Sinänsä varsinaisten taistelujen kuvaaminen jää melko vähäiseksi tässä elokuvassa. Sota kuitenkin on jatkuvasti vaeltajien kannoilla, vaikka se kuvan ulkopuolelle yleensä jääkin. Elokuvan tunnelmaan sen uhka kuitenkin on saatu onnistuneesti mukaan. Suurin vaara ei tule vetäytyvien saksalaisten suunnalta, vaan kotoiset fasistit ovat innokkaampina ampumassa ja räjäyttämässä omia naapureitaan sekä tuttaviaan, mitä on yleensä erityisen puistattavaa katsella.
Elokuvan suunnilleen ainoa varsinainen taistelu onkin melko koskettava, kun eri puolille päätyneet ystävät ja tuttavat ampuvat toisiaan tylysti vehnäpellolle. Sota ja tietyt viha-aatteet tuntuvat entistä järjettömämmiltä kyseistä kohtausta katsellessa. Esimerkiksi puolustautuminen ulkopuolista valloittajaa vastaan on huomattavasti ymmärrettävämpää kuin tuollainen tuttujen ja siviilien teloittaminen. Mainitaan samalla, että yli-innokas fasistinuori onnistuu kyllä ärsyttämään kiitettävästi, mutta siitä huolimatta ei se hänenkään kohtalaisen murheellinen kohtalonsa mitään tyydytyksen tunnetta tuonut. Lähinnä päinvastoin tässäkin tapauksessa, mikä lienee kuitenkin ihan hyvä juttu...
Blogissakin on tullut aiemmin kommentoitua ainakin paria tällaista sotaisempaan aikaan sijoittuvaa elokuvaa, joissa kuitenkin se jätetään vähän taka-alalle, ja keskitytään siihen, millaisia vaikutuksia siviileille näistä ajoista mahdollisesti seuraa. Mediterraneo tarjoaa näkymän Kreikan saaristoon, jossa aluksi takkuileva yhteiselo lähtee lopulta paremmin toimimaan. Samoissa aihepiireissä ja ympäristöissä liikutaan Captain Corelli's Mandolin -elokuvan kohdalla. Vastaavia toki löytyy enemmänkin, ja niitä olisi tarkoitus uusia tulevaisuudessa sekä tutustua näkemättömiinkin tapauksiin. Nuo nyt kuitenkin esimerkkeinä.
Ikävistä tapahtumistaan huolimatta ei The Night of the Shooting Stars miksikään pelkäksi synkistelyksi vajoa, vaan matkalle mahtuu paljon onnellisiakin hetkiä. Lisäksi kauniit kesäiset maisemat keventävät jossakin määrin tunnelmaa, mikä on ihan hyvä juttu. Elokuva erottuu näin mukavasti edukseen, kun ei lähdetä kulkemaan pelkissä harmaissa murheen laaksoissa. Se ei tietenkään tarkoita, että kyseessä olisi leppoisa piknik, vaan ennemmin jonkinlainen elämä kuitenkin jatkuu -sanoma on havaittavissa.
Mitään kovin toiminnallista elämystä ei siis kannata odottaa. Tuossa tulikin jo mainittua varsinaisten taistelujen vähäisyydestä. Kyseessä on vahvasti draamapainotteinen elokuva. Matka etenee rauhallisesti, eikä se todellakaan ole tauotonta pakoonjuoksua vihamielisiltä joukoilta. Mukaan mahtuu paljon varsin verkkaisia hetkiä, joista itse ainakin nautin melkoisesti. Tavanomaiseen sota-aikaan sijoittuvaan elokuvaan verrattuna tässä sankarit ovat hieman toisenlaisia, mutta silti valmiita ottamaan kovia riskejä ja uhraamaan paljon. Etenkin joukkoa johtava ikääntynyt mies on varsin pidettävä tapaus. Minua elokuva onnistui ainakin koskettamaan. Ei tässäkään tapauksessa tullut mitään vaikeuksia pitkästymisen kanssa, vaan reilut sata minuuttia kuluivat suhteellisen nopeasti. Tällaisista tapauksista on jostakin syystä alkanut pitämään enemmän viimeisten vuosien aikana.
Tavianien elokuvista on aiemmin tullut nähtyä vain My Father My Master. Se ei oikein ainakaan silloin onnistunut tekemään suurempaa vaikutusta, mutta toisaalta katselusta kyllä on kulunut useampikin vuosi. Muistaakseni suurin osa päähahmoista oli melko vastenmielisiä tapauksia ja parasta siinä olivat lähinnä mukavat maisemat. On tämäkin paikoitellen melko raskasta katsottavaa, mutta siitä huolimatta huomattavasti miellyttävämpi kuin tuo toinen, pitkälti jo hahmojenkin ansiosta. Hyllystä löytyy vielä Tavianeilta Fiorile, jonka katselu on aina toistaiseksi lykkääntynyt jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Monesti sitä on tullut hyppysissä pyöriteltyä, mutta niin vain on joutunut antamaan tilaa muille.
The Night of the Shooting Stars (1982) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti