P.S. I Love You (P.S. rakastan sinua)

Tuon edellisen kommentoidun ilopillerin jälkeen ajattelin vaihtaa vähän haikeammille teille. Melko pitkälle tämäkin odotuksia vastasi, vaikka olikin sävyltään ehkä hieman myönteisempi kuin kuvittelin. Parituntinen kului varsin vauhdikkaasti näitä pitkiä jäähyväisiä katsellessa.

Jälleen kyseessä on kirjaan perustuva elokuva, ja taas vähemmän yllättäen, enpä minä ole sitäkään lukenut. Nyt pitäisi jo oikeasti vähitellen alkaa hieman petrailemaan näiden suhteen. No, tämä ei nyt sinänsä jättänyt sellaista tunnetta, että kirjaversion haluaisi välttämättä enää jälkikäteen lukea, mutta siis noin yleisesti. Elokuva siis pohjaa Cecelia Ahernin suosittuun esikoisromaaniin, jonka hän kirjoitti runsas vuosikymmen sitten.

Tässäkään tapauksessa ei tullut etukäteen elokuvasta kovinkaan paljoa otettua selvää, mutta sen verran kuitenkin, että perusajatus nuorena leskeksi jäävästä naisesta, joka alkaa saada edesmenneen aviomiehensä ennen kuolemaansa kirjoittamia kirjeitä, oli selvillä. Se, miten nopeasti tähän pisteeseen elokuvassa edetään, oli kuitenkin pienoinen yllätys.

Missään hilpeimmissä mahdollisissa tunnelmissa ei aloitella, kun elokuva tempaisee mukaansa kesken arkisen kinastelun. Pariskunta on palaamassa Hollyn (Hilary Swank) äidin luota. Siellä käydyn keskustelun jälkikahinat liittyvät taloudellisiin huoliin, lasten hankkimiseen sekä yleisesti nykyisen elämän mielekkyyteen. Holly ottaa asian raskaammin, kun taas Gerry (Gerard Butler) yrittää keventää ilmapiiriä. Kyllähän siitä varsin nopeasti päästään sovintoa hieromaan.

Kuten jo mainittua, tulossa oleva ikävä käänne oli kyllä tiedossa. Siihen vain töksäytetään kovin äkkinäisesti ilman suurempia varoituksia mukavissa tunnelmissa liikkuneen alkutekstijakson jälkeen. Sitten ollaankin jo miehen muistotilaisuudessa, mikä ei välttämättä aivan perinteisin ole. Holly jaksaa vielä hymyillä, kun ystävät ja sukulaiset ovat kokoontuneet juhlistamaan Gerryn elämäniloista henkeä.

Muistotilaisuuden jälkeen,alkaakin se raskaampi taival, kun päädytään yksinäiseen kotiin. Todellisuus alkaa iskeä kunnolla vasten kasvoja. Matto on vedetty täydellisesti alta nuorelta ihmiseltä täysin yllättävän menetyksen myötä. Ei ollut aikaa valmistautua lainkaan tällaiseen. Alkaa eristäytymisen aika. Ei enää huvita lähteä töihin, jotka eivät muutenkaan kiinnostaneet, eikä ystävien seurakaan innosta.

30 vuotta tulee Hollyn mittariin, jolloin pieni läheisten joukko päättää poiketa yllätysjuhlia viettämään. Tässä vaiheessa onkin jo hyvä viheltää peli poikki, sillä suunta ei ole lainkaan hyvä. Hollykin vähän piristyy. Kaikista yllättävin on lahja edesmenneeltä Gerryltä. Kakun mukana tulee ennen kuolemaa äänitetty viesti, joka selvittää lyhyesti, mitä tulevaisuudessa on luvassa.

Gerry itse on ollut tilastaan tietoinen selvästi kauemmin ja aloittanut jo hyvissä ajoin valmistelut. Hän on jättänyt rakkaalleen joukon kirjeitä. Osa niistä sisältää pieniä vinkkejä elämässä etenemiseen, osa taas pyrkii piristämään. Tarkoitus kuitenkin on ohjata toinen kohti aurinkoisempaa huomista, ettei käy niin, että molempien elämä onkin ohi kolmannen vuosikymmenen aikoihin.

En ole ehtinyt lukemaan paljoakaan muiden kommentteja elokuvaan liittyen. Tiedä sitten, nähdäänkö tämä monien silmin jonakin väkinäisenä kyynelten tiristämisenä. Itse en kuitenkaan elokuvaa sellaisena pidä. Toki se suru seuraa mukana, mutta kuitenkin mukaan on ripoteltu huumoriakin sekä yleisesti ottaen parempia maisemia kohti ollaan matkalla. Miksikään surkeudessa rypemiseksi en menisi missään tapauksessa luokittelemaan.

Swankin elokuvia olen onnistunut toistaiseksi katselemaan vasta reippaan kourallisen, mutta niissä hän on yleensä onnistunut miellyttämään, eikä tämäkään mikään poikkeus ole. Varsin helposti siihen Hollyn menetykseen pääsee mukaan ja saa olla kanssa pyyhkimässä silmiä. Onhan se paikoin vähän raskasta ja raastavaakin katseltavaa, mutta toisaalta taas onnentunteitakin on reilusti luvassa, lisääntyvissä määrin lopun lähestyessä.

Butler taas ei ole ainakaan vielä vastaavaa vaikutusta onnistunut tekemään. Toki hän on aivan mahtava elokuvassa 300. Heh, sen uusinnasta oli aivan liian vähän aikaa, kun silloin tällöin odotti, että milloin se paita lentää pois ja komea "This is Sparta!"-karjaisu kajahtaa ilmoille. Kyllähän Butler oman tonttinsa hoitaa kohtuu hyvin, ei siinä mitään.

Vähäisempiin osiinkin on päätynyt joukko osuvia valintoja. Kathy Bates Hollyn äitinä, Gina Gershon ja Lisa Kudrow tukijoukkoina. Vaihteeksi Gershonilla sellainen osa, ettei hän kohtauksissaan vie kaikkea huomiota, vaan jättäytyy suosiolla taka-alalle. Kudrow taas sopii erinomaisesti piikikkään Denisen osaan. Hollyn uutta tuttavuutta esittävä Jeffrey Dean Morgan onnistuu aiheuttamaan syystä tai toisesta mukavia Bardem-värinöitä.

Ohjaaja Richard LaGravenese on minulle tutumpi kirjoittajana. Eipä hänelle ole vielä pitkiä ohjauksia kertynyt kuin neljä kappaletta. En osaa hänen muista ohjauksistaan paljoakaan sanoa. Freedom Writers on valmiiksi hankittuna. Tämän perusteella häneltä kyllä löytyy tarvittavaa herkkyyttä tällaisen koskettavan romanttisen draaman taituroimiseen. Kirjoituspuolelta voisi mainita vaikkapa elokuvan The Bridges of Madison County, josta itse suuresti pidän.

Yksi elokuvan ehdottomasti positiivisimmista käänteistä on omasta mielestäni Hollyn matka Irlantiin Gerryn vanhoihin kotimaisemiin. Yht'äkkiä ja yllättäen saa ihasteltavakseen kesäisen Irlannin vehreyttä ja värikkyyttä. Vielä kun samassa yhteydessä tarjotaan pikainen muistelu parin ensitapaamisesta sekä hullaantumisesta, niin voinee sanoa, että se jakso ainakin osui varsin lähelle napakymppiä. Iloa silmille, ja samaan aikaan elokuvan sydän kasvaa ainakin pikkuisen.

Myös elokuvan lopetus onnistuu miellyttämään enemmänkin. Ehdin pariin otteeseen pelätä vähän toisenlaista ratkaisua ja liian tiukkaa paketointia. Kyllähän lopetus nytkin siihen suuntaan lupailee, mutta jättää kuitenkin jatkon avoimemmaksi. Lisäksi äidin ja tyttären läheneminen tuottaa positiivisia tunnelmia. Tulevaisuus alkaa näyttää jälleen valoisammalta.

Mitään hirveän suuria odotuksia ei ollut, mutta hyvä elokuva sieltä paljastui. Mielestäni onnistunutta vähän haikeansävyistä romanttista draamaa P.S. I Love You tarjoaa, sitä huumoriakaan unohtamatta. Se rohkaisee eteenpäin ja vähän varoittelee liiallisen suunnittelun riskeistä. Kohtalo ei välttämättä suostukaan noudattamaan mitään viisivuotissuunnitelmaa, vaan se aika elää ja olla onnellinen saattaa olla juuri nyt...

 P.S. I Love You (2007) (IMDB)