Arkisella aherruksella aloitellaan, mutta varsin komeissa näkymissä, eli silmiä tämä draamailu tahtoo ensiminuuteillaankin selkeästi ilahdutella. Jack (Alex O'Loughlin) on ilmeisesti veneilemässä kohti työpäivänsä alkua, mutta laiturilla kyytiä toivova Pearl (Diana Glenn) aiheuttaa ylimääräisen pysähdyksen ja pienoisen sivuhaaran, sillä Jack mielellään lähtee tätä kuljettelemaan leirintäalueelle. Kauniisti mutkittelevaa jokea pitkin matka rauhalliseen tahtiin taittuu, sillä mikään hirmuinen pikakiituri ei moottoriosastolla muristele. Jackilla toki saattaisi olla hiukkasen jo hoppuakin hommiin, mutta ainakaan tällä katsojalla ei kiirettä niin minnekään. Upeaa jokimaisemaa sopii tykitellä ruudulle ilmakuvien kautta niin paljon kuin vain tahtoo.
Jackilla olisi varmaan enemmänkin kiinnostusta viettää aikaa Pearlin kanssa, mutta ei auta ei, velvollisuuksia on lähdettävä hoitamaan, kun jo myöhässä taidetaan olla. Käytännössä Jack tekee töitä Brownien (David Field) ja Mumblesin (Jim Norton) eräänlaisella osteriviljelmällä. Tämä isän ja pojan pyörittämä yritys ei taida olla parasta kesäänsä viettämässä, mutta tehtävää kuitenkin riittää runsaasti, eikä laiskottelua hyvällä katsella. Jack on saapunut suuremmasta kaupungista määräaikaisesti työskentelemään ja kuvista päätellen rutiinimainen ote tehtäviin on vielä toistaiseksi muodostumatta. Siinäpä sitä uusi apulainen saa osakseen pilkkaa ja ivaa, kun kokeneemmat kaverit toisen tekemisille naureskelevat. Sadonkorjuuaikaa kuitenkin on vielä kohtalainen pätkä edessä, eli onhan sitä aikaa opetella.
Jotkut varsin suoraankin sanovat tulokkaalle, että saahan sitä poiskin lähteä, jos motivaatio tai fyysinen jaksaminen kesken lopahtaa. Jack ei kuitenkaan ole heti karkuun säntäämässä. Elely vieraassa ja hyvin hajanaisessa pikkukylässä on kuitenkin yksinäistä ja vuokra-asuntokin varsin askeettinen. Joutelias mieli kehittelee iltapuuhikseen hieman kyseenalaisiakin suunnitelmia. Kun rahaa pitäisi saada, eikä työnteko suurempaa rikastumista ole lupailemassa, niin pahat aikeet päässä alkavat vierailemaan ja laittomuuksien tielle kannustelevat. Jack ei voi tai tahdo kiusausta liikaa vastustella, joten toimeliaana miehenä laittaa suunnitelmansa toteutukseen.
Hämärähommien aika on tietenkin iltasella ja Jack on osannut valita oikean päivän, koska hieman heikosti vartioidulla kuljetusautolla on enemmänkin rahalastia. Kuljetusmiehet hän tuosta vain kolkkaa uinailemaan ja pikaisesti arvolähetyksen kainaloonsa kaappaa. Ajatuksena on minimoida omaa kiinnijäämisriskiä postittamalla saalis heti iskun jälkeen omaan osoitteeseen. Jack pääseekin tunnistamattomana pakosalle, mutta seuraavana päivänä alkaa kuumottelemaan ja hermoja heikottamaan poliisien pyöriessä työpaikan läheisyydessä. Samaan aikaan työkaverit tivaavat jatkohalukkuutta ja motivaation tasoa, eli parasta edetä kieli keskellä suuta. Poliiseilla ei ole paljoakaan, mihin tarttua, koska ei tekijästä ole kunnollisia tuntomerkkejä. Kuulustelut he toki käynnistävät ja niissä Jack muiden mukana käy höpöttelemässä. Kylällä uskotaan, että 150 000 dollaria haltuunsa saanut rosvo itsensä ennen pitkää käräyttää käsistä karkaavalla tuhlauksella, joka pienessä yhteisössä nopeasti huomiota herättäisi.
Jackin pulmana ei ole hillitön ja holtiton törsäys, sillä suunnitelma alkaa hyvän alun jälkeen pahasti nytkähdellä. Paketti luuhaa jossakin teillään ja Jack käy useampaankin kertaan siitä paikallisessa postikonttorissa kyselemässä. Tällainen toiminta tietysti herättää tietynlaisia epäilyksiä. Pakettijahti saa sellaisenkin käänteen, ettei aloittelevaa varasta ainakaan erityisen onnekkaaksi haluaisi kutsua. Sekin tulee selväksi, ettei Jack kovin kaksinen etsiväkään ole selvitellessään, kuka olisi mahdollisesti saanut pihistetyn pussin haltuunsa. Ehdokkaita tuntuu muutamia löytyvän, eli nuuskimaan nurkkiin pitää poistua. No, ehtiipä Jack silti edelleen töitä tekemään ja kun eteen tulee mahdollisuus lämmitellä välejä Pearlin kanssa, niin toki kaveri siihen tarttuu. Eri asia onkin, miten sitten lopulta kaikki yhteen törmää...
Pienoisia kaidalta tieltä poikkeamisia siis nähdään ja näitä harharetkien selvittelyjä sekä sekalaisia seuraamuksiakin ihmetellään, mutta pääpaino makaa vahvasti toisaalla. Jos tätä lähtisi jonkinlaisena rikos- tai jännityselokuvana tiirailemaan, niin luulisinpa, että Oyster Farmer melkoiseksi pettymykseksi muodostuisi. Elokuvaa voisi paljon mieluummin luonnehtia arkiseksi ihmissuhteisiin keskittyväksi draamaksi, joka pääsääntöisesti pyrkii pitämään jalkansa maassa. Välillä toki kuohahtelee sydämissä ja vähän muuallakin, mutta sellaistahan se, kun suunnilleen 40 lämpöasteessa jumitteleva helle ja stressi kimppuun käyvät. Kumpaisenkin haittavaikutuksia yritetään tunnelmia keventävällä ja virkistävällä olustelulla pitää aisoissa. Välillä tölkkien tyhjentely ja lasien kallistelu enemmänkin maistuu, mutta jätetäänpä kuitenkin örveltelyt muihin elokuviin.
Mainitsinkin muutama sananen sitten, että kansi minulle jonkinlaisen ennakko-odotuksen hyvän haikeuden suuntaan synnytti, mutta nämä tuntemukset kyllä jäävät kokematta. Vika kai on enemmän virheellisiä olettamuksia kelailleessa katselijassa, eli eipä anneta elokuvaelämyksen minnekään murheiden maille singahdella sen takia. Vaikeuksia toki kohdataan, toiset enemmän ja toiset vähemmän, mutta huumoriakin mukaan saadaan. Vitsailu ja virneily monesti karkeakielisyyksiin kallistuu, mutta tässä yhteydessä vähemmän varovainen sanailu luontevalta korviin kuulostaa. Onpahan osaltaan varmistamassa, ettei juttu oikein missään vaiheessa pääse synkeäksi tai ahdistavaksi käymään.
Tästä päästäänkin jälleen kerran siihen, että Oyster Farmer voisi monen muun elokuvan tapaan toisenlaisilla painotuksilla olla paljonkin raskaampi. Kuka sitten mistäkin tykkää, mutta itse tunnustan mieluummin silmäileväni teoksia, joissa ei murheista tai ikävistä käänteistä huolimatta haluta hypätä mihinkään ankeudesta toiseen taivallukseen, vaan elämänilo ja vähintään pieni kirkkaamman tulevaisuuden tuike pidetään kuvissa sekä mielissä mukana. Rantakylässä elelevä yhteisö ei välttämättä mikään maailman hymyilevin ole, mutta välittämistä ja huolenpitoa havaittavissa selvästikin on ja osataanhan niitä ilojakin jakaa. Vaikkei sentään mitään riipaisevinta draamaa olla suoltamassa, niin kivasti sydämellisyys paikoin pilkistelee.
Ikimuistoiset huippukohdat ovat jokseenkin vähissä, sillä tosiaan melko arkista on meno, mutta lämpöisen onnellisista tuokioista voisi vaikka mainita erään joutilaalta vaikuttavan iltapäivän. Laiturilötköttely vaihtuu ensin suukotteluksi ja siitä onkin enää varsin lyhyt matka vähäisempien vaatteiden tuokioihin. Satojen ja tuhansien rakkauskohtausten joukossa tämä ei ehkä pääse loistamaan minään loppuun asti hiottuna elokuvallisena huippuhetkenä. Vahvuuden näkisin ennemmin siinä, että kyseinen hekumallinen hetki sujahtaa sydämeen aidonoloisena sekä kauniina kesämuistona. Muutenkin kirjaisin myönteistä palautetta likistelyhetkiin liittyen. Näitä ei lainkaan pahalla katsella.
Jackia Pearlin suhteen hieman varoitellaankin vihjaillen, että tämä saattaa kalliiksi käydä. Liekö sitten helle yhdistettynä pisteleviin kieliin, niin saadaanhan sitä mustasukkaisuutta jonkin verran aikaan. Toisaalla taas ollaan eroaikeissa. Tai ehkä toinen puolikas edelleen miettii, olisikohan jotakin tehtävissä. Mitään repäiseviä riitoja ei varmaankaan ole haluttu katsojalle tarjoilla, koska ilman suurempia huutoja ja möykkäämisiä näitä sitten selvitellään. Minulle tällainen ote kyllä kelpaa, varsinkin kun mukaan sekoitellaan lämmintä huumoria ennemmin kuin mitään katkeraa paasausta itkuvirsineen. Jälkitutkiskelut ovat kertovinaan, että Oyster Farmer on Anna Reevesin ensimmäinen pitkä elokuva ohjaajana sekä kirjoittajana, mutta samalla myös ainakin toistaiseksi viimeinen. Ehkei se kuitenkaan ole elokuvamaailmalle menetyksistä raskain, mutta mieluusti häneltä muitakin teoksia näkisi, koska Oyster Farmer todistelee kyvystä koskettavuuteen ilman väkinäisempiä vääntelyjä.
Sitä ei tietenkään sovi unohtaa, että tavallinen draama paremmin tälle katsojalle kelpaa, kun se siirrellään näinkin viehättävään ympäristöön. Tapahtumapaikkana on New South Wales Australian itärannikolla ja suurin osa elokuvasta vietetään tosiaan kauniisti kiemurtelevan Hawkesbury Riverin lähistöllä. Kamerakin toistuvasti kohoilee korkeuksista tätä luikerointia taltioimaan. Silmiä sellainen ilahduttaa ja saa mielenkin seikkailemaan maille muille. Varsin kannatettavaa tällainen toiminta on, vaikkakin levyjulkaisun kuvanlaatu jättää toivomisen varaa. No, eihän se näkönautintoa onnistu mihinkään riistämään, mutta tahtoo sanoa, että terävämpinäkin nämä näkymät kelpaisivat. Maisemapotentiaalin vajavaisesta hyödyntelystä ei siis ainakaan tarvitse alkaa napisemaan. Tuolta voi vaikka lähteä klikkailemaan itseään näihin vesistöihin:
Hawkesbury River
"The Hawkesbury River, is a semi–mature tide dominated drowned valley estuary[1] located to the west and north of Sydney, New South Wales, Australia. The Hawkesbury River and its associated main tributary, the Nepean River, virtually encircle the metropolitan region of Sydney.
The Hawkesbury River has its origin at the confluence of the Nepean River and the Grose River, to the north of Penrith and travels for approximately 120 kilometres (75 mi) in a north–easterly and then south–easterly direction to its mouth at Broken Bay, about 15 kilometres (9.3 mi) from the Tasman Sea. The Hawkesbury River is the main tributary of Broken Bay. Secondary tributaries include Brisbane Water and Pittwater, that together with the Hawkesbury River flow into the Tasman Sea at Barrenjoey Head.
The total catchment area of the river is approximately 21,624 square kilometres (8,349 sq mi) and the area is generally administered by the Hawkesbury–Nepean Catchment Management Authority."
"The Hawkesbury River was one of the major transportation routes for transporting food from the surrounding area to Sydney during the 1800s. Boats would wait in the protection of Broken Bay and Pittwater, until favourable weather allowed them to make the ocean journey to Sydney Heads. With the opening of the railway from Sydney to Windsor in 1864, farm produce could be shipped upriver for onward transportation by train. However, by the 1880s the river had become silted up between Sackville and Windsor, and Sackville became the head of navigation for sea-going vessels. Until the end of the 19th century coastal steamers linked Sackville to Sydney.[6][7][8]
The Hawkesbury River was named by Governor Phillip in June 1789, after Charles Jenkinson, 1st Earl of Liverpool, who at that time was titled Baron Hawkesbury.[3] An obelisk was unveiled in 1939 at Brooklyn to commemorate the naming. In 1794, 22 families were granted land at Bardenarang, now known as Pitt Town Bottoms, near Windsor. In that same year, confrontations between Aboriginal people and settlers broke out.[9][10]"
Ehkei Oyster Farmer aivan odotetuksi osoittautunut, mutta voinpa silti sanoa, että kokonaisuudessaan se on pikkuisen parempi kuin toivoin. Hirmuista tapahtumakimaraa tai värikkäiden sattumusten sarjaa en lähtisi kellekään lupailemaan. Tokihan välillä veitsiäkin käsiin kaivellaan ja liipasinsormetkin herkistyä haluaisivat, mutta vastapainoksi taas tulee kohtalaisesti sitä verkkaisempaa elämänmenoa pulmineen ja iloineen. Välillä asiat alamäkeen suistuvat ja moottorikin laittaa sopimuksen katkolle kesken matkan, mutta lyhytaikaisia ovat murheet tässä tarinassa. Pienistä vastoinkäymisistä ei ole pysyvästi hymyjä hyydyttämään ja ankeusrypemiset pitää muista elokuvista etsiskellä. Etenkin elokuvan jälkimmäinen puolisko kunnostautuu arkisellakin tavalla hehkumaan inhimillistä lämpöä ja omalla tavallaan lempeää huumoria. Sellaista seuraillessa vallan helposti hyvät tuulet alkavat korvien välissä ja jossakin rinnan kohdilla puhallella.
Oyster Farmer (2004) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti