The Hunter

Pariisissa kärsimättömänä odotteleva Martin (Willem Dafoe) tapaa viimein työnantajansa, joka edustaa biologisen sodankäynnin puolella toimivaa Red Leaf -yhtiötä. Tehtäväkin osoittautuu jossakin määrin salaperäiseksi ja erikoiseksi, vaikka katsoja voikin olettaa, etteivät sellaiset ole Martinille mitään uutta.

Tarkoituksena olisi etsiä Tasmaniasta tasmaniantiikeri, joiden on oletettu kuolleen sukupuuttoon vuosikymmeniä sitten. Ainakin yhdestä yksilöstä on tehty useampiakin havaintoja, joita ei kuitenkaan ole kovalla näytöllä onnistuttu vahvistamaan. Yhtiö on kuitenkin vahvasti luottavainen, että kyseinen eläin siellä vieläkin tasankoja tallaa. Kuten elokuvan nimestä voinee päätellä, eipä Martin ole lähdössä kameran kanssa maisemakierrokselle. Hänen pitäisi tappaa tämä pussihukka, ottaa siitä vaaditut näytteet yhtiön käyttöön ja hävittää loput, jotta kilpailijat eivät pääsisi siihen käsiksi.

Niinpä Martin lähtee kohti Tasmaniaa, jossa majoittuu erään perheen talossa esittäen pussiahmojen ("Tasmanian tuholainen") tutkijaa. Paikalliset työllistyvät käytännössä täysin metsäteollisuuden ansiosta, ja he tulkitsevat, että Martin kuuluu siihen samaan porukkaan, joka haluaa pysäyttää hakkuut luontoa suojellakseen. Muutenkin pikkuisen hankala tehtävä vaikeutuu entisestään, kun Martin joutuu paikallisten sabotaasin kohteeksi.

Ongelmista huolimatta Martin kuitenkin suuntaa metsään. Oppaana toimii Sam Neillin esittämä Jack, jota kohtaan Martinilla on alusta lähtien epäilyksiä, eikä ole siitä kovin innokas, että tyyppi tuntuu pyörivän turhankin uteliaana milloin missäkin. Ajan kuluessa tehtävä alkaa vaikuttaa vähemmän turvalliselta suorittajalleen. Suurimmat uhat eivät välttämättä tule paikallisten asukkaiden, ympäristön tai kohteen suunnalta.

Aivan pelkkää metsässä oleilua The Hunter ei ole, vaan Martin myös auttelee perhettä, jonka luona asuu. Varsinkin perheen äiti (Frances O'Connor) on vajonnut jokseenkin epätoivoiseen tilaan ja pari pientä lasta joutuvat sitten monin paikoin keskenään selviytymään syrjäisessä talossaan. Martin ei välttämättä ole oikea mies lohduttamaan, ja hän pyrkiikin pitämään tietyn etäisyyden siinä kuitenkaan onnistumatta. Toisaalta ilman tätä osa-aluetta The Hunter saattaisi jättää vähän kylmäksi tunnepuolella, vaikka varmaan sellaisenakin olisi ihan nautittava eräelokuva.

Martinin hahmoa ei paljon taustoiteta, eikä niin ilmeisesti tehdä kirjassakaan, johon elokuva perustuu. Taivun kuitenkin Dafoen kannalle, eli tyyppi on kuitenkin helpohkosti karkeasti määriteltävissä. Yksinään viihtyvä ja jokseenkin etäinen kaveri, joka yrittää pitää työasiat tiukasti työasioina, mutta ilmeisesti jossakin vaiheessa tämä on alkanut vaikeutumaan. Katsoja oikeastaan "tapaa" Martinin vain lyhyesti hotellihuoneessa ja tapaamisessa, ja sitten ollaankin jo matkalla kohti määränpäätä. Kovin montaa minuuttia tähän ei ole hukattu, eikä myöhemminkään takaumien tai muiden mutkien kautta hänen historiaansa juurikaan valoteta.

Odotukset olivat ennen katselua vähän siihen suuntaan, että jotakin toimintatrilleriä sieltä varmaan tulee, jossa sitten vähän erämenoa mausteena. Eikä ohjaaja Daniel Nettheimin aiempi lähinnä televisiosarjoihin keskittyvä filmografia suuresti vakuuttanut. No, mitään surkeutta en pelännyt, mutta odotukset kuitenkin olivat vähintään varautuneet. Onneksi elokuva sitten olikin pitkälti kovin toisenlainen, mikä oli varsin positiivinen yllätys.

Ei tätä voi lähteä kovin toiminnalliseksi luonnehtimaan, vaan kyseessä on luontoseikkailun ja jännityselokuvan yhdistelmä. Kaikenlainen kiirehtiminen on unohdettu täysin. Joku saattaakin kyllästyä, kun selvästikin nopeasti etenevä tarina on jäänyt täysin toissijaiseksi asiaksi.

Välillä Martinin puuhailut ovat hyvinkin yksityiskohtaisesti kuvattuja. Ei kyseessä silti mikään erätaitojen opetuselokuva ole, mutta näiden juttujen esittämiseen on kuitenkin paneuduttu sen verran perusteellisesti, että katsoja saa kuvien kautta varsin hyvän käsityksen. Ei tarvitse sanoin paljoakaan selitellä niistä. Usein mennäänkin pitkiä aikoja vailla vuorosanoja, mikä sopii erinomaisesti tähän kokonaisuuteen.

Tuli elokuvan jälkeen katseltua pari lyhyttä Dafoen haastattelua, ja niiden perusteella hän oli valmistautunut osaansa palkkaamalla pätevän tyypin opettamaan erätaitoja ja niiden lisäksi kyseisen alueen erikoisuuksia. No, tällainen ei liene nykyään mitenkään epätavallista, kun näyttelijöitä lähetetään rutiininomaisesti mihin koulutukseen milloinkin. Väittäisin kuitenkin, että Dafoen suorituksesta tämä myös näkyy hyvin. Lähes aina tyyppi on vaikuttanut kunnoltaan erinomaiselta, eikä se tässäkään ole ongelma. Tuo koulutus sitten näkyy niissä yksityiskohdissa. Dafoe kertoo myös, että erityisesti lapsena tykkäsi liikkua paljon luonnossa, mutta on aikuisiällä kaupungistunut sen verran, että harvemmin tulee lähdettyä vaeltelemaan. Kuvauksista mainitsee, että olot olivat välillä hieman hankalia. Silloin tällöin suurempikin määrä iilimatoja yritti saada oman osansa ja niin edelleen, mutta eipä hän ollut lomailemaan lähtenytkään. Kokemuksena kuitenkin hieno.

Kolmantena onnistujana voisi ohjaajan ja Dafoen lisäksi mainita kuvauksesta vastaavan Robert Humphreysin. Hänen työnsä ei ollut ennen katselua minulle muuten tuttua kuin muutaman vuoden takaisesta Triangle-kauhistelusta. No, eräelämä on saatu taltioitua varsin esimerkillisesti. Loppupuolella sävyt vähän haalistuvat synkempien käänteiden seuratessa toisiaan, mutta eipä se suuremmin haittaa. Säämuutos kuitenkin naamioi tätä hyvin.

Maisematunnelmoinnin ystäville elokuvalla on paljonkin tarjottavaa. Upeitä näkymiä löytyy määrällisesti erittäin paljon, eikä laadussakaan ole mitään valitettavaa. Ja mikä parasta, niidenkin suhteen on unohdettu turha kiirehtiminen. Niitä ehtii kyllä hyvin ihailemaan ilman elokuvan pysäyttelyä. Oikeastaan tämä puoli toimii niin loistavasti, ettei kertaakaan tarinan hidas liikkuvuus häirinnyt yhtään. No, eipä se muutenkaan ole yleensä ongelma. Tässä vain tuli jälkikäteen mietittyä, miten vähän tarinaa ja vuorosanoja tässä lopulta olikaan, mutta kuitenkin viihdyttävyys oli silti erittäin korkealla tasolla. Tällaisia toivoisi näkevän useamminkin. Kuten asiaan kuuluu, The Hunter kuvattiin pitkälti eri puolilla Tasmaniaa. Käytetyt kuvakaappaukset eivät tee oikeutta kotimaisen Blu-Rayn kuvanlaadulle, jota on ilo katsella.

Elokuvassa mainitaan sivulauseessa se ahdinko, johon pussiahmat ovat joutuneet. Seuraavat kappaleet ovat peräisin aiemmin laitetusta pussiahma-linkistä:

"Pussiahma on nykyään rauhoitettu, mutta 1800-luvulla siitä maksettiin tapporahaa, koska se teki usein tuhoja kanaloissa. Nykyään eläin on rauhoitettu, ja kanta alkoi jo elpyä, mutta pussiahma on uhanalaistunut viime vuosina voimakkaasti lajia koettelevan mystisen kasvaintaudin seurauksena. Pussiahman kasvoihin ilmaantuvat ja lopulta tappavat kasvaimet leviävät tehokkaasti puremien välityksellä eläinten kiistellessä ravinnon äärellä ja selvittäessä asemaansa ryhmän hierarkiassa. Lajia on jäljellä enää ainoastaan Tasmaniassa[6]. Lajin tiheän kannan alueilla (esimerkiksi Lake St. Clair - Bronte Park) jopa 90 prosenttia kannasta on tuhoutunut muutamassa vuodessa, ja jäljellä on enää jonkin verran nuoria yksilöitä.

 

Tämä pussiahmaa uhkaava DFTD-sairaus on varsin erikoinen tarttuva syöpä, joka on peräisin hermon aksonia ympäröivistä Schwannin soluista. Syöpäsoluissa on todettu olevan vain 13 kromosomia kun taas pussiahman terveissä soluissa niitä on 14. [7][8][9]. On tehty johtopäätös, jonka mukaan geeniterapiaa voisi kenties käyttää hoitona. [9] Tartuntaa helpottanee pussiahman biodiversiteetin lasku sillä mekanismilla, että evidenttien eläinten immuunipuolustus ei kykene erottamaan syöpäsoluja omasta kudoksesta.[10][11]

 

Toisaalta on olemassa alueita, joille sairaus (facial tumor disease) ei ole vielä levinnyt (esimerkiksi Narawntapun kansallispuisto). Pussiahmoja on myös 'turvassa' useissa villieläinpuistoissa ja eläintarhoissa. Tällä on suuri merkitys, sillä kasvaintaudin aiheuttajaa ei edelleenkään tunneta, huolimatta voimakkaasta panostuksesta sen tutkimukseen ja pussiahman kantojen seurantaan. Tasmanian tunnuseläintä ei haluttaisi päästää kuolemaan sukupuuttoon, mutta tämäkin mahdollisuus on nykytilanteessa olemassa.

 

Pussiahmaa pidetään nykyään erittäin uhanalaisena lajina. Lajin lukumäärä on supistunut 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä 60 prosenttia kasvainsairauden takia. Niitä arvioidaan olevan jäljellä 20 000 yksilöä, mutta eläimet kuolevat usein jo nuorena, 2–3-vuotiaina, ennen kuin ne ovat ehtineet lisääntyä.[1][12]"

 

Tähän siis vain lyhyesti viitataan Jackin toimesta, mutta aihe kuitenkin kiinnostaa jonkin verran, joten ajattelin tuoda sitäkin esille tässä. Itse katselin vähän aikaa sitten aiheesta Mysteries of the Wild -sarjan jakson The Devil's Disease. Tuon sarjan taso ei yleisesti ole erityisen korkealla, mutta jos tämä aihe kiinnostaa, niin kyllä sitä katselee.

Kun nyt tuo puoli nousi esille, niin voisi todeta, ettei The Hunter ainakaan kovin voimakkaasti ota suoraan kantaa luonnonsuojeluasioihin. Nämä metsähakkuut ja alueen alkuperäisen eläimistön ahdinko jäävät pitkälti taustalle. Ehkäpä se sitten jää katsojien mietittäväksi, kannattaisiko esimerkiksi niitä ikimetsiä, joissa Martin tallailee, vähän säästelläkin...

Minulle The Hunter kuuluu ehdottomasti alkuvuoden parhaimpiin elokuvakokemuksiin. On aina mukavaa, kun huomaa, että jokin osuu lähes täysin kohdalle oman elokuvamaun kanssa ja on täynnä sellaisia elementtejä, jotka omaa mieltä kiehtovat. Daniel Nettheimin tulevia elokuvia kyllä seuraa ihan mielenkiinnolla tämän perusteella.

Mikään kovin hilpeä kokemus The Hunter ei kuitenkaan ole. Tunnelma on alusta lähtien vähän alakuloinen. Se sitten alkaa vielä synkistyä huomattavasti lopun lähestyessä. Sopii kuitenkin hyvin kokonaisuuteen. Jos eräelokuvat yhtään kiinnostavat, niin tämä on sellainen elokuva, jota ei kannata ohittaa. Keskittymishäiriöisille välillä lähes pysähtynyt eteneminen saattaa tosin aiheuttaa vaikeuksia. Omalla kohdalla pamahti kyllä suoraan suosikkielokuvien joukkoon. Ei ole kovin vaikeaa ennustaa tälle useita uusintoja tulevina vuosina. Monessa mielessä erittäin onnistunut esitys omassa sarjassaan.

 The Hunter (2011) (IMDB)