Siirrytään siis lähes sata vuotta ajassa taaksepäin. Ensimmäisen suuren sodan taisteluita on käyty noin puolisen vuotta, eikä loppua näy. Itäisessä Ranskassa ollaan jumituttu asemiin. Saksalaiset yrittävät edetä, mutta ranskalaiset skottivahvistuksin ovat saaneet etenemisen pysäytettyä. Voittoja on tässä taistelussa vaikea hahmottaa, kun usein saavutetut metrit hävitään tulevina päivinä taas pois.
Vaikka Skotlannista saapunut joukko taisteleekin ranskalaisten rinnalla, mitään erityisen lämpimiä välejä ei ole syntynyt. Ranskalaiset ovat omassa juoksuhaudassaan, skotit taas omassaan. Tiedostetaan lähinnä, että samalla puolella ollaan, mutta ei sen enempää yleensä kaveerata.
Vuoden 1914 jouluaatto on lähestymässä. Jokainen puoli haluaa pitää miestensä taistelutahtoa yllä. Saksalaisten juoksuhautoihin toimitetaan suuri määrä pieniä joulukuusia. Skotit taas saavat viskiä juodakseen ja kasan säkkipillejä joululauluja säestämään. No, ranskalaisille tuntuu jäävän käteen jokseenkin tyhjä arpa, sillä heidän jouluateriansa jää vähän heikoksi.
Saksalaisten puolella miehiä viihdyttää laulullaan yksikköön kuuluva tenori (Benno Fürmann). Myös hänen vaimonsa on vaatinut saada tulla mukaan yhdeksi illaksi, kun ei ole mitään varmuutta siitä, miten pitkään yhteistä aikaa yleensä riittää. Sprink innostuu kesken laulunsa nousemaan ylös juoksuhaudastaan. Lyhyiden epäluulojen jälkeen hän onkin hetken kuluttua laulamassa uutta kappaletta keskellä ei-kenenkään maata skottien säkkipillien säestämänä.
Tästä saa sitten alkunsa jouluaaton tulitauko, joka sovitaan kaikkien osapuolten kesken. Joulun aselepo tapahtui myös oikeasti kohtalaisen laajamittaisena eri puolilla Saksan länsirintamaa, kun eri yksiköt solmivat spontaaneja tulitaukoja joulun ajaksi. Nämä sitten usein jatkuivat vähän aiemmin aiottua kauemminkin. Osa ei olisi lainkaan halunnut jatkaa turhiksi ja mielettömiksi kokemiaan taisteluja, vaan ennemmin viettää aikaa uusien ystäviensä kanssa.
Ilmeisesti saksalaiset ja englantilaiset osallistuivat näihin yhteisiin juhlimisiin reippaammin, ranskalaiset taas varautuneemmin. Toki kaikki sotilaat eivät olleet kauhean innostuneita laulamaan ja viettämään aikaa vihollisen kanssa, mikä tulee elokuvassakin parissa kohtauksessa esille. Onhan se kieltämättä melko outo tilanne, kun edellisenä päivänä on vielä ammuttu puolin ja toisin "naapureita" hengettömiksi taistelukentälle, ja sitten pitäisi seuraavaksi olla samassa kuorossa. Kuitenkin elokuvassa painotetaan sitä, että suuri osa tällaisen tilapäisen rauhan mahdollisuuden saaneista kyllä toivotti sen tervetulleeksi. Erityisen hankalaksi tilanne menee, kun pitäisi taas palata siihen "arkeen". Kaikille tämä ei enää käykään, vaan päädytään vähän toisenlaisiin ratkaisuihin tai yritetään vaaroista huolimatta pitää yhteyttä uusiin tuttaviin.
Ymmärrettävästi komentajat eivät ole hihkumassa riemusta, kun alkavat vähitellen saada tietoa näistä ystävällisyyden osoituksista kirjeiden sekä kuulopuheiden kautta. Ilmeisesti paikoitellen seurasi tiukkojakin kurinpalautuksia, mutta tässä elokuvassa ei oikeastaan sellaisia esitellä, vaikka tehdäänkin kohtalaisen selväksi, että ymmärrystä näille hetkille ei juurikaan komentoketjujen huipuilta löytynyt. Varsinkin tulevien vuosien kohdalla otettiin erittäin tiukka linja, jotta tällainen ei pääsisi toistumaan. Ilmeisesti kuitenkin vastaavia tapahtui siitä huolimatta, mutta selvästi vähemmissä määrin. Nämä myöhemmät tapaukset ovat myös heikommin dokumentoituja, kun taas joulun 1914 aselepoa tukemaan löytyy paljonkin materiaalia.
On hienoa, että sodasta on kaiken hävityksen ja kuoleman lisäksi jäänyt myös tällaisia tarinoita elämään. Vaikka kyseessä ei olisikaan kuin päivä tai pari, niin siitä huolimatta viesti on äärimmäisen positiivinen. Joulupäivän yhteiset joukkohautajaiset taas pysäyttävät. Ohjaaja Christian Carion kertoo, että oli erittäin vaikeaa saada elokuva tehdyksi, koska harvalta löytyi innostusta tällaisen tarinan kertomiseen. Se kyllä vähän ihmetyttää, sillä niitä verenkyllästämiä sotatarinoita on kyllä nähty vähintään riittävästi, joten luulisi joukkoon välillä sopivan rauhan puolesta vähän toisenlaisella tarinalla puhuvan teoksen. No, onneksi sellainenkin sitten saatiin valmistettua.
En menisi väittämään, että tämä on hilpeimpiä jouluelokuvia, mitä löytyy. Sotaa on lähinnä alkupuolella, mutta ei elokuva silti ole mitään kovin kevyttä katseltavaa. Elokuvan ansioksi voisi myös mainita, ettei se juurikaan kallistu yhdenkään osapuolen puolelle tai vastaan. Pasifistinen sanoma on myös esitetty mielestäni hyvällä maulla. Merry Christmas onnistuu lämmittämään sydäntä ja koskettamaan monin paikoin. Jos ajatus tällaisesta jouluelokuvasta ei ole kovin vastenmielinen, niin kannattaa tutustua.
BBC:n Days That Shook the World -sarjan toiselta tuotantokaudelta löytyy tätä joulun aselepoa käsittelevä jakso (The Christmas Truce), jota voin myös suositella, jos aihe sattuu kiinnostamaan. Kyseinen tunnin kestävä dokumentti on katseltavissa vaikka tuosta:
Iloista ja rauhallista joulua!
Merry Christmas (2005) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti