Kun tilapäisten hyvästien aika koittaa, ihmisen parhaat ystävät eivät täysin ymmärrä tilannetta, vaikka perhe lupaakin tulla vierailemaan heti seuraavana viikonloppuna. Aluksi tilalla riittää ihmeteltävää ja uudenlaista puuhailtavaa. Varsinkin porukan nuorin, eli Chance, ottaa hyödyt irti uusista mahdollisuuksista pienempiään kiusaten ja maatilan kiehtoviin suurempiinkin eläimiin tutustuen.
No, tätä iloa ei pitkään riitä. Shadow alkaa omata tiettyjä epäilyksiä, kun tilaa hoitava Kate (Jean Smart) lähtee ja jättää kolmikon keskenään. Toki ruokkija on tulossa seuraavana päivänä, mutta kommunikaatio ei oikein toimi. Lisäksi huolestuttaa se, että miten lapset pärjäävät ja kuka heitä suojelee, kun niin kaukanakin ovat. Kolmikko sitten päätyy ratkaisuun, että tulee lähteä etsimään perhettä.
Erämaa ei oikein ole otollisin ympäristö leppoisaan kaupunkielämään tottuneille lemmikeille. Jo pelkkä maasto on usein vähintään haastavaa, kun korkeat nousut, kovat kalliot ja hurjasti virtaavat vesistöt seuraavat toisiaan. Eikä tietenkään pidä unohtaa samoissa maisemissa liikkuvia suurempia villieläimiä, joille lemmikkikolmikko edustaa lähinnä houkuttelevia ja helppoja suupaloja. Vaarallisilta tilanteilta ei siis vältytä ja välillä elämä menee synkemmän puoleiseksikin. Siitä huolimatta pienet tassut vipeltävät vikkelästi kotia kohti.
Lemmikeille on kehitetty vähän erilaiset persoonallisuudet. Shadow on vuosien viisastuttama koira, joka ei yleensä tee kovin hätäisiä ratkaisuja ja säilyttää malttinsa. Chance taas tekee yleensä ennen kuin miettii, mikä usein kostautuu, mutta toisaalta hänen innostuksensa voimauttaa myös muita. Sassy on jokseenkin nirppanokkainen lajinsa edustaja, jonka motto pitkälti kuuluu: "Cats rule and dogs drool!" Vaikka Sassy näkeekin itsensä lemmikkitovereitaan parempana, niin tiukoissa tilanteissa hän ystäviään auttaa.
Ehkäpä suurin ongelma omalla kohdalla ovat kolmikon sanailut. Sinänsä puhuvat lemmikit pitkälti lapsille suunnatussa Disney-tuotoksessa eivät ole ongelma, mutta välillä sitä sarjatulta olisi voinut vähän hillitäkin. Kun vitsailu on usein tauotonta, niin se tarkoittaa myös sitä, että juttujen laatu ei ole kauhean kehuttavaa. Välillä vaikuttaa siltä, että oikeastaan kaikki huutelut, jotka ovat mieleen tulleet, ovat päätyneet myös lopulliseen elokuvaan. No, vähän nuoremman katsojan kannalta tämä ei välttämättä ole mikään ongelma, eikä se tämänkään katsojan kokemusta onnistunut kaatamaan.
Joku voisi tässäkin tapauksessa parkaista, että hirveän epärealistista eläinten inhimillistämistä, mutta ehkäpä se tällaisessa tapauksessa olisi pikkuisen sopimatonta. Itse toteaisin lähinnä, että mitäpä siitä. Lähinnä hyvä juttu, kun miettii miten aivan liian monet ihmiset kohtelevat niitä rakkaita lemmikkejään. Näkisin, että tällaisilla elokuvilla on lähinnä positiivisia vaikutuksia sellaiseen ajatusmaailmaan. Liiallisen söpöilyn puolelle meneminen on varsin pieni synti, varsinkin tällaisessa kontekstissa. Ei tällainen ainakaan minua rasita, lähinnä päinvastoin. Varsin positiivisia tuntemuksia sellainen onnistuu herättämään, kun pienet urhoollisesti toisiaan auttavat.
Omaperäisyys ei toki ole mitään huippuluokkaa, sillä näitä vastaavia eläinseikkailuja kyllä löytyy. Heh, tässä tapauksessa kyseessä on vielä uusintaversio vuonna 1963 ilmestyneestä The Incredible Journey -elokuvasta. En ole aivan varma, olenko sen lapsena nähnyt. Pikaisella lukemisella kuitenkin vaikuttaa siltä, että vaikka kehystarina vähän poikkeaakin, niin muuten kyseessä on varsin samantapainen teos, jossa koostumukseltaan pitkälti samanlainen lemmikkikolmikko selvittää tietään erämaassa kohti perhettä. Tämä 1993 ilmestynyt uusintaversio sai vielä muutaman vuoden kuluttua jatkoakin, eli Homeward Bound II: Lost in San Francisco, joka odottaa katseluvuoroaan.
Vaikka tuo omaperäisyys ei niin ihmeellistä olekaan, niin siitä huolimatta elokuva onnistuu vetämään mukaansa. Omalla kohdalla asiaan vaikuttavat paljon varsin komeat puitteet jylhine vuorineen, komeine metsineen, jokineen ja tasankoineen. Tällaisia maisemia on erittäin mukava katsella täällä alkavan talven keskellä ja muutenkin hieman ankeassa ympäristössä. Mieliala nousee helposti ylöspäin, vaikka ei sisältö muuten olisikaan laatudraamaa parhaimmasta päästä. Miellyttävien maisemien lisäksi nähdään vähän kyseisiä paikkoja kansoittavia eläimiäkin.
Toteutus on varsin laadukasta, ja usein hämmästyttää miten pääkolmikko on saatu suoriutumaan osastaan. Usein kuulee juttuja, että ei ikinä pitäisi työskennellä eläinten ja lasten kanssa. Voisi siis kuvitella, että tällainen elokuva olisi puhdas painajainen, mitä tekemiseen tulee. Tiedä sitten, miten paljon liioittelua tuollaisissa lausunnoissa on mukana, mutta elokuvaa katsellessa ei voi välttää miettimästä, että varmasti on ollut paikoitellen erittäin haastavaa saada halutut jutut filmille.
Kai sitä voisi loppuun vielä tilittää, että onnistuihan Homeward Bound: The Incredible Journey myös koskettamaan. En (onneksi) ole vielä aivan niin kyynistynyt, että iloinen jälleennäkeminen ei onnistuisi pientä kosteutta tuottamaan silmäkulmiin, vaikka sitten olisikin siellä vähän siirappisen puolella. Ei tämäkään ole aivan parasta, mitä on tässä lajityypissä tullut nähtyä, mutta kuitenkin ihan hyvää hömppää omassa sarjassaan. Tällaisia on mukava katsella silloin tällöin, varsinkin, jos on tullut nähtyä turhan paljon synkempää tavaraa. Kirkastaa vähän mieltä ja niin edelleen...
Lopuksi voisi vähän valittaa DVD-julkaisusta. Suurin ongelma on se, että alkuperäinen kuvasuhde on vähän muuttunut (1.85:1 --> 1.33:1). Lisäksi kotimainen julkaisu ei sisällä suomenkielistä tekstitystä, vaan pelkän dubbauksen (toki alkuperäinen ääniraita löytyy myös). Riippuu tietysti katsojasta, miten suurina ongelmina näitä pitää, mutta itse katselisin elokuvat mieluusti alkuperäisellä kuvasuhteella. Ja olisihan sinne voinut laittaa myös tekstityksen kotimaisella kielellä dubbauksen kaveriksi.
Homeward Bound: The Incredible Journey (1993) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti