A Shine of Rainbows käynnistyy kuitenkin vähän ankeammissa tunnelmissa, sillä rakenteeltaan vähän hentoinen 8-vuotias Tomás (John Bell) asustelee sävyiltään jokseenkin harmahtavassa orpokodissa. Elämä ei ole mitenkään helppoa, sillä pienikokoinen ja vähän änkyttävä poika on helppo uhri kiusaajille. Kyseinen ympäristö ei mitään kovin suuria toiveita tulevaisuuden suhteen nostattele, mutta eipä Tomás vielä tiedä, ettei apu ja lupaus paremmasta välttämättä ole kovinkaan kaukana.
Eräänä päivänä orpokotiin astelee Maire (Connie Nielsen), joka asuu miehensä Alecin (Aidan Quinn) kanssa läheisellä saarella. Vähän samansuuntaista taustaa itsekin omaava Maire tuntee nopeasti sydämessään, että Tomás on juuri oikea poika heille, "puutteistaan" huolimatta. Niinpä kaksikko pakollisten paperitöiden jälkeen suuntaa pienellä veneellä kohti Tomásin uutta kotia, joka siis sijaitsee viehättävällä saarella Irlannin länsirannikolla.
Vehreä saari tarjoaakin varsin täydellisen maisemanvaihdoksen, joka on oiva ympäristö alkaa vähitellen parantelemaan haavoja. Löytyy jylhiä rantakallioita, vihertäviä niittyjä ja muitakin mukavia näkymiä, jotka vievät vähän ikävänoloisissa paikoissa vuosiaan viettäneen Tomásin aivan uudenlaisiin tunnelmiin.
Hullaantumista lisäävät erilaiset eläinystävät, jotka myös antavat uutta virtaa ja uskoa parempaan. Poika saa ruokittavakseen perheen kanaparven. Lisäksi samalla tilalla pidetään korvat liehuten kirmaavia lampaita, joita isän kanssa paimentaa uskollinen koira. Lisäksi Tomás ottaa vastuulleen äitinsä rannalle hylkäämään pienen hylkeen, jolle pitää säännöllisesti yrittää löytää vähän evästä.
Pelkästään eläimellisessä seurassa ei tarvitse päiviä kulutella, sillä ennen pitkää Tomás suuntaa pieneen paikalliseen kyläkouluun. Aluksi näyttää vähän siltä, että orpokodista tuttu kiusaaminen saattaisi saada jatkoa, mutta onneksi kangerteluiden jälkeen lähdetään toisenlaiseen suuntaan, ja uusi tulokas hyväksytään joukkoon mukaan. Ystäviäkin alkaa vähitellen löytymään.
Kotona tunnelmat eivät kuitenkaan ole parhaat mahdolliset, sillä uuden isän on vaikea kätkeä pettymystään. Hän ei millään suostu ymmärtämään, miksi Maire halusi päätyä Tomásiin muiden vaihtoehtojen sijaan. Pienikokoinen ja luonteeltaan arka poika ei ilmeisesti ollut Alecin toivelistan kärkipäässä. Muutenkin tilanne on hänelle hankala, sillä omaa lasta ei yrityksistä huolimatta ole perheeseen saatu.
Jo lupaavasti hehkunut aurinko peittyy synkkien pilvien taakse erään käänteen seurauksena. Tulevaisuus viehättävällä saarella onkin sen jälkeen jokseenkin epävarma, ja Tomás saa jo alkaa miettimään lähtöä. Ehkäpä kuitenkin vielä yhteinen sävel lopulta löytyy...
Olin vähän havaitsevinani, että silloin tällöin eteneminen on vähän töksis-töksis. Tiedä sitten, mistä johtuu. Saattaa olla, että väärissä paikoissa kiirehdittiin pikkuisen liikaa. Ei kuitenkaan mitään sellaista, mikä kokonaisuuden pilaisi. Vastapainoksi sitten taas annetaan verkkaisempia pieniä hetkiä, jotka miellyttävät enemmänkin. Esimerkkinä vaikkapa Tomásin ja Mairen tuokio hiljalleen keinuvassa veneessä.
Jälleen tulee esille se asia, ettei niiden tunteiden aina tarvitsisi räiskyä täydellä voimalla. Kai se on sitten helpompaa yrittää lähteä etsimään sitä yleisön silmävetisyyttä suuremman draaman kautta (sitäkin toki on tarjolla), mutta ainakin omasta mielestäni tuntuu paljon palkitsevammalta, kun niihin pienempiin hetkiin on saatu onnistuneesti puhallettua liekkiä mukaan.
Näyttelijöistä minulla ei ole juurikaan pahaa sanottavaa. Bell tulkitsee haavoittuneen pojan osan vähintään kohtalaisesti ja Quinn vaikuttaa oivalta valinnalta vähän jäyhähkön ja vähäsanaisen isän osaan. Erityismaininnan ansaitsee kuitenkin Nielsen, joka on selvästikin päättänyt tosissaan haastaa kauniit maisemat, mitä tulee lämpimään hehkuun. Joku voisi ehkä sanoa, että sydämellisyys menee jo pikkuisen ylikin, mutta itse pidin kyllä valtavasti. Nielsen jääkin mieleen elokuvan aurinkona, joka saa ne sateenkaaretkin haalenemaan.
Toisenlaista hehkua tuovat taas ne jo kehutut maisemat. Kun eilen vielä ryöpytti lunta paikoitellen kunnollakin, niin illan päätteeksi tapahtunut lyhyt siirtyminen näihin kauniisiin vihertäviin ympäristöihin onnistui lämmittämään sydäntä toivottua enemmänkin. Onneksi ei ole lähdetty kitsastelevalle linjalle, vaan saaren upeille maisemille annetaan reilusti aikaa. Taukonappulaakin tuli siinä silloin tällöin paineltua, jotta voisi nätin ohikiitävän kuvan hetkeksi seisauttaa.
Tässäkin tapauksessa elokuvan kantta koristavat erilaisista festivaalivoitoista ja ehdokkuuksista kertovat maininnat. Itse en ole hirveän innostunut tällaisista, sillä nykyään erilaisia elokuvajuhlia on tosiaan sen verran paljon, ettei voitto välttämättä kerro paljoakaan elokuvan tasosta. No, tällä kerralla lähdin kuitenkin ajankuluksi klikkailuseikkailulle, joka lopulta johdattelikin omien katseluvalintojen kannalta varsin hyödylliseltä vaikuttavalle sivustolle:
Truly Moving Picture Award Winners
Tuonne siis on valikoitu elokuvia, jotka juhlistavat positiivisia arvoja tarjoten monessakin mielessä kaunista katseltavaa. Pikaisen selailun perusteellakin löytyi jo lisäyksiä katsottavien listalle. Kunhan nyt ehdin tutkailemaan sivuston perusteellisemmin läpi, niin lisäyksiä ilmestynee reilusti enemmänkin. Jos tällaiset myönteiset elokuvakokemukset ovat sydäntä lähellä, niin kannattanee tutustua sivuston ehdotuksiin.
Lisää kiinnostavia elokuvia tulevaisuuden varalle löytyikin ohjaajana toimineen Vic Sarinin filmografiasta. Sarinilla on myös melko mittava ura kuvaajana, jonka osuuden hän tässäkin tapauksessa hoiti. En ala nyt tuolta mitään esimerkkejä poimimaan, mutta kiinnostavia teoksia löytyy sekä fiktiivisten elokuvien että dokumenttien puolelta. Sellaisen vaikutelman sain, että luonto on hänen sydäntään lähellä ja sehän sopii paremmin kuin hyvin.
Ongelmaksi alkaa muodostua se, että katselulistat venyvät ja venyvät, eikä välttämättä yksi ihmisikä riitä alkuunkaan, varsinkin, kun pitäisi vähän muutakin huuhaa-puuhaa välillä harrastella. No, pientä karsimista kehiin ja kova yritys päälle, niin eiköhän se siitä...
A Shine of Rainbows ei ole mielestäni mikään täydellinen suoritus, mutta voimakkaasti positiivisen puolelle loikkaava yleinen tunnelma auttaa antamaan kohtalaisen helposti anteeksi vaikkapa tiettyä ennalta-arvattavuutta ja töksähtelevämpiä kohtia. Itse ainakin sain viettää mukavat runsaat 90 minuuttia sen parissa. Eiköhän tämä muillekin hyvin kelpaa. Mielestäni varsin suositeltavaa katseltavaa vaikka koko perheelle.
Tuli illalla erehdyksenä vilkaistua erehdyksenä toinen toistaan ikävämmistä asioista kertovia uutisotsikoita, mikä ei ainakaan yhtään alkutalven mielialaa nostatellut. No, söpöt eläimet, lumoavat maisemat, lämpö, ystävällisyys, kiltteys, rakkaus ja muut hyvät ja arvostettavat asiat ovat toimivaa lääkettä sellaiseen. Eräänlainen anti-ankeuttaja siis. Luultavasti tämä alkaa lipsahtaa jo pahemman luokan todellisuuspaon puolelle, mutta A Shine of Rainbows kuitenkin tarjoilee varsin kaunista sellaista. Se taas vahvistaa uskoa niihin parempiin asioihin, jota muut jutut aivan liian usein yrittävät nakertaa ja murentaa. Pako kohti parempaa maailmaa jatkukoon!
A Shine of Rainbows (2009) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti