Certified Copy alkaa tilaisuudesta, jossa taiteessa esiintyviä väärennöksiä käsittelevän kirjan kirjoittaneen James Millerin (William Shimell) olisi tarkoitus vähän esitellä teostaan. Paikalle on kutsuttu joukko toimittajia, jotka saavat hieman odotella kirjailijan saapumista. Pienoiseksi yllätyksekseen Miller on saanut huomata olevansa selvästi suositumpi Italiassa kuin kotimaassaan, vaikka toisaalta ei siinä mitään erityisen ihmeellistä olekaan. Tilaisuus pidetään siis eräässä italialaisessa kaupungissa. Kuivahkojen vitsien maustama juttutuokio etenee varsin verkkaisesti.
Kohtalaisen reippaasti myöhässä paikalle saapuu lopulta Elle (Juliette Binoche), joka sitten taas on ensimmäisenä kiirehtimässä pois paikalta, kun poika kärsimättömänä odottelee. Ellellä on samassa kaupungissa pieni kauppa, jossa myydään erilaisia taide-esineitä, joten hänellä luonnollisesti on kiinnostusta Millerin teosta kohtaan. Koska Ellen osuus haastattelutilaisuudessa jääkin lyhyeksi, niin hän päättää kutsua Millerin vierailulle liikkeeseensä.
Sinne Miller sitten tilaisuuden päätyttyä haahuileekin. Vähän uupunut mies olisi halukkaampi siirtymään ulkotiloihin, tai oikeastaan kokonaan pois kaupungista. Elle tarjoutuu kuskiksi, vaikka toivotusta päämäärästä ei olekaan mitään tietoa. Lopulta Elle valitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitsevan pienen maaseutukylän. Eipä muuta kuin iltapäivää viettämään rauhallisemmissa merkeissä...tai niin voisi ainakin luulla.
Automatkan aikana alkanut kevyehkö jutustelu saa jatkoa kylän kahvilassa. Kuin vaivihkaa keskustelut etenevät vähän herkemmille alueille, joista sitten samalla saa alkunsa kuvio, joka on ilmeisesti aiheuttanut useammankin katselijan kohdalla päänvaivaa. Onko sittenkin niin, ettei kyseessä ollutkaan lähes satunnainen tapaaminen, vai löytyykö kaksikolta sittenkin enemmänkin yhteistä historiaa?
Jälkimmäinen puolikas aiheuttaakin aina vain lisää mietittävää. Vaikka miten asiaa yrittää pyöritellä, niin eipä se suhteen luonne siitä vain tunnu selkiytyvän. Jatkuvasti tulee esille sellaisia yksityiskohtia, jotka ovat viittaavinaan kauemmin jatkuneen tuttavuuden puolelle. Sitten taas hetkeä myöhemmin voikin tulla jotakin aivan muuta. No, eipä siinä hiuksia tarvitse repiä, vaan varsin nautittavaa pähkäilyä tämä on loppuun asti, vaikka tunnelmat eivät aina mitään hilpeimpiä mahdollisia olekaan.
Certified Copy on kyllä keskusteluvetoisin elokuva, mitä on hetkeen tullut katseltua, mutta se ei ainakaan tässä tapauksessa ole mikään negatiivinen asia. Vaikka jutut paikoitellen ovatkin vähän arkisia, niin usein ne suuntaavat varsin kiinnostaville poluille ennen pitkää. Voisi ehkä ajatella, että elokuvan alussa oleva noin kymmenminuuttisen kestävä kirjatilaisuus karsii kärsimättömimmät pois yleisöstä.
Pääosia esittävät Binoche sekä Shimell onnistuvat lähes vaivattomasti tempaisemaan katsojan mukaan näihin koukeroihin. Tai ainakin sellaiselta se katsomossa vaikuttaa. Heidän mukanaan elää helposti iloja sekä suruja. Olivat ne sitten yhden iltapäivän ajalta tai sitten vuosien taakse menneisyyteen haparoiviakin.
Binoche toki on jo vuosia sitten ihastuttanut itsensä pysyvästi muistiin, ja tarkoituksena onkin yrittää katsella hänen uudempia elokuviaan tulevaisuudessa tiuhempaan tahtiin. Musiikkimaailman puolelta paremmin tunnettu Shimell taas oli erittäin positiivinen yllätys. Gregory Peckin suurena ihailijana oli ilo havaita, että Shimell välittää vähän samansuuntaisia väreitä. Toivottavasti häntä nähdään valkokankaalla jatkossakin. Michael Haneken uudehkossa elokuvassa häntä toki tulee katseltua, mutta senkin jälkeen tervetullut "uusi" kasvo...luultavasti. Sellaista hiljaistakin arvokkuutta, joka tällaiseen vähän luennoivan hahmon tulkintaan sopii mainiosti.
Uusista tuttavuuksista puhuttaessa pitää vähän nolosti myöntää, että Certified Copy oli ensikosketukseni elokuvan ohjanneen Abbas Kiarostamin teoksiin. Jätti kyllä varsin hyvän vaikutelman hänestä. Vaikka kauheasti ei tapahtuisikaan, niin eipä siinä tule paljoakaan kelloa vilkuiltua. Lisäksi elokuvasta huokuu miellyttävän lämmin tunne sekä ymmärrys. Ei saarnaa, ei väkinäistä viihteellistämistä, vaan ihmiseloa kauniisti kuvattuna ja kerrottuna. Jos hänen muut ohjauksensa ovat samalla tasolla, niin varsin nautittavia elokuvahetkiä lienee luvassa. Parempi kai sitten myöhään kuin ei milloinkaan...
Maisemakuvien suhteen olin vähän epäilevällä (mutta toiveikkaalla) kannalla. Ehkä tällainen elokuva ei ole oikea alusta aurinkoisten ja laajojen näkymien tykitykseen. Ajomatkalla toki nähdään pari kivaa vilahdusta, mutta sellaisten näkymien suhteen ei juuri enempää ole luvassa. Eipä elokuva tässä mielessä silti pettymys ole, koska kaksikon jutustelujen taustoiksi on löydetty kuintenkin varsin viehättäviä paikkoja. Kyllähän nekin kivasti oman lisänsä tähän tuovat.
Aitouteen ja väärennöksiin liittyviä mietteitä käsitellään muuallakin kuin vain taideteosten kohdalla. Pitkät kohtaukset ja otot helpottavat tilanteisiin uppoutumista. Pääkaksikko on kinasteluissaankin varsin pidettävä ja vetovoimainen. Muutenkin esitellään sellaista elokuvantekoa, joka minua miellyttää. Se ihastuttaa, naurattaa ja nautituttaa monin paikoin. Pienet eleet löytävät paikkansa helposti verkkaisessa elokuvassa. Sen voi varmaan sanoa, että uusinnalla varsinkin elokuvan alkupuolta katselee hieman toisenlaisin silmin yrittäen etsiä sieltä ensikatselulla ohikiitäneitä tuokioita tai vinkkejä. Joka tapauksessa kaunis ja lämmin elokuva, joka jätti hieman mietteliääksi, hyvällä tavalla toki.
Sohvalla tovin ja toisen pyöriessäni soittelin CMX:n kappaletta Puuvertaus. Ehkäpä se tähänkin päätökseksi sopii...
Certified Copy (2010) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti