Kuvausporukka suuntaa kohti Kanadan erämaita, sillä tarkoituksena olisi saada vähän vaihtelevuutta tavallisten mainoskuvien muoviseen tylsyyteen. Mallina toimivan Mickeyn (Elle Macpherson) erittäin varakas mies, Charles (Anthony Hopkins), lähtee kerrankin vaimonsa mukaan viettämään pohjoista lomaa. Tarkoitus olisi kuvata nopeasti tarvittava vajaan parin vuorokauden aikana ja sitten palata takaisin.
Tukikohtana toimii turistien käyttöön tarkoitettu erämotelli, jonka omistaa L.Q. Jonesin esittämä Styles. Nopeasti tulokkaita varoitellaan lähistöllä liikkuvista karhuista, jotka saattavat tulla sisällekin ruoan perässä. Iltatulien ääressä taas on mukava viettää Charlesin syntymäpäivää. Sivuhuomiona voisi mainita, että L.Q. Jones tuntuu aina pikkuisen piristävän lähes elokuvaa kuin elokuvaa. Varsinkin tällaisiin maisemiin tyypin olemus tuntuu sopivan erinomaisesti. Siinä mielessä erämökkiosuus olisi saanut jatkua vähän kauemminkin.
Alkupuoliskon aikana katsojalle tehdään myös selväksi, että Charles on erittäin älykäs mies. Hän omaksuu lukemaansa tai muuten oppimaansa tietoa uskomattomalla tavalla. Lisäksi tyypin muisti on erinomainen, ja käytännössä kaikki kuultu ja luettu jää päähän. Kuten mies itsekin toteaa, niin näiden tietojen soveltaminen käytäntöön onkin sitten vähän eri asia. Heh, tässä mielessä elokuvalle jossakin vaiheessa harkittu nimi Bookworm olisi saattanut olla hyvinkin kuvaava vaihtoehto.
Katselin joskus, että ilmeisesti Hopkinsin lisäksi osaan harkittiin myös Dustin Hoffmania sekä Robert De Niroa. No, ensin mainitun tulkinta saattaisi olla kiinnostavakin, mutta hyvä kuitenkin, että Hopkinsiin päädyttiin. Ainakin omasta mielestä hän sopii varsin hyvin osaan, ja se onkin yksi syy, miksi tämän pariin tulee säännöllisesti palattua. Välillä tosin pikkuisen huvittaa, kun Charles tykittää uskomattomia nippelitietojaan, mutta ehkäpä voimme syyttää tästä ennemmin käsikirjoittajana toiminutta David Mametia.
No, kuvauksista vastaava Robert Green (Alec Baldwin) ei ole oikein innostunut filmille saadusta materiaalista, vaikka taustat ovatkin tavallisesta poikkeavat. Hän ihastuukin erämökin seinällä näkemäänsä kuvaan, jossa näkee jotain sellaista menneiden aikojen karuutta ja ylväyttä, jota harvoin hänen maailmassaan nähdään. Kun hän kuulee, että kuvassa on lähiseuduillakin metsästävä tyyppi, niin uusi ajatus ilmestyy päähän. Pikainen matka runsaan sadan kilometrin päähän metsästäjän mökille ja sitten takaisin. Tuloksena pitäisi olla ainutlaatuista kuvaa, ja lisäksi vielä vähän erähenkisempää menoa myöhemmin muisteltavaksi.
Lopulta tälle kuvausmatkalle lähtee Charlesin ja Robertin lisäksi yksi avustaja sekä lentäjä. Aluksi vaikeuksia ilmaantuu siinä muodossa, että etsitty tyyppi on vähemmän yllättäen päättänyt lähteä mökiltään uusia saaliita kohti. Vaikeammaksi elämä muuttuu vähän myöhemmin, kun joukkio huomaa olevansa ilman ruokaa ja muutenkin varsin kehnosti varustautuneena korvessa. Tarkkaa tietoa sijainnista ei ole, mahdollisia pelastajia ei oikein uskalla jäädä odottelemaan ja muitakin haasteita on luvassa. Aivan kaikkien välit eivät ole alussakaan kovin hyvät, eivätkä ne oikein ole paranemaankaan päin, mikä osaltaan tuo vielä omaa jännitettään kuvioihin.
Yhtenä suurimmista vaaroista toimii karhu, joka huomaa vaeltajamme eräässä vaiheessa. Veren makuun päästyään sitä on kohtalaisen vaikea karistaa kannoilta. Nämä karhukohtaukset ovat mielestäni erittäin hyvin toteutettuja. Useamman katselun jälkeenkin niissä on olevinaan hyvin aidonoloista vaaraa ja jännitystä. Bart-karhu vaikuttaa kuvissa enemmän oikealta erämetsien asukilta kuin kesyltä Hollywood-nallelta, mikä on ihan hyvä asia. Tämä seuraaja ei kovin helposti luovuta, kun tarjolla vaikuttaa olevan suhteellisen helppoa lounasta. Kuolema on melko kirjaimellisesti perässä hengittämässä niskaan.
Muutenkin selviytymispuoli on toteutettu mielestäni varsin mallikkaasti. Charles huomaa nopeasti, etteivät asiat välttämättä sujukaan käytännössä ainakaan niin helposti kuin pelkkä teoria voisi antaa ymmärtää. Muutamista takaiskuista huolimatta, alkavat käytännön erätaidotkin vähitellen puhkeamaan kukkaan, mutta siihen mennessä on toki tehty jo joitakin kohtalokkaitakin virheitä. Charles ei kuitenkaan anna epätoivon lannistaa, vaan kriisitilanteet vaikuttavat olevan hänelle ennemmin uutta innostusta tarjoavia tilaisuuksia kehittyä, mitä matkakumppani taas hyvin peittelemättömästi halveksii.
Elokuvaa katsellessa meno vaikuttaa mukavan todentuntuiselta. Joskus tuli vähän luettua elokuvaan liittyviä triviatietoja. Niiden perusteella vaikuttaa siltä, ettei elokuvan ohjannut Lee Tamahori ainakaan ihan helpolla tähtiään päästänyt. Esimerkiksi Hopkins oli ilmeisesti kohtalaisen vakavassa tilassa pudottuaan jokeen, ja kärsittyään hypotermiasta. Ilmeisesti muitakin kolhuja ja naarmuja porukalle kuvauksissa kertyi. Tuskin nyt kuitenkaan oli lähdetty mitään helvetillistä kokemusta tarkoituksella luomaan, vaikkapa Herzogin tapaan, mutta eipä selvästikään ole väkisin vältelty "käsien likaantumistakaan"... Tämä kyllä tulee katsomoonkin asti, ja tällaisen vaikutelman sain jo ennen kuin olin lukenut yhtään kuvausprosessiin liittyvää kertomusta.
Muistelen, että jonkin aiemman katselukerran jälkeen itsekin kiinnostuin eräkirjasta (Lost in the Wilds), jota Charles selailee elokuvan alkupuolella. Yritin sitä sitten etsiä kirjakauppojen valikoimista ja muualtakin. Ilmeisesti kyseessä kuitenkin on pelkästään elokuvaa varten joidenkin muiden materiaalien pohjalta luotu opus:
Lost in the Wilds"I seem to recall reading online that the inside content of the book was taken from an old fishing guide, but that does not appear to be the case. The content looks to be from a survival book published in 1914, although I don’t know for certain how much, if any, of the content is original and how much may have been created for the movie. The same goes for the interior artwork, some of which is quite good. The index in the back of the book does not match the book’s contents.The book’s author is shown clearly on the cover as one “D. Croyle”, which is in fact my name… But in this case, it was a tip-of-the-hat to director Lee Tamahori’s assistant, one Darragh Croyle. Darragh is my sister, contrary to another internet discussion about the book which refers to her as a “bloke.” (Darragh married not long after the movie was released, so her last name is now Danton.)"
Tekstin ja kommenttien perusteella en siis ollut ainoa katselija, joka olisi halunnut kyseisen oppaan omaankin kirjahyllyyn ostaa...
Jo alkutekstien taustalla nähtävät maisemat onnistuvat herättämään innostuksen. Samanlaisia vuorisia näkymiä päästään ihmettelemään hetken kuluttua uudelleen, kun kone nousee taas ilmaan. Jerry Goldsmithin musiikki tuo jylhiin näkymiin asiallista tunnelmaa. Eikä The Edge todellakaan rajoitu maisemakuvien suhteen muutamaan alkupuolen ilmakuvaan. Kanadan metsissä ja vuoristoissa kuvattu elokuva tarjoilee kyllä paljon muutakin.
Kuvauksesta vastaavalla Donald McAlpinella oli jo tuolloin pitkä ura takana. Kuvien suhteen ei paljoa valittamista löydykään. Ehkäpä on ihan tietoisesti jätetty kimaltavimmat otokset pois, jottei tarinan henki aivan pääsisi vesittymään. Silti mukana on varsin henkeäsalpaavia näkymiä. Viimeisimmät nojatuolimatkailut on tullut tehtyä enimmäkseen aurinkoisempiin suuntiin, mutta tässä taas saa ihasteltavaksi lumihuippuisia vuoria, pohjoisia metsiä, hyisiä jokia ja niin edelleen. Tätä vaihtelevaa ympäristöä hyödynnetään sekä tarinassa että kuvissa varsin monipuolisesti.
Eihän The Edge lopulta mikään kovin omaperäinen tapaus ole, sillä onhan näitä vastaavia selviytymistarinoita nähty ennenkin samankaltaisiin ympäristöihin sijoitettuina. Kokonaisuus on kuitenkin tässä tapauksessa sen verran toimiva, että edelleen elokuva vetää puoleensa, vaikka katseluja taitaakin kohta olla ainakin viisi kappaletta jo takana. The Edge onkin onnistunut nousemaan omalla suosikkilistalla varsin korkealle eräelokuvien joukossa, vaikka eipä se nyt aivan timanttisimpaan kärkeen kuulukaan. Ehkäpä voisi kuitenkin todeta, että uusintojen myötä elokuvan viimeinen neljännes on se, joka on menettänyt eniten tehoaan. Ei se muistaakseni ensimmäisilläkään kerroilla mitään hirveän suurta vaikutusta tehnyt, mutta sittemmin on alkanut tökkimään enemmän.
Muuten ei valitettavaa hirveästi löydy, mutta tässä kannattaa huomioida se, että itse satun pitämään tämän lajityypin elokuvista kohtalaisen paljon, ja ne saattavat saada vähän helpommin erinäisiä seikkoja anteeksi. Hyvää viihdettä edelleen, jossa äly asettuu voimaa vastaan, eikä homma mene miksikään tyhjäksi pullisteluksi. Edetessä vastaan alkaa toki tulla synkkiä sävyjä ja toivonkipinätkin jäävät paikoitellen varsin ohikiitäviksi. Siitä huolimatta ei tämä mitään kovin uuvuttavaa katseltavaa ole. Välillä ollaan lähes retkeilytunnelmissa ja eteneminen on rauhalliseta sekä kauniiden kuvien koristelemaa. Epäilen, että kyllä tämän pariin tulee vielä tulevaisuudessakin palattua, vaikka varsin tutuksi onkin jo vuosien varrella päässyt muodostumaan. Hyvä eräseikkailu kyseessä. Sellaisista kiinnostuneiden kannattaa kyllä antaa tälle mahdollisuus.
The Edge (1997) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti