Skeptoid
Dunning on huolestunut nykyisen yhteiskunnan tilasta, mitä tulee kriittiseen ajatteluun, tai paremminkin sen puutteeseen. Hän selittää alussa vähän videonsa nimen taustaa, eli näennäisesti taikauskoisempina aikoina karttoihin merkittiin usein tuntemattomat (sekä mahdollisesti jossakin määrin pelottavat) alueet lohikäärmeillä ja muilla örkeillä. Sieltä siis löytyivät lohikäärmeet. Tieteen ja koulutuksen tason noususta huolimatta Dunningin mukaan nykymaailmassakin näillä lohikäärmeillä on vielä suuri merkitys ihmisten ajattelussa. Videollaan hän haluaa omalta osaltaan ohjata tilannetta parempaan suuntaan.
Alkupuolesta suuri osa käytetään erilaisten keskusteluissa usein esiintyvien argumentointivirheiden käsittelyyn. Mitään kattavaa listaa Dunning ei ole lähtenyt kokoamaan, vaan on ottanut mukaan kymmenen yleistä tapausta. Näiden pitäisi aina laittaa hälytyskellot soimaan, jos niiden avulla yritetään omaa kantaa todistella tai osoittaa muiden virheet. Jos jotakin esimerkiksi kaupataan täysin luonnollisena, niin se ei ole mikään todiste tuotteen terveellisyydestä tai haitattomuudesta. Vetoamiset mystisiin ja epämääräisesti kuvailtuihin energioihin yleensä tarkoittavat, että taustalta löytyy lähinnä humpuukia. Ikiaikaiseen viisauteen vetoaminen on sekin kyseenalaista, sillä se, että jokin hoitomuoto on tavalla tai toisella selvinnyt useampia satoja vuosia ei todista sen toimivuutta. Tavallaan itsestäänselvyyksiä, mutta kun näitä esiintyy kovin yleisesti, niin Dunningin valistukselle varmaan löytyy paikkansa. Suunnilleen samat jutut hän käy läpi seuraavilla In Fact -videoillaan:
Erilaiset salaliitot saavat toki myös omat lyhyet hetkensä. Jo videon alussa Dunning antaa esimerkin siitä, että salaliittoihin uskominen ei läheskään aina rajoitu vain yhteen teoriaan, vaan mukaan hyppää helposti monta muutakin salaliittoa tai vaihtoehtoteoriaa. "Klassikoista" mainitaan ainakin "lääketeollisuus pitää potilaat tahallaan sairaina turvatakseen tulonsa"-teoria. Syyskuun 11. päivään liittyvää juttua Dunning käyttää esimerkkinä siitä, miten salaliittoteoreetikot usein kiemurtelevat. Kysellään vain kysymyksiä, tarjoillaan epämääräisiä vihjailuja sekä hämäriä yhteyksiä, mutta useinkaan ei mitään kunnolliseksi todisteeksi kelpaavaa. Yleensä tähän yhdistyy vielä se, että väitteitä on niin uskomaton määrä, ettei kuuntelijalla tai lukijalla useinkaan riitä aika käydä niitä kaikkia millään läpi.
Skeptikkojen niin rakastama homeopatia pääsee myös mukaan, kun Dunning selittää, miten on käytännössä mahdotonta, että homeopaattisessa lääkkeessä olisi laimennusten jälkeen jäljellä edes yhtä molekyyliä vaikuttavaa ainetta. Samassa yhteydessä käydään läpi, mitä satunnaistetulla kontrolloidulla tutkimuksella (RCT) tarkoitetaan. Tämä olisi sitä näyttöä, mitä vaihtoehtohoidot kipeästi kaipaisivat, mutta vain harvoin omaavat.
Vähän käydään myös läpi sitä, mikä saa ihmiset uskomaan erilaisiin salaliittoihin ja/tai huonosti todistettuihin vaihtoehtoteorioihin tai -hoitoihin. Näihin uskominen ei Dunningin mukaan tarkoita automaattisesti sitä, että niihin uskova yksilö olisi tyhmä. Myös älykkäät ihmiset voivat uskoa niihin. Dunning selittää tätä sillä, että selittämättömässä on oma viehätyksensä. Utelias luonne usein kallistuu sen pienenpienen mahdollisuudenkin kannalle, vaikka kyseessä sitten olisi hyvinkin epätodennäköinen vaihtoehto. Lisäksi yksinkertaiset ratkaisut vetävät monia puoleensa. On helpompi turvautua ihmelääkkeeseen, joka lupaa hirveästi hyötyjä kuin hankalampaan hoito-ohjelmaan, jonka lupaukset ovat maltillisempia. Dunning mainitsee myös, että ihmisen historiassa ylivarjelun puolelle erehtymisellä on ollut positiivisia vaikutuksia. Olemattomien vaarojen pelkääminen on usein sinänsä haitatonta, mutta sama valppaus on myös suojellut todellisilta vaaratilanteilta.
Kirjasuosituksille on varattu lopusta pieni pätkä. Eipä Dunning mitään kovin suurta kirjalistaa lähde katsojan suuntaan vyöryttämään, vaan pitäytyy neljässä teoksessa. Ensimmäisenä mainitaan Carl Saganin The Demon-Haunted World, toisena James Randin Flim-Flam!, kolmantena Mark Twainin Adventures of Huckleberry Finn ja viimeisenä Dunningin oma teos Skeptoid. Näistä on tullut luettua Saganin kirja, josta pidän kyllä paljon ja Twainin teos. Loput kaksi ovat ainakin toistaiseksi tuntemattomia. Dunningin kirja tosin on jonkinlainen best of -kooste Skeptoid-lähetyksistä, joten sen sisältämä materiaali on tullut pitkälti tutuksi toista kautta.
Lopussa Dunning toistaa huolensa kriittisen ajattelun tilasta. Popkulttuurin kautta levitetyt tiedeuutiset jättävät usein paljonkin toivomisen varaa, ja monesti hömppä saa tasa-arvoisen kohtelun paremmin todistettujen vaihtoehtojen kanssa. Dunning ei kannata tällaisissa tapauksissa tasa-arvoa kaikille ideoille. Käydään myös läpi sitä, miten tiedettä kritisoidaan siitä, että se ei ole "valmis", vaan korjaa itseään tai kun jotakin ei voida osoittaa sataprosenttisen varmaksi tieteen kautta. Näin yritetään osoittaa tiede arvottomaksi tai ei sen paremmaksi kuin erilaiset epäilyttävät teoriat. Dunning kuitenkin on näistäkin vähän toista mieltä.
Video on varsin viihdyttävä, hauska ja asiapitoinenkin esitys. Tosin joitakin tyyli tai Dunning saattaa rasittaa. Joissakin paikoin on vedetty vähän mutkia suoriksi ja yksinkertaistettu liikaa. Välillä taas jutut ovat turhankin kärkeviä. Toisaalta näin Dunning tekee katsojille täysin selväksi, millä puolella itse seisoo, eikä sijaa epäilykselle (heh) jää sen suhteen. Lisäksi tällainen tiukempi asennoituminen varmaan vetoaa paremmin tiettyihin katsojiin kuin maltillisempi ilmaisu. Jos videossa esiintyneet aiheet kiinnostavat enemmän, niin aiemmin linkitetyltä Skeptoid-sivustolta löytyy lähes jokaiselle kattavampi käsittely. Dunning on laittanut videonsa myös YouTubeen. Sen voi katsella vaikka tuosta:
Here Be Dragons (2008) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti