Vajaan parin vuoden aikana on tullut kommentoitua sen verran romanttisiksi komedioiksi luokittelemiani elokuvia, että niitä on kertynyt laskurin mukaan jo 50 kappaletta, joten voisi näille yrittää jonkinlaista löyhää järjestystä etsiä. Olen tietoisesti pitänyt taukoa romanttisten komedioiden katselussa, ettei hommasta täysin mene maku. Paikkaillaanpä puutetta vähän menneitä muistelemalla. Mitään ehdottoman tiukkoja kriteereitä en ole luokittelussa käyttänyt, ja varmaan joidenkin mielestä joukossa on sellaisia, joita eivät kaikki romanttisiksi komedioiksi ainakaan ensisijaisesti miellä. Näillä nyt kuitenkin mennään.
Mitä alta löytyviin laatuluokituksiin tulee, niin vähän vastaavalla tavalla löysin rantein niitä on viskottu paikoilleen. Lähinnä suuntaa-antavaksi arvioinniksi tämä "pisteytys" on tarkoitettu. Voi olla, että muisti on joitakin tässä välissä kullannut ja joidenkin ansiot ovat vähän haalistuneet, mutta eiköhän keskimääräisesti linja kuitenkin ole kohdillaan. Lisäksi voisin mainita, että monesti vakavampien elokuvallisten ansioiden edelle tässä listailussa menevät vaikkapa hyväntuuliset tunnelmoinnit ja maisemakuvien onnistunut hehku. Listassa nämä 50 romanttista komediaa on jaettu neljään eri luokkaan, ja jokaisesta elokuvasta on lyhyehkö summaus kaverina. Pidemmät tarinat löytyvät tietysti linkkien kautta. Mutta josko nyt viimein sen listan kimppuun...
Lämpimimmin muistoissa kummittelevat (eli Top-11):
A Good Year (Mainio vuosi)
Ridley Scott ja Russell Crowe lähtivät välillä vähän seesteisemmän menon pariin. Kiireisen liikemiehen tie vie kohti Ranskan rauhallisella maaseudulla sijaitsevaa perintötilaa. Siellä elelyä mietitään toisenlaisesta näkökulmasta ja vähän rakastutaankin. Tunnelma on kohdillaan, kuvat miellyttävät silmiä ja jututkin huvittavat. Useamman katselun kelvollisesti kestänyt, eikä siitä vieläkään ole tullut saatua tarpeeksi. Vaikuttaa hieman aliarvostetulta elokuvalta tekijöidensä filmografiassa.
Amélie
Nuoren Amélie-neidon vaiheita seuraillaan. Toistaiseksi rakkauden suhteen ollut vähän hiljaisempaa, mutta eiköhän se siitä lähde vilkastumaan. Arkisemmat asiatkin muuttuvat jännittäviksi, kun sankarittaremme pääsee niihin käsiksi. Kyseessä on sellainen piristyspakkaus, ettei sen loppuessa hyväntuulisuutta voi välttää. Hengeltään loistavan teoksen kruunaavat ihastuttava Audrey Tautou sekä Jean-Pierre Jeunetin loihtima visuaalinen ilme, joka saa innostumaan ja hengästymään.
Letters to Juliet (Rakkauskirjeitä Julialle)
Sophie on Euroopassa lomailemassa poikaystävänsä kanssa. Tämän loman pitäisi yhdistää arkikiireidensä kanssa kamppaillutta paria, mutta käykin aivan toisin. Sophie pääsee kuitenkin jäljittämään usean vuosikymmenen taakse kurottavaa rakkaustarinaa, ja saattaa siinä samalla itsekin hieman ihastua. Romanttista hattaraa parhaimmillaan. Lämmin ja muutenkin kepeän hyväntuulinen elokuva tarjoaa mukavasti mahdollisuuksia nojatuolimatkailijallekin erittäin kauniiden maisemakuvien muodossa.
Love Actually (Rakkautta vain)
Useammankin erinomaisen romanttisen komedian kirjoittajana tunnettu Richard Curtis päätti kokeilla ohjaamistakin, ja teki siinä samalla kenties parhaan elokuvansa. Sekalainen joukko valmistautuu kukin tahoillaan joulua viettämään. Osa tarinoista punoutuu siinä matkan varrella yhteen. Sanailu on erittäin viihdyttävää läpi elokuvan, ja naureskella saa tasaiseen tahtiin. Lämminhenkisyyttäkään ei täysin ole hylätty, ja hyvä niin. Erinomainen vaihtoehto, jos romanttista ja jouluista hassuttelua haikailee.
Mamma Mia!
Kreikan saaristossa äitinsä kanssa elävä Sophie valmistautuu häihinsä. Kuvioita sekoittavat vieraiksi tilaisuuteen saapuvat äidin kolme rakkautta nuoruudesta. Vauhtia, iloa, laulua, hömppää ja rakkautta riittää, kun tarinaa lähdetään ihmettelemään. Abban kappaleet pauhaavat nostattaen positiivista henkeä aina vain ylemmäs. Mukana on muutama oikein onnistunut laulunumero, joita ilokseen katselee muusta elokuvasta erilläänkin. Lisänä tietysti upeat kesäiset saaristomaisemat.
Midnight in Paris
Woody Allen kurkkii elokuvissaan silloin tällöin fantasiamaailmankin puolelle, kuten käy tässäkin. Vähän hukassa oleva ja suhteensa kanssa painiva nuori kirjailijanalku haikailee 1900-luvun alkupuolen Pariisiin. Keskiyön koittaessa kello siirtyykin enemmänkin taaksepäin ja se onkin sitten menoa. Listalta löytyy useampiakin Allenin elokuvia, eikä tämä välttämättä niistä paras ole, mutta näillä painotuksilla hyppää tällä kerralla kärkeen. Kaunista katseltavaa ja ihmeteltävää riittää elokuvan edetessä sujuvasti viihdyttävissä merkeissä. Ainakaan yhden katselun perusteella suurempia aiheita valituksille ei ilmennyt.
Notting Hill
Matkailukirjoihin erikoistunutta kirjapuotia pyörittävä mies saa eräänä päivänä asiakkaakseen kuvaustauolla olevan maailman tunnetuimpiin kuuluvan elokuvatähden. Kohtaamisesta kasvaa vähitellen jotakin suurempaakin, mutta media omalla painostuksellaan vaikeuttaa asioita huomattavasti. Mielestäni ei aivan niin loistavaa juttua Curtisilta kuin elokuvassa Love Actually, mutta kyllähän tässäkin nauraa saa selvästi enemmän kuin keskimääräistä lajityypin edustajaa vilkuillessa. Kun vielä pääosista löytyy Hugh Grant ja Julia Roberts, niin mukavissa merkeissä aika kuluu.
Sideways
Paul Giamattin esittämällä tyypillä eivät kaikki palaset ole elämässä loksahtaneet paikoilleen. Hän on luvannut viedä kohta naimisiin menossa olevan ystävänsä lomailemaan Kalifornian viiniseuduille. Siellä sitten asiat mutkistuvat entisestään. Aiheesta varmaan olisi saanut katkerammankin esityksen aikaan, mutta Alexander Paynen käsittelyssä tarina pysyy enimmäkseen kepeänä. Jutut ovat suurimmaksi osaksi hauskaa kuultavaa ja Giamattin esittämä hieman ressukkamainen kaveri sympaattinen. Virginia Madsen hurmaa ja Kalifornian aurinko lämmittää kauniissa kuvissa. Erinomainen elokuvatuokio tämäkin.
The Ballad of Cable Hogue (Balladi Cable Hoguesta)
Keskelle aavikkoa kuolemaan jätetty Cable Hogue (Jason Robards) päättää alkaa oman onnensa sepäksi yrityksessään menestyenkin. Kaikki eivät varmaan miellä tätä Peckinpahin elokuvaa romanttiseksi komediaksi, mutta mielestäni näitä puolia sen verran voimakkaasti painotetaan, että kelpaa omalle listalle. Tunnelma pysyy hyvänä, jopa onneton loppukin on tavallaan hauska ja hyväntuulinen. Ihastuttavia hetkiä löytyy enemmänkin. Muista Peckinpahin elokuvista tutummat elementit jätetään taka-alalle, ja kerrankin keskitytään enemmän elämän parempiin puoliin veriroiskeisen hengenheiton sijaan.
The Italian Key (Avain Italiaan)
Nuorena orvoksi jäänyt Cabella saa huoltajaltaan perinnöksi avaimen, joka johtaa hänet Italian maaseudulle. Siellä menneisyys alkaa selkenemään samalla, kun eteen alkaa avautua varsin aurinkoinen tulevaisuus. Osittain tiukkaakin kritiikkiä osakseen saanut Rosa Karon ohjaus on ilahduttanut minua ainakin kolmen katselukerran verran, ja edelleen tiettyjä juttuja antaa kovin helposti anteeksi. Mielestäni jonkinlainen sukulaisteos listalla aiemmin vilahtaneelle elokuvalle Letters to Juliet, mitä tulee tunnelmiin ja kauniisiin kuviin. Ehdottoman positiivinen henki voittaa puolelleen kerta toisensa jälkeen, ja elokuvan päättyessä mietteet ovat kaikkea muuta kuin mustat.
Under the Tuscan Sun (Toscanan auringon alla)
Ainakin tarinan puolesta Under the Tuscan Sun sisältää tiettyja samankaltaisuuksia verrattuna listan edelliseen elokuvaan, mikä ei tietenkään ole lainkaan huono juttu. Diane Lanen esittämä päähenkilö lähtee Italian rauhallisemmille seuduille paikkailemaan haavojaan, mikä tarkoittaa sitä, että mukavaa katseltavaa ainakin riittää. Lisäksi Under the Tuscan Sun on sen verran hauska sekä koskettavakin, että mielellään sen useampaan kertaankin katselee. Lämpimissä tunnelmissa liikutaan ja rakkaushuoletkin siinä sivussa pääsevät vähän unohtumaan muiden puuhastelujen viedessä huomiota.
Hyviä nämäkin:
50 First Dates (Aina eka kerta)
Ei kannata luovuttaa tämän kohdalla aivan heti, vaikka ensiminuutit sattuisivat rasittamaan. Itsekin muistaakseni kiroilin Sandlerin pöllöilyä seuratessani, että mitä roskaa tämäkin lienee, mutta 50 First Dates parantaa edetessään reippaasti. Vakavammat puolet on yhdistetty hassutteluihin mielestäni varsin hyvin, eikä elokuva muutenkaan mikään lajityyppinsä tavallisin edustaja ole. Plussaa tietenkin hehkuvasta Havaijista.
A Midsummer Night's Sex Comedy (Kesäyön seksikomedia)
Woody Allenin hieman vanhemmassa ohjauksessa joukko ystäviä ja tuttavia kokoontuu maaseudun rauhaan viettämään mökkiviikonloppua ja juhlistamaan yhden parin avioitumista. Eipä siinä kovin pitkään mene, kun pelin henki jo onkin suhteet sotkuun. Allenilta saa tietenkin odottaa huvittavaa höpöttelyä, ja kyllähän sitä osastoa kohtalaisesti riittää. Lisäksi elokuva on yksi hänen kauneimmistaan noin silmille, joten sanoisin, että kyseessä on varsin mainio tapaus.
After the Sunset (Keikka Bahamalla)
Tuottoisan rikollisuran tehnyt pariskunta päättää viimein vetäytyä varhaiseläkkeelle etelän aurinkoon, mutta niinpä vain miestä aletaan houkutella kohti vanhoja hämäriä polkuja. After the Sunset on vähän siinä ja siinä, että viitsiikö sitä romanttiseksi komediaksi listata, mutta menköön nyt. Enemmän keskitytään yleiseen hassutteluun ja rikospuoleen. Aikoinaan tämä Brett Ratnerin ohjaama elokuva onnistui yllättämään mukavasti, koska odotuksia ei juuri ollut. Romantiikkaa olisi saanut olla enemmänkin, mutta ne loistavat maisemat kyllä ilahduttavat silmiä ja mieltä sen verran, ettei mitään valitusvirttä pääse ilmoille.
Beautiful Lies (Täysihoito)
Emilie (Audrey Tautou) ei oikein ole saanut omaakaan rakkauselämäänsä järjestykseen, mutta päättää siitä huolimatta lähteä kohentamaan muiden vastaavia. Aluksi ajatuksena on lähettää vain yksi kirje mieltä piristämään, mutta sehän taikina alkaa paisua ja juttu karkailee käsistä enemmänkin. Väärinymmärrysten ja muun kohelluksen sävyttämää hassuttelua luvassa. Hengeltään kohtalaisen hyväntuulista sellaista, joten mielellään tällaista katselee. Aivan kaikessa ei kymppiin osuta, mutta yritystä löytyy ja Tautou ihastuttaa. Enpä siis lähde enempiä valittelemaan.
Everyone Says I Love You (Kaikki sanovat I Love You)
Osittain tuttua Allenia luvassa, osittain onneksi poiketaan vähän perinteisestä. Woody on osassaan vanha tuttu itsensä hermoillessaan ja ollessaan taipuvainen vähän synkempään maailmankatsomukseen. Se, mikä tämän eniten muista Allenin töistä erottaa, ovat mukaan laitetut laulelunumerot. No, Woody ei mitään räiskyvimpiä koreografioita ole selvästikään elokuvaansa tahtonut, mutta kyllä ne siitä huolimatta mieltä piristävät. Ehkäpä elokuvan yleinen henki on myös astetta tai paria positiivisempi kuin yleensä. Mukana menossa mm. Julia Roberts, Drew Barrymore, Edward Norton, Goldie Hawn ja Tim Roth. Lisäksi vielä kauniin keväisiä kuvia ja vähän kauemmaskin päästään matkailemaan.
Flipped
Varttuneempien romansseista vaihteeksi ensi-ihastusten maailmaan. Rob Reiner kyllä taitaa pienimuotoisten ja lämpimien tarinoiden temput. Kovin tapahtumarikasta menoa ei ole luvassa, eikä elokuvaa ole lähdetty liikoja pitkittelemään. Harha-askelten kautta kohti onnellisempaa elämää suuntaillaan verkkaisesti. Pääsi jopa pikkuisen yllättämään positiivisuudellaan ja muillakin ominaisuuksillaan. Niitä hyvää mieltä helpohkosti tuottavia tuokioita...
Four Weddings and a Funeral (Neljät häät ja yhdet hautajaiset)
Richard Curtisin ensimmäinen suurempi menestys romanttisten komedioiden käsikirjoittajana, eikä se ilman aihetta tullut. Sekalainen joukko ystävyksiä kamppailee kukin omien suhteidensa parissa. Kielet ovat paikoitellen mukavan teräviä, eikä sanailun suhteen muutenkaan ole valittamista. Kohtalaisesta kestostaan huolimatta kantaa melko hyvin loppumetreille saakka tasaisesti huvittaen. Herkempiä hetkiäkään ei onneksi olla täysin laiminlyöty. Tästä riittää iloa useammallekin katselulle.
Garden State
Zach Braffin esittämä päähenkilö on vuosien vieriessä ajautunut masennuslääkkeiden turruttamaan vähän alakuloiseen elelyyn. Nyt pitää pitkästä aikaa lähteä vierailemaan lapsuuden maisemiin, ei niinkään mukavissa merkeissä. Siellä kuvioihin ilmaantuu Natalie Portmanin esittämä huomattavasti positiivisempi tyyppi. Hieman vinksahtanutta huumoria yhdistellään romanttisempiin vivahteisiin. Joitakin tämä ärsyttää, minua lähinnä ihastuttaa. Tullut katseltua jo useamman kerran ja edelleen tykkään.
Hysteria
Seikkaillaan vähän kauemmas menneisyyteen kuin tämän listan elokuvissa keskimäärin tehdään. Nuori tunnollinen lääkäri pestautuu hysteerisiksi määriteltyjä naisia hoitavalle klinikalle. Tulevaisuus vaikuttaa lupaavalta, mutta mutta... Nimestään huolimatta ei nyt kovin hysteerisiksi heittäydytä. Aihe tarjoaisi mahdollisuuksia tummemmille ja räväkämmillekin poluille, mutta enimmäkseen jutut pidetään melko kiltteinä ja kevyinä. Sopii kyllä minulle. Maggie Gyllenhaal ihastuttaa mukavasti. Ehkä tämän voisi pudottaa seuraavaan karsinaankin, mutta menköön tänne. Rajatapauksia.
Marriage Italian Style (Avioliitto italialaisittain)
Sophia Loren ja Marcello Mastroianni kohtaavat useampaankin kertaan. Seesteisempää menoa kaipaaville tämä pienten ja suurempien tunnemyrskyjen sävyttämä elokuva ei välttämättä ole suositeltavinta katseltavaa. Tappouhkauksiltakaan ei täysin vältytä, kun alkaa kiristelemään. Vakavampia hetkiäkin on luvassa, mutta yleissävyltään varsin kevyissä tunnelmissa liikutaan. Kaunista katseltavaakin on kameroiden eteen eksynyt siinä määrin, että varsin sujuvaksi elämykseksi tämäkin omassa sarjassaan muotoutuu.
Priceless (Hinnasta viis)
Audrey Tautoun esittämä Irene on hieman levoton sielu, joka yrittää saalistaa taloudellisesti turvattua tulevaisuutta, jossa ei pikkurahan perään tarvitsisi murehtia. Ajan vieriessä alkaa kuitenkin epäilyttää, että onkohan sekään kovinkaan kaksinen reitti onnea kohti. Pääparin välille toivoisi hieman kuumottavampaa väreilyä. Lisäksi jahkaillaan mielestäni turhan pitkään huijauskujeiden parissa. Näidenkin takia Priceless on helppo pudottaa tähän sarjaan, sillä melko selvästi jäädään niistä lajityypin edustajista, jotka ovat eniten omaa sydäntä kiusineet ja hellineet.
The Age of Beauty (Muutosten aika)
Sotaisat kunnian kentät eivät erästä nuorta miestä innosta, joka päätyykin pakenemaan velvollisuuksiaan kohti rauhanomaisempia seutuja. Harhamatkallaan hän päätyy taloon, josta löytyy neljä viehättävää neitoa. Ymmärrettävistä syistä matkan jatkaminen ei enää olekaan tämän herran kiireellisimpiä tehtäviä. Aivan puhdas romanttinen komedia The Age of Beauty ei ole, mutta omasta mielestäni sopii sekaan. Kesäisiä kuvia ja kevyttäkin hassuttelua luvassa, mikä maistuu oikein hyvin esimerkiksi pullon punaisen kanssa.
The Chef (Rakkaudesta ruokaan)
Asemansa vakiinnuttanut mestarikokki päätyy tekemään yhteistyötä alalle vasta tuloaan tekevän nuoremman taitajan kanssa. Tietenkään pelkästään keittiössä ei hyöritä ja pyöritä, vaan erinäiset pienoiset pulmat vievät muuallekin. No, ruokajutut tuovat oman mukavan lisänsä tähän yhdistelmään. Kun vielä jutut rullaavat sujuvasti, eikä mikään onnistu enempää rasittamaan, niin varsin miellyttävä elokuvatuokio saadaan aikaan. The Chef ei ole liialla pituudella tympiväksi venytelty, vaan kohtalaisen napakka ja tiivis paketti.
The Purple Rose of Cairo (Kairon purppuraruusu)
Ainakin omalla listalla tämä edustaa hieman omalaatuisempaa Allenia. Elokuvien taikamaailmassa seikkaillaan tavallista enemmän, kun valkokangasvuotoa pääsee tapahtumaan. Jo aiheensa takia tästä pitäisi mielellään enemmänkin, mutta ainakin toistaiseksi pitää todeta, ettei tämä sitä iskevintä Allenia edusta. Täysin vailla nauruja ei tarvitse kärvistellä, mutta olisihan niitä enemmänkin saanut irrota. Voihan vikaa etsiä myös kotisohvan puolelta.
The Shadow Dancer (Shadows in the Sun)
Kirjakustantamolle työskentelevä nuorempi mies lähtee etsimään Italian maaseudulle varhaiseläkkeelle siirtynyttä menestyskirjailijaa. Tietenkään juttu ei aivan niin yksinkertaiseksi jää. Kyllähän tällaiset selvästi ovat minulle jonkinlainen heikko kohta. Aika paljon saa anteeksi, kunhan tietyt jutut toimivat, eikä meno kauhean töksähtelevää ole. Kauniille maisemakuville on löydetty riittävästi aikaa, samoin muutenkin verkkaisemmille tuokioille milloin missäkin viehättävässä ympäristössä. Mukaan vielä kevyttä romanttista hömppää, niin siinä onkin jo ainekset kivalle elokuvailtamalle.
Tortilla Soup
Rajan eteläpuolelta Yhdysvaltoihin muuttanut kolmihenkinen perhe ajautuu käännekohtiin. Isä on tunnettu erinomaisena kokkina, mutta on menettänyt makuaistinsa. Kolme tytärtä ovat varttuneet siihen pisteeseen, että kukin haikailee omille teilleen. Mitään katkeraa ja raastavaa draamaa ei lähdetä repimään, vaan kevyen hassuttelun merkeissä uusia tuulia ihmetellään. Uusintaversio Ang Leen elokuvasta Eat Drink Man Woman. Eipä juurikaan jää jälkeen erinomaisesta esikuvastaan. Tiivistyksetkin ovat mielestäni onnistuneita. Ruokaisaa raksuttelua ja paljon hyviä väreitä katsomoon.
Vicky Cristina Barcelona
Pari amerikkalaista opiskelijaneitoa suuntaa Espanjan lämpöön. Toisen pitäisi lähitulevaisuudessa vakiintua suhteessaan, mutta mitä yllätyksiä siitä seuraakaan, kun Woody Allen pääsee vähän näitä kuvioita sotkemaan. Vicky Cristina Barcelona ei aivan niin selkeästi kallistu komedian suuntaan kuin monet muut Allenin teokset, mutta itse kuitenkin kelpuutan sen tähänkin sarjaan. Kauniita ja lämpimiä kuvia elähdyttävät edelleen omiin suosikkinäyttelijöihin lukeutuvat Scarlett Johansson ja Penélope Cruz. Eikä se Javier Bardemin mukana pyöriminen yhtään haittaa... Omia suosikkeja Allenin 2000-luvun tuotoksista ehdottomasti.
Whatever Works
Woody Allenin elokuvia on päässyt enemmänkin listan ensimmäiselle puolikkaalle, ihan ansaitusti. Tuttuja aineksia tästäkin löytyy, mutta ainakin toistaiseksi ne onnistuvat viihdyttämään ja huvittamaan. On vaihteeksi Larry Davidin vuoro esittää vähän kärttyisempää ikääntynyttä miestä, joka hieman leppyy synkistelyjensä suhteen uuden tuttavuuden myötä. Terävää sanailua ja onhan siellä vähän romanttisempaakin höttöä seassa. Ainakin Allenin ystäville kehtaa kehua.
When Harry Met Sally... (Kun Harry tapasi Sallyn...)
Moni nostaa tämän Rob Reinerin sanailupainotteisin suhdeselvittelyn oman lajinsa klassikoksi, mutta itse heitän sen tylysti kakkossarjaan tässä listauksessa. Kyllähän Billy Crystalin ja Meg Ryanin pidemmäksi venähtävä taival hymyilyttää ja naurattaakin, ei siinä mitään, mutta itse yleensä kaipailen näiltä romanttisilta hömpiltä vähän muutakin. Varsin tiiviiksi näperrelty tarina kuitenkin viihdyttää siinä määrin hyvin, ettei kelloa ainakaan tarvitse vahdata. Ei pelkoa siitä, että kuluisi yhdellä näkemisellä puhki.
Kelpaa ainakin kertakatseluun:
Eat Pray Love (Omaa tietä etsimässä)
Julia Robertsin uuden elämänvaihteen etsiminen aiheutti katselun aikoihin vähän pitkästymistä ja muutenkin latteita tunnelmia katsomon puolella. Sittemmin on kuitenkin pieni kipinä alkanut kytemään uusinnan suhteen, ja kun kerran levyltä löytyy toinen versiokin, niin varmaan tämä sen toisen mahdollisuutensa saa. Maisemien suhteen ei ole suurempia valituksia, mutta se romanttinen lämpöisyys kuitenkin jää tavoittamattomiin. Kahden tunnin tuolle puolen ponnahtava elokuva ei mitään innostavinta katseltavaa ole, mutta menettelee kuitenkin.
Italian for Beginners (Italiaa aloittelijoille)
Listauksen rosoisemman laidan edustajia, eikä aivan yleiseen linjaan sovi. Jutuiltaan ja kuviltaan on paikoitellen karkaamassa kotoisten ankeusdraamojen suuntaan, mutta onneksi tietyissä käännekohdissa suunnataan toisaalle. Sympaattisten hahmojen porukka helpottaa siinä missä vähän levoton visuaalinen ilme taas etäännyttää. Ei aivan sellaista tavaraa, mitä itse romanttisilta komedioilta toivon. Toimii draamana paremmin.
Jet Lag
Juliette Binochen ja Jean Renon esittämät hahmot jumittuvat lentokentän läheisyyteen noin vuorokaudeksi. Aluksi jo muutenkin rasittava tilanne korostaa kaksikon erimielisyyksiä, mutta sopuisuuttakin löytyy, kunhan vähän kaivellaan. Lähinnä menettelevää hömppäviihdettä, jota ihan ilokseen vilkuilee. Tälle tosin näkisi mielellään jonkinlaisen aurinkoisiin maisemiin sijoittuvan jatko-osan...
Mickey Blue Eyes (Sinisilmä Mickey)
Taidehuutokauppiasta esittävä Hugh Grant päätyy epäonnekseen mutkien kautta järjestäytyneen rikollisuuden maailmaan. Pienemmät ja suuremmat pulmat seuraavat toisiaan ja tulevat häätkin joutuvat koetukselle. Kevyen hupailun hengessä seikkaillaan eteenpäin. Vitsit onnistuvat huvittamaan kohtalaisesti ja Grantista pidän noin muutenkin, joten ihan mukavasti tämän parissa viihtyy useammankin kerran.
Monsoon Wedding
Omanlaistaan väriä listalle tuo tämä ihastuttava teos. Nimikin vähän viittoo siihen suuntaan, että hääjuhlia kohti mennään. Niitä sitten olosuhteita vastaan järjestellään ja siinä samalla toki pikkuisen muutakin. Monsoon Wedding ei välttämättä ole mikään vitsirikkain romanttinen komedia ja se omaa synkempiäkin sävyjä. Siitä huolimatta vahvasti myönteisissä tunnelmissa lopetellaan. No, hääjuhlia olisi voinut kauemminkin viettää, mutta siitä ei oikein voi tekijöitä syytellä.
My Life in Ruins (Kreikkalainen lomamatka / Kreikkalainen romanssi)
Nia Vardaloksen ja Kreikka-aiheen takia tämä usein yhdistetään hieman vanhempaan elokuvaan My Big Fat Greek Wedding, mutta mistään varsinaisesta jatkosta ei ole kyse, ja hyvä niin. Monesti tämä lytätään selvästi tuon toisen alapuolelle, mutta itse esitän eriävän mielipiteen. Vanhempi on sympaattisuudestaan huolimatta laimea ja lässy. Eipä My Life in Ruins kovin omaperäisellä menolla riehakoi, mutta jutut ovat riittävän toimivia ja maisemakuvaelokuvanakin hyvä, joten ainakin minut onnistui jättämään varsin mukaviin tunnelmiin.
Prime (Oikeanlaista kemiaa)
"Väärään" suuntaan kallistuva ikäero on yksi tämän suhdesopan ongelmalähteistä. Toisena hieman kiusallisetkin sukulaissuhteet. Sinänsä tässäkään olla mitään aivan uusia mutkia esittelemässä, mutta sujuvasti toteutettua ja huvittavaakin hapuilua. Lisäksi kaivattua lämpöäkin havaittavissa pääparin välillä. Kelvollinen oman lajinsa edustaja, mutta tuskinpa tulee suurempaa tarvetta ottaa useampia kertoja katseltavaksi.
Six Days Seven Nights (6 päivää 7 yötä)
Hieman epätodennäköinen pari joutuu viettämään kahdestaan useamman vuorokauden aurinkoisissa maisemissa onnettomuuden seurauksena. Jälleen on saatu ihan hyvät lähtökohdat miellyttävälle hömppäseikkailulle, mutta kovin hyvin näistä ei saada irti. Sen verran kivuton kokemus, ettei katselu juurikaan ongelmia tuota, mutta selvästi parempaankin oli mahdollisuuksia. Ihan kivaa kertakatseluviihdettä, mutta eipä innosta sen suurempiin kehuihin. Voisi olla pykälää alempanakin, mutta näin tällä kerralla.
Spanglish (Käännöskukkasia)
Kielimuurikiipeilyn aika. Erilaiset arkiset ongelmat pääsevät törmäilemään ja väärinymmärrykset kehittymään, kun eräässä taloudessa elellään. James L. Brooks on mielestäni hyvä pienien ja huvittavien juttujen kuvaaja, mutta tässäkin ne suuremmat linjat hieman tökkivät. Brooksille tuttuun tapaan kestoakin on päässyt kertymään ripauksellisen liikaa. Hieman tiivistettynä olisi varmaan toiminut paremmin, mutta ihan kiva näinkin. Sandlerkin varsin siedettävä.
The Holiday
Kaksi kriiseistä kärsivää naista (Kate Winslet ja Cameron Diaz) kaipaavat maisemanvaihdosta. Niinpä he vaihtavat keskenään asuntojaan joululomaksi. Lajityypin ollessa tämä, voinee odottaa, että jotakin muutakin elämään ilmaantuu kuin vain uusia ympäristöjä tiirailtavaksi. Kestoa ehkä pikkuisen liikaa, mutta onneksi toimivia vitsejä löytyy kivasti. Niiden vastapainoksi sopivasti vielä herttaisempaa menoa. Mukavaa jouluista hömppäelokuvaa The Holiday edustaa.
The Nanny Diaries (Lastenhoitajan päiväkirja)
Opintonsa valmiiksi saava Annie (Scarlett Johansson) huomaa olevansa kohtalaisen hyvin hukassa, mitä tulee oman suunnan löytämiseen elämässä. Saadakseen hieman hengähdystaukoa hän pestautuu lastenhoitajaksi varakkaaseen perheeseen. Sepä ei sitten olekaan aivan niin leppoisaa työtä kuin toiveissa oli. Ensimmäinen puolisko edustaa sitä hauskempaa menoa, kun taas jälkimmäisellä vakavoidutaan melko selvästikin. Huumori edustaa vähän sellaista pikkukivaa linjaa, mikä toki tässä katsomossa toimii. Romantiikka jää jokseenkin taustalle, mutta löytyyhän sitäkin.
Woman on Top (Rakkauden keitos)
Kokkailua, mausteita ja Penélope Cruz, eli erinomainen hömppäiltama luvassa, vai...? Tavallaan kyllä, mutta olisihan tämä pikkuisen parempikin voinut olla. Cruzin esittämä nainen pakenee huonoa suhdettaan uuteen kaupunkiin, ja onnistuu vähän vahingossa luomaan lupaavan uran. Sinänsä mitään kovin ihmeellistä ei esitellä, mutta ne pienet mausteet sopassa miellyttävät siinä määrin, että Woman on Top on ihan mukavaa katseltavaa.
Ajanhukkaosastoa edustavat:
Age of Reason (Kirjeitä lapsuudestani)
Sophie Marceau esittää keski-ikäistä naista, jota ura vie siinä määrin vauhdikkaasti, että lapsuuden ja nuoruuden haaveet ja toiveet ovat iloisesti unohtuneet. Nuorempana hän on kuitenkin päättänyt lähettää vanhemmalle itselleen joukon kirjeitä, joiden tarkoituksena olisi ohjata mahdollisesti harhautunutta polkua jälleen onnea kohti. Ajatus on ihan hyvä, mutta tämä yritys varttuneempien saduksi haparoi pahasti. Into puuttuu ja puolivaloilla mennään. Romanttiset tuokiotkaan eivät minkäänlaista lämpöaaltoa onnistu aiheuttamaan.
Fool's Gold (Kultaakin kalliimpaa)
Tässäkin on kaikenlaisia lupaavia aineksia. Merellistä aarrejahtia lämpimän auringon alla romanttisella hömpällä maustettuna. Kokonaisuus kuitenkin tökkii, ja aivan liikaa jahkaillaan vähemmän innostavien juttujen parissa. Saldona selvä pettymys, vaikka eivät ne odotukset kovin korkealle nousseet. Tätä ei pelasta edes paidaton Matthew McConaughey.
Look Who's Talking (Hei, kuka puhuu)
Moni pitää enemmänkin tästä aikansa pienestä menestyksestä, jossa lasta odottelevan tulevan äidin suhde kariutuu miehen ketkuiluun. John Travoltan esittämä vähän huithapeli taksikuski tuo lohtua ja apua arkeen, ehkä lopulta vähän enemmänkin. Muutama onnistunut heitto ei tätä elokuvaa omalla kohdalla onnistu kovin korkealle nostamaan, joten paikka alimmasta sarjasta varattu. Samalla kiinnostus jatko-osien suhteen valahti pakkasen puolelle. Ei kiitos tätä tavaraa enää yhtään enempää.
Love Wrecked (Haaksirikkohuijaus)
Randal Kleiser on toki aiemminkin ohjaillut paratiisimaisemiin sijoittuvia romanttisia höttöjä, mutta tämän perusteella kurssi vaikuttaa laskusuuntaiselta. Siitä huolimatta, että eivät ne aiemmat yrityksetkään mitään parhautta edusta. Tunnettu poptähti päätyy "autiolle" saarelle ihailijansa kanssa, ja siitä kuviosta revitään kevyttä hassuttelua. Hymyt jäävät vähiin ja kun se raksuttelukin on jokseenkin viileää, niin eipä lähde lentoon. Kauniit maisemat ehdottomasti tämän elokuvan parasta tarjontaa.
Must Love Dogs (Vain koiraihmisille)
Kuten nimestäkin voinee arvailla, niin lähinnä koiraihmisten dollareita havitellaan. Ainakaan liikaa ei ole panostettu, vaan ajatuksena on ennemmin ollut se, että vähempikin riittää hyvin. Etukäteen vaikutti ihan lupaavalta: Diane Lane, John Cusack ja lisukkeena koirasöpöilyä. Kyllähän siitä pitäisi hyväntuulinen elokuvatuokioinen irrota, mutta kun ei, niin ei. Nauruja ei juuri kerry, koirat unohtuvat pieneen sivuosaan ja lisäksi tämän parin välillä ei suuremmin räisky. Heikkoa hömppää.
My Big Fat Greek Wedding (Kreikkalainen naimakauppa)
Kyseisestä pienimuotoisesta kulttuurien yhteentörmäyksestä moni tuntuu pitävän enemmänkin, mutta itse en valitettavasti onnistunut enempiä innostumaan. Kaikenlaisia perhe- ja suhdesotkuja toki löytyy, mutta se ei riitä. My Big Fat Greek Wedding ei kuitenkaan edusta mitään romanttisten komedioiden rasittavinta osastoa. Tavallaan se on jopa ihan sympaattinen tapaus, mutta suuremmat tunteet ja naurut jäivät kyllä kokematta.
My One and Only (Tule omakseni)
Renée Zellwegerin esittämä nainen lähtee poikansa kanssa matkalle etsiäkseen itselleen ihannemiehen. Kaikki ei kuitenkaan mene niin kuin saduissa, joten pulmia on luvassa. Menoa värittää toistuva töksähtelevyys. Kun huumoripuolikaan ei monestikaan osoita elon merkkejä, niin kovin vaisua on. Katselusta ei vielä ole kuin noin vuosi, mutta siitä huolimatta My One and Only on jo autuaasti monilta osin pyyhkiytynyt mielestä.
You May Not Kiss the Bride (Pienissä häissä)
Lemmikkivalokuvaajan arki saa vauhdikkaita käänteitä, kun hän sähellyksen seurauksena joutuu toiseksi osapuoleksi kulissiavioliittoon. Häämatkalle suunnataan aurinkorannoille, mutta löhöily ja pötköttely jää vähemmälle, kun perään vilistää vaihtelevin tarkoitusperin erilaisia hämärätyyppejä. Oiva esimerkki siitä, miten kohtalaiset mahdollisuudet tärvellään ja katsojaa kiusataan jo alkupuolella niin paljon huonolla huumorilla, ettei siitä oikein enää saada kurssia nousuun. Heikko esitys.
Vaikuttaisi siltä, ettei ainakaan kamalan kauheasti ole eteen eksynyt sellaisia lajityypin edustajia, jotka täysin kylmäksi jättäisivät tai enemmänkin rasittaisivat. Hyvä niin, ja samalla rohkaisee jatkamaan urakointia.
Jospa sitä katselisi vaikka 50 lisää ennen seuraavaa summausta. Otollisia tarjokkaita on kyllä jo hyllyyn haalittuna, joten esityötä on toki tehty. Talvikausi on näiden kulta-aikaa, joten tovin ja toisen varmaan joutuu odottelemaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti