Jospa välillä jotakin edes hieman vakavampaakin. Katseluun päätyi Discshopin vuokravalikoimasta Rob Reinerin ohjaama viime vuonna valmistunut elokuva, jonka pari päivää sitten sattumalta katseltu traileri onnistui herättelemään miellyttävän kiireettömiä ja lämminhenkisiä väreitä.
Morgan Freeman esittää jo hieman ikääntynyttä kirjailijaa, jonka tielle elämä on heitellyt kohtalaisesti ikäviä sattumia. Niinpä vuodet ovat muokanneet Monte Wildhornista hieman kyynisen yksilön, jonka pääharrastus nykyään vaikuttaa olevan lasien tyhjentely.
Lupaava ura kirjailijana on myös saanut hiipua pois innostuksen kadotessa. Sukulaispoika on kuitenkin huolissaan Monten tilasta, ja on järjestänyt tälle ilmaisen talon käyttöön kesäksi rauhallisesta Belle Islen ympäristöstä. Toinen toivoo, että ympäristö saattaisi innostaa elämänhalunsa kadottanutta Montea ehkäpä naputtelemaan pitkästä aikaa vähän sanoja paperille. No, Monte on sitä mieltä, että kesän projekteihin kuuluvat lähinnä viski ja itsemurha. Tuleva kirjallinen tuotanto rajoittuisi itsemurhaviestiin.
Naapurissa asustelee Charlotte O'Neil (Virginia Madsen) kolmen nuoren tyttärensä kanssa. Tuttavuus ei oikein lähde parhaissa merkeissä rakentumaan, sillä Monte ei hirveän ystävällinen ole perheelle. Myös naapuruston muu yhteisöllisyys tuntuu aluksi jokseenkin vastenmieliseltä
Ainakaan itselle ei kovin suurena yllätyksenä tullut se, että elokuva pienoisten känkkäränkkäilyjen jälkeen Monten mietteet alkavat suunnata lämminhenkisemmille urille. Leppoisa kesä alkaa tuntua hänestä paikoitellen kovinkin miellyttävältä ja positiivinen vuorovaikutus tuo iloa elämään. Naapureidenkin kanssa tulee vietettyä paljon aikaa, ja samalla juomiset pikkuhiljaa vähenevät.
Muutamia Reinerin elokuvia on tullut nähtyä, ja melko hyvin The Magic of Belle Isle sopii siihen kokonaiskuvaan. Vaikka aiheet eivät hilpeimmästä päästä olekaan, niin mihinkään täysin lohduttomiin synkistelyihin ei sorruta. Huumoriakaan ei ole unohdettu. Usein Monten jokseenkin kyyniset toteamukset onnistuvat aiheuttamaan hymähdyksiä.
Pulloja toki tyhjenee elokuvan edetessä, mutta mistään rypemisestä ei voida puhua. Voin melkein kuvitella, millainen kotimainen tulkinta olisi samoista aiheista. Jäisi luultavasti näkemättä. Ei minulla ole juurikaan sitä vastaan, että kaikki elokuvat eivät ole vaaleanpunaista hattaraa, mutta eipä se toinen ääripää paljoa houkuta. Ylilyöty synkistely ja murheissa rypeminen tuntuu tällä hetkellä olevan nähty omalla kohdalla, eikä sellainen tarjoa juuri mitään hyvää, kiinnostavaa tai innostavaa minulle.
Kyllä niitä vakavampiakin aiheita voi käsitellä ilman loputonta lohduttomuuttakin. Esimerkiksi kun viimeksi yritin uusintakatsella elokuvaa Paha maa, niin kiekko vaihtui melko nopeasti. Ehkä joskus vielä tulee sellainen vaihe elämässä, että vastaavat toimivat taas paremmin, mutta enpä paljoakaan valittaisi, vaikka jäisi tulemattakin.
Monten osa on mielestäni erinomainen valinta Freemanille. Ainakin omasta mielestäni se tarjoaa hänelle hyvin mahdollisuuksia tuoda esille niitä puoliaan, jotka minua miellyttävät. Tällaisista rooleista hän jää selvästi paremmin mieleenkin kuin vaikkapa pari päivää sitten katsellusta elokuvasta The Big Bounce, jossa Freeman monen muun tavoin menee hieman hukkaan. Näkisin myös, että tässä tapauksessa myös huumori on sellaista, että se sopii paljon paremmin Freemanille.
Jos Diane Lane on alkanut miellyttää jatkuvasti enemmän viime aikoina, niin samaa voi sanoa myös Virginia Madsenista. Viimeksi kun tuli uusittua Sideways, niin Madsen varasti pienen sydämen. Tästä ei nyt ihan yhtä voimakasta reaktiota aiheutunut, mutta onnistui kuitenkin herkistämään mukavalla tavalla. Pitänee selailla Madsenin filmografiaa vähän sillä silmällä josko sieltä jotakin muutakin mukavaa sattuisi löytymään.
En voi väittää, että The Magic of Belle Isle mitään kovin omaperäisiä kuvioita tarjoilee. Käänteet ja elementit ovat varsin tuttuja, ja kovin helposti arvattavaan suuntaan edetään. Eipä näistä silti jaksa valittaa, sillä pitkälti tällaista menoa odotin ja toivoinkin. Kokonaisuus kuitenkin on varsin onnistunut ja ammattitaidolla toteutettu.
Menetysten, synkempien mietteiden ja alkoholin kaveriksi vähän nauruja sekä hymyjä, positiivisia mietteitä mielikuvituksen merkityksestä ja päälle vielä ripoteltuna hieman kauniita unia sekä unelmia. Tapahtumia kaipaavalle kyseessä on luultavasti liian verkkaisesti etenevä elokuva, mutta minua tällainen kiireettömyys viehätti jälleen. Leppoisaa ja kaunista elelyä, joka silloin tällöin onnistui silmäkulmiakin kostuttamaan.
The Magic of Belle Isle sopii omasta mielestäni myös (lähes) koko perheelle katseltavaksi, ehkä aivan pienimmät pois laskien. Näkisin, että se edustaa omassa luokassaan hyvin toimivaa tapausta. Joku voisi varmaan luonnehtia liiankin laskelmoiduksi feel good -elokuvaksi, mutta hyvin tehdyille sellaisille löytyy ainakin omasta elokuvamausta paikkansa. Positiivisia mietteitä kyseinen elokuva ainakin minulle onnistui tuottamaan.
The Magic of Belle Isle (2012) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti