Välimerellisten näkymien hiipiessä ruudulle ihasteltavaksi ja leppoisan musiikin kantautuessa korviin helposti tuumailee, että oikeilla jäljillä tässä selvästi ollaan. Marie (Juliette Binoche) on Speranskin perheen hulppealla rantatalolla vierailemassa ilmeisesti aikomuksenaan esitellä itsensä mahdollisimman myönteisessä valossa, sillä hän pyrkii saamaan Speranskien yrityksessä avoinna olevan työpaikan. Jutustelut hoidetaan lähinnä Dimitrin (Vernon Dobtcheff) kanssa, sillä hän on yrityksen johdossa, mutta sattuupa Marie käväisyllään myös perheen vanhimman pojan Paulin (Mathieu Kassovitz) pikaisesti näkemään. Paulin nuorempi veli taas venytellen paistattelee päivää. Tapaaminen sujuu kaikin puolin hyvin, vaikka paikka ei vielä varmistukaan. Lopullista päätöstä pitää pikkuisen odotella, mutta varsin lupaavissa tunnelmissa Marie kuitenkin iltamenoilleen poistuu.
Hirmuinen kiire ei ole niskaan painamassa, joten seuraavaksi hiekkarannat viekoittelevasti kutsuvat. Mukavasti kuumottelevan auringon alla Marie pikkuisen myöhemmin kaverinsa kanssa makoileekin ja tuttujakin nähdään. Pelkkää leppoisaa jutustelua ei ole luvassa, vaan eräs teräväkielisempi tapaus tahtoo vihjailla, että Marien mahdollinen työpaikka on lähinnä perheen kohtaaman kamalan onnettomuuden aiheuttamaa empatiaa ja hyväntekeväisyyttä, mutta Marie ei lähde näistä hivenen ilkeistä höpöttelyistä mieltään mustaamaan. Hiekkarantalötköilyn yhteydessä selviää myös, että sattuupa hän syntymäpäiviään viettämään, ja Paulin seurueellekin juhlakutsu huikkaillaan. Aivan kaikki porukasta eivät ole niinkään juhlatuulella, mutta jotkut syntymäpäiväiltaa päättelevät kuumottavissa merkeissä.
Aamulla sängystään heräilevä Marie saa ison yllätyksen ihmeteltäväkseen. Siinä saa hetken ja toisenkin ymmällään jumitella, sillä kovin moni seikka tuntuu muuttuneen. Talo vaikuttaa vieraalta ja keittiön ruokapöydän äärellä odottelee poika aamupalaa. Marie muistaa kyllä Paulin, mutta muuten saakin pinnistää aivosoluja, jotta edes jonkinlainen käsitys syntyisi siitä, missä nykyään mennään. Hiukset ovat salaperäisesti lyhentyneet ja muitakin muutoksia on havaittavissa. Ikkunasta näkyy Eiffel-torni, eikä silmien eteen tunnu eksyvän mitään, mistä saisi otetta. Järkytys on suuri, mutta päässä lyö vain tyhjää ankarasta mietiskelystä huolimatta. Onkohan Marie sekoamisen partaalla, vai mistä lie kyse...?
Sukunimeksi on vaihtunut Speranski, joten kaipa sitä on tullut Paulin kanssa avioiduttua. Seinien valokuvista ei hirmuisesti johtolankoja arvoituksen alkujuurille löydy ja mieltä nyrjäyttelevät pulmat edelleen kiusaavat, joten Marie alkaa tenttailla pojaltaan sekalaisia kysymyksiä täyttääkseen tyhjiä aukkoja. Eletään vuotta 2011, eli noin 15 vuotta on mielestä pyyhkiytynyt sinnikkääseen usvaan. Poika taas on syntynyt 11 vuotta sitten, mutta kovin pitkään ei tiedustelutovi pääse jatkumaan, sillä koulu kutsuu ja ollaankin jo myöhässä. Vaikuttaa siltä, että näiden vuosien aikana Paul on menestynyt sarjakuvataiteellaan erinomaisesti. Marie ei tahdo läheisilleen muistihuolistaan heti kertoa, vaan yrittää saada ajan lääkärille. Sitä taas saa odottaa torstaihin, eli muutaman päivän verran pitäisi sinnitellä omin avuin.
Opeteltavaa riittää runsaasti, jos haluaa pitää yllä illuusiota, että ihan normaalisti tässä voidaan. Marie mietiskelee, että vanhalle ystävälleen Florencelle hän voisi jossain määrin uskoutua pulmistaan, mutta tämä ei ole halukas jutustelemaan, vaan näyttää siltä, että ystävyys on vuosia sitten jäätynyt hengiltä. Paul taas ihmettelee hymyilevää Marieta, että onkohan kaikki aivan kunnossa. Valuuttakin on päässyt jossakin välissä vaihtumaan ja Marien naurusta päätellen tilikin huomattavasti pulskistunut. Kauan sitten haettu työpaikka Speranskien firmassa on vuosien vieriessä vienyt johtoportaaseen Dimitrin rinnalle. Nyt pitäisi vain jotenkin saada työasioista uusi ote, mikä omanlaisensa haasteen heittää.
Henkilökohtaisen elämän lisäksi maailma on hektisesti eteenpäin viilettänyt, joten kirittävää riittää siinäkin mielessä. Voikin väittää, ettei mikään tappavan tylsä arkimaanantai ole menossa, vaan vallan mielenkiintoinen päivä, joka tarjoaa yllätystä yllätyksen perään. Urakehitys Mariella on kyllä ollut kiitettävää, mutta moni muu juttu onkin sitten mennyt paljon kurjempaan suuntaan, sillä etäisyyttä on tullut sekä ystäviin että sukulaisiin, eikä perhe-elämäkään enää erityisen turvatulta vaikuta. Vähitellen alkaa selviämään, että seuraavat päivät ovat elämän ja uran kannalta hyvinkin tärkeitä, ja voi olla, että tämä muistamattomuus on hyvin hankalaan paikkaan iskenyt. Vai voisikohan se sittenkin olla omanlaisensa siunaus ja mahdollisuus korjata kurssia sekä samalla laittaa ne onnen kekäleet hehkumaan menneiden parempien päivien tapaan...?
Jokunen päivä sitten katseltu Another Woman muistuttaa muutenkin kuin vain nimeltään tätä uudempaa tekelettä. Sylvie Testudin ohjauksen leimaaminen täydeksi ajatusvarkaudeksi olisi kylläkin rapsakkaa liioittelua, mutta yhtäläisyyksiä selvästi löytyy. Molemmissa muistinmenetys tosiaan tulee kuvioihin hetkenä, jolloin pitkä suhde on lähenemässä loppuaan. Kumpaisessakin elokuvassa se kaivaa päähenkilöistä jonnekin kauas vuosien pölyihin hautautuneita piirteitä ja ominaisuuksia sekä parantelee maailman kovien käsien muksauttelemia mustelmia. Eniten näissä elämänsä suuntaa pohtimaan joutuvat pariskuntien naiset, sillä ero menneiden vuosien onnellisiin päiviin on revähtänyt varsin suureksi kylmän kyynisyyden ja ilkeyden hiipiessä iloisen ilmeen tilalle. Mitenkään tarkoituksella en näitä teoksia melkein peräkkäin katselujärjestyksessä tunkenut, ja varmaan olisi ollut hyvä saada kuukausia tai vuosia näiden väliin, sillä vähän väkisinkin samantapaisten kohtausten tuijottelu tunnelmista osasensa nipsaisee. Sekään ei suuremmin ihmetyttäisi, jos kirjoittajalle olisi varhaisempi Harlekiini-tarina tuttu.
Sekin pääsi vähän tuntemuksia viilentelemään, ettei Another Woman's Life sitten ollutkaan aivan toiveita vastaavaa höttöistä huvitusta, vaikka ensimmäiset kohtaukset siihen suuntaan vielä olivatkin vievinään. Kannessakin tosiaan painotetaan kepeyttä ja hyväntuulisuutta, joten alkaakin mietiskelemään, että kenties oma mielikuva näistä on hiukkasen erilainen. Elokuva ei ole katsojalle mikään mahdottoman raskas jatkuvien viurutusten ja valitusten värittämä sydänpiinajainen, mutta minusta se kuitenkin liikkuu enemmän romanttisen draaman kuin komedian osastolla, eikä aina todellakaan mitenkään höyhenisellä kepeydellä. Uusi ahdistava todellisuus niskaan painavine aikarajoineen käy päälle ja sen myötä hymyt alkavat hyytyä ja kyyneliäkin kuviin tulee. Tiedä sitten, johtuuko mainitun toisen elokuvan samankaltaisuudesta vai mistä, mutta viimeisen kolmanneksen liikutusyritykset tuntuvat järjestään jäävän puolitiehen ja kostuvat silmät valitettavasti katsomossa kokematta.
Parhaiten juttu tuntuu rullailevan siinä vaiheessa, kun Marie saa hataran otteen siitä, mitä on tapahtunut ja missä mennään. Binochekin pääsee näyttämään pikkuisen pirteämpää ilmettä, ja samalla Another Woman's Life kohoilee viihdyttävimmilleen, mutta tässä yhteydessä se ei mitään riemuriehaa tarkoita. Lähinnä unohdetut ja kaiken kiireen hautaamat ilot alkavat puskea pintaan ja kyllähän se katsomossakin hymyilyttää. Missään nimessä elokuvaa ei tee mieli luonnehtia erityisen vitsikkääksi ja huumori nyhdetäänkin pitkälti muualta kuin hassujen heittojen murjauttelemisesta. Kepeämpi osuus huipentuu hyväntuuliseen iltaan, joka tarjoilee horjahtelua huppelissa rantakävelyineen ja elämänilosine tunnelmineen. Näiden hetkien jälkeen naurut ja hymyt alkavatkin pitkälti hiipumaan pois kuvista, koska loppupuolella väännetään vakavammalle vaihteelle. Siksipä en itse ihan heti lähtisikään tätä teosta suosittelemaan hauskaa romanttista viihdettä hakeville. Onhan siinä toki huvittava vivahteensa, mutta lopulta naurut jäävät kohtalaisen vähäisiksi.
Osoittaapa uuteen oudohkoon aamuun heräilevä Another Woman's Life kuitenkin, että kyllä näistä kuvioista eheämpi ja mielekkäämpi elokuva syntyy ilman pöhkösti pökkelöiviä pyssyleikkejä sekä jännityslisänä toimivaa säheltävää ammattitappajaa, jollaista tuo maaliskuun toinen katoavan muistin kanssa kamppaileva Harlekiini-tarina tahtoi tarjoilla. Mielellään elokuvasta enemmänkin tykkäilisi, mutta kun se ei oikein missään vaiheessa onnistu mukaansa kaappaamaan, vaan väläyttelee satunnaisesti, niin hiukkasen hillityiksi kehut väkisin jäävät. Kivuttomasti tapahtumia vilkuilee ja sinänsä sujuvasti ne eteenpäin vilistävät, mutta pääparin vaikeita hetkiä en oikein onnistunut omaksi sydämenasiaksi ottamaan, ja siten tuntemukset jäivät lopulta valitettavan viileiksi. Yleisestä valjuudesta voisi nurista kuvienkin suhteen, sillä eipä tässä olla Pariisia mihinkään erityisen lumoavaan hehkuun laittamassa. Toki kaupunkia on jo ehditty ikuistamaan monissa elokuvissa, mutta näillä näkymillä ei kummoistakaan muistijälkeä tehdä, vaan vaikuttaa ennemmin siltä, että tarkoituksellisen niukalla linjalla liikutaan. Kaikkiaan Another Woman's Life on ihan kohtalaista romanttista draamaa huumorin pilkahteluilla, mutta eipä kuitenkaan osoittautunut sellaiseksi hauskaksi hötöksi, jota tuli toivottua. Ehkeipä siis tarvitse sujauttaa tätä uusittavien osastolle...
Another Woman's Life (2012) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti