Harmi vain, ettei Georgian persoonallisuus oikein sovi nykyiseen työhön, jonka hän itsekin tiedostaa. Tiukkuus ja tietynlainen tosikkomaisuus eivät välttämättä ole parhaita ominaisuuksia, kun pitäisi viihdyttää sekalaisia turistijoukkoja. Lisäksi taipumukset pyrkiä sivistämään ja opettamaan asiakkaita historian saloista eivät myös ole yleensä käytännössä kovin toimivia ratkaisuja, kun opastettavat haluaisivat viihdettä ja kauppareissuja.
Lisäksi työyhteisö on vähemmän innostava. Pomo lukee kirjeet, ei maksa kovin hyvin ja tuntuu myös järjestävän Georgian retkille mahdollisimman huonot puitteet hotelleista ja linja-autoista lähtien. Kilpailu on myös kovaa, kun työkaveri yrittää parhaansa mukaan järjestää Georgialle mahdollisimman paljon hankaluuksia. Hermot ovatkin tiukilla, eikä ajatus irtisanoutumisesta ja Yhdysvaltoihin palaamisesta tunnu kovin vastenmieliseltä.
Jälleen luvassa on "b-luokan" turistijoukko, joka on suorastaan erilaisten stereotypioiden kansoittama. Löytyy australialaisia, jotka eivät pysty erkanemaan Foster's-tölkeistään, röyhkeitä amerikkalaisia, espanjalaisia eronneita, omassa mielessään legendaarisen hauskoja amatöörikoomikkoja ja niin edelleen. Georgian mielestä kaikki ennusmerkit viittaavat useamman päivän painajaisen suuntaan, ja suunnilleen niissä merkeissä matkan alkupuoli taittuukin.
Ehkäpä pikkuisen ennalta-arvattavasti aluksi rasittavalta vaikuttaneesta ryhmästä alkaa löytyä varsin mukavia ihmisiä, jotka saavat Georgiankin rentoutumaan ja suhtautumaan työhönsä vähemmän kaavoihin kangistuen. Ja tulee sieltä vastaan romanssimahdollisuuksiakin...
En täysin ymmärrä niitä, jotka mieltävät tämän jonkinlaiseksi epäviralliseksi jatko-osaksi elokuvalle My Big Fat Greek Wedding, josta tuli vähän aikaa sitten kirjoitettua pari sanaa. Toki Vardalos on kummassakin pääosassa. Tom Hanks ja Rita Wilson olivat kumpaakin tuottamassa, ja tässä uudemmassa Wilsonilla on lyhyt osakin. Kummassakin on Kreikka-mausteita. Molemmat ovat tietysti myös romanttisia komedioita. Näistä huolimatta mielestäni elokuvat kuitenkin poikkeavat toisistaan merkittävästi. Tuo varhaisempi keskittyy enemmän kulttuurien törmäilyyn ja "sietämättömään" perhe-elämään. Tässä taas pääpaino vähän toisaalla.
Kreikka on tässäkin näkyvästi esillä, yllätys, yllätys, mutta vähän sellaiseksi pinnalliseksi eksotiikaksi se monesti jää. Georgia tietysti tilittää siitä, miten mikään ei toimi kunnolla tyypillisessä kreikkalaisessa elämänmenossa, ja silti vain tanssahdellaan ja juhlitaan, jollaista ei pysty käsittämään. Vähän sitä kreikkalaisuuden henkeä yritetään tuoda elokuvaan muutenkin, mutta ei se silti mitenkään erottamattomasti elokuvan ytimeen mielestäni onnistu sulautumaan.
Kun kerran turistikierroksella ollaan, niin mikäpä olisi parempi tekosyy piristää elokuvaa vilauttelemalla ahkeraan tahtiin erilaisia nähtävyyksiä ja kauniita maisemia. Tämä onkin merkittävimpiä syitä sille, miksi itse nostan sen helposti keskivertoa romanttista komediaa miellyttävämmäksi. Eikä tähän osa-alueeseen liittyen olekaan paljoa valitettavaa. Jotkut hetket liitävät vähän turhan nopeasti ohi, mutta onneksi pause-nappula on keksitty...
Ilokseni huomasin, että kyllä My Life in Ruins ainakin pienen sydämen omaa, vaikka paikoitellen yrittääkin vedota katsojaan varsin kulunein keinoin. En nyt mitään hillittömästi alkanut pillittämään, mutta tietynlaista herkistymistä oli silloin tällöin havaittavissa. Tai ehkäpä se oli jälleen se viini... Paljon myös auttaa se, että Vardalos on osassaan erittäin sympaattinen.
Voisi myös mainita, että varsin kevyellä linjalla ollaan liikkeellä. Välillä lyhyesti vakavoidutaan, mutta se ei kovin pitkää aikaa jatku, kun taas ollaankin kohottelemassa maljoja uusien ystävien kesken. Baarikohtauksesta tuli noloja muistoja mieleen, kun näki miten kohtalotoveri sössöttää uskomattoman pitkää ja vähemmän vetävää tarinaa harrastuksestaan. No, ehkä siitä voisi jotain oppia...tai sitten ei.
Ei tässä siis olla romanttista komediaa mihinkään tuntemattomille poluille viemässä, vaan melkoisen tuttua ja turvallista menoa on luvassa. Odotukset kuitenkin ylittyivät kevyesti, sillä olin lukenut lähinnä negatiivisia kommentteja elokuvaan liittyen. Minua My Life in Ruins onnistui miellyttämään enemmän kuin tuo aiemmin mainittu My Big Fat Greek Wedding, jota yleisesti tunnutaan arvostettavan enemmän. Ei tämä omalla listallakaan edusta mitään romanttisten komedioiden terävintä kärkeä. Onpahan kuitenkin mukavan lämminhenkistä ja harmitonta hömppää sunnuntai-illalle. Jos sellainen on sydäntä lähellä, niin kyllä tätä uskaltaa suositella.
My Life in Ruins (2009) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti