Avausjaksoa ihmetellessä selvitellään, että se kuvattiin Kentuckyssa selvästi erillään muusta elokuvasta noin ajallisestikin. Erään viikonlopun päivät tähän osaan käytettiin ja samalla kyse oli kokeilusta sekä tutustumisjutusta, sillä Eenhorn ja Nelson eivät olleet toisiaan ennen tavanneet, eivätkä ohjaajatkaan aiemmin yhdessä työskennelleet, joten siitä saatiin pieni testi, tulisiko projekti sujumaan. Näitä kohtauksia hyödynnettiin myös, kun esiteltiin elokuvaideaa muille rahoitusta teokselle etsittäessä. Ne on myös kuvattu eri kameroilla kuin seikkailut Islannin puolella. Kuvauskalustona hyödynnettiin usein paria kameraa kerralla, sillä se helpotti huomattavasti käsikirjoituksen ulkopuolelle vaeltelevien spontaanimpien keskustelujen taltiointia. Ennen kuin on aika lähteä reissuun, jutellaan myös, että hahmojen puvustus kaivettiin pitkälti näyttelijöiden omista vaatekaapeista. Hieman piti tosin säätää ja tehdä lisähankintoja, koska Eenhornin vaatevarastot olivat turhankin paljon mustaa painottavat.
Ohjaajien toiveena oli saada kaksikon maastoajoneuvoksi selvästi enemmän silmiin pistävä Hummer keltaisella värityksellä, mutta tässä mielessä Islannin tarjonta oli niukkaa ja yksi halutun värityksen omaava autoyksilö olisi löytynyt, mutta ilmeisesti budjettisyyt johtivat kompromissiin. Islannin puolella tarinaa on kuvattu pitkälti käänteisessä järjestyksessä, eli toisen puoliskon seikkailut ensin ja kaupunkijaksot pääsääntöisesti myöhemmin. Hotellijaksojen kuvauksia luonnehditaankin helpoiksi ja rennoiksi. Viimeinen taltioitu pätkä olikin ensimmäinen ravintolailtama. Syyt tähän järjestykseen löytyvät syksyyn osuneesta kuvausaikataulusta, sillä tekijät olivat tietoisia, että osa tieverkosta suljettaisiin liikenteeltä talvikaudeksi suunnilleen lokakuun alusta. Pienoista stressiä syntyikin siitä, ettei 1.10. ollut paikallisten mukaan ihan tarkka aika, vaan voisi tapahtua vaikkapa viikkoa aiemminkin.
Tällainen mahdollisuus yhdistettynä oikuttelevaan ja nopeasti vaihtuvaan säähän sekä vielä varsin tiukaksi suunniteltuun kuvausaikatauluun olisi pahimmillaan voinut olla pienen budjetin elokuvalle kovempikin kolaus. Tekijät kertovatkin, että ylimääräisiä päiviä oli aikatauluun saatu soviteltua vain pari kappaletta ja samassa yhteydessä mainitaan, että Islannissakin toteutettu Interstellar menetti viikkoja kuvausaikaa kehnojen kelien takia. Kyllähän tuuli varsin vinhasti puhkui tämän pienimuotoisemman seikkailun kuvauksissakin ja sadetta sekä usvaa riitti, mutta yleisesti tekijät tuntuvat olevan sillä kannalla, ettei kurjasta säästä ole aihetta viuruttaa. Ihan ensimmäinen kuvauspäivä Islannissa tosin synnytti mieliin huolta, että mitä tuloillaan onkaan, koska silloin työn alla ollut yöllistä samoilua edeltävä istuskelukohtaus toteutettiin hyvinkin tuulisissa tunnelmissa. Jo ennakkoon tiedettiin, että olosuhteet voivat olla haastavia, ja siksi tyypit ovatkin kiitollisia siitä, että sade lopulta esti vain yhtenä päivänä kuvaukset, kun vettä tuli tuulen vauhdittamana suunnilleen vaakasuoraan päin näköä. Tässä mielessä porukka siis oli varsin onnekas.
Elementit toki reissukaksikon seikkailujen kuvaamista pikkuisen vaikeuttivat, eikä kaikkea haluttua ehditty tai pystytty toteuttamaan. Esimerkkinä mainitaan, että suunnitelmiin sisältyi kohtaus kraatterissa, mutta rahasyiden takia tämä korvautui lopulta majakkavierailulla. Gullfoss-vesiputous oli ilmeisesti kaikille vaikuttava sekä hieman outokin elämys, mutta juttujen perusteella siellä ei suurempia hankaluuksia ilmennyt. Kuumaa vettä ilmoille ryöpsäyttelevä Strokkur taas vaikealla ennakoitavuudellaan tahtoi olla hiukan hankala, joten parista pitkästä otoksesta päädyttiin leikkaamaan vuoropuhelua elokuvassa nähtävän jakson luomiseksi. Colinin patikointireissulla nähtävä syrjäinen uima-allas oli alkujaan erään perheen omaan käyttöön rakentama, mutta sittemmin tavallaan hylätty, ja tekijät kertovatkin valtion vastaavan sen hoidosta nykyään. Tyypit arvelevat, että puhtaanapitoa suoritetaan varmaan kerran vuodessa, mutta sinänsä paikka on yleisölle avoin, eli siinä mielessä ei ollut ongelmaa kohtausten suhteen. Kunhan saatiin sovittua pysäköintiasiat parkkitilojen omistajan kanssa, niin päästiin hommiin. Loppupuolen tulvivan tien ylitystä päädyttiin kuvaamaan miltei päivän ajaksi, mutta kyse ei niinkään ollut vesivaikeuksista, vaan siitä, ettei vaihtelevista syistä oikein saatu haluttua otosta aikaan, joten Eenhorn joutui puolipukeisena kirmailemaan enemmänkin. Tuleepahan sekin samalla tarkennettua, että aivan viimeisillä minuuteilla nähtävä upea jäätikkö on Islannin kaakkoiselta rannikolta löytyvä Jökulsárlón.
Elokuvan esivalmisteluihin kuului Stephensin osalta lyhyempi käväisy Islannissa kuvauspaikkojen etsinnän sekä tietysti yleisen lomailun merkeissä. Noin 50 minuutin kohdalla kuviin ilmestyvä Hotel Anna olikin entuudestaan tuttu paikka, sillä siellä Stephens majoittui kumppaninsa kanssa saman vuoden maaliskuussa kevään kynnyksellä. Jo silloin seudun upeat näkymät saivat pohtimaan, että ne saisivat elokuvassa edustaa tyyntä ennen tunnepuolen myrskyjä. Hotellin kohtauksiin liittyen puhellaan, että siellä oli sisätiloissa voimassa tupakointikielto, eli Nelson joutui hönkimään keuhkoihinsa tuprauksia sätkistä, jotka oli mustasta teestä rullailtu, mikä kommenttien perusteella ei ollut erityisen kivaa ajanvietettä. Hotellin yleistiloissa nähtävää nuorempaa pariskuntaa päätyi esittämään enemmän kameran toisella puolella hääräillyt kaksikko. Christina Jennings oli yksi elokuvan lukuisista tuottajista ja työskennellyt Stephensin varhaisemmassakin elokuvassa. Benjamin Kasulken päätyö taas oli kameramiehenä toimiminen. Kerrotaan kuitenkin, että tällainen roolitus oli mielessä jo kirjoitusvaiheessa, vaikkakin esiintyjille siitä kerrottiin varsin myöhäisessä vaiheessa.
Muutenkin voidaan puhua perheen sekä aiempien tuttujen yhteisestä projektista, koska pieneen porukkaan mahtui paljon edeltänyttä yhteistä historiaa. Oikean elämän puolella rääväsuista Mitchia esittävä Nelson on Stephensin serkku ja mainitaanpa miehestä sekin, että roolihahmon tapaan hänen varsinainen ammattinsa on lääkäri, kun taas näyttelyhommat ovat pienimuotoista sivupuuhaa. Ellen-serkkua esittävä Karrie Crouse oli aikoinaan Aaronin koulukaveri ja tämän ystävää Janetia näyttelevä Elizabeth McKee taas samaisen Aaronin puoliso. Aivan kaikki kameran edessä käväisevät tyypit eivät tietenkään tuttavapiiriin kuuluneet. Yökerhokohtauksessa hassusti höpöttelevää hehkutikkuheppua esittävä Emmsjé Gauti päätyi vähän vahingossa mukaan. Hän on varsinaisesti aktiivisempi muusikkona ja kuvausryhmä törmäsi häneen, kun kaveri oli baarimikon hommissa. Gauti ilmeisesti vakuutti rupattelullaan heti, sillä nopeasti huomattiin, että hänet pitää elokuvaankin saada. Näissä kohtauksissa nähtävät avustajat taas olivat pitkälti paikallista väestöä, joille tarjottiin pitkän illan palkaksi ilmaiset pitsat sekä juomat. Elokuvan loppuvaiheessa mukaan tuleva Alice Olivia Clarke oli hahmonsa tapaan alkujaan kanadalainen, vaikkakin viettänyt Islannissa jo pari vuosikymmentä.
Katz nostaa esiin myös elokuvan musiikista vastanneen Keegan DeWittin, joka oli vanha lukiokaveri ja sittemmin tehnyt musiikkia enemmänkin Katzin elokuviin. Lähtökohtana oli hauska 1980-lukua kaikuva soundtrack, johon haettiin vivahteita myös maailmanmusiikista ja pyrittiin paikoin saamaan merkityksellisempiäkin sävyjä sekaan. Elokuvan nimikkokappaleeseen löytyi laulaja myös hiukkasen sattumalta, sillä mikrofoniin lopulta tarttui Ólöf Rún Benediktsdóttir, joka noin muuten työnkuvaltaan toimi rekvisiitan parissa. No, erään karaokeiltaman aikana kuitenkin havaittiin elokuvaan sopivaa laulukykyä ja upea ääni, joten siitä se lähti. Seikkailuvaihetta vauhdittamaan valittu Big Countryn kappale In a Big Country mainitaan Stephensin lapsuudensuosikkien joukkoon kuuluneeksi ja kovasti muutkin kommentoijat sitä kehuvat ja todetaan, että se summailee erinomaisesti elokuvan henkeä.
Ohjaajat kertovat kirjoittaneensa elokuvan valmiiksi ihan kuvattavaan kuntoon, mutta siitä huolimatta otollisissa paikoissa improvisaatiolle ja muille myöhemmin mietityille lisäyksille tahdottiin tarjota tilaa. Vähemmän kirjoitettua osastoa edustaa esimerkiksi kaverusten kävely taidenäyttelyssä, sillä ohjaajat antoivat alkuun vinkkejä, mistä näkökulmasta tulisi lähteä tauluja tulkitsemaan, mutta herrat saivat pitkälti itse sanansa asetella. Iltaisin nelikko kokoontui yhteen käymään käsikirjoitusta läpi tulevan päivän kohtausten osalta, jolloin saatiin monesti pieniä lisäyksiä aikaan, kuten vaikkapa Da Vinci Code -viittaus, mitä Stephens väittää yhdeksi suosikkivitsikseen. Stephens tiedottelee myös, että laimean pariprosenttisen olutlitkun lyttäily tuli hänen kokemustensa kautta elokuvaan, sillä oli aiemmalla matkallaan tiedostamatta puhditonta juomaa siemaillut. Eenhorn taas huikkaa, että pitkälti kaikki elokuvan rivommat jutut ovat juurikin Stephensin kynästä lähtöisin, eikä tämä ala väitettä kiistämään. Ilmeisesti nämä kaupungissa tapahtuvat rupattelukohtaukset eivät isompia huolia aiheuttaneet. Nelikon yhteistä ravintolakohtausta piti tosin parina iltana taltioida, koska dialogia oli käsiteltävänä kohtalainen kimpale. Mitä tulee elokuvan leirikohtauksen tunnustushetkeen, niin "suuri" paljastus tahdottiin pitää tietoisesti suhteellisen pienenä seikkana, eikä lätkäistä mitään tiedotusta tappavasta taudista tai jotakin vastaavaa.
Kommenttiraidan alkupuolella jo mainitaan, että innoitusta tosiaan etsittiin 1980- ja 1990-lukujen reippaista kaverikomedioista ja parina esimerkkinä heitetään Planes, Trains & Automobiles ja Midnight Run. Ainakin omiin korviin välittyi sellaista tunnetta, että porukka koki tavoitteessaan onnistuneensa. Yleisestikin Islannissa kuvaamista kehutaan upeaksi kokemukseksi, mutta samalla käytännössä kaikki kulut kaksinkertaistuivat, eli oma hintansa maisemalisälläkin. Eenhorn osaltaan tiivistelee ja ylistelee, että Islanti on piukkaan pakattua runsasta sekä monipuolista kauneutta. Viimeisten kohtausten kohdalla turistaan, että aluksi oli sovittu siten, että kylpylässä pystyttäisiin kuvaamaan enemmän ja käyttämään tiloja laajemmin, mutta kuvaushetken koittaessa omistajat alkoivat harkita uudelleen. Niinpä jouduttiin pikaisella aikataululla miettimään rajatumpaa lähestymistapaa näihin hetkiin. Ohjaajat tuntuvat olevan muutenkin sitä mieltä, että tiukka aikataulu esti osaltaan kohtausten liiallisen suunnittelun, mikä lopulta kallistui elokuvan eduksi. Vaikka elokuvan päätös ei siis ihan alkuperäisten suunnitelmien mukaan tainnutkaan mennä, niin kumpikin näyttelijä siitä ainakin myöntää kovasti pitävänsä.
Kommenttiraidalta siis ihan kivasti kertyi kiinnostavia tarinoita sekä sellaista huvittavaa yleistä horinaa, jota en nyt lähde tähän toistamaan. Ne höpöttelyt toimivat paljon paremmin omin korvin kuultuna versiona, mutta ennen tekstin päättelyä poimin vielä hieman täydentäviä tietoja alussa mainitulta kyselysessiolta. Siellä Stephens juttelee, että alkuajatus elokuvalle oli melkoisen löyhä perusidea pohjimmiltaan siitä, miten olisi mukavaa ja mielenkiintoista viedä Nelson Islantiin seikkailemaan. Nelson oli aiemmin esiintynyt Stephensin kahdessa varhaisemmassa ohjauksessa pienemmässä roolissa, mutta ohjaaja tahtoi serkulleen pääosankin suoda. Siitä taas lähti heräilemään ajatus, että olisi kiinnostavaa toteuttaa tämä projekti yhteistyönä Katzin kanssa. Eenhorn löydettiin mukaan reissuun vuotta varhaisemmasta elokuvasta This Is Martin Bonner, jota katsellessaan ohjaajat mietiskelivät, että siinäpä on sopiva heppu Nelsonin matkakumppaniksi.
Islantiin lähdettiin melko pienellä kuvausryhmällä ja matkasta muodostuikin tiivis yhteinen kokemus, ja ilmeisesti miellyttävä sellainen. Pari ensimmäistä viikkoa pyörittiin syrjäisemmillä seuduilla ja tiet olivat jo syyskuussa melkoisen rouheassa kunnossa. Kuvauspaikkojen etsimiseen Stephens oli ennakkoon käyttänyt noin viikon verran, sillä varallisuus ei oikein mahdollistanut mittavampien tutustumisvierailujen tekemistä. No, lisää innoitusta etsittiin ihmisten matkakertomuksista ja lomakuvista verkon puolelta. Muuten ennakkovalmisteluihin oli varattuna parin viikon esituotantovaihe. Stephens ei lähde enempää suremaan, ettei paikallinen tietämys ihan huipussaan ollut, koska tarkoituksena kuitenkin oli kuvata sinne tänne seikkailevia turisteja. Mitä tulee löydettyihin upeisiin maisemiin, niin kerrotaan, että nämä lumoavat seudut luovat hieman alatyylisten ja muuten karkeiden vitsien kanssa mielenkiintoisen yhdistelmän ja osaltaan vahvistelevat vastakohtien teemaa. Kyselytunnin loppupuolella udellaan, että onko Land Ho! iäkkäämmälle yleisölle kohdistettu, mutta Nelson vähän torjuu näitä väitteitä tokaisten, että elokuvan teemat kyllä monia ikäluokkia koskettavat, eikä siinä mielessä kyseessä ole mikään vanhuselokuva.
Myönnettäköön, ettei näistä aineksista asiasisällöltään häikäisevintä pikkutietopakettia saanut aikaan, mutta toivottavasti jotakin kiinnostavaa koosteesta löytyy luettavaksi. Katsotaan, minne seuraavaksi seikkaillaan triviasarjan puitteissa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti