Aivan heti sitä valkeaa tuiskutusta ei olekaan luvassa, mutta siihen suuntaan liikutaan. Viimeiset kukat vielä sinnittelevät, mutta puista kaduille harvenevat rapisevat lehdetkin kertovat, että väistämättä se lämpimin aika vuodesta alkaa olla taas kerran takanapäin. Syyssävyisillä kuvilla siis tarinaa tai oikeastaan tarinakokoelmaa aloitellaan. Ensimmäisen elokuvan tapaan jatkokin koostuu muutamasta arkisesta pienestä kertomuksesta. Laskutavasta vähän riippuu, että onko niitä kolme vai neljä. Sanoisin, että kolme selkeästi mittavampaa ja yksi lyhyempi välihuitaisu, mutta lieköhän sillä niin väliäkään.
Kesälomat on tältä vuodelta leikitty ja niinpä Minna (Linn Gloppestad) ja Janne (Martin Andersson) ikätoveriensa tapaan aamulla koulutielle astelevat, isä (Claes Malmberg) taas poistuu samalla ovenavauksella töihinsä. Joku voisi sanoa, että sängyssä rauhassa pötköttelevä Lotta (Grete Havnesköld) saa toistaiseksi onnellisesti nauttia niistä lapsuusvuosista, jolloin oppivelvoitteet eivät vielä niskassa paina. Onkohan kuitenkin niin, että uhmaiän jälkilaineet uhkaavat, sillä kovin vastahakoinen nuori neiti sieltä lopulta heräilee. Huonoja päiviä kaikille tietysti ilmenee, mutta jokin tässä aamussa saa Lotan sellaiselle tuulelle, ettei oikein mikään kelpaa ja mieli käskee vähän kaikkea vastustamaan.
Hirmumieli heräilee, kun Lotta on lähes varma, että vanhemmat sisarukset ovat nallea kiusanneet ja kostoajatuksia siitä syntyy. Seuraavaksi tulee kinaa villapaidasta, joka ahdistaa ja pistelee. Edes kaakaohalukkuutta tiedustelevaan kyselyyn ei halua vastata. Ei kun ei niin ei...mutta kaakaota olisi kyllä kiva vähän hörppiä ja periaatteesta voinee herkullisen kupin takia joustaa ihan hiukan? Sopua ei edes lämpöinen kaakaokuppi synnytä ja kohta kovasti kiljuva Lotta komennetaankin äidin (Beatrice Järås) toimesta lastenhuoneeseen rauhoittumaan. Naapurissa Vuorisen tätikin (Margreth Weivers) nämä kapinoinnit kuulee. Sitten onkin tullut tavaroiden aika lennellä mihin sattuu ja siinä samalla heräilee ilkikurinen ajatus. Aiemmin ahdistanut villapaita toiseen käteen ja sakset toiseen, eikä muuta kuin nips-naps ja kelvoton vaate on entistä kelvottomampi. Pieni tuhmuri aikoo vieritellä tuhotyön jonkin koiran niskaan. Sillä tavalla meni toisen paidan reiälliseksi kesämalliksi jäytämään...
Kauppa-apulaiseksikaan ei haluta lähteä, vaan mielessä kypsyy aivan toisenlainen suunnitelma. Kaakaokupin vierelle raapustellaan lyhyt ja varsin epävirallinen muuttoilmoitus, joka viestittelee, että Lotta ja nalle etsivät itselleen uuden kodin, heido! Karkulaisella on vähän kevyt muuttovarustus, mutta eipä se määränpääkään kovin kaukana ole, sillä Vuoriselta lähdetään kyselemään, sopisikohan sinne ylimääräinen sänky. Toinen ymmärtää Lotan kurjistuneen tilanteen ja päätyy majoittamaan tämän varastonsa vintille. Vähän on pölyistä ja ahdasta, mutta kyllähän siitä ensimmäinen oma koti saadaan järjesteltyä. Lotta ihastuu välittömästi toisenlaiseen arkeensa siinä määrin, että julistelee asuvansa loppuikänsä vintillä. Katsoja saa nähtäväkseen, että miten pitkään päätös pitää, kun paluuta pyyteleviä vierailijoita paikalla vierailee. Isäkin kertoo, että varmaan sitten tyhjän sängyn vierellä itkee illalla. Ja onhan pimeä ullakko yöaikaan ehkä hieman pelottavakin paikka...
Toisena tarinana onkin se lyhyt erikoinen, joka ei sinänsä edeltävään tai seuraavaan juurikaan liity. Karkkikaupan houkutusten parissa ollaan ensialkuun. Yhdellä asialla on tapana johtaa toiseen ja tämä tapahtumaketju menee niin, että äiti tiedottelee hammaslääkärivierailun olevan ajankohtainen. Ymmärrettävästi ilmoitus ei lapsikolmikosta edes yhtä hurraata irroittele, mutta lähteä täytyy. Reippaalle on luvassa pientä palkkiotakin, jos ei asioita tarpeettoman hankaliksi tee. Tarinan opetukseksi taitaa kuitenkin muodostua sellainen, että ovelalla ketkuilulla voi itselleen kolikkopalkkion ansaita.
Kolmannen "osan" koittaessa onkin jo siirrytty kovin lähelle joulua. Aattoon on enää muutama päivä, ikkunoissa loistavat joulukoristeet ja lapset toivomuslistojaan viimeistelevät. Sepä onkin epäilemättä mielekästä iltapuuhaa. Janne tahtoisi jääkiekkopelin, Minna taas nukkekodin ja Lotta potkukelkan menopeliksi. Lumi vielä puuttuu, mutta sen pyynnön voi lähettää muiden iltarukousten mukana. Luntahan saadaankin, joka taas mahdollistaa suksiharjoittelut pihan puolella. Vanhemmille sisaruksille on ehkä ehtinyt enemmän hiihtotaitoa kertymään, mutta eipä se saa Lottaa omia kykyjään ainakaan vähättelemään, vaan hän innostuu taitojaan kehumaan. Tovin tuumailulla päätyykin siihen, että vähän kaiken taitaakin jo osata. Kohti laskumäkiä suuntaileva Janne ei välttämättä mielipidettä pikkusiskon erinomaisesta ja kaiken kattavasta kyvykkyydestä jaa, mutta mitäpä sen on väliä...
Toisten teillään temmeltäessä tehdään Lotasta jouluapuri, joka saa hommakseen toimitella viemisiä naapuriin ja vähän sairaana olevaa Vuorista autellakin. Vuodepotilaalle alkaakin vyöryä voileipää sellaisella urakkatahdilla, että taitaa joutua joululimpun kerralla haukkaamaan. Niin sitä sairauksia selätellään! Riittäähän sitä pulmaa aidan toisella puolellakin Nykästen talossa, sillä isä on jättänyt kuusiostokset vähän viime hetkille. Nopeasti saapunut runsas lumipeite on laittanut esteensä toimituksille, niinpä ollaan tilanteessa, että pitäisi ilman pärjäillä. Etenkin vanhemmat sisarukset ottavat ajatuksen kuusettomasta joulusta niinkin raskaasti, ettei ilman kyyneliä selvitä. Jouluiset tunnelmat ovatkin hyvää vauhtia uppoamassa murheen laaksoon, mutta ehkäpä reipas Lotta jotenkin saa siinäkin suhteessa hymyjä huulille palauteltua? Aattoillan hämärtyessä yöksi vielä saa mietiskellä, että miten osaavainen sitä osaakaan olla.
Viimeisen tarinan lähtiessä liikkeelle sanotaan lumille hetkiseksi hyvästit, sillä pääsiäistä valmistaudutaan juhlimaan. Virpomisaika onkin vauhdissa, sillä läheisillä kaduilla vipeltää pienten pääsiäisnoitien joukkoja. Lottakin malttamattomana odottelee, että pääsisi herkkupussukkaa täyttämään Jannen ja Minnan seurassa. Nämä kuitenkin ovat muutelleet suunnitelmiaan, joten pitäisi vielä jaksaa lisää vartoilla. Sisätiloissa pohjustellaan jo pääsiäispupun vierailua verhoja vaihtelemalla. Lottaa jo kovasti innostavat tulevat suklaakätköt ja näitä pupusen piiloleikkejä alkaakin ennakkoon arvailemaan. Hieman huonojakin uutisia ilmenee, sillä lähikarkkikauppias onkin palaamassa kotiseuduilleen Kreikkaan. Tilalle aikoinaan muuttava lemmikkikauppa ei herkkusuun mieltä niinkään ilahduta. Jättääpä kauas suuntaileva kauppias Lotalle oikein mielekkään ja maistuvan lahjan. Joulusuklaita on jäänyt myymättä ja toinen saa pari täyttä kassia kannettavakseen.
Noitumaankin lopulta päästään, mutta myöhästely pääsee kostautumaan, kun Nykäsen sisarukset saavat ovi toisensa jälkeen todeta, että herkut on jo jaettu. Laihan saaliin jälkitunnelmissa Janne ja Minna tuumivat, ettei pääsiäisnoitailu lainkaan kannata, mutta toivo elää edelleen, sillä ehkä pääsiäispupu kätköillään ilahduttelisi. Sitä toiveikkuutta ei pitkään jatku, koska kotiin palaileva isä kertoo yllättyneensä ikävästi karkkikaupan sulkemisesta. Pitkäperjantaina liikkeet ovatkin jo kiinni, joten onkohan perinteinen aarrejahtikin nyt jäämässä väliin? Lotta ei oikein ymmärrä, miten vaikkapa pääsiäispupun suklaayllätykset tai joulupukin tekemiset olisivat suorassa yhteydessä isään. Alkaapa hän illan hämärtyessä kuitenkin jotakin suunnittelemaan...
Näissä tarinoissa jatketaan melko pitkälti edellisen osan linjoilla, eli jos sen kohdalla pääsi käymään siten, että rauhallinen tahti vähemmän dramaattisine tapahtumineen johti kohti unten maita, niin samaa unilääkettähän tämä suunnilleen on. Sama pätee toiseen suuntaankin ja ensimmäisestä pitäville suosittelisinkin lämpimästi. Oikeastaan tämä on jopa pykälää parempi. Jotenkin tarinat tuntuvat sujuvammilta ja tietystä irrallisuudestaan huolimatta omaavat selkeämpää punaista lankaa, jota tuo toinen suomennettu nimikin summailee. Kaikki kolme pidempää osiota pääsevät vielä kohtalaisesti koskettamaankin sen hammaslääkärivierailun ollessa hiukkasen turhempi välipala.
Sinänsä sävyerot eivät hirvittävän suuriksi näiden peräkkäisinä vuosina ilmestyneiden elokuvien välillä pääse repeämään. Sanoisin kuitenkin, että jatko-osassa henki pysyy päähahmon suhteen myönteisempänä, sillä ensimmäisessä olin havaitsevinani niitä nihkeämpiäkin sävyjä. Voi toki olla, että katselukerroillakin on mieliala ollut erilainen ja vääristää vertailua. Onhan Lotta kummassakin jääräpäinen, mutta näkisin niin, että jälkimmäisessä tämä piirre johtaa kekseliäämpiin ratkaisuihin. Joka tapauksessa molemmat näistä elokuvista liikkuvat aivan muissa maailmoissa yleisen ilmapiirin suhteen kuin vaikkapa vähän aikaa sitten katseltu Susikoira Roi. Bråkmakargatanilla ei ole tarvetta pitää yllä jonkinlaista lähes jatkuvaa uhkaa tai heitellä tarinoita "piristämään" lapsia uhkailevia tai haukkuvia naapureita. No, tämä vertailu ei aivan reilua ole, mutta yleisestikin voisi nähdyistä Lindgrenin kirjoitusten pohjalta tehdyistä elokuvista väittää, että niissä monesti onnistutaan luomaan turvallisuutta, ystävällisyyttä, ymmärrystä, yhteisöllisyyttä ja yleistä sydämellisyyttä huokuva ilmapiiri, joka herättelee varsin miellyttäviä tuntemuksia tuossa rintakuoren alla.
Tarkoituksena ei ole väittää, että Lindgren-elokuvat olisivat vaaleanpunaista höttöä, joissa ei ikinä kellekään käy pahasti tai murheellisia teemoja käsitellä. Päinvastoin, nämähän ovat useinkin mukana ja hyvä niin. Se, mikä näissä liikuttaa, on tapa miten kyseisiä elementtejä tarinoissa esitetään ja käsitellään. Ei ole mitään tarvetta yrittää kaapata katsojan kiinnostusta vyöryttämällä pienten sankarien perään uhkailijoita, pyssymiehiä, takaa-ajajia ja mitä milloinkin. Vähemmästäkin saadaan enemmän ja siitä tämäkin elokuva on oiva esimerkki. Lotta-elokuvien lisäksi vaikkapa saariston lasten ja Eemelin seikkailut osoittavat, että näitä elokuvia voidaan tehdä ihan hyvin ilman mitään varsinaisia pahiksia. Samaan aikaan liputetaan vahvasti iloisen sekä turvallisen lapsuuden merkityksen puolesta.
Pienen Lotan vastoinkäymiset eivät aivan mahdottomiksi vuoriksi eteen kohoile, mutta pähkäiltäviä pulmia kuitenkin ilmenee. Hiihtelyharjoituksista tulevat mieleen ensimmäisen elokuvan pyörätaiteilut, vaikka eivät sukset aivan vastaavaan viiletykseen yllykään. No, tässä vauhdin hurmassa onnistutaan samansuuntaisesti kadottamaan yhtä ja toista. Sitten onkin jo rakas nalle pikavauhtia pelastettava roska-auton ahnaalta murskaimelta. Näistä kommelluksista tietysti opimme, että hiihtelystä seuraa typeryyksiä. Joulun pelastaminen onkin jo astetta isompi hankaluus, mutta niinpä vain päästään tanssahtelemaan ja murheenkyyneleet pyyhitään pois. Viimeisen tarinan isot aherrukset kuitenkin nostattavat vieläkin myönteisempää mieltä, ja sellaisessa tilassa onkin mukava elokuvaa päätellä.
Muutenkin tämä kierto syksystä talveen ja talvesta kevääseen toimii. Syksy on vähän nihkeää ja tarinassakin sellaista selvää "ei ja vielä kerran ei"-menoa havaittavissa, mutta joulua vietetäänkin jo muissa merkeissä herkkupöytien täyttyessä. Riemu vain lisääntyy kevään hiipiessä kuviin ja omaan tahtiinsa ympäristössäkin näkyen. Ruohikko jälleen kauniina vihertää ja siinä missä avauskuvissa kuolleita lehtiä tuulet kuljettelivat, niin nyt tuhannet silmut odottavat avautumistaan. Sinänsä jälleen niitä pieniä juttuja, mutta oikeassa yhteydessä onnistuvat kovastikin ilahduttamaan ja luomaan tuntemuksia, että vaikka lopputekstit vastaan tulevatkin, niin näiden varsin pidettävien hahmojen elo Bråkmakargatanilla jatkuu mukavissa merkeissä. Jälleen on uusi kesä kaikkine seikkailuineen ja ihmeellisyyksineen edessä.
Kuvastosta on poimittavissa paljon muitakin pieniä ilahduttavuuksia kuin vain vaihtuvien vuodenaikojen merkkejä, eli samaan tapaan edetään ensimmäisen elokuvan kanssa. Jos vielä sananen vuodenajoista, niin viimeisissä kohtauksissa on havaittavissa kovinkin vaihtelevaa vihertävää kasvustoa, eli muutamat otokset ovat varmaan peräisin kesäisemmiltä kuukausilta. Eipä anneta sen kuitenkaan liikoja silmiin pistellä. Osa näistä hetkistä vie hahmot sekä katsojankin mukaviin lapsuusmuisteloihin. Siitäkin huolimatta, että elokuvassa liikutaan 1900-luvun puolivälin kohdilla. Helppona esimerkkinä vaikkapa Lotan ja Vuorisen siivoushetket vähän romuisella vintillä. Vanhojen ja unohdettujenkin aarteiden löytyminen tuo mukanaan kauniita ajatuksia vuosikymmenten takaa, mikä taas taikoo lämmintä hymyä kotisohvallekin. Jostakin syystä teki mieli selailla elokuvan jälkeen hivenen vanhahtavien joulukorttien kuvitusta. Siinä kauralyhteitä, lintuja ja rekiretkiä ihastellessa kävi kyllä jo mielessä, että pehmentävätköhän nämä jossakin vaiheessa pään kokonaan. No, toivottomaksi höpsöksi muuntuminen ei lie kohtaloista kamalimpia...
Varsin elähdyttäväksi ja ehkä eheyttäväksikin elämykseksi Lotta flyttar hemifrån kallistuu ja sitähän vastaan ei mitään ole. Kauneutta monenlaista se tarjoilee, oli sitten kyse lämminhenkisistä joulupuuhasteluista tai vaikkapa melkein koko pihan kattavista uskomattomista karkkikoristeluista. Ymmärrän kyllä, etteivät sinänsä pienimuotoiset ja arkiset tarinat, jotka vieläpä kertoillaan vailla mitään kiireitä, läheskään kaikkia miellytä. Jos kuitenkin verkkaisemmasta etenemisestä ja harmittomista perhe-elokuvista tykkäilee, niin tässäpä yksi varsin hyvä sellainen. Suurten tapahtumien ja jatkuvien jännitteiden puuttuminen eivät tässä yhteydessä ole kirosanoja, vaan ennemmin vahvuuksia. Jälleen painottelisin sitäkin, että vaikka elokuva onkin pienemmille ensisijaisesti suuntailtu, niin eiköhän siitä tietyllä mielenlaadulla varustettuna saa mukavasti varttuneemmilla vuosillakin irti. Ainakin tämä kotikatsomossa nököttävä katsojantapainen näistä elokuvista onnistuu enemmänkin nauttimaan. Leikkisä sekä sydämellinen linja toimii ja vie mielen matkailemaan milloin minnekin. Lähes poikkeuksetta kuitenkin hyvinkin lämminhenkisiin tuntemuksiin.
Lotta flyttar hemifrån (1993) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti