Pelle Svanslös i Amerikatt (Pekka Töpöhäntä Amerikassa)

Maaliskuun loppupuolella tuli pitkästä aikaa lähdettyä töpöhäntäisen kisun matkaan. Nyt koitti toimettomana sunnuntaina sopiva hetki jatkaa näitä seikkailuja. Edeltäjästä poiketen jatko-osa ei ollut jäänyt nuoruusvuosilta yhtä vahvasti muistiin, vaikka sekin toki tuli lapsena katseltua. Kokeillaanpa, millaisena se nykyään näyttäytyy.

Edellisessä osassa jatkuvasti muiden kiusaama Pekka on päässyt vähän paremmin sisälle Uppsalan kissayhteisöön. Koulutaival alkaa olla jo loppumetreillä, ja niinpä sitä filosofikissaksi valmistutaan. Ystävätkin ovat saavutuksesta ylpeitä, erityisesti Maija Maitoparta. Kaikki eivät kuitenkaan riemua jaa. Monni kätyreineen alkaakin nopeasti miettiä, miten saisi Pekan juhlat pilattua jonkin uuden nöyryytyksen avulla.

Ennen pitkää postista kolahtaa kutsu valmistujaisjuhliin, jotka Monni Pillin ja Pullan kanssa on "hyvää hyvyyttään" järjestänyt. Siellä kunniavieras saakin nopeasti maaliämpärin päähänsä ja jälleen jää paha maku suuhun. Amerikasta vierailemaan saapunut hieman kookkaampi Pekka tuohtuneena katselee kiusaamista. Sitten koittaakin Monnille taas aika maistaa omaa lääkettään. Edellisten kolttosten seuraukset eivät ole tainneet mieleen jäädä kummittelemaan, kun aina vain pitää uusia ilkeyksiä järjestää, surkein lopputuloksin.

"Missä häntäsi on?"
"No... Se unohtui kiireessä."

Tämä pienempää Pekkaa puolustamaan asettuva suurempi vieras saa tarinoillaan toisen kiinnostumaan siitä, mikä suuren veden takana saattaisikaan odottaa. Väitetysti kaikki on suurempaa sekä komeampaa kuin kotikulmilla Uppsalassa. Matkahaluthan siinä kasvavat ja kohta ollaankin lentokentällä. Koitokseen valmistautuminen menee hutiloinniksi ja liikkeelle lähdetään todellisessa säästöluokassa.

Matka kuitenkin taittuu pienillä siivilläkin ja niinpä sitä vain suuruuden maahan päästään. Aluksi pienempi ruotsalaiskissa on aivan hukassa suurten jalkojen vilinässä. Ahdistusta lisää se, että rotatkin tosiaan ovat kissan kokoisia, eivätkä kunnioita yhtään luonnonjärjestystä. Ravintoketjua ollaan kovaa vauhtia laittamassa uuteen uskoon, mutta Pekka ei tahdo osaksi tätä kokeilua.

Pako jatkuu ojasta allikkoon, kun suuri osa kohdatuista tyypeistä edustaa vähemmän mukavaa kissaporukkaa. Sikarinsavuisista gangsteriluolista harhaillaan autiomaahan, joka pitää tietysti sisällään omat vaaransa. Matka menee edetessään jatkuvasti huuruisempaan suuntaan. Ei se kultainen häntäkään lopulta onnea takaa, vaikka toki kätevä onkin. Ehkä pitää vain todeta, että kyllä se Uppsalan rauhallisempi elely sittenkin vie voiton suureellisesta metelistä ja melskeestä.

Kyseessä on jokseenkin tyypillinen jatko-osa, kun edellisen osan verkkaisempaan menoon on selvästi lähdetty lisäilemään kierroksia. Erityisesti Amerikka-osuus edustaa tätä lisää vauhtia -linjaa, kun päättömästi säntäillään sinne ja tänne. Pakomatkoja ja vaaroja riittää karkeasti arvioituna moninkertaisesti ensimmäiseen verrattuna, eikä se ole pelkästään positiivinen juttu. Kotoisten metsien villit sukulaisetkin ovat halukkaita popsimaan kissaparkoja poskeensa. Jotenkin tuntuu siltä, etteivät nämä hahmot ole kaikista otollisimpia tyyppejä suurempien seikkailujen vietäviksi. Innostus jää siis vähemmälle, kun vielä tämä toiminnallisempi osuus vaikuttaa hieman väkisinkin täyteen sullotulta.

"Elämäni on tärviöllä!"

Toisaalta eipä se ensimmäisen suorempi toistokaan aivan hihkumaan saa. Kovin nopeasti päästään taas siihen eräiden kaverusten lempipuuhaan, eli Pekan kiusaamiseen ja nöyryyttämiseen. Ensimmäisen ollessa vielä hyvin muistissa, ei oikein voi välttää sellaisia tuntemuksia, että eikö tätä osastoa saatu nautittavaksi jo ihan riittävästi... Paha toki edelleen saa lopulta palkkansa, mutta siitä huolimatta jokseenkin kulahtanut vaikutelma jää leijailemaan.

Havaittavissa on myös pyrkimystä sydämellisemmän menonkin pariin, mutta nekin jäävät nopeasti seikkailujen jalkoihin. Positiivinen alkulaulu yrittää jatkaa samassa hengessä kuin mihin edellistä lopeteltiin, ja kieltämättä se saakin mukanaan hyräilemään...vai kehräämään? Joka tapauksessa tässä osassa pelin henki on kovin toisenlainen ja se nopeasti paljastuukin.

Enää ei tunnu riittävän aikaa kynttiläillallisille, pienten kaverien leikkien tarkkailulle ja halauksille. Kuunvalossa ojennetut kukatkin lienevät turhakkeita, joille ei auta tuokiota suoda. No, loppupuolella aletaan taas painottamaan toisenlaisiakin juttuja kiltteyden päästessä jälleen arvoonsa. Kokonaisuutena kuitenkin hukataan kohtalaisesti sympaattisten hahmojen potentiaalia.

Sinänsä ymmärrettävääkin, ettei tämä jatko-osa ollut taltioitunut läheskään yhtä hyvin muistiin. Katselukerratkin jäivät toki aikoinaan vähemmälle, mutta eipä niitä samalla tavalla muistettavia hetkiäkään oikein löydy. Kolme kohtausta kuitenkin kolkutteli kelloja muita voimakkaammin: Pekan budjettimatka, ensiaskeleet suurkaupungissa ja epätoivoinen tiskivuoro. Tiedä sitten, mistä tämä kertoo vai kertooko yhtään mistään...

Kaikesta kitinästä huolimatta jatko-osankin vaikeuksitta katselee läpi. Kestoakaan ei ole kertynyt kuin runsaat 70 minuuttia. Kyllähän sen tietynlaisen levottomuuden helposti ymmärtää noin tarinan puolesta, mutta toteutus ei täysin mukaansa pääse tempaisemaan. Kasvaneesta vauhdista huolimatta vaikutelma on ensimmäistä väsähtäneempi. Monnikin kätyreineen tuntuu hieman hyytyneeltä. Jutut eivät enää lennä aivan samaan tahtiin ja kepposetkin ovat suunnilleen samaa toistoa.

Jos näistä kahdesta pitäisi voittaja valita, niin se on varsin helppo tehtävä, eikä tarvitse edes maalikameran kautta lähteä varmistamaan. Ensimmäinen ihastuttaa verkkaisella herttaisuudellaan, ja valitettavasti juuri sitä osastoa on jatko-osassa lähdetty kovalla kädellä karsimaan. Kyllähän sieltä matkan varrelta niitä hymyjäkin irtosi, joten ei se nyt täysin hukkaan heitettyä aikaa ollut. Ihan kiva alkupala sunnuntain elokuvaillalle, mutta eipä juuri sen enempää.

Pelle Svanslös i Amerikatt (1985) (IMDB)