Euroopan kierroksensa välissä Woody Allen palasi hetkeksi kotikulmillekin. Ilmeisesti käsikirjoitus oli lojunut Woodyn pöytälaatikossa vuosikymmeniä, sillä alunperin sitä piti lähteä toteuttamaan jo 1970-luvun lopulla.
Boris Yellnikoff: "Why would you want to hear my story? Do we know each other? Do we like each other? Let me tell you right off, ok... I'm not a like-able guy. Charm has never been a priority with me. And just so you know, this is not the feel good movie of the year. So if you're one of those idiots who needs to feel good, go get yourself a foot massage. "
Heti alussa tapaamme Borisin (Larry David) mieliharrastuksensa parissa, eli hän piinaa ystäviään synkillä näkemyksillään ja lähes loputtomalla tilityksellään erinäisistä asioista. Miestä ei tosiaan voi miksikään ilopilleriksi luonnehtia, ja sen hän tietää hyvin itsekin. Suurin osa muista ihmisistä saa Borisilta osakseen lähinnä halveksuntaa ja haukkumista.
No, aina kaikki ei ollut Borisin osaltakaan aivan niin synkästi. Vielä vähän aikaa sitten hänellä oli ainakin jollakin tavalla toimiva avioliitto, hyvä työ ja mukava asunto. Sitten tarkoituksettomuus iski kovalla tavalla päälle, ja nämä olosuhteet muuttuivat melkoisesti. Nykyään Boris asuu yksin rähjäisessä yksiössä. Työnä toimii shakin opettaminen nuorille lapsille, mikä ei ainakaan yhtään sankarimme hermoja säästä. Mielekkäimpänä puhteena tosiaan muiden kiusaaminen vaihtelevilla paatoksilla.
Eräänä iltana Boris törmää asuntonsa ulkopuolella Melodyyn (Evan Rachel Wood), joka on paennut etelästä kohti unelmiaan, jotka olisi tarkoitus toteuttaa New Yorkissa. Harmi vain, että rahaa ei ole yhtään, ei asuntoa, eikä ruokaa. Vastoin järkeään Boris ottaa Melodyn "hetkeksi" asumaan luokseen. Ainakin aluksi Boris lyttää Melodya samaan tapaan kuin suurinta osaa ihmiskunnasta, mutta ehkäpä pienoisia pehmenemisen merkkejäkin on havaittavissa.
Jos on edes vähän katsellut Allenin elokuvia, niin voisi veikata, ettei Boris tunnu kovin vieraalta hahmolta. Sen verran kyynisessä tilityksessä ja hahmon käytöksessä on tuttuja piirteitä. No, ehkäpä Boris on pikkuisen kiukkuisempi kuin nämä yleensä Allenin itsensä esittämät tyypit. Varmaan juuri tämä aggressiivisempi puoli hahmossa onkin yhtenä syynä siihen, ettei Allen påäätynyt tällä kerralla itse esittämään osaansa.
Eipä siis juurikaan uutta silmien eteen singahda, mitä tulee Allenin tuotantoon. Kuitenkin jälleen Woody on kirjoitellut tiiviin paketin hyvää sanailua, joka kyllä viihdyttää kiitettävästi. Samoin Borisin kärttyisyys ja varsin kielteinen suhtautuminen kanssaihmisiin vetää puoleensa. Välillä kyllä olisi tarvetta Borisin suorasukaisuudelle lausumaan hieman valittuja totuuksia...
Aivan yhtä kyynisellä, tylyllä ja ihmisvihaisella linjalla ei kuitenkaan loppuun asti jatketa, vaan katkera päähenkilö alkaa jälleen saada vähän makua niistä elämän paremmista puolistakin. Samoin alkaa käydä myös muille jokseenkin onnettomille Borisin seurassa pyöriville. Heh, kyllähän sen jo voi selvästi onnelliseksi lopuksi listata, vaikka katsojillekin silloin tällöin palautetta antava Boris yrittää vihjailla, ettei nyt aivan niinkään.
Vielä nykyäänkin suhteellisen ripeällä tahdilla uusia elokuvia tehtaileva Allen palasi siis Whatever Works -elokuvan myötä hieman toisenlaisiin tunnelmiin ja hahmoihin kuin missä suurin osa hänen 2000-luvun tuotannostaan on seikkaillut. Ainakin omasta mielestäni kyseessä on varsin onnistunut vierailu tuttujen juttujen pariin. Borisin jutut naurattavat tasaiseen tahtiin ja muutenkin elokuva rullaa varsin sujuvasti. Jälleen Allenilta hyvä komedia, jota ei ole lähdetty liialla venyttämisellä pilaamaan.
Whatever Works (2009) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti