Aivan kepeimmillä kuvilla tarinaa ei käynnistellä, sillä nuori nainen makaa ruhjottuna tiedottomassa tilassa sairaalalaitteiden tarkkaillessa elintoimintoja. Jossakin tajunnan rajamailla kaikuvat lausahdukset ilmeisesti läheisestäkin menneisyydestä ja muistoissa välkähtelee vilahduksia, joissa Lisa (Justine Bateman) on joutunut julman hyökkäyksen kohteeksi lyöden päänsä voimakkaasti. Pitkäksi ei tajuttomuus ehdi venähtämään, vaan virkoaminen alkaa ja nopeasti hoitaja antaa potilaalle peilin käteen, jotta tämä pystyisi tilanteen toteamaan. Henkikulta on tärkeimpänä säilynyt, mutta muisti vaikuttaisi karkailleen omille teilleen, sillä edes oma nimi ei tule mieleen.
Pahoinpitely on tapahtunut Lisan omistaman ravintolan pysäköintialueella edellisenä iltana, mutta tapahtumien kulku on edelleen hämäriin haalistunut. Lääkäri saapuu paikalle tekemään testejään, jotka kertovat, että motoriikka, kuulo ja näkö toimivat normaalisti. Tilannetta tutkailee myös Lisan psykiatri Holcross (Kenneth Welsh), joka muiden henkilöiden mukana on pyyhkiytynyt muistista. Huoneeseen myöhemmin saapuva aviomies Paul (Peter Outerbridge) ei hänkään kelloja kilkattele. Myöhemmin Paulille vähän selkiytetään seurauksia, eli kuvissa ei näy lainkaan aivovaurioita, mutta siitä huolimatta ollaan päätymässä siihen, että Lisaa vaivaa takautuva amnesia, vaikkakin Paul epäilee vaimonsa teeskentelevän koko jutun.
Pariskunnan suhde ei erityisen lämpimältä vaikuta, kun saa seurailla, miten Paul kylmän kyynisesti suhtautuu lääkärien neuvoihin. Selviääpä myös, että Paul ja Lisa olivat ehtineet avioeron partaalle, ja Paul oli vieläpä onnettomuuspäivänä vienyt eropaperit virastoon. Mies näkee asian siten, että Lisa on järjestänyt pahoinpitelyn estääkseen eron, vaikka on myös sitä mieltä, että Lisakin on sellaista toivonut. Lääkäri ei sitäkään selitystä ole nielemässä, että Lisa olisi tällaisella tempauksella halunnut aviomiestään näpäyttää ja mahdollisesti hengenvaarallisen hyökkäyksen tilaaminen vaikuttaa muutenkin vaihtoehtojen joukossa kovin epäuskottavalta. Joka tapauksessa Paul näyttäytyy näkemyksineen vähemmän ymmärtäväisenä, mutta Holcross yrittää suostutella häntä toimimaan Lisan tukena toipumisjakson ajan, sillä vaikka tämä hallitsee elämän perusasiat, niin omakohtaiset kokemukset ovat täysin pois pyyhittyjä.
Päänsäryt alkavat vähitellen hellittää ja Lisalle lupaillaan kotiuttamista parin päivän päähän, mutta tämä ei ajatuksesta juurikaan innostu, koska näkee Paulin kasvoilta, ettei hän kumppaniaan paljoakaan kotiin kaipaa. Sairaalassa vierailee myös rikostutkija, joka yrittää saada selkoa hyökkäyksen kulusta ja tekijöistä, mutta takaumat ovat edelleen hajanaista sotkua, josta ei tiedä, mikä on totta ja mikä harhaa. Paul joutuu myös tentattavaksi ja päätyy nopeasti epäiltyjen listalle, sillä tuhansien dollarien arvoinen sormus on kateissa ja saattaisi olla motiivi ryöstön lavastamiselle. Katsojan epäilyksiä toiseen suuntaan kiskoo sairaalassa kukkakimpun kera vieraileva mystinen miekkonen, joka Lisan muistikuvissakin pyörii hieman ikävämmän väreilyn ympäröimänä.
Paulin nihkeästä suhtautumisesta huolimatta Lisa päätetään päästää kotiin jatkamaan toipumistaan, koska katsotaan, että tuttu ympäristö olisi erityisen tärkeää paranemisprosessissa. Saman katon alla asustelee Paulin nuorempi sisko Bonnie (Amy Stewart), joka myös ilmaisee tyytymättömyyttään suorin sanoin. Paljastuukin, että kuusi vuotta naimisissa olleen parin viimeinen vuosi on ollut erityisen hankala ja moni näkee alkujaan aurinkoisen Lisan muuttuneen täysin toiseksi ihmiseksi. Iloisuus pääsi katoamaan ja sen tilalle tuli läheiset karkottava jäätävyys ja jatkuvat ilkeämieliset töksäyttelyt milloin mistäkin. Bonnie on myös saanut osansa Lisan tylyistä sanailuista, eikä siksi ole erityisesti tätä takaisin haikaillut. Nyt pitäisi kuitenkin yrittää auttaa toista toipumaan, ja siinä saakin sitten venytellä ymmärrystä ja kaivella empatiaa vanhojen parempien aikojen muistoista.
Alkuun on kuitenkin erittäin hankalaa unohtaa Lisan inhottavaa käytöstä ja loikata uuden tilanteen vietäväksi, ja niinpä Paulkin lähinnä tylysti vastailee vaimonsa kysymyksiin, eikä lempeys juurikaan silmissä hehku. Viileämpää linjaa pitää yllä myös Bonnie, eikä kuulumistenvaihto leppoisassa hengessä ole tuosta vain sujumassa. Vähitellen alkaa kuitenkin vaikuttaa siltä, että kenties kaukaa jäämuurien takaa on onnettomuuden seurauksena karkaillut takaisin se suloinen ja lämmin Lisa, jonka seurassa oli mukavaa. Paul alkaa näiden tuntemusten myötä harkitsemaan uuden mahdollisuuden antamista yhteiselle tulevaisuudelle, mutta eipä sekään ihan ilman työtä ole tulossa ja molemmilta vaaditaan joustoa sekä anteeksiantoa. Hyvä yrityskään ei välttämättä riitä, sillä pariskunnan perässä pyörii häijympikin heppu, jolla on omanlaisensa suunnitelma muokata tulevaisuutta toisenlaiseksi...
Mystisten murhamiekkosten kerhosta nykäisty heppu onkin touhuineen näin käänneltynä pikkuisen pöhköä katseltavaa ja jos kuvioille hetken mietinnän suo, niin uskottavuutta ei hirmuisen ylös saada tyypin suhteen kohoteltua. Enemmänkin kokemusta kolkosta työstään omaava ammattilainen tuntuu räpeltelevän puuhissaan miten sattuu, mutta eipä kai siinä muuta voi kuin todeta, että tällaiset kaverit kivääreineen ovat pakollinen mielikuvitukseton, helppo ja usein tehotonkin jännityslisä näihin tarinoihin. Taustalla muhiva mysteeri toimiikin alkuun paremmin, sillä mitä enemmän sitä valaistaan, niin sitä heikommalta vaikuttaa.
Onneksi ensimmäisen tunnin ajan keskitytäänkin pitkälti muihin kujeisiin. Myös poliisi puuhasteluineen häivytetään pitkälti kuvista, eikä näiden tutkimusten perään hirmuisesti osaa haikailla. Viimeisille minuuteille osuvat pyssyleikit eivät pulssia niinkään nostattele, vaan tunnelmien tappaminen käväisee lähempänä. Vaikka kyseessä on noin pari vuosikymmentä vanha televisiotuotanto, niin silti saa taas ihmetellä toiminnallisempien tuokioiden kömpelyyttä ja puisevuutta. Jos viuhuvilla luodeilla kerran tahdotaan elokuvia loppuhuipennella, niin sopisi kenties pestata päiväksi tai pariksi asiansa edes jotenkin osaava porukka näitä järjestämään. Harlekiini-elokuvien joukossa Another Woman ei tosin tässä mielessä ilkeimmin silmiin pistele, mikä taas johtuu pitkälti siitä, että panostetaan enemmän muihin juttuihin.
Paremmin rullailevatkin osuudet, joissa jäätäviin väleihin ja eron partaalle päätynyt pariskunta alkaa hiljalleen löytää toisiaan uudelleen. Kun vielä on muistissa viimeksi katsellun Harlekiini-teoksen huiskaisu, niin on helppo todeta, että tässä on selvästi enemmän asialle aikaa ja ajatusta uhrattu. Valokuvien ja jutustelujen kautta mietiskellään onnellisempia aikoja ja rantakävelyt herättelevät kuumottelevia muistoja. Siitä se sitten lähtee kun Paul haikaillen ja kaihoisasti menneisyyteen vilkuilee. Oli niitäkin aikoja, jolloin kymmenenkin minuutin ero oli sietämätöntä piinaa, mutta noinkohan vain ovat enää palaamassa...? Patikkapolkujen ja mukavien mökkeilypäivien jälkeen toista katsellaan taas huomattavasti lempeämmillä silmillä. Hellempää otetta ja kosketusta yritetään hakea, ja vaikka se ei katsomossa liikutuksen kyyneliä silmiin toisikaan, niin huomattavasti mielekkäämpää vilkuiltavaa kuitenkin kuin vaikkapa hengetön, hätäinen ja väkinäinen kopulointi, mitä Broken Lullaby tuossa jokin aika sitten esitteli.
Mainitaan myös, että rantahiekoissa kierähtely on päädytty toteuttamaan pikkuisen paljastavammin kuin suurin osa aiemmista Harlekiini-tuttavuuksista. Siinä missä moni näistä on hyvinkin kiltiksi siistittyä kuvastoa, niin Another Woman ainakin pari kertaa vilauttelee vähemmän arastellen. Sanottakoon samalla, että näiden hiukan rohkeampien kuvien suhteen Hard to Forget saa edelleen pitää ykköspaikkansa omalla listalla. Muutenkin samainen elokuva on näkymien suhteen ensimmäisellä sijalla. Voisi myös pohtia, että ehkä kyseinen elokuva runsaat pari vuotta sitten onnistui synnyttämään pikkuisen virheellisiä mielikuvia ja odotuksia näiden elokuvien visuaalisen tarjonnan suhteen, sillä tämän tutustumisen jälkeen on useammankin kerran saanut pettyä siihen, mitä lopulta tekijöiden kamerat ovat katsojille taltioineet. Hard to Forget ei sekään mikään elokuvaustaiteen merkkiteos ole, mutta mukavat ja kohtalaisen runsaastikin hyödynnetyt maisemat lisäävät osaltaan ihastusta. Monessa sittemmin katsotussa teoksessa taustoille ei hirmuisesti aikaa ole haluttu suoda, vaan leijonanosan haukkaavat joutavia jorisevat puhuvat lähikuvapäät, eikä se omiin silmiin herkullisinta huvitusta satu olemaan.
Kymmenestä nähdystä Harlekiini-elokuvasta yksikään ei pääse lähellekään mitään romanttista napakymppiä ja tässä joukossa Another Woman sijoittuu turvallisesti keskisarjaan, eli sujuvaa kertakatseltavaa, eikä juurikaan rasittele tai ala ylivoimaisesti tympäisemään. Muistinmenetys omanlaisenaan siunauksena ja uuden alun antajana sekä näistä käänteistä nousevat toiveet yhteisen tulevaisuuden pelastukseksi ovat ihan kivaa hattaraa. Aiempien Harlekiini-sovitusten parissa on tullut paljonkin puisevampiin pareihin tutustuttua, mutta Paulin ja Lisan välille sentään saadaan kohtalaisesti elonhenkeä höngittyä. Höttöisetkin hymyt kelpaavat tässä sarjassa huomattavasti mieluummin kuin kehnohkot sekä ryppyotsaiset pahistelut, ja onneksi Another Woman näin tuntuu tarinaansa painottelevankin. Aina ei ehkä uskottavuudella kyetä loistamaan, mutta näissähän osaa ennakkoonkin asetella olotilan siihen suuntaan, ettei napinakynnys heti ylittyisi ja paasaushalut heräilisi. Loppupuolen synkähköt ja surullisetkin paljastukset eniten tässä mielessä tökkivät. Vaikka niistä hiukkasen hutiloiduista käänteistä ei tekisikään mieli tulisemmin tilitellä, niin päätökseltä ne viehätystä varastelevat väkisinkin.
Another Woman (1994) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti