Valitettavasti ainakaan kotimaiselta levyjulkaisulta ei löydy muuta taustamateriaalia kuin kommenttiraita. Tällaisessa tapauksessa olisi kovin mielellään katsellut jotakin kuvauspäiväkirjaa, poistettuja kohtauksia ja sensellaisia. No, kyllähän kommenttiraidallakin ihan kivasti juttua on, ja siitä on poimittu joitakin kohtia tähän tekstiin. Ääneen pääsevät elokuvan ohjannut, käsikirjoittanut ja yhtenä tuottajana toiminut Rosa Karo sekä säveltäjä ja tuottaja Tuomas Kantelinen, joka on myös Rosan aviomies.
Alkuun kerrotaan vähän elokuvaprojektin taustoista, jotka hieman poikkeavat tavallisesta. Aiempina vuosinakin kesäasukkaana Italiassa viihtynyt Karo kumppaneineen vuokrasi kesällä 2009 muutaman villan Italiasta. Lähdettiin nauttimaan Italian auringosta sekä ruoasta ja samalla tekemään elokuvaa. Mukana oli sekä ammattilaisia että vähemmän elokuvien kanssa tekemisissä olleita henkilöitä. Kyseessä oli vähän idealistinen, mutta yhteisöllinen projekti.
Elokuvassakin sisaruskolmikkoa esittävät Joana, Elisa ja Isadora Cartocci olivat myös alueen kesäasukkaita. IMDB:n mukaan kellään heistä ei ole aiempaa kokemusta näyttelemisestä elokuvissa. Vähän sama juttu Italiaan suuntaavaa Cabellaa esittävän Gwendolyn Anslown kohdalla. Karon mukaan hänet huomattiin tarjoilemassa eräässä paikallisessa ravintolassa, josta sitten päätyi esittämään pääosaa.
Monet kameran takana puuhastelleista päätyivät myös esittämään pieniä tai vähän suurempiakin osia. Yhtenä esimerkkinä elokuvan amerikkalainen tuottaja Peter O. Almond, joka itse halusi esittää kukkuloille vetäytyneen yksinäisen Bronzinin roolin.
Itse sain Karon jutuista sen käsityksen, että suurin osa kuvauksista hoidettiin Cabellan kunnassa ja sen lähistöllä sijaitsevissa, yleensä pienehköissä, kylissä ja kaupungeissa. Nämä siis silloin kesällä 2009. Intiassakin vierailtiin, mutta lyhyemmin. Lontooksi taas sai budjettisyistä kelvata Bristol. Tämä osuus hoidettiin selvästi myöhemmin. Eroa Italiassa kuvattuun materiaaliin on noin vuosi, mikä saattaa näkyä esimerkiksi Gwendolynin hiusten pituudessa, sillä Karo ei halunnut painostaa häntä niitä enää siinä vaiheessa lyhentämään.
Vähän paikallista legendaakin on päässyt mukaan, sillä esimerkiksi kerrotaan, että tarina vanhan naisen autottomista hautajaisista otettiin mukaan suunnilleen sellaisenaan.
Ensimmäinen kuvattu kohtaus oli Cabellan ja sisarusten kesäinen päivä ruokakorin ja päiväkirjan kera kukkuloilla. Karon mukaan se edustaa sitä tyyliä, jota muuhunkin elokuvaan lähdettiin hakemaan. Kaunis, maalauksellinen ja unenomainen.
Elokuvassa käytettiin kahta kuvaajaa. Suomalainen enemmän luontokuviin erikoistunut Ville Tanttu sai usein hoitaa ulkona kuvatut jaksot maisemineen. Italialainen Gianni Giannelli vastaavasti taas kuvasi enemmän sisällä tapahtuvia kohtauksia.
Budjetti ei ilmeisesti ollut mikään erityisen suuri. Karo ei mitään tarkkaa lukua anna, mutta puhuu kuitenkin miljoonan euron elokuvasta. Tämän budjetin puitteissa yritettiin hakea elokuvaan tavallaan ajatonta tyyliä, mitä vaikkapa lavasteisiin tulee. Välillä saatiin vähän apua muualtakin, sillä esimerkiksi vuotta aiemmin ilmestyneessä elokuvassa Letters to Juliet työskennellyt Stefano Maria Ortolani päätyi myös Karon elokuvaan tuotantosuunnittelijan ominaisuudessa. Joitakin samoja juttuja pystyttiin hyödyntämään kummassakin elokuvassa.
Melko pitkälti kommenttiraidalla keskitytään positiivisiin puoliin, mikä kyllä sopii taustalla pyörivään elokuvaan varsin hyvin. Toki amatöörinäyttelijät aiheuttivat omat pulmansa, mutta tuoreet kasvot pelastivat paljon. Muista näyttelijöihin liittyvistä ongelmista voisi mainita, että Fabianin osassa piti alunperin esiintyä eräs englantilainen näyttelijä, mutta aikatauluongelmat tulivat tielle. Kantelinen sitten soitti Mikko Leppilammelle, joka muutaman päivän varoitusajalla ilmestyi paikalle ja pääsi käytännössä heti töiden pariin.
Usein monet asiat oikeutettiin sillä, että satua tässä ollaan tekemässä. Jos vaikkapa tiettyjen näyttelijöiden aksentit eivät täysin vastanneet sitä, mitä niiden olisi elokuvassa pitänyt olla, niin ei siitä sen suurempaa stressiä otettu. Omasta mielestäni juuri oikea ratkaisu, koska jos aikaa ja rahaa oli rajatusti, niin paljon parempi keskittyä muihin juttuihin kuin tällaisiin.
Kommenttiraita jättää kyllä pikkuisen toivomisen varaa, sillä mitä tulee "tuikitarpeelliseen" nippelitietoon, niin kyseessä ei mikään täyteenahdettu triviatykitys ole. Jutustelu on kyllä mukavan rentoa ja lämmintä. Ei siinä oikein voi olla hymyilemättä, kun Karo kiusoittelee miestään kertomalla, että siitä Tuomas tykkää, kun tytöt kävelevät kukkamekoissa hupsuja puhellen ja unelmoiden...
Karo ilmeisesti oli jo tekovaiheessa tietoinen, ettei elokuva tulisi kaikkien kohdalla täysillä iskemään, vaan sitä lähdettiin tekemään eräänlaisille kaunosieluille, joille sen taas voisi kuvitella sopivan todella hyvin. Räjähdysten ja takaa-ajojen suurimmat ystävät eivät siis olleet se kohderyhmä, jota lähdettiin tavoittelemaan.
Romanttisille naisille ja miehille lähdettiin tekemään elokuvaa, josta haluttiin saada aikaan niin kaunis ja positiivinen kuin vain pystyttiin, vaikka se sitten paikoitellen tarkoittaisi vähän naivia ja sokerista menoa. Tavoitteena valopommi vastineeksi kaikenlaisille pahaa mieltä aiheuttaville elokuville. Kepeyden sekaan päädyttiin kuitenkin laittamaan pieniä elämänopetuksia.
Lopussa ei sitten säästelty yhtään tässä positiivisuudessa. Sitä onnellista loppua sitten sen seurauksena riittääkin, kun lähes kaikille hahmoille haluttiin antaa onnellinen päätös. Karo vähän naureskellen toteaa, että kyllä kehdattiin laittaa vielä rammatkin kävelemään. Hän pitää tärkeänä sitä, että elokuvan näkisivät ne, jotka sellaista menoa osaavat arvostaa. Kauniista ja suloisesta pitäville tarkoitettu.
Kaunis elokuva ja mukavan lämmin kommenttiraitakin. Vähän olisi kaivannut levylle muitakin lisiä, mutta näinkin kelpaa.
Kukkamekko pitää olla Italian kesässä, ei siinä mikään auta...!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti