Carola (Nina Hoss) on lähtenyt poikaystävänsä (Janet Rieke) kanssa Keniaan viettämään rantalomaa. Loma alkaa lähestyä loppuaan. Pari päättää kuitenkin lähteä vielä Mombasaan. Poikaystävää kiinnostaisi viimeisen illan juhlistamiseksi hankkia jotakin pientä tunnelmaa nostattavaa ainetta, joka johtaa hieman uhkaavaan tilanteeseen. Näin kaksikko päätyy jo aiemmin lautalla näkemiensä samburujen seuraan. Carola tuntuu viihtyvän tämän soturikaksikon seurassa vähän liiankin hyvin. Kun poikaystävää ei enää innosta lähteä yökerhoihin, vaan tahtoisi viettää rauhallisen illan kahdestaan, lähtee Carola sitten yksin uusien tuttavuuksiensa seuraksi.
Niinpä siinä sitten seuraavana päivänä käy, kun ollaan jo nousemassa lentokoneeseen, että Carola kokee olevansa pakotettu jäämään. Parin vuoden yhdessäolo päättyy töksähtäen siihen paikkaan, ja mies saa yksin lähteä takaisin kohti Sveitsiä. Lemalian (Jacky Ido) on tehnyt jo ensisilmäyksellä niin suuren vaikutuksen, että Carola päättää laittaa elämänsä suurempaankin remonttiin.
Lemalian on kuitenkin ehtinyt jo lähteä takaisin kohti kansansa maita Barsaloihin, joten Carolalla on edessään pitkä ja hankala matka. Ei ole kovin helppoa yrittää jäljittää niinkin liikkuvaa elämäntapaa noudattavaa henkilöä, vaikka suunnilleen tietäisikin, missä päin tämä liikkuu. Etsintöjen ja odottelujen jälkeen pari viimeinkin kohtaa uudelleen. Vaikka ensimmäinen tapaaminen ei oikein olekaan sellainen kuin Carola olisi toivonut, niin päättää hän silti yrittää jatkaa Lemalianin kanssa.
Melko nopeasti tulee esille, että pari on lähes täysin eri maailmoista. Jo ennen Lemalianin löytämistä, Carolan uusi tuttavuus varoittelee, että naisen asema on samburujen parissa hyvin toisenlainen kuin Sveitsissä. Arvojärjestyksessä heti vuohen jälkeen, ja niin edelleen. Siitä huolimatta Carola lähtee Lemalianin mukaan kohti heimon kylää kaukana muusta asutuksesta.
Vaikka välillä näyttääkin siltä, että ongelmat alkaisivat vähitellen väistymään, niin tietyt perustavaa laatua olevat erot maailmankuvissa eivät oikein katoa minnekään. Kumpikin toki ottaa askeleita toista kohti, mutta tietyt jutut jäävät kuitenkin muodostamaan kitkaa. Carolan on esimerkiksi hyvin vaikeaa ymmärtää tai hyväksyä heimon tiettyjä perinteitä sekä uskomuksia. Tähän liittyen voisi todeta, että Carolaa esittävä Hoss pyrkii ilmeisesti yksityiselämässäänkin tekemään tyttöjen ympärileikkausten vastaista työtä. Lemalianin kohdalla taas mustasukkaisuus kasvaa jatkuvasti, eikä hän pysty ymmärtämään, miten nainen muka voi olla hänelle uskollinen, vaikka hymyilee ja juttelee muiden miesten kanssa.
Ensin eräänlainen afrikkalainen yhteisöllisyys selvästi miellyttää vähän toisenlaiseen ympäristöön tottunutta Carolaa. Hän kuvailee itseään järjestyksen ja selkeyden ihmiseksi, johon uusi ympäristö yllättäen tekee suuren vaikutuksen. Myöhemmin kuitenkin, kun hän on avannut oman kaupan kylään, tällaisen menon varjopuolia alkaa myös tulla esille. Kun samaan aikaan esiintyy muitakin vaikeuksia, niin parin onni joutuu koetukselle.
Jos aletaan pilkkua viilaamaan, niin elokuvan nimi on pikkuisen virheellinen. Samburut ja masait ovat toki sukulaiskansoja, mutta eivät kuitenkaan täysin samaa porukkaa. Kuitenkin perinteinen elämäntapa vaikuttaa kummankin kohdalla olevan hyvin samansuuntainen. Sekä samburut että masait ovat liikkuvaa paimenkansaa, jotka saavat ravintonsa pitkälti karjasta. Tässä elokuvassa Lemalianin heimo paimentaa vuohia, mutta naudat ovat kuitenkin yleisempiä kotieläimiä.
Elokuvan alussa kansaa kuvaillaan lyhyesti, että he eivät kykene elämään menneisyydessä, eivätkä tulevaisuudessa. Nykyhetki on tavallaan kaikki. Heimon perinteistä elämäntapaa tuodaan jossakin määrin elokuvassa esille, mutta auttamatta sivuosaan se kyllä jää, sillä pääpaino on selvästi Carolan sekä Lemalianin rakkaustarinalla. Itse olisin kyllä ehkäpä katsellut enemmän sitä elämäntapapuoltakin.
Masait ja erityisesti heidän ruokavalionsa nousevat nykyään usein ravintokeskusteluissa esille, mikä on paikoitellen varsin huvittavaa, kun koko konteksti sen ruokavalion ympäriltä tuntuu lentävän ikkunasta pihalle. Ihmeellisten mutkien kautta paljon liikkuevien ihmisten paikoitellen hyvinkin vähäkalorinen ruokavalio onkin muuttunut yht'äkkiä länsimaisen sohvaperunan mässäilydieetiksi, joka vielä sattuu samalla olevan optimaalinen terveysruokavalio. Yeah, right! Ennen kuin uskoo ne fantasiat suoraan ja sellaisina kuin osa kiihkoilijoista niistä huutelee, niin voi vaikka katsella pari toisenlaista näkemystä samasta aiheesta:
Viimeisessä Plant Positiven videossa tähän aiheeseen liittyvä osuus alkaa runsaan kymmenen minuutin jälkeen:
...Ja sitten takaisin sivupoluilta...
Myös The White Masai perustuu tositapahtumiin ja niistä aiemmin kirjoitettuun kirjaan. Saksalaissyntyinen ja Sveitsissä tuolloin asuva Corinne Hofmann lähti vuonna 1986 poikaystävänsä kanssa Keniaan lomalle. Näistä kokemuksistaan hän julkaisi vuonna 1998 samannimisen kirjan. Kirja on lukematta, joten en osaa valitettavasti vertailla sitä elokuvaversioon. Hofmann on kirjoittanut samoista aiheista kolme muutakin kirjaa myöhemmin. Vaikka tarinassa kävi miten kävi, niin silti hänellä selvästi on säilynyt intohimo Afrikkaa kohtaan.
Näitä eurooppalaisten naisten kokemuksia Afrikasta on jo tätä ennen kääntynyt kirjoista elokuviksi. Jokin aika sitten tuli kommentoitua elokuvaa Out of Africa, joka perustuu Karen Blixenin omakohtaisiin kokemuksiin, joista hän julkaisi samannimisen kirjan vuonna 1937. Nowhere in Africa vuodelta 2001 on tullut myös katseltua. Se taas perustuu Stefanie Zweigin omista kokemuksista kirjoitettuun kirjaan. Siinä natsien vainoja pakeneva juutalaisperhe muuttaa 1930-luvulla Keniaan. Myös tämä kirja julkaistiin vuonna 1998. Sitten on vielä tullut nähtyä Kim Basingerin tähdittämä I Dreamed of Africa vuodelta 2000. Se perustuu Kuki Gallmannin samannimiseen kirjaan vuodelta 1991. Gallmann muutti perheineen 1970-luvulla Keniaan, ja on kirjoittanut myös samoista aiheista useampiakin kirjoja. Kaksi viimeisintä näistä elokuvista pitäisi varmaan katsella jossakin vaiheessa uudelleen, sillä aikaa ensinäkemisistä on luultavasti lähemmäs kymmenen vuotta.
Jälleen Kenian kauniit maisemat pääsevät loistamaan ruudulla. Tuntui vähän ikävältä, että alussa vähän kiirehdittiin. Se pitkä kävelymatka kohti Lemalianin kylää olisi ollut aivan loistava tekosyy tunnelmoida vähän enemmänkin. Kyllä The White Masai tällaisenaankin on monin paikoin io silmille ympäristönsä puolesta.
Elokuva on saanut osakseen jossakin määrin ristiriitaista palautetta. Ilmeisesti osan mielestä The White Masai on hyvinkin rasistinen, mutta itse en kuitenkaan näe tässä sellaista ajatusta, että eurooppalainen kulttuuri yritetään esittää selvästi ylivertaisena tai muuta vastaavaa. Parissa kohdassa iski pakonomainen tarve painella pause-nappulaa, etteivät näkymät kiidä turhan vauhdikkaasti silmien ohi.
Tarina kuitenkin on jossakin määrin ennalta-arvattava. Carolan ja Lemalianin romanssiin ei oikein pääse kunnolla mukaan, kun suurehkot vaikeudet ovat lähes jatkuvasti läsnä. Kielimuuri tuntuu pienempien vaikeuksien joukkoon kuuluvalta. Tai ehkäpä vika löytyy enemmän katsojan suunnasta, kun tämä puoli vaivaa enemmän myönteisempien juttujen saadessa vähemmän huomiota. Toki elokuvasta onnellisempiakin aikoja löytyy, joista pystyy ainakin hetkellisesti innostumaan. Mielestäni oli myös melko hyvä ratkaisu jättää välistä löytyvä Sveitsiin sijoittuva jakso kohtalaisen lyhyeksi.
The White Masai sisältää kuitenkin sen verran minua miellyttäviä elementtejä, että helppo se on kirjata myönteiseksi kokemukseksi. Ei tosin vastannut kaikkia odotuksia, mutta eipä yksikään näistä nähdystä aiemmin mainitusta neljästä elokuvasta mikään napakymppi ole. Hyvin tämä ainakin siinä sarjassa pärjää. Sopiva musiikki ja kauniit kuvat parantavat toki tunnelmaa kivasti. Jos ei haittaa, ettei romanssi kuljekaan aivan satujen osoittamia polkuja ja välillä synkemmätkin jutut tulevat mukaan kuvioihin, niin kyllä tämän voisi ottaa katseluun.
The White Masai (2005) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti