tiistai 8. lokakuuta 2013

Millionaire's Express (Shanghai Express)

Olen jättänyt toimintaelokuvista höpöttelyn hieman vähemmälle, mutta välillä on mukava tehdä poikkeuksia linjaan. Sellaiseksi kelvatkoon vaikkapa tämä Hongkong-elokuvan kultakaudella valmistunut Sammo Hungin ohjaama toiminnan, huumorin ja seikkailun yhdistelmä vuodelta 1986.

Valitettavasti en voi sanoa, että kyseessä olisi selvä merkkiteos omassa sarjassaan. Sellaiseen kyllä olisi ollut mahdollisuuksia, sillä Hung oli vielä ainakin lähellä osaamisensa huippua tuolloin. Lisäksi vielä sellaisessa asemassa, ettei hänellä ollut mitään vaikeuksia saada elokuviinsa varsin nimekkäitä tähtiä olemattomiinkin osiin, kuten tämänkin elokuvan näyttelijäporukka todistaa. Tavallaan onkin kyse hukatuista mahdollisuuksista.


Todetaan vielä alkuun, että katseluun päätyi lyhennetty kansainvälinen versio elokuvasta, joka on joitakin minuutteja alkuperäistä Hongkongin teattereissa pyörinyttä versiota lyhyempi. Käsittääkseni tällä hetkellä levyjulkaisuilta löytyy vain tätä lyhyempää, mutta esimerkiksi Dragon Dynastyn levyllä on muutama poistettu kohtaus niistä kiinnostuneille.

Millionaire's Express alkaa kovin lumisissa maisemissa Sammon esittämän Fong-Tin Chingin ollessa karkumatkalla jahtaajaltaan. Melko nopeasti käy selväksi, ettei Fong-Tin ole mikään kovin onnekas varas, vaan homma tuntuu tökkivän enemmänkin, sillä tyyppi on nopeasti paikallisten sotajoukkojen vankina, eikä onnistunut pakokaan tarjoa mitään kovin pitkäaikaista helpotusta ahdinkoon.


Toisaalla on yhdistymässä suurempi ryövärijoukko, jonka määränpää on samassa suunnassa kuin Fong-Tinilla. Heidän olisi tarkoitus rosvota erinäisiä rikkauksia kuljettava juna. Operaation suunnittelijaa kiinnostaa junassa liikkuvan samuraiporukan hallussa olevat dokumentit, muut taas saisivat palkaksi vaivoistaan lastissa ja matkustajien taskuissa olevat arvoesineet. Tästäkin porukasta löytyy vähän kaikenlaista osaamista. Länsimaiden edustajia esittävät Sammon elokuvissa silloin tällöin esiintyvät Cynthia Rothrock sekä Richard Norton.


Jotta homma menisi sekavammaksi, niin samojen raiteiden tuntumassa hääräilee muitakin varkaita, jotka jos mahdollista, ovat vielä epäonnisempia, eivätkä tosiaan niitä penaalin terävimpiä kyniä, kuten katsoja varsin nopeasti huomaa, jos pitää silmiään ja korviaan auki.

Juonentapainen siis pyörii tämän junan ja erään syrjäisen radan varrella olevan kylän ympärillä, jonne suurehko porukka lopulta päätyy välejään selvittelemään. Kuka sitten minkäkin motiivin ajamana. No, eipä tämän aikakauden Hongkong-elokuvien kohdalla ole useinkaan tarinan harteille tullut lastattua kovin suuria odotuksia. Tässäkin se vaikuttaa jokseenkin pikaiselta kyhäelmältä, joka sitten tarjoaa enemmän ja vähemmän hyviä syitä pöllöilylle sekä potkimiselle.



Itse en useinkaan kovinkaan paljoa lämpene näissä elokuvissa esiintyvälle huumorille, mikä tässäkin tapauksessa tulee esille. Yritystä kyllä löytyy kovasti, mutta valitettavasti vain harvoin osutaan maaliin. Sammon huumori ei läheskään aina ole mitään kovin korrektia tai hienostunutta, eikä rimaa tason suhteen ole hinattu kovinkaan ylös. Nämä pätevät myös tämän elokuvan kohdalla.

Osa hölmöilyistä kuitenkin onnistuu pikkuisen huvittamaan ja hymyilyttämään, kun idiootit oikein pääsevät vauhtiin. Onhan mukana muutama aidosti hauska kohtaus. Lisäksi katselun aikana nautitut oluet sitten turruttivat sen verran, ettei niistä tökkivimmistä hetkistäkään pahaa päänsärkyä aiheutunut



Kun en itse saa tällaisesta hassuttelusta paljoakaan irti, niin vähän harmittaa, että elokuva painottaa sitä puolta voimakkaasti toiminnan ja seikkailun kustannuksella. Toiminta ajoittuukin enemmän elokuvan loppupuolelle. Sinänsä kaava on tuttu esimerkiksi Sammon Lucky Stars -elokuvista, joissa samansuuntainen höpsöily saa aivan liikaa aikaa.

Tästä päästäänkin niihin hukattuihin mahdollisuuksiin. Sammo kuitenkin on kasannut elokuvaansa sellaisen joukon nimekkäitä toimintatähtiä, että vauhdikkaan ja näyttävän potku- sekä stunt-juhlan järjestäminen ei olisi ainakaan jäänyt näyttelijöiden taidoista kiinni. Nyt päästään irrottelemaan enemmän vasta lopputaisteluissa, jotka ajoittuvat lähinnä viimeisten 15 minuutin ajalle. Sitä ennen yhteenotot ovat jokseenkin harvoja sekä lyhyitä.



Ei elokuva toiminnallisilta kohtauksiltaan nyt mitään kehnoa tai tympivää ole, mutta tällä porukalla olisi tosiaan voinut saada aikaan varsin unohtumattoman tapauksen sarjassaan. Nyt liikutaan usein perushyvän laatuluokassa ja monin paikoin sitä seuraavaa nyrkkeilyä saakin odottaa vähän turhan kauan.

Sammon tapa toteuttaa toimintaa sopii ainakin omille silmille varsin hyvin. Leikkaus on usein nopeaa, mutta samalla napakkaa ja tarkkaa, eli selkeys ei pääse kärsimään. Kameran kanssa ei lähdetä heilumaan hillittömästi, mistä myös kiitos ja kumarrus. Yleisesti ottaen ihan lennokasta ja vauhdikasta menoa luvassa.



Kyllähän lopussa kierroksia selvästi korotellaan, mutta esimerkiksi Hong Kong Legendsin julkaisun kannesta löytyvät hehkutukset finaalista ovat liioiteltuja. Viimeiset 15 minuuttia kuluvat kuitenkin sen verran siivillä, että mielellään olisi katsellut elokuvan aikana enemmänkin tätä puolta. Vähemmän yllättävää on se, että jälleen Sammon vanha hyvä ystävä ja yhteistyökumppani Biao Yuen jää erittäin myönteisesti mieleen, kun pääsee vähän nostelemaan jalkojaan sekä esittelemään akrobaattista osaamistaan.

Eikä se loppukahinakaan pelkästään Biaon näytökseksi mene, vaan myös muut enemmän ja vähemmän tutut tyypit saavat tilaisuutensa väläyttää taitojaan. Osa tosin harmillisen lyhyesti. Onnistunut päätös kuitenkin elokuvalle, sillä se nostaa muuten vähän so so -tasolla seikkailleen teoksen selkeästi hyvän ja nautittavan toiminnallisen viihteen puolelle ja jättää hyvälle mielelle. Eräänlainen kauneusvirhe on lopputekstien aikana soiva kaihoisampia tunnelmia tavoitteleva laulu, joka ei oikein millään tunnu luontevasti istuvan sitä edeltäneeseen elokuvaan.



Millionaire's Express on paikoitellen vähän sekava soppa, jossa hassuttelumaustetta on annosteltu turhan suurella mitalla mukaan. Sen pöllöilypuolen nautittavuus riippuu toki pitkälti siitä, millaisesta huumorista pitää, mutta itse suosin yleensä vähän toisenlaista komediaa. Toimintapuolikin jättää hieman toivottavaa. Kuitenkin Sammo ja kumppanit ovat kokkailleet sellaisen keitoksen, että kyllähän aika siinä ihan mukavasti kuluu. Ehkäpä kuitenkin kannattaa jättää se kirein pipo suosiolla hyllylle, kun tämän laittaa soittimeen pyörimään.


 Millionaire's Express (1986) (IMDB)

Elokuvan taustoista kiinnostuneet voivat käydä tuolta kurkkaamassa vähän turhaa triviaa ja muuta sälää:

Trivianurkkaus 1: Millionaire's Express

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti