Mukaan kuvioihin tulee myös Xu Xian (Raymond Lam), joka on paikallinen erilaisiin yrttirohdoksiin keskittynyt parantaja. Hän etsii kaveriensa kanssa lähistön vuorilta parantavia kasveja, kun eräänä kertana onnistuu herättämään tuhatvuotisten käärmedemonien huomion. Vihreä käärme (Charlene Choi) haluaa hieman säikäyttää mielestään turhan innokkaasti luontoa hyväksikäyttävää Xiania, joka sitten päätyy vähän heikossa kunnossa järveen. Valkoinen käärme (Shengyi Huang) sukeltaa pelastamaan yrttiparantajamme.
Veden alla annetun suudelman seurauksena parin välille syntyy vähän suurempiakin tunteita, jotka eivät saa ymmärrystä juuri kummassakaan maailmassa. Fahai on tiukasti sitä mieltä, että ongelmia seuraa väistämättä, ja on parasta puuttua asiaan mahdollisimman nopeasti. Vihreä käärme taas pitää koko ideaa lähinnä typeränä. Pari kuitenkin päättää yrittää yhteistä eloa. Xian tosin ei ole aivan tietoinen seuralaisensa oikeasta olomuodosta, mutta mitäpä pienistä. Valkoisen käärmeen poikkeuksellisesta hyväntahtoisuudesta huolimatta Fahai apulaisineen ei suostu luovuttamaan, mikä sitten johtaa suuremman mittakaavan ongelmiin, kun kukaan ei halua antaa periksi, ja katsoo olevansa oikeassa, seurauksista välittämättä.
Aivan hirveällä innolla en elokuvaa soittimeen laittanut, vaan lähinnä pelonsekaisissa tunnelmissa, että mihinköhän sekoiluun Jet on lähtenyt itseään nolaamaan. Ensimmäiset minuutit oikeastaan vähän vahvistivat näitä ennakkoluuloja.
Kuitenkin elokuvan visuaalinen puoli onnistui melko nopeasti voittamaan puolelleen. Ainakin minun silmiäni varsinkin elokuvan alkupuolella avautuvat näkymät miellyttivät enemmänkin. Eiväthän nämä kuvat välttämättä kovin todellisilta useinkaan vaikuta, mutta elokuvahan on selkeästi fantasiaa, joten kohtalaisen nopeasti siitä pääsee yli.
Ensimmäiseltä puoliskolta löytyy tosiaan varsin kiitettävästi silmäkarkiksi luokiteltavaa katseltavaa. Värikästä ja muutenkin nättiä kuvastoa riittää kyllä vähintään tyypillisen fantasiaelokuvan verran. Lisäksi näistä hetkistä löytyy mukavasti vaihteluakin. Toisella puoliskolla tunnelmointi maisemien parissa saa vähän siirtyä syrjään lisääntyvien tappelujen sekä muunlaisen tehostevyörytyksen tieltä. Joku voisi väittää elokuvaa monin paikoin kiiltokuvamaiseksi, mutta itse näkisin sen tässä yhteydessä selvänä vahvuutena.
Ei The Emperor and the White Snake visuaaliselta toteutukseltakaan mikään täysin onnistunut tapaus ole. Osa tehosteista vaikuttaa vähemmän viimeistellyiltä ja tietokonemaisuus lyö liikaakin kasvoille. Esimerkiksi käärmeiden eläinystävien kohdalla tämä ei juurikaan haittaa, mutta joissakin toimintakohtauksissa sitten häiritsee pikkuisen. Ehkäpä niiden suhteen olisi voinut pitää jalkoja vähän enemmän maan pinnalla, kun nyt käytössä olevat resurssit eivät selvästikään aivan vastaa tekijöiden visioita. Näistä puutteista huolimatta sanoisin, että yleisesti kuviensa puolesta kyseessä kuitenkin on varsin nautittava elokuva.
Tällainen kovin lennokas fantasiatoiminta ei aivan ole sitä, mitä itse toimintaelokuvilta toivon. Harvemmin se onnistuu herättämään samanlaista innostusta kuin hyvin toteutettu maanläheisempi kamppailu. Mitään ehdotonta todenmukaisuutta en tietenkään elokuvilta odota, ja esimerkiksi Woo-ping Yuenin elokuvat, joissa usein liikutaan kaukana realismin tavoittamattomissa, kuuluvatkin suosikkeihin. Tässä kuitenkin on menty vähän liiallisuuksiin. En silti surkeaksi sanoisi, on tullut tässä sarjassa nähtyä huonompaakin menoa. Kai tätä voisi ihan menetteleväksi fantasiatoiminnaksi luonnehtia.
Jet Li tosin menee tällaisessa vähän hukkaan. Mitään erityisen vaativaa hän ei ainakaan omien silmien perusteella pääse esittämään. Tuleekin mieleen, että kamppailujen puolesta roolista olisi selviytynyt moni sillä osa-alueella huomattavasti vähemmänkin pätevä tyyppi. Kuvaustekniikat lienevät sellaisia, että esiintyjien puutteellisilla taidoilla ei niin kauheasti ole merkitystä. Jet kuitenkin onnistuu tuomaan tiettyä arvokkuutta osaan. Ikä alkaa jo hänenkin kasvoiltaan näkyä, mikä tarkoittanee sitä, että kynnys tällaisten projektien suosimiselle saattaa olla madaltumassa. Voi olla turhaa haaveilua odottaa enää tässä vaiheessa mitään Fist of Legend -elokuvan kaltaista tinkimätöntä menoa.
Mitä tulee elokuvan tarinaan, niin ei sitä juurikaan voi pitää minään omaperäisenä keitoksena. Lähinnä elementtejä ja ideoita lainaillaan sieltä ja täältä. Eikä niistä koottu kokonaisuuskaan ole läheskään aina kovin hyvin toimivaa. Jos alkaisi tässä mielessä kovinkin kriittiseksi, niin elokuvan saisi varmasti helpostikin lytättyä melko syvälle, mutta kuten sanottua, itse keskityin vähän muihin juttuihin tarinan jäädessä selvästi toissijaiseksi.
Osittain kyse saattaa olla elokuvan lyhentämisestäkin, mikä ei ole tekijöiden vika. Ainakin IMDB ilmoittaa kestoksi sata minuuttia. Oma Metrodomen UK-kiekko kuitenkin päättyy 90 minuutin jälkeen, eli saattaa olla, että kyseessä on kansainvälisille markkinoille vähän lyhennelty versio. Tämä ei olisi mitenkään poikkeuksellista, varsinkaan, kun juuri näin Metrodome toimi julkaistessaan Jetin The Warlords -elokuvan. Elokuvassa on parikin sellaista jaksoa, joista on hyvinkin saattanut lähteä joitakin minuutteja. Vihreän käärmeen ja hänen uuden demonituttavansa vaiheista on voinut kadota tavaraa. Kylään iskevä demoniepidemia on myös melko yllättävä.
Valkoisen käärmeen ja Xianin romanssi on myös epäilyksen alla siinä mielessä, että on saattanut joutua karsinnan kohteeksi. Tämä kuuluu kyllä muutenkin elokuvan heikommin toimivien elementtien joukkoon. Mitään kovin aidonoloista ja tunteita nostattavaa suhdetta ei näiden kahden kohdalla onnistuta katsojan silmille tarjoilemaan. Vähän kliseistä menoa, joka näiden näyttelijöiden käsittelyssä jää vielä kovin etäiseksi. Lopussa siirrytään vielä reilusti siirapin puolelle. Toiveena ehkä puristaa katsojasta pari kyyneltäkin. Itse olen suhteellisen kyynelherkkä, ja välillä kovinkin laskelmoitu meno onnistuu tavoitteessaan, mutta tässä ei kyllä ole pelkoa liiallisesta herkistymisestä.
Kai tässä on tarkoituksena ollut tehdä positiivisia arvoja edistävää satua nuorille. Aikuisemmille katsojille kokemus saattaa monin paikoin olla liian lapsellinen ja kiusallinen. Pienimmille taas ehkäpä liiankin synkkä. Kuvasto kuitenkin on osittain sellaista, ettei aivan pienille lapsille sovi. Vaikka väkivalta ei mitään kovin raakaa olekaan, niin heikossa tilassa olevia ruumiita näkyy ja välillä naispuolisten demonien asut ovat hieman paljastavia.
Kokonaisuutena en lähtisi tätä elokuvaa hirveästi hehkuttamaan, mutta on se silti huomattavasti parempi kuin mitä omat ennakkoluulot antoivat odottaa. Puutteita toki löytyy paljonkin, mutta omalla kohdalla visuaalinen puoli osui sen verran hyvin, että lukuisat heikkoudet saavat paljon anteeksi. Melko harvoin tulee tällaista puhdasta fantasiahömppää katseltua, joten onhan sellaisen parissa vierailu silloin tällöin ihan virkistävääkin. Tällaisten elokuvien suurkuluttajille The Emperor and the White Snake saattaa kuitenkin näyttäytyä huomattavasti heikompana tapauksena.
Elokuvan ohjaaja ja Jet ovat kumpikin saaneet aikaan huomattavasti kovempiakin elokuvia. Mielestäni ei ole edes kovin järkevää alkaa vertailemaan tätä vaikkapa tuohon Jetin aiemmin mainittuun taistelulajiklassikkoon. Sen verran erilaisissa maailmoissa liikutaan. Osuvampi vertailukohde on mielestäni vaikkapa Jetin 15 vuotta aiemmin tehty Dr. Wai in the Scriptures with no Words. Sille tämä pärjääkin sitten taas ihan hyvin ja on mielestäni huomattavasti viihdyttävämpää sekä näyttävämpää katseltavaa.
Siltä varalta, että nätit näkymät värittävät omaa näkemystä liiankin positiiviseksi, laitetaan loppuun linkki hieman kriittisempään arvioon samasta elokuvasta:
The Sorcerer and the White Snake
Heh, paikoitellen tuli päädyttyä melko samanlaisiin valintoihin kuvakaappausten suhteen kuin mitä Elokuvatirkistelijä aiemmin omassa tekstissään...
The Emperor and the White Snake (2011) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti