Nights in Rodanthe (Illat meren rannalla)

Adrienne (Diane Lane) on valmistautumassa lähtöön kohti ystävänsä syrjäistä majataloa, jossa hän on luvannut toimia apulaisena sen ajan, minkä ystävä on Miamissa esittelemässä teoksiaan. Lähtö vähän vaikeutuu, kun mies, josta Adrienne on eroamassa, haluaisi saada toisen mahdollisuuden, ja palata takaisin kotiin. Adrienne lupaa harkita asiaa, mutta päättää kuitenkin toteuttaa suunnitelmansa.

Toisaalla taas Paul (Richard Gere) on viimeistelemässä talonsa myymistä. Vaimo on lähtenyt, eivätkä välit ainoaan poikaan ole kovin hyvät. Lisäksi Paulia on jäänyt vaivaamaan tapaus menneisyydestä, joka tuntuisi kaipaavan vähän sovitusta. Se onkin syy, miksi hän päätyy muutamaksi päiväksi samaan majataloon.

Majatalossa ei tuolloin ole muita asukkaita, sillä virallisesti se on suljettu. Jean kuitenkin tekee poikkeuksen ottaessaan Paulin muutamaksi päiväksi. Muutenkin kyseessä on syrjäinen Pohjois-Carolinan rannikolla sijaitseva alue, mutta sen lisäksi on luvattu rajuakin myrskyä, joka pitää ihmiset enimmäkseen kodeissaan ja kaksikon keskenään.

Kumpikin hahmoista on vähän (enemmänkin) menneisyytensä kolhimia. Adrienne yrittää alusta asti olla ystävällinen, mutta Paul haluaisi ehkäpä olla ennemmin omissa oloissaan. Kuitenkin vähitellen pitkälti eristäytynyt kaksikko alkaa tutustua ja luottaa toisiinsa. Adrienne on Paulin tukena tämän kohdatessa ammattinsa varjopuolia. Eikä siinä kauaakaan mene, kun ollaan jo paljon mukavammissa tunnelmissa, ja tulevaisuus näyttää valoisalta. Liekö sitten syynä viini, myrsky vai jokin aivan muu...

Ainakin osittain Nights in Rodanthe siis tarjoilee romanttisia kuvioita, jotka eivät nyt välttämättä mitään omaperäisyyden huippuja ole. Hyvä pääpari ja muutenkin laadukas toteutus takaavat kuitenkin sen, että ihan mukavissa merkeissä vähän yli 90 minuuttia kuluu. Pituudesta myös plussaa, sillä on ymmärretty pitää paketti suhteellisen tiiviinä. Loppukaan ei aivan tutuimpien kaavojen mukaan mene, mikä on myös hyvä juttu. Saa jälleen miettimään sitä lyhyttä onnea.

Vaikka elokuvan synkemmät puolet tarjoaisivat hyviäkin tekosyitä jatkuvalle kyynelehtimiselle ja murheissa vellomiselle, niin Nights in Rodanthe on kuitenkin ilahduttavan positiivinen yleiseltä tunnelmaltaan. Esimerkkinä voisi mainita vaikka kohtaukset, joissa Scott Glenn esiintyy. Tietyissä kohdissa vähän arvelutti, että mihinköhän tässä ollaan suuntaamassa, mutta onneksi oli päädytty tällaisiin ratkaisuihin. Tokihan niitä kyyneliäkin nähdään, mutta ei kuitenkaan läheskään uuvuteta katsojaa niillä loppuun. Dialogi ei ainakaan omasta mielestä toimi läheskään aina kovin sujuvasti, vaan jotakin teennäistä siinä silloin tällöin vaikuttaisi olevan, mutta eipä sekään onnistunut tunnelmaa sen suuremmin pilaamaan.

Jälleen Diane Lane jäi positiivisessa mielessä muistiin. Under the Tuscan Sun on tullut katseltua pari kertaa suhteellisen lyhyessä ajassa, ja siinä Lane ihastuttaa vastustamattomasti. Toki Lanen vanhempia elokuvia on tullut nähtyä lähemmäs kymmenen kappaletta, mutta yleensä niissä osat olivat pienempiä tai elokuvat muuten vain yhdentekeviä. Pitää kuitenkin tutkia hänen filmografiaansa sillä silmällä, että löytyisiköhän sieltä mahdollisesti tällaisia hyviä elämyksiä lisääkin. Lanen ja Geren aiempi yhteistyö Unfaithful kyllä löytyy hyllystä, mutta syystä ja toisesta se on siellä saanut odotella vuoroaan kohta vuosikymmenen...

Nights in Rodanthe kuvattiin pitkälti Pohjois-Carolinassa. Joistakin välähdyksistä päätellen olisi ollut mahdollista lähteä esittelemään enemmänkin autionkauniita merinäkymiä ja loputtomia rantoja, mutta ilmeisesti on haluttu pitää elokuva tiukemmin hahmoissa kiinni. Eikä siinä mitään, en kaikilta elokuvilta odotakaan mitään suurempaa maisemakuvien tai muuten nättien näkymien näyttelyä.

Erikoismaininnan voisi kuitenkin antaa majatalon "esittelylle", jossa kamera kiertää rauhassa koko rakennuksen ympäri samalla kun laineet pyyhkivät sen terassilta laskeutuvia rappusia. Saa kyseisen paikan vaikuttamaan erittäin houkuttelevalta. Kuvausten jälkeen kyseinen rakennus koki kovia myrskyssä saaden jo purkutuomionkin. Talo kuitenkin pelastettiin ja se siirrettiin toiseen paikkaan.


 Tässäkin blogissa on tullut kirjoitettua sellaisista romanttisista elokuvista, jotka sijoittaisin tämän yläpuolelle, mitä paremmuuteen tulee. Kuitenkin Nights in Rodanthe osoittautui hyvinkin miellyttäväksi kokemukseksi pienistä puutteista ja virheistä huolimatta. Mahdottomaan synkistelyyn ei sorruta, ja vire pysyy tavallaan positiivisena läpi elokuvan. Eivätkä ne koskettavat hetketkään ole mihinkään unohtuneet.

Elokuva jätti kyllä varsin hyvän jälkimaun, joka innoitti kuuntelemaan pitkästä aikaa Johnny Cashin (myöhäisempää) tuotantoa ennen kuin koetti unien aika...

Nights in Rodanthe (2008) (IMDB)