittainen intro haukkaa suhteellisen suuren osan näiden kestosta ja ainakin näissä kahdessa ensimmäisessä tapauksessa myös jäähdytteleväinen päättelyosuus on suunnilleen samanlainen. Kenties voisi pikkuisen napista kierrättelyistä, mutta ehkei tuo pistäisi niin silmiin, jos näitä katselisi rauhallisemmalla tahdilla jakso kerrallaan. Toistuvista osuuksista huolimatta jaksoissa kyllä riittää melkoisesti aina uuttakin tutkittavaa, eli enpä lähtisi tätä hienoista toistoa ainakaan hirmuiseksi haittapuoleksi suurentelemaan.

Korvatunturin vapaa-aikaa

Parissa ensimmäisessä pikkupätkässä korostuu tiukka työtahti ja aherruksen täyttämät pitkät päivät, joiden jälkeen lähinnä uupuneina lampsitaan sänkyjä kohti. Kaipa kolmas kahdeksanminuuttinen tahtoo selventää, ettei Joulupukin hilpeä kylä sentään ole mikään armoton orjaleiri, jossa hyväntahtoiset ja uhrautuvaiset apurit säälittä riistetään sekä poltetaan loppuun. Vaikka ensimmäisessä osassa mainitaankin, että Korvatunturilla työtä riittää tammikuusta seuraavaan jouluun, niin kyllähän sinne sekaan silti hieman vapaa-aikaakin saadaan soviteltua, eikä mitään tauotonta raatamista vaadita. Näinpä tonttujoukko viettääkin kesäkaudella lomiaan rentoutuen kuka mitenkin parhaaksi katsoo ja siitähän saadaan vallan sympaattinen sekä kepeä jakso aikaiseksi.

Korvatunturin harrastelumahdollisuuksia käydäänkin pikkuisen läpi kuvien ja kerronnan kautta. Osa tontuista tykkää vaeltaa läheisillä tuntureilla luonnosta nauttien, toiset urheilevat reippaammin ja jotkut taas löytävät omat juttunsa taiteilun parista. Joulupukki malttaa itsekin vaihtaa vapaalle kesäauringon lämmitellessä ja vähän yllättäenkin jutellaan, että hänen lempipuuhaansa on onkiminen veneessä loikoillen, tosin mainitaanpa sekin, että usein onki unohtuu kokonaan reissusta, mutta mitäpä noista... Kesäkausi ja alkava syksy on myös poroporukalle mieluista ulkoiluaikaa rinnelaidunten kutsuessa haukkailemaan jäkälää ja muuta mehevää kasvustoa. Ruska-aikaan luonto räväyttää Lappiin niin lumoavan väriloiston, että ulkoilu on vallan mieluista ajanvietettä, mutta väistämättä lähenevä ensilumi tarkoittaa vapaa-ajan, lomailun ja leppoisan lötköilyn huomattavaa vähenemistä. Edellisiin osiin verrattuna ulkoilukuvasto sekä leikkisän plus letkeän laiskottelun tavoittelu tuo kokonaisuuteen kivaa vaihtelua, ja etenkin pukin pötköttelystä välittyy ruudun toiselle puolellekin varsin positiivista värähtelyä elämäniloisine nautiskeluineen.

Korvatunturin joulukiireitä

Kesälomien jälkeen päästäänkin kiihdyttelemään kohti vuoden varsinaista kiirekautta, ja vaikka tämä seitsenminuuttinen ei vielä aattohuipennukseen ehdikään, niin antaapa se silti vihjettä, millaisia ponnistuksia lienee luvassa ennen kuin viimeinenkin paketti on odottaviin kätösiin onnistuneesti ojennettu. Syksyn edetessä talvea kohti on taas yhden erikoispartion toiminnan aika, sillä joka vuosi Joulupukki lähettää maailmalle tarkkailujoukkonsa, joka koostuu vikkelistä, hiljaisista ja huomaamattomista tontuista. Heidän päähommanaan on valvoa lapsia sekä kirjata muistiin heidän käytöstään, josta syntyvät raportit toimitetaan Joulupukin arvioitaviksi. Usein näissä perinteisissä Joulupukista kertovissa jutuissa pikkuisen närästelee tämä lasten vakoileminen ja paikoin puoliviattomienkin kolttosten takia tuhmiksi tuomitseminen. Näitä nyt tuskin kannattaa tällaisissa yhteyksissä haudanvakavasti ottaa ja lähteä pitkiä paasauksia virittelemään tirkistelyistä ja lahjattomaan jouluun johtavista leimoista, mutta kyllä nämä aina tuntuvat muun joulutohinan joukosta paistavan vähintään lievästi ikävällä värähtelyllä läpi.

Onneksi jakso lähinnä sivuaa tätä tarkkailuoperaatiota ja Joulupukilla riittää paljon muutakin lukuhommaa kuin vain kiltteydestä tai sen puutteesta kertovien raporttien kahlaaminen. Nimittäin maailman toiveikkaat lapsoset kuormittavat lentopostia niinkin runsaasti, että joulun lähestyessä kirjetulva vain yltyy ja pyyntöjä vyöryy konttoriin kiihtyvällä tahdilla. Monenmoiset toiveet merkitään huolellisesti joulukylän suuriin kirjoihin, jotta pysyttäisiin jotenkin kärryillä pakattavien pakettien suhteen. Joulukuun viilettäessä finaaliaan kohti ja kiireiden kasvaessa pitäisi siinä sivussa hiljalleen valmistella Korvatunturin omaakin joulua, eli koristeet askarrellaan milloin sitten ehditäänkin. Pikkutonttuja taas kovin miellyttävät leivontapäivät herkkujen maistuessa monille. Viimeiset ponnistukset lahjaröykkiön paketoimiseksi hoidetaan suurilla talkoilla, joissa auttaville käsipareille todellakin käyttöä löytyy. Kovasta tohinasta ja kiihtyvästä kiireestä kertovien kuvien perusteella pieni tai suurempikaan stressi ei joulukylän porukkaa uuvauta, vaan hymyt pysyvät kasvoilla sekä hyvä yhteishenki leijuu kaiken tekemisen yllä. Voikin taas todeta jakson tarjoilevan vähintään runsaan kourallisen verran sellaisia piirroksia, joita on käytännössä pakko jäädä pausen kanssa jumitellen ihailemaan sekä tutkimaan tarkemmin. Muutenkin hahmoissa sekä tekemisessä on lähes jakuvasti sydäntä lämmittävä sympaattisuus läsnä ja touhut vaikuttavat omaperäisiltä jaksosta toiseen. Melko usein on uudempia jouluelokuvia katsellessa heräillyt lähinnä ikäviä tuntemuksia, että tietyt pakolliset käänteet ja perinteet survotaan väkinäisesti ruudulle homman hengen ollessa täysin sielutonta suorittamista, mutta nämä Kunnaksen jutut ovat onneksi täysin toisesta maailmasta!

Jouluaatto

Viidennen jakson alkaessa ovat paketit jo melko pitkälti kasassa ja juhlava jouluaatto lähestyy hyvää vauhtia, vaan sepä ei vielä lepoa Korvatunturin porukalle tarkoita, vaan muutaman päivän päässä odottelee vuoden kovin puristus, jossa ei ole paljoakaan virheille tai viivyttelyille varaa. Vielä on aikaa tarkistella, että kaikki on kunnossa ja tehdä tarpeelliset huoltotoimenpiteet. Lastaukseenkin pitää varata kohtalaisesti aikaa, sillä maailman miljoonien lasten lahjominen ei ihan yhdellä rekikuormalla suju, vaan pukin punertavat lentokoneet kuljettavat lasteittain jouluiloa kohti planeetan kaukaisimpiakin kolkkia. Aikaerot ja lahjojen availun jakautuminen aaton sekä joulupäivän kesken pikkuisen helpottavat hektistä hommaa, mutta kyllä siinä saa poro jos toinenkin laukata huimaa kiitoa, jotta kaikki osoitteet pystytään käymään runsaan vuorokauden sisällä läpi.

Aattoaamuna heräillään viiden aikaan ja tehdään vielä pikaiset varmistukset sekä valmistellaan porukkaa raskasta retkeä varten. Joulupukillekin on kertynyt sen verran ikää, että tällainen äärimmäisen piukkaan pakattu mega-maailmankiertue kuormittaa kehoa ja ennen kuin lentelyn päätepiste saavutetaan, niin alkaa olla vointikin melkoisen uupumuksen puolella. Jännitystä sekä kihelmöivää odotusta on ilmassa, kun hirmuisen suuri joukko lapsia odottaa erästä tiettyä ja kovin toivottua jouluvierasta. Valitettavasti päivä on lyhyt ja koteja melkeinpä lukematon määrä, joten käväisyt ovat pikaisempaa luokkaa, mutta eiköhän Joulupukki apureineen rajoitteista huolimatta onnistu aaton aikana levittämään maailmaan mahtavan kasan iloa ja onnea. Vaikka sarjassa yritetäänkin hieman avata järjestelyjä sekä toteutusta kaiken jouluhulinan taustalla, niin eipä onneksi sitä taikaa lähdetä täysin selittämään, mikä on pelkästään positiivista. Muuten kyllä aattojaksossa maisemat vaihtuvat mukavasti ja tehtävää tosiaan riittää paljon, mikä mielestäni summautuu siten, että kuviltaan tämä seitsenminuuttinen on sarjan monipuolisin pätkä. Jos taas tahtoo nähdä pikkuisen tuoreempaa animaatiota lahjakiertueen haasteista, niin voisin ainakin varovaiset suositukset heittää hyväntuuliselle, vauhdikkaalle sekä hauskallekin elokuvalle Arthur Christmas.

Korvatunturin joulu

Huiman aattorutistuksen jälkeen kohti Korvatunturia palailee ymmärrettävästi miltei lopenuupunut porukka, mutta voisipa kuvitella niinkin, että väsyneessä mielessä värähtelee myös niitä tyytyväisyyden tuntemuksia, kun työntäyteinen ja palkitseva yö alkaa olla ohi. Raatajia odottelee kuuma sauna, jossa yön tuiskeissa sekä tuulissa kohmettuneet paikat saavat lämpöään takaisin ja hiljainen rentouttava hetkonen auttaa poistelemaan kiireitä mielestä. Pitkän taipaleen laukkailleet porot saavat tietysti myös ansaitun hemmotteluhetkensä, sillä ovat olennaisesti auttaneet jouluilon levittelyssä. Ehkä on kuitenkin selvää, ettei tiivistahtisen rupeaman jälkeen monellakaan ole enää paljoakaan puhtia jäljellä, vaan pehmeä lepopaikka houkuttelee mahdottoman vastustamattomasti.

Aatto ei ole joulukauden loppu Korvatunturilla, vaan joulupäivänä juhlitaan perinteisin menoin oman porukan kesken, sillä ohjelmassa on joulukirkkoa aamulla, koulunäytelmää ja illan kruununa suuri yhteinen juhla, jossa herkut, laulut, tanssit ja toki ne lahjatkin kuuluvat asiaan. Ilonpito jatkuukin pitkälle yöhön, mutta vähitellen yksi toisensa jälkeen hiipuu unten maailmoihin väsyn voittaessa. Kertojakin vielä vakuuttelee, että ahkerasti uurastanut porukka saa hurjan rupeamansa jälkeen pitää ansaitun talvitauon ennen kuin uuden kauden valmistelut aloitellaan. Katsomon puolella päällimmäisenä ja lämpöisen ilahduttavana tuntemuksena tästä kaikesta kuitenkin jää jälkeen, että yhdessä tehdään ja yhdessä juhlitaan onnistumisia hyvässä hengessä. Siksipä siis sanoisinkin, että on ollut tekijöiltä mukava ajatus väkertää vielä aattovalmistelujen ja suuren kiertueen jälkeen tällainen kuusiminuuttinen palautumisjakso, jossa maailmaa ilahduttanut porukka pääsee rauhallisemmalla otteella nautiskelemaan joulutunnelmasta keskenään. Siihen on erinomaisen helppoa heittäytyä mukaan ilon ja onnen suorastaan huokuessa kuvista, ja vaikka sarja ei kestonsa suhteen mikään mahtaisa joulueepos olisikaan, niin mahtuupa rajalliseen minuuttimäärään melkoisesti hyväntuulista tekemistä, oleilua ja sydämellisiäkin tuokioita.

Ainakaan tämän katselun jälkeen en osaisi selkeää suosikkia jaksojen joukosta nimetä, mutta jos yrittää pitäisi, niin ehkäpä pari viimeistä kovimmin keskenään vääntäisivät. Aattojakso tosiaan kuvastollaan vaihtelee paikkoja ja tekemisiä kenties runsaimmin, kun taas päätöspätkän juhlallisuudet ja rauhallinen hiljentyminen ansaittua lepoa kohti lämmittää kovin sydäntä. Eipä ole kuitenkaan mitään halua vähätellä muita jaksoja, vaan laatutaso on korkealla ja aikamoisen tasainen läpi sarjan, eikä mielestäni yhtään turhaa täytepalaa näistä löydy. Jos taas tahtoisi kevyttä vertailua harrastella varhaisemman sarjan kanssa, niin Tontut ei ole läheskään yhtä puhdasta joulujuttua tai huttua muutenkaan, vaan näppärästi ja saumattomasti yhdistelee suomalaisten menneiden aikojen arkea tarinoihin sekä uskomuksiin. Kuviltaan ja väreiltään hillitympi sekä pikkuisen pelkistetympi toteutus tukeekin tätä arkipuolen esitystä, kun taas Joulupukki räväyttää punavärit ja varsin valtaviksi paisutellut puuhatuokiot häpeilemättä katsojan iloksi ja samalla seikkailee jalat huomattavasti tukevammin satumaailman puolella. Toisaalta nämä erot ovat myös sarjojen vahvuuksia ja ainakin näin jälkikäteen tuumailtuna onkin erinomainen juttu, että tietyistä yhdistävistä piirteistä huolimatta Joulupukki-sarjan myötä lähdetään pyyhältämään kohti toisenlaisia tarinoita, eikä laiteta hassuttelevaa kekseliäisyyttä liian ahdistaviin kahleisiin.

Vaikka varhaisemman Tontut-sarjan kuvissa on mielestäni ehdottomasti paljon arvostettavaa ja kiiteltävää, niin Joulupukki täyttää ruudun sen verran vastustamattoman värikkäillä, monipuolisilla, tapahtumarikkailla ja hauskoilla piirroksilla, että itse kyllä kallistun melko helposti näiden kahden välillä pirteän joulukylän vilskeen puolelle. On miltei mahdotonta omaksua tai haukata kaikkea kerralla. Vaikka kuvat eivät pikavauhtia vilistäkään ruudulla, niin silti pausen painelua vaaditaan tai uusintoja, että pääsisi perille kaikkien pienten sekä välillä kekseliäästi kätkettyjenkin vipeltäjien puuhista tai aikeista. Tekijät tosin helpottavat hommaa ja tarkkailua siinä mielessä, että samoja kuvia kierrätetään ja toistetaan jaksojen sisällä tai välilläkin jossakin määrin sekä suurimpiin kokonaisuuksiin paneudutaan huolellisemmin kuin vertailukohdassa, jossa tällainen toisto on melkoisen olematonta.

Omalla kohdalla tiettyjen tuokioiden ilmaantuminen ruudulle pariin kertaan ei aiheuttanut mitään mainittavaa närästelyä, vaikka jaksot katsoinkin yhteen pötköön, sillä kyllähän niistä löydettävää tosiaan tuntuu riittävän. Etenkin suurempien joukkojen laajemmat kuvat vaikuttavat olevan monesti niin touhukkaita, että ne voisivat hetkenä minä hyvänsä herätä henkiin, eikä aina edes oikein tajua katsovansa "pysäytettyjä" hetkiä. Kauppojen joulukorttivalikoimiakin tutkiessa ilokseen huomaa, että näille veikeille ja hilpeille Kunnaksen kuville kysyntää edelleen löytyy. Sanottakoon sekin vielä ennen lopettelua, että tämä värikäs, touhukas ja melkeinpä jatkuvasti pienempää tai suurempaa hupsuilua tarjoileva piirrostyyli on minulle se, mikä Kunnaksesta tulee ensimmäisenä mieleen ja yhdistyy vielä voimakkaasti jouluaiheisiin sekä tarkemmin tämän sarjan hahmoihin. Johtunee luultavasti siitä, että lapsuudessa eniten selaamani Kunnaksen kirja oli vuonna 1981 ilmestynyt Joulupukki. Kyseinen teos pitäisikin jostakin kaivaa kätösiin, että joskohan se herättelisi muutamia mukavia muistoja, vaikka sarjaversiokin siinä suhteessa kiitettävästi kunnostautuu.

Joulupukki (1982)