The Beautiful Country

Sodan päätyttyä ja amerikkalaisten vetäydyttyä Vietnamiin jäi tuhansia isättömiä lapsia. Näitä amerikkalaisten miehien ja vietnamilaisten naisten yhteisiä lapsia halveksittiin varsin avoimesti suunnilleen koko yhteiskunnan toimesta. Vuonna 1988 tehtiin muutos, jonka perusteella amerikkalaisen isän omaavan vietnamilaisen muuttoa Yhdysvaltoihin helpotettiin huomattavasti. The Beautiful Country kertoo tällaisen tarinan, mutta vähän vaikeamman kautta.

Elokuvan alussa mainitaan, että näitä lapsia pidettiin yleisesti tomua arvottomampana. Binh (Damien Nguyen) on tällainen syntyperänsä takia hylkiön asemaan viskattu tapaus. Isä katosi sota-aikana, eikä Binhillä ole käytännössä muistoja hänestä, eivätkä sukulaiset oikein tahdo puhua aiheesta. Äiti lähti myöhemmin kaupunkiin, jättäen pojan maaseudulle sukulaisten hoidettavaksi, eikä Binh ole nähnyt häntä vuosiin. Sukulaiset eivät mielellään vastaile Binhin uteluihin äidistäkään.

Vaikka eletään jo vuotta 1990, niin asenteet eivät ole vuosien vieriessä juurikaan muuttuneet. Binh on perheensäkin vieroksuma. Hyvä, että ruokaa hänelle suodaan, mutta muuten kohtelu on tylyä ja kylmää. Lopulta homma menee vielä vaikeammaksi, kun Binh eräänä päivänä huomaa, että hänen vähäinen omaisuutensa on kannettu kotioven ulkopuolelle.

Tämä on samalla viimeinen sysäys Binhille lähteä matkalle etsimään vanhempiaan. Mai-äitinsä hän löytääkin suhteellisen helposti. Jälleennäkeminen saa äidinkin liikuttuneeksi. Mai järjestää poikansa samaan työpaikkaan, mutta vaikeuksia ilmestyy nopeasti. Taustansa vuoksi Binhiä pidetään automaattisesti varkaana sekä muutenkin huonona ihmisenä. Lopulta yksi tällainen tilanne johtaa suurempiin ikävyyksiin.

Sen seurauksena Binh ei oikein voi enää jäädä kaupunkiin, vaan päättää lähteä pienen rahamäärän kanssa kohti Yhdysvaltoja. Hänen matkansa lähtee liikkeelle kovin hankalasti, sillä hän ei ole valitettavasti tietoinen paria vuotta aiemmin tehdyistä muutoksista Yhdysvaltoihin matkustamiseen liittyen.

Matkallaan hän tapaa muitakin vastaavissa kurjissa tilanteissa olevia. Pysyvämmän matkakumppanin hän saa Lingistä (Bai Ling), joka on aikoinaan lähtenyt Kiinasta häpäistyään perheensä. Kumpikin haluaisi muuttaa Yhdysvaltoihin, tosin hieman eri syistä. Ling uskoo, että sieltä löytyy sellaisia mahdollisuuksia, joihin ei kotimaassaan törmää. Binh tahtoo lähinnä löytää isänsä.

Tämä Binhin matka valtameren yli ei todellakaan ole mikään huoleton lomareissu, vaan tarjoilee pitkälti alakuloa ja kurjuutta. Toki välillä satunnaisia valonpilkahduksiakin arkisissa tilanteissa välkähtelee, mutta yleisesti meno on usein hyvinkin lohdutonta. Tätä ei ole tehty katsojallekaan miksikään erityisen helpoksi seurattavaksi.

Kyllähän synkkiä piirteitä omaavia elokuvia tulee silloin tällöin katseltua, ja niistäkin omalla tavallaan nautittua. Tämä menee vain mielestäni pikkuisen yli. Erityisen ongelmallisena pidän pitkää jaksoa Tim Rothin esittämän kapteenin valtamerialuksella. Se vain tuntuu jatkuvan ja jatkuvan. Tai ainakin se on saatu tuntumaan lähes loputtoman pitkältä. Onnistuu kyllä melko tehokkaasti hyydyttämään elokuvan lohduttomuuden alhoon.

Päähenkilön kohtaamista vastoinkäymisistä tulee mieleen eräs toinenkin Vietnam/Yhdysvallat-elokuva, eli Oliver Stonen ohjaama Heaven & Earth, jossa sai parhaimmillaan lähes huutaa ruudulle, että eikö se onneton ole jo kohdannut vähintään moninkertaisesti oman osuutensa kaikista maailman kauheuksista ja vääryyksistä. Pitkälti samat mietteet liikkuivat päässä tätä katsellessa.

Nick Nolten ilmaantumista saadaan odotella melkein pari tuntia. Onhan Nolten osuus elokuvassa tavallaan merkittävä, mutta kuitenkin ajallisesti niin vähäinen, että hieman ihmetyttää se, että hänen nimensä on usein ensimmäisten joukossa, kun tätä mainostetaan. Hyvin Nolte kuitenkin oman tonttinsa hoitaa, ei siinä mitään.

Itse olin asennoitunut jokseenkin toisenlaiseen kokemukseen, kun pahaa-aavistamattomana laitoin elokuvan soittimeen pari päivää sitten. Loputtomat vastoinkäymiset onnistuivat lopulta melkein tämän katsojan täystyrmäyksessä. Enimmäkseen riipaisevaa katsottavaa, jota uutta toivoa antava vähäeleinen lopetus hieman lievittää. En lähtisi suosittelemaan ainakaan miksikään kevyeksi lauantai-illan viihdykkeeksi.

Helpolla Hans Petter Moland ei siis ole halunnut yleisöään päästää, mikä kyllä omasta mielestäni kääntyy useammassakin kohdassa elokuvaa vastaan, mutta ehkäpä tällaisille sitten on oma vaativa yleisönsä, jota jatkuvasti lohduttomampi linja miellyttää. Lisäksi The Beautiful Country on mielestäni vähän oudosti jaksotettu. Etenkin osuus ankealla aluksella tuntuu kohtuuttoman pitkältä muihin vaiheisiin nähden. Kyllähän kyseessä silti on laadukas ja koskettava elokuva, joka onnistui jättämään palan kurkkuun vielä senkin jälkeen, kun lopputekstit olivat jo aikaa sitten rullanneet kaukaisuuteen...

The Beautiful Country (2004) (IMDB)