Lucky Luke ratsastelee jälleen

Jaahas, vähän aikaa sitten tuli valmiiksi Terence Hillin tähdittämän Lucky Luke -versioinnin katselu-urakka. Yhdeksän kaikkiaan ihan kivaa iltamaa tuli näiden parissa vietettyä ja laiska tahti venäytti projektin yli kahden kuukauden ajalle. Toisaalta eipä ollut tarkoituksenakaan mitään tiukkaa vilkuilumaratonia kiskaista. Kyllähän tällaisen paketin suunnilleen yhdessä yössä tarpoisi läpi, jos oikein ottaisi asiakseen, mutta ajatuksena oli annostella hiukkasen maltillisemmin ja samalla pitää mahdollista kyllästymistä poissa kuvioista. No, viimeisin ei ehkä aivan täydellisesti onnistunut, mutta veikkailenpa, että haukotuksia olisi enemmän karkaillut, jos yhtenä pötkönä olisi laittanut menemään.

Esittelyosana toimiva elokuva ja sitä seuranneet kahdeksan jaksoa kaappasivat monesti väsyneiltä silmiltä vähemmän arvokasta ruutuaikaa yhteensä noin 547 minuutin verran, eli tunti, toinen ja yhdeksäskin tässä pääsi hujahtamaan teille tietämättömilleen. Edes Hillin suuremmille ystäville en lähtisi mitään "kaikki kerralla"-ahmaisua suosittelemaan, sillä paremmin näitä tuntuu jaksavan, kun malttaa silloin tällöin taukoakin pitää. Lännenviihteestä loistokkaimpaa eivät nämä tuokiot edusta, eikä sellaista toki tullut odotettuakaan. Jos joku sattuu olemaan sarjakuvaversion erityisen innokas ystävä, niin Hillin tulkinta saattaa kyllä närästellä. Lukesta on ilmeisesti tarkoituksella tehty lupsakampi ja rennompi sekä yleistä menoa viilailtu hiukkasen kiltimpään suuntaan. Itse hankin kyseisen levylaatikon juurikin sen takia, että Hill niissä taituroi ja sankaroi. Luken siirtäminen ruuduille oli minulle lähinnä toissijaista ja hyvinkin mahdollisesti koko paketti olisi jäänyt hankkimatta, ellei pääroolista jotakin vastaavaa vetovoimatekijää olisi löytynyt. Sarjakuvan hengestä ja tarinoista harhautuminen ei mielestäni ole muutenkaan suurimpia aiheita valitteluille tässä yhteydessä, vaan enemmän on tehnyt mieli tilitellä siitä, että yleinen löysyys ja jumittelevuus paikoin vaivaa. Useampikin tarina olisi kaivannut loppupuolellaan isommankin piristysruiskeen tai terävää karsimista.

Vielä ajattelin näihin pätkiin palailla sen verran, että pientä summausta olisi luvassa. Jaksot eivät niin selkeään paremmuusjärjestykseen suostu jakautumaan, että niitä olisi mielekästä lähteä omille sijoituksilleen arvottamaan, joten tehdäänpä karkeampaa jakoa ja kahteen karsinaan nämä viskailen. Katselusta ei ensimmäistenkään suhteen ole vielä hirmuisen montaa kuukautta, joten toistaiseksi löytyy luottoa siihen, että muistisopukoista kiskottavat mietteet jossakin määrin katselukokemuksia vastaisivat. Aivan näin nopsaan Luke ei unholan auringonlaskuun saa laukata ja toisaalta taas epäilen, ettei tällä tavaralla ole kovinkaan suurta potentiaalia päätyä vuosien kultaamaksi. Ennemmin nämä hitaasti haalistuvat, mutta ennen kuin sellaista pääsee tapahtumaan, niin vielä kerran Luken seikkailut käsittelyyn. Yritetänpä laittaa ne tässä yhteydessä tiiviimpään pakettiin ja positiivinen puolisko näin alkuun.

Hyvät, höpsöt ja huvittavat

Lucky Luke

Elokuvaversio ansaitsee ehdottomasti paikkansa tässä pikkuisen parempien kerhossa. Katsojan se vie 1800-luvun lopulle Arizonan osavaltioon. Ihmisten viilettäessä kohti länttä vaurastumisen ja seikkailujen perässä, syntyi lukuisia pieniä kaupunkeja ja tämä Lucky Luke -saaga asettaa omat juurensa erään sellaisen tienoille. Aavikolla kärvistelevän päivänkakkaran ympärille kohoaa Daisy Town, joka pian perustamisensa jälkeen taantuu monenlaisten rikollisten temmellyskentäksi ja sheriffikokelaat toimitetaan lyijymyrkyttyneinä maan multiin. Tilanne toivottomaltakin saattaa näyttää, kun rauhaa rakastavat joutuvat kaikenlaista mieletöntä mellastusta sivusta seuraamaan, mutta villiin menoon muutosta saadaan Luken ratsastaessa maisemiin ja suostuessa tähtösen rintaansa asettelemaan. Rauha ja järjestys saadaan takaisin, mutta monien mielestä putipuhtoisuudessa syöksähdetäänkin samalla turhankin pitkälle...

Henki on mukavan leppoisa ja meno rentoa, eli mielekkäissä merkeissä tähän pehmeään kyytiin loikkaa. Matkamaisemiksi heitellään runsaasti kaunista kuvaa sinisine taivaineen ja jylhine kallioineen. Varhaisessa vaiheessa vihjaillaan, ettei tämä versio Lukesta ole ainakaan tiukempaa toimintaa haikaileville suunnattu. Kyllähän pyssyt paukkuvat ja saluunassa särkyy lasi ja toinenkin, mutta kovinkaan keljusti ei monellekaan pääse käymään. Etenkin alkupuolella huvittelu jaksaa...no, huvittaa, mutta lopun lähestyessä pääsee pienoinen venyttelyn maku hiipimään mukaan. Yleisilme tässä pysyy kuitenkin kohtalaisen pirteänä ja väleihin soviteltuja tunnelmointejakin osaa arvostaa. Enimmäkseen jutut ja teot pidetään "jalat maassa"-osastolla, mutta silloin tällöin mielikuvat karkailevat atomipommien jysäyksiinkin. Terence taas kunnostautuu laittamalla pahoja poikia jäähylle veijarimaiseen tapaansa, eli ihan kivaa iltailoa tämä avaus on.

Lucky's Fiancee

Lomailun merkeissä tämä jakso käynnistyy ja lepopäivät Luke on ajatellut hyödyntää vierailemassa Purgatoryssa moikkaamassa ystäviään. Siellä on täysrähinä päällä, kun kuolevan kyläpahasen turhautuneet miekkoset ovat päästäneet itsensä rähjäistymään ja toistensa kurkkuihin kiinni. Vieraalle selvitellään, että ongelman ydin on siinä, ettei jäljellä ole enää yhtään naispuolista asukasta ja se hermoja raastelee. Suurena suunnitelmana on lähteä noutamaan seikkailunhaluisia neitoja itärannikolta ihmettelemään ja ihastumaan. Aivan yksimielistä kannatusta tämä hajatelma ei taakseen saa, mutta melkoisen enemmistön kuitenkin. Lukea kysäistään vankkurikaravaaniin turvamieheksi ja kyllähän hän tietysti myöntyykin. Parin käänteen kautta pääsevät ne Daltonitkin tätä matkaa hankaloittamaan. Mitäpä sitä muutakaan keljut kelmit vankilapaon jälkeen harrastelisivat...?

Oikeastaan näiden velmujen mukanaan tuomat hyvin hyytyväiset loppupuolen erimielisyydet joutavat jakson tyhjänpäiväisimpään osastoon. Vankkurimatkan aikana koetut huvitukset leirinuotiotunnelmointeineen edustavat minulle mielekkäämpää menoa kuin rutiinilla hoidettu tuttu päätös pakollisine ilkeilyineen. Edeltäneen elokuvan tapaan tämä on myös Luken seikkailujen joukossa maisemaosastoltaan sitä monipuolisempaa tarjontaa, kun kamera toistuvasti laajempaakin näkymää tahtoo esitellä. Hyviä kommelluksia ja väärinkäsityksiä nähdään sekä toki ripaus sitä vaihtoehtoista historiatulkintaakin. Lopusta olisi voinut vähäsen nipsaista ja ehkä aihepiirin huomioiden jonkinlaista romanttisempaa väreilyä viritellä, mutta kyllä näinkin kelpaa. Hyvä esimerkki siitä, ettei tätä sarjaa välttämättä kannata niiden vauhtipalojen toivossa lähteä ihmettelemään.

Nobody's Fool

Daisy Townin kalenterit kääntyvät kohti kevättä ja huhtikuun alku tuokin mukanaan varsinaisen kepposten hyökyaallon, jolta kukaan ei tunnu säästyvän. Yksi ja toinenkin huomaa päivänsä alkavan jäynällä jonkinlaisella, eikä läheskään kaikkia lainkaan nämä jekkuset naurata. "Uhreilla" tuntuu olevan vain yksi epäilty, eli Lotta on tainnut jättää saluunahommat hetkeksi ja vaihtaa täyspäiväiseksi pilailijaksi. Luke yrittää muita hieman hillitä, mutta liika on liikaa hänellekin, saa todeta, kun tämä kiskoo tuloksetta liimailtua revolveriaan. Voi olla, että nämä touhut ovat hyvää vauhtia karkaamassa käsistä. Ehkä kaupungin liepeille saapuvat arvokkaat vieraat onnistuvat palauttelemaan muita juttuja mietittäviksi...?

Aprillipäivän ansiosta tämä jakso on ainakin minusta sarjan selvästi hassuttelevin ja mikäpä siinä, kun tilaisuutta kerran tyrkytellään. Lotan jekuissa toki tiettyä mielikuvituksellisuuttakin on, mutta eivät nämä sentään katsomoon minään erityisen ilkikurisina neronleimauksina hehku. Jälkimmäisellä puoliskolla siirrytään kohti toisenlaisia tunnelmia, mikä tarkoittaa kepposten jäämistä vähän taka-alalle. Vaihtelun vuoksi otetaan välillä miekat hyppysiin loppukoitoksia käydessä, niin saavat revolveritkin hieman lepoa. Kaikkiaan Nobody's Fool on viihdyttävyydeltään sellainen jakso, että taiteilee lähinnä näiden parin lokeroinnin välissä. Mitään erityisen muistettavaa se ei esittele, mutta toisaalta rullailee huomattavasti sujuvammin ja viihdyttävämminkin kuin moni muu, joten saa päätyä tähän osastoon.

Who Is Mr. Josephs?

Daisy Town uhkaa muuntua sotatantereeksi, koska seudulle saapuvien maanviljelyä harjoittavien uudisasukkaiden ja karjankasvattajien välienselvittelyt tahtovat kovasti karkailla käsistä. Luke laukkaa leiristä toiseen tiedustelemassa, että mikä pulma tässä pohjalla on, mutta hänet toivotellaan teilleen todeten, että parasta ratkoa omat ongelmat. Juttu muuttuu vaarallisemmaksi, koska tarjolla olisi vähän räjähtävämpääkin tavaraa erimielisyyksien selvittelyyn. Tuttu kaveri siellä räjähdekauppiaana virnistelee ja taitaapi nähdä tässä tilaisuutensa kostaa Lukelle ja samalla koko kyläyhteisölle. Komeita paukahduksia kieltämättä saadaan aikaan, mutta aivan eri asia onkin, johtavatko ne erään luihun haaveiden täyttymiseen, vai pitääkö tuhounelmia toiste kokeilla paremmalla onnella.

Voi olla, että Who Is Mr. Josephs? näyttäytyy muistikuvissa myönteisempänä senkin takia, että oli katselujärjestyksessä toinen jakso, jolloin en ollut vielä montaa tuntia tähän menoon tuhrinut. Oli miten oli, niin tässä katsauksessa se saa kirjautua parempien joukkoon. Näkisin, että palikat ovat hyvin hallussa ja nämä perinteiset elementit kivasti paikoilleen naputellaan. Nujakoinnit eivät tämän sarjan puitteissa oikein missään jaksossa pääse kunnolla villiintymään ja lähinnä lyhyehköä makupalaa tämäkin tarjoilee. Yleisilmeeltään kuitenkin pirteämpi ja vauhdikkaampi tapaus kuin moni muu ja väittäisin samalla, että Daltonitkin juoniaan punovat hiukkasen innostuneemmin kuin parissa muussa.

Keskinkertaiset, kehnohkot ja kuivat

Ghost Train

Nimensä mukaan tämä jakso levittelee levottomampia legendoja, sillä eräs Daisy Townin asukkaista paasaa kovaan ääneen kuuleville korvapareille, että tuho ja turmio aivan ovella kolkuttelevat, sillä tuonpuoleisesta puksutteleva juna eräiden elävienkin sieluja tahtoisi kyytiinsä kaapata. Tarinan alkulähteet löytyvät vuosikymmenten takaa, jolloin eräänä synkkänä ja myrskyisenä yönä yksi juna matkustajineen joutui kokonaan aavikon hiekkojen hotkaisemaksi. Luke ei ole halukas nielaisemaan tarinaa aivan tässä muodossa, mutta selvitellä täytyisi, sillä kyläläisten keskuudessa alkaa heräillä intoa keräillä kyseenalaisia soihtukulkueita kokoon. Jotenkin juttu tuntuisi pyörivän maakauppojen ympärillä, eikä halukkaalla ostajalla välttämättä aivan puhtaita papereita taskuissaan ole.

Lupaavan elokuvaversion jälkeen siirryin sarjan jaksojen pariin juurikin tämän osan kautta ja pienoinen pettymys pääsi syntymään. Yliluonnollisten hömppäjuttujen puolelle kurkotteleva ja aaveitakin esittelevä tarina itsessään on melkoisen tyhjänpäiväinen, eikä edes erityisen viihdyttävä. Kauniit sekä kirkkaat maisemakuvat taas vaihtuvat yöllisiin hämärähommiin ja kaivoksiin vieviin aavejahteihin. Aivan toivottoman väsähtänyt tapaus Ghost Train ei ole, eikä edes tämän puisevamman puolikkaan kehnointa antia. Voin kyllä myöntää, että esimerkiksi loppupuolen tyhmäilyt onnistuvat suupieliä parempaan suuntaan vääntelemään. Kaikkiaan kuitenkin sitä osastoa, ettei uusintakierros kovin houkuttelevalta vaikuta.

Grand Delusion

Otsikko on lupailevinaan isompiakin harhakuvia sekä -näkyjä ja heti sellaisten pariin päästään. Luke ratsastelee takaisin Daisy Towniin huomatakseen, että jotakin hirvittävää on tällä välin sattunut, kun aavekaupungilta lähinnä vaikuttaa. Lopulta asukkaat löytyvät, mutta vähemmän hilpeissä merkeissä ja ilkeät väreet vain kasvavat, sillä tutun hepan selässä ratsastelee tyhjä saapaspari. Nämä hourailut johtuvat siitä, että sankarimme makoilee avuttomana aavikon armottoman auringon alla ja vieläpä myrkkykäärmeen haukkaamana. Siinä sitä kuoleman porteilla ollaan jo kolkuttelemassa ja epäilemättä eräs Joe Dalton erittäin mielellään tahtoisi sheriffin pysyvästi näistä ovista sisään tuupata. Tarjoaapa tämä väliaikainen virkavallan poistuminen myös mahdollisuutta rötöstelyn ja remuamisen huomattavaan helpottumiseen.

Taas käy niin, että jakson alkupuoliskolla onnistutaan ihan kohtalaista huvitusta sekä viihdykettä asetelmasta irrottamaan ja näitä utuisten tunnelmien täyttämiä kuvia ihan mielellään vahtaileekin. Toisella puolikkaalla alkaa meno hyytyä ja ote muuttua puolivaloisemmaksi huojumiseksi. Haamuiset harhat alkavat käymään väsähtäneemmiksi, eikä sheriffin kamppailu paikkansa puolesta pääse kunnolla vauhtiin. Katselunautintoa kampittelee entisestään se, että jaksolle on päätetty venäyttää kestoa yli 70 minuutin, eikä näillä eväillä mielestäni ole asiaa elokuvien mittoihin. Jos kerran on pitänyt yrittää paisutella, niin vaikkapa toimintaosastolle olisi samalla voinut yrittää vähän riemukkaampaa menoa. Esimerkiksi nopsasti käyty loppuselvittely jättää haalean ja vaisun maun. Grand Delusion on myös laadullisesti vähän rajatapaus, koska etenkin alkupuoli sisältää paljon hyvääkin tunnelmointia ja silmiä kovasti miellyttävää kuvaakin, mutta venytyksen virheet ja muut valjuudet sinnikkäästi sitä sysäilevät kohti keskinkertaisuutta. Kun ei loppukaan merkittävissä määrin piristystä tuo, niin alempaan sarjaan jämähdetään, ei voi mitään.

Cafe Ole

Tavallisuudesta poikkeavien pulmien pariin päädytään taas kerran. Daisy Townin asukkaiden ongelmaksi ilmenee hiipuva kahvivarasto, sillä sovittuja toimituksia ei saada perille asti. Monikin on ehtinyt itsensä riippuvaisten kerhoon kulauttelemaan ja siinähän sitä alkavat hyvät käytöstavat helposti unohtumaan. Tervehdyksiin tiuskitaan ja kovin herkästi ollaan muiden kurkkuihin käymässä. Tällä kerralla mahdollisten kahvirötösten selvittely kaatuu Lotalle, sillä kaupunkiin vierailemaan saapunut Susan B. Anthony yllyttää tätä vaihtamaan rooleja Luken kanssa. Se onkin kova paikka, koska kahvikaappausten takana saattaa olla yksi seutujen pelätyimmistä ryövärijoukoista. No, ehkä Lukekin joutaa hetkeksi saluunan pöytiä pyyhkimästä opastelemaan Lottaa uuden uran alkuun...

Kahvipulaa kärvistellessä käy mielessä, että vähän enemmän olisi voinut yrittää näihin tarinoihin sisältöä tunkea ja paikoin tahtiakin kiristellä tai vaihtoehtoisesti sisällyttää pari erillistä tarinaa yhteen jaksoon. Etenkin tällaisia osia seuraillessa näitä mietiskelee, kun ei mitään erityisiä tunnelmointeja tai muita verkkaisempien tuokioiden ihanuuksia onnistuta tavoittamaan. Murisevat mielet ja tärisevät kädet toki saavat pienimuotoista kahakkaa aikaan, mutta käytännössä siis samoja remuamisia tässä toistellaan. Varastelujen takana olevasta tyypistä tehdään tarkoituksellakin hieman surkuhupaista hahmoa, mutta jokseenkin valju ja väsähtänyt tapaus hän lopulta onnistuu olemaan. Toistuvista epäonnistumisistaan huolimatta vaikkapa Daltonin koplalla tuntuu enemmän tarmoa ja sisukkuutta riittävän ja niistä sähellyksistä katsojallekin tasaisempaan tahtiin iloa irtoilee. Mustassa pörssissä kähvellettyä kahvia kauppaava tyyppi taas seilailee melko vauhdikkaasti kohti unohdusten maita ja samaan suuntaan taitaa tämä kahvittelu muutenkin suuntailla.

Midsummer in Daisy Town

Jälleen kerran vankilaan päätynyt veljesnelikko on innostunut näyttämötaiteesta ja tyyppien tulkinnat Shakespearen tunnetuimmista hetkistä onnistuvatkin yleisöjä ihastuttamaan. Lottakin vähän Lukea nuhtelee, kun ei tämä osaa nautiskella näistä, vaan epäilee toisten juonivan kavaluuksia. Saattaa kuitenkin olla, että Luke on oikeilla poluilla, eikä Daltonien uusi harrastus ihan vilpittömällä pohjalla ole. No, kitinät eivät nyt auta, vaan moni on sitä mieltä, että veljekset voisivat kaupunkilaisten lauantai-illan iloksi astella vankilan muurien ulkopuolelle näytöksensä toistamaan. Luken vastuulle tietysti jää kavereiden vahtiminen ja samaan aikaan Lotta kaipaisi jonkinlaisia rakkauden sanoja. No, ehkä niitä kirvoittelee kylään vankkureineen saapuva lemmenjuomakauppias...?

Mitä Daltonien tulkintoihin tulee, niin taidan olla vähän samassa veneessä Luken kanssa, eli nääh, onhan näitä nähty. Muutenkin kyseessä on kohtalaisen töksähtelevä jakso, joka ei oikein missään vaiheessa saa kunnolla kuvioitaan käyntiin. Tuskinpa pyrkimyksenä onkaan mikään vakavampi romanttinen pätkä ollut, mutta kun kuumottelevammat tunteet jäävät kokonaan puuttumaan, niin lemmenjuomien huurruttamat mielet ja sekoilevat suhteet jättävät viileän vaikutelman, eikä se näistä ammentava hupipuolikaan kovin kaksista jälkeä ihmeteltäväksi tuottele. Kovasti ollaan rakkausriitoja revolverein ratkomassa, mutta kärhämää kaipaava katsoja saa ainakin todeta, että ehkei sittenkään oikein mitään saada aikaan. Viimeiset minuutit taas käytetään kirjaimellisesti hämärissä tunnelmissa haahuillessa. Oikukkaat sydämetkin siinä jo unohtumaan pääsevät, kun mielessä pyörii toive loppuisipa jo, vaan silti vain väijytään puskissa. IMDB merkkailee tämän sarjan avausjaksoksi ja sellaisena se olisi varmaan paremmin minulle toiminutkin. Omassa katselujärjestyksessä se paikkansa löysi toiseksi viimeisenä ja siihen kohtaan tarjottuna kohtalaisesta lässähdyksestä voidaan puhua.

Ma Dalton

Vankilan vankkojen muurien sisäpuolelle lukittuna samainen veljeskerho tässäkin osassa on. Kivenmurikoita kyllä riittää murennettavaksi ja muutakin urakkaa pakkotyön hengessä, joten pikaista lähtöä ei liene luvassa. Daisy Townin liepeille taas muuttelee näiden herrojen iäkkäämpi äiti. Hän tahtoo olla poikiensa vankipaikan lähellä, mutta ei suostu ottamaan vastaan asukkaiden hyväntahtoisia lahjuksia. Kyllä se on parempi vaikka vielä vanhoilla päivilläkin rehellisesti elantonsa ryövätä kuin muiden almujen varassa roikkua. Paikalliset kauppiaat toki lähtevät mukaan tähän leikkiin, eikä Lukekaan tahdo liikoja sheriffiä tässä rötösriehassa esittää. Pääseepä jopa siinä määrin äiti-Daltonin suosioon, että Luke otetaan kunniapoikana osaksi perhettä. Joe taas saa vankilaan tällaisia terveisiä ja sitten jälleen kerran herran yläkerrassa pikkuisen kiehahtelee...

Jos toiseksi viimeiseksi Luke-iltamaksi onnistui valikoitumaan jokseenkin väsähtänyt tapaus, niin lopettelu tämän jakson parissa vie tunnelmia vielä pykälän verran alemmas. Voinee olettaa, että kun on jo tunteja kahlaillut samansuuntaisia juttuja esittelevän elokuvan ja jaksonipun läpi, niin osa hyytymisestä saattaa siitäkin johtua. Sen lisäksi kuitenkin tahtoisin väittää, ettei Ma Dalton juurikaan innostavia seikkoja sisältele, vaan kuuluu selvästi kuivempaan puolikkaaseen. Hauskat tai edes puolihuvittavan hymähdyttävät kommellukset pitkälti puuttuvat ja räiskintälinjallakin edetään melko minimitarjonnalla. Tulikin mainittua, että ihmetyttää, miksi juuri tämä on IMDB:n puolella äänestetty jaksojen ykköspaikalle. Itsehän singautan tämän kevyesti ihan toiseen päähän ja jos huonoin pitäisi valita, niin Ma Dalton oma ehdotus tässä vaiheessa olisi. Alle tuntikin tahtoo tehdä tiukkaa noin seuraamisen kannalta, eikä mitään erityisen mielekästä muisteltavaa jää. Siksipä siis kovinkin huono valinta päätellä Luken seikkailujen seurailu juuri tähän. Jälkiviisaana voikin todeta, että paremman maun olisi helpohkosti saanut toisenlaisella järjestyksellä jäämään.

Jos pikaisesti vilkaistaan, millaiseen järjestykseen nämä menevät mainittujen IMDB-pistekeskiarvojen perusteella, niin lista näyttäisi tältä:

Ma Dalton (7,4/10)
Ghost Train (6,9/10)
Lucky's Fiancee (6,9/10)
Grand Delusion (6,8/10)
Midsummer in Daisy Town (6,8/10)
Nobody's Fool (6,8/10)
Cafe Ole (6,7/10)
Who Is Mr. Josephs (6,7/10)
Lucky Luke (5/10)

Televisiosarjan jaksojen välillä ei pisteissä paljoakaan hajontaa ole, mutta silti tahtoisin mäkätellä siitä, että kärkipaikoilta löytyy pari kovin kuivaa esitystä ja samaan aikaan elokuvaversio putoaa selvästi kaikkien alapuolelle. No, tätä viimeisintä epäkohtaa selittänee se, että jaksoja on käynyt äänestelemässä vain noin kymmenisen tyyppiä, kun taas elokuvaversiosta on näkemyksensä klikkaillut noin 2500 äänestäjää ja jos jotakin oletella tahtoisi, niin sarjan vähäiset äänestäjät voisivat olla lähtökohtaisesti Hillin tuotannolle suopeampia, kun taas selvästi tunnetumpi elokuvaversio on keräillyt ääniä muiltakin kuin vain kannattajakunnalta. Oli miten oli, niin eipä tällaisilla pisteillä niin hirmuista merkitystä ole. Kunhan nyt mielenkiinnosta päätin tämänhetkisen tilanteen taltioida.

Jonkin jakson yhteydessä mainitsinkin, että jos sarjaan olisi enemmänkin osia tehty, niin kaipa nekin olisi tullut vilkaistua, mutta niinkin riittävältä tuntuva annos tuli jo hotkaistua, ettei lisää osaa ainakaan heti haikailla. Hillin velmuiluihin melkoisen suopein silmin suhtautuvanakin täytyy myöntää, että kyllä paikoin alkoi tympimään, vaikka suhteellisen lyhyiksi tuokioiksi nämä seikkailut lopulta on pätkitty. Jos ei Terencen tekemisistä muutenkaan enempiä perusta, niin väittäisinpä, että tämä laatikko voi hyvinkin käydä erittäin pitkäveteiseksi ennen kuin viimeisiin levyihin päästään. Sarjakuvaversion ystävät taas saattavat närkästyneiksi heittäytyä, sillä selvästi tarkoituksella on lähdetty lupsakampaa Lukea ruuduille tuomaan. Ensisijaisesti siis Hillin ystäville kauppaisin ja heillekin sillä varauksella, että kaverin muutenkin suhteellisen kilttiä tyyliä tehdä lännenkomediaa pehmennellään entisestään.

Takakannesta löytyvällä korkeahkolla ikäsuosituksella ei ole paljoakaan tekemistä varsinaisen sisällön kanssa. Suuremmat särmät ja säröt on näistä seikkailuista hiottu pois, eikä pakettia voi missään tapauksessa erityisen erinomaiseksi hehkutella. Positiivista kuitenkin, että noin puolet näistä jaksoista onnistuu kohtalaisen hyvin viihdyttelemään ja tunnelmapaloillaankin mietteitä miellyttäviä synnyttämään. Monesti sitä tuumaileekin, että näille olisi voinut enemmänkin aikaa raivata. Jaksokasan toinen puolikas puisevuutta enemmän esittelee, mutta eivät nekään nyt sentään täydeksi surkeudeksi vajoa. Odotukset eivät kohtuuttoman korkealla olleet, kun tämän kokoelman ostelin. Höttöistä lännenviihdettä kesäiltoihin lähinnä kaipailin ja enempiä liioittelematta voinee tokaista, että suunnilleen sellaista saikin silmäiltäväksi. Hilliltä löytyy paljon vauhdikkaampia ja hauskempiakin teoksia, mutta en Luken seikkailuja herran huonoimpien joukkoonkaan laittaisi. Näistäkin sitä omaa viehätystään löytyy ja joidenkin jaksojen sekä elokuvaversion pariin mahdollisesti uudelleenkin palailee.

Jos vielä viimeisiä kehuja sopisi loppulauseisiin heitellä, niin kerran vielä haluaisin mainita mukavia väreitä herättelevän tunnuskappaleen alkutekstijaksoineen. Heh, tympivimpien jaksojen kohdalla voisi pienoisesti kärjistellen väittää, että ensimmäiset kolme minuuttia sitä parasta tarjontaa edustavat... Ehkä on vähän hassua lopetella alkulauluun, mutta kun se päätöskappale on huomattavasti heikompi niin tehdäänpä näin. Ainakin kerran vielä siis Roger Millerin Lucky Luke Rides Again ja sankarille toivotellaan hyvää matkaa sinne auringonlaskuisille tasangoilleen näillä sävelillä sekä sanoilla:

"Where the four winds blow and it's five miles wide
Where a sixgun rules and a man can't hide,
A man can play, and a man can win
Lucky Luke rides again! 

Lucky Luke, born to ride
With a sixgun by his side.
Lucky Luke, here's to you!

There's a man who waits over yonder hill
And when he shoots, he shoots to kill
But he don't know that in the end
Lucky Luke will ride again! 

Lucky Luke, born to ride
With a sixgun by his side
Lucky Luke, here's to you! 

On a dusty trail 'neath the western sky
Where the sun shines hard enough to fry
A cowboys dream must never end
Lucky Luke rides again! 

Lucky Luke, born to ride
With a sixgun by his side
Lucky Luke, here's to you!"