The Way

Ollut pienoista taukoa blogin suhteen muiden kiireiden takia. Yrttikevät hyökkää kovaa vauhtia kimppuun ja muutakin ohjelmaa ollut, jotka ovat sitten vähentäneet elokuvien osuutta. Rikotaanpa hiljaisuutta Emilio Estevezin ohjaamalla vaelteludraamalla, jonka pääosasta löytyy hänen isänsä Martin Sheen. Estevez toki itsekin vilahtelee pienemmässä osassa. Luonnollisesti Sheenin hahmon poikana.

Alunperin oli tarkoituksena säästellä tätä elokuvaa kaukaisempaan tulevaisuuteen, mutta vaelluskuume on päässyt kevään aikana nousemaan sen verran korkeaksi, että päätin kokeilla, miten tällainen itselääkintä mahtaisi toimia. Hyvinhän se hetken helpotusta lopulta tarjoili.

Tom (Sheen) on silmälääkäri, jolla arkirutiinit ovat hyvin hallussa ja muutenkin elämä ainakin päällisin puolin hyvällä mallilla. Aikuinen poika (Estevez) on isänsä pettymykseksi lopettanut yliopisto-opintonsa, ja lähtenyt kiertelemään maailmaa. Kuulumisia sitten tulee satunnaisesti sieltä täältä, mihin Tom ei ole erityisen tyytyväinen.

Eräänä iltapäivänä Tom saa puhelun Ranskasta. Soiton sisältö on järkyttävä, sillä toisessa päässä oleva poliisi kertoo, että poika on menehtynyt jäätyään retkipolulla myrskyn yllättämäksi. Hän oli aloitellut vanhaa ja pitkää pyhiinvaellusreittiä, mutta tämä matka oli päättynyt lopullisesti heti ensimmäisen päivän iltana.

Suuren surun murentama Tom lähtee sitten Ranskaan noutamaan poikansa ruumista kotiin haudattavaksi. Surua lisää se, että vaimon kuoleman jälkeen ainoa poikakin oli alkanut etääntymään vuosien vieriessä. Vielä vähän ennen lähtöään poika oli pyytänyt Tomia hylkäämään arkirutiinit ja lähtemään mukaan retkeilemään, josta Tom oli vähemmän yllättäen kieltäytynyt.

Vähän aikaa Ranskassa vietettyään Tomin suunnitelmat alkavat muuttua. Poikansa rinkkaa tutkittuaan hän tekee keskellä yötä päätöksen, että haluaakin suorittaa poikansa aloittaman vaelluksen loppuun. Yhteyshenkilö viranomaisten puolelta on reitin kokenut kulkija, ja vähän sitä mieltä, ettei Tom välttämättä omaa kokemusta tai kuntoa, jota pitkä ja paikoitellen yllättävä matka vaatii. Tom pitää kuitenkin päätöksestään kiinni, vaikka alussa ymmärrettävästi onkin vähän hakemista.

Kyseessä siis on Pyhän Jaakobin pyhiinvaellusreitti, jota kävelevälle tarpomista kertyy noin 800 kilometrin verran.

"Pyhän Jaakobin pyhiinvaellusreitti (esp. Camino de Santiago, engl. Way of St. James, saks. Jakobsweg) on merkittävä pyhiinvaellusreitti Santiago de Compostelan katedraaliin, jonne uskotaan apostoli Jaakob vanhemman haudatun.

Pyhän Jaakobin reitti on ollut yksi merkittävimpiä kristillisiä pyhiinvaellusreittejä keskiajalta saakka ja se on ollut olemassa jo yli tuhat vuotta. Siitä kerrotaan jo 1100-luvulla laaditussa teoksessa Codex Calixtinus. Sitä pidettiin yhtenä niistä kolmesta reitistä, jolla kaikki synnit voitiin saada anteeksi – kaksi muuta ovat Via Francigena Roomaan ja pyhiinvaellus Jerusalemiin. Alusta alkaen pyhiinvaellusreitin varrella on ollut augustinolaismunkkien ja muiden veljestöjen luostareita, jotka tarjosivat majoitus- ja ravitsemuspalveluita. Nämä helpottivat 1000-luvun alkupuolella matkantekoa: yhden teorian mukaan Santiago de Compostelasta kehittyi niin suosittu pyhiinvaelluskohde, koska Jerusalemiin oli liian vaikea mutta Roomaan liian helppo päästä.[1]

Pyhän Jaakobin reitti ei ole mikään yksittäinen tie, vaan siksi voidaan katsoa mikä tahansa useista pyhiinvaellusreiteistä Santiago de Compostelaan. Muutamaa tietä kuitenkin pidetään pääreitteinä. Keskiajalla näitä teitä kuljettiin paljon. Uskonpuhdistus ja Euroopan poliittinen epävakaus 1500-luvulla kuitenkin aiheutti reitin rappion. Vain muutama pyhiinvaeltaja saapui Santiago de Compostelaan 1980-luvun alussa. Vuosikymmenen loppupuolella kävijämäärät alkoivat kasvaa, kun nykyajan pyhiinvaeltajat kiinnostuivat reitistä.

Espanjan ja Ranskan rajalta Pyreneitten vuoristosta, Pohjois-Espanjan läpi Santiago de Compostelaan kulkeva pyhiinvaellusreitti (Camino Frances) otettiin UNESCOn maailmanperintöluettelon kohteeksi vuonna 1993. Ranskan alueella kulkevat reitit lisättiin maailmanperintöluetteloon vuonna 1998. Kummassakin tapauksessa yksi maailmanperintöluettelon kohde käsittää joukon reitin (reittien) varrella olevia historiallisia rakennuksia ja rakennelmia, jotka luetellaan kohteen selostuksessa UNESCOn sivuilla."

Matkan varrella Tom törmää muutamaan muuhun kulkijaan, jotka ovat omista syistään ja erinäisiä ongelmiaan ratkaistakseen lähteneet pitkälle vaellukselle. Osan menneisyydestä tuntuu myös löytyvän arkaluonteisia tapahtumia, jotka ovat jättäneet jälkensä.

Ensimmäisenä vastaan tulee Hollannista kotoisin oleva Joost (Yorick van Wageningen), joka on muuhun seurueeseen verrattuna huomattavasti hilpeämpi, eikä turhia murehdi. Hän on lähtenyt pitkälle kävelylle pudottaakseen painoaan pikkuisen, mutta loppuun tultaessa matkan varrelta on kertynyt paljon kokemuksia, jotka laittavat miettimään.

Kanadalainen Sarah (Deborah Kara Unger) taas purkaa ensitapaamisella Tomiin omaa katkeruuttaan vähätellen tätä, kun ei vielä tiedä, mikä on saanut Tomin kävelylle. Pilkallisesti hän yrittää sysätä Tomin selkään stereotyyppisiä motiiveja, mutta matkan edetessä välit alkavat lämpenemään.

Viimeisenä nelikkoon päätyy mukaan irlantilainen kirjailija Jack (James Nesbitt), joka yrittää saada reitiltä uuden teoksen. Hän kiinnostuu välittömästi Tomin tarinasta, joka poikkeaakin kohtalaisesti tyypillisimmistä motiiveista. Harmi vain, että Tomin ja Jackin välillä tuntuu olevan eniten kitkaa.

Aivan vaikeuksitta ei sekalaisen joukon yhteen hitsautuminen tietenkään onnistu. Tom on pilata tunnelman pahasti, kun vähän liikaa viiniä ottaneena alkaa tilittää tuntemuksiaan matkakumppaneistaan. Erityisesti Jack joutuu arvostelun kohteeksi. Toiset ovat kuitenkin kohtalaisen ymmärtäväisiä Tomin tilanteen huomioiden.

Minua ainakin viehättävät tällaiset tarinat, jossa pieni ongelmaisten ja erilaisten ihmisten joukko vähitellen muodostaa yhteisön tai "perheen" ja antaa toisilleen tukea ja seuraa vaikeuksien keskellä. Yhtenä esimerkkinä sellaisesta voisi mainita toisen lajityypin edustajan, eli Clint Eastwoodin The Outlaw Josey Wales on jäänyt positiivisessa mielessä muistiin tässä(kin) suhteessa.

Sitten ovat tietysti ne tuokiot retkipoluilta, jotka tässä viehättävät myös suuresti. Itse en valitettavasti osaa arvioida, miten kattavasti Estevez on onnistunut tätä reittiä kameran kautta katsojalle esittelemään. Näin reitistä kokemusta omaamattoman silmiä se kuitenkin miellyttää monin paikoin.

Silloin tällöin on havaittavissa pientä kiirehtimistä ja huomasi toivovansa, että tässä ja tuossa olisi voitu vähän Herzogin tyyliin venyttää hetkeä ja antaa tunnelman kasvaa. Kuitenkin ymmärtää nämä ratkaisut, kun elokuva kuitenkin jo nyt venähtää yli kahden tunnin, ja voisin arvailla, että on jo tällaisena monelle aivan liian hitaasti etenevää katseltavaa. Pitäisi kuitenkin ymmärtää, ettei tällaisia kannata muutenkaan alkaa katselemaan tiiviin ja jatkuvasti etenevän toiminnallisen tarinan toivossa. Ne hyvää tunnelmaa hehkuvat hetket ovat enemmän ytimessä, ja niihin pitäisi keskittyä. Ainakin omasta mielestä se suurempi tarina saa ihan rauhassa jäädä sivuosaan ja kulkea siellä taustalla.

Alussa tuli mainittua vaelluskuume, johon The Way tarjosikin vähän ensiapua. Sitten taas toisaalta patikointikuvat saivat istuskelemaan koneen äärelle tulevan kesän mahdollisia kohteita tutkimaan. Eipä tuo eteläisen Euroopan maisema nyt aivan pohjoisinta Suomea vastaa, mutta tunnelmassa kuitenkin on jotakin samanlaista. Pakko kyllä järjestää lyhyestä kesälomasta pari viikkoa vaelteluaikaa...

Eipä elokuva mitään pelkkää patikoimista ole, vaan mukaan on mahtunut paljon tunnelmallisia hetkiä polkujen ulkopuoleltakin, ja hyvä niin. Kyllähän tässä on hyvin aikaa välillä vähän pysähtyäkin. Silloin tällöin taas takaumien kautta menehtynyt poika pääsee mukaan elokuvaan, eikä niidenkään suhteen olla mielestäni lähdetty liiallisiin runsauksiin.

Toinen paikoitellen samanlaisia tunnelmia tavoittava elokuva, joka on hyvä mainita tässä yhteydessä, on Sean Pennin Into the Wild. Pitää kyllä sanoa, että omalla kohdalla se toimii vielä tätäkin paremmin. Voisi olla ihan hyvä idea kerrata se ennen kesän retkeilyjä, vaikka edellisestä katselusta ei hirveästi aikaa olekaan.

The Way on pitkälti Estevezin käsialaa, mutta hän on poiminut tarinaansa otteita Jack Hittin kirjasta Off the Road: A Modern-Day Walk Down the Pilgrim’s Route into Spain. Valitettavasti saa jälleen todeta, että kirja on minulle vieras. Se kuitenkin vaikuttaa ihan potentiaaliselta luettavalta, joten saa nähdä, päätyyköhän hyllyyn jossakin vaiheessa.

Ennakkoon vähän pelotti, että onkohan tässä lähdetty jonnekin Paulo Coelhon linjoille, jotka eivät itseäni innosta juuri lainkaan. Pahimmillaan sellainen meno tarjoaa epäaidolta vaikuttavaa loputonta leukojen louskutusta, joka saa kiemurtelemaan. No, onneksi Estevez on päätynyt valitsemaan toisenlaisen polun. Ehkäpä jutut eivät ole aivan yhtä korkealentoisia ja intomielisiä, mutta paljon parempi näin.

Hieman alakuloisista aiheistaan huolimatta The Way on varsin lämminhenkistä katseltavaa, joka onnistuu myös tuottamaan paljon hyvää mieltä. Mielellään sitä seuratessa tyhjentää pari lasiakin. Rentoa tunnelmaa siis havaittavissa sekä ruudulla että katsomossa, joten siinä suhteessa ei valitettavaa. Pieniä naurujakin on ripoteltu sinne tänne, mikä miellyttää myös.

Loppu on ehkä hivenen ongelmallinen, sillä päätepisteen hartaat hetket eivät täysin ainakaan omaan katsomoon ruudun kautta välittyneet. Onneksi matka jatkui siitä vielä pikkuisen, mutta kuitenkin sanoisin, että ne vaikuttavimmat hetket on koettu jo hyvissä ajoin ennen. Sinänsä kuitenkin tyytyväinen, että maanläheisempi linja pidettiin loppuun asti. Toisaalta tässä vaellustarinassa olisi ehkä ollut ainesta vähän mittavampaankin elokuvaan, niin ei olisi tarvinnut tiivistää aivan niin paljon. Omalla kohdalla ei olisi ollut ongelma, jos matka olisi jatkunut vaikka tunnin kauemminkin.

Joka tapauksessa hieno ja koskettava rauhallinen elokuva Esteveziltä, jollaisia ei ole ainakaan liikaa tehty. Varmasti tulee palattua tämänkin pariin tulevaisuudessa. Suosittelen muillekin, jotka ovat tällaisista aihepiireistä ja tunnelmista kiinnostuneita. Lopetellaan näihin säveliin:

The Way (2010) (IMDB)