Ensimmäisenä kameraa kohti kurkistelee kovin punasilmäinen Laivuri, mitä lie niin tarkkaavaisena ihmettelee? Joskohan peltikatoilla suloisesti kiipusteleva kissanpentu olisi koirakaverin huomion kaapannut? No, tämä karvatassu on kuitenkin siinä määrin pitkämielinen menijä, ettei ala ihan pienistä haukkumaan tai räksyttämään, joten kisulikin saa rauhassa maailmaa korkeuksista tutkailla. Jos pudottaudutaan kattotasolta kohti ruohikkoa, niin Malin on päättänyt hoitaa kylpypuuhat pihan puolella auringon lämmitellessä, mutta ei nyt hirmuisesti hihkahda siitä, että kesken pesuhetken kesälomaansa viettävä Björn (Tommy Johnson) ilmestyy ihastelemaan. Tervetuliaistoivotuksen sijaan heppua kehotetaankin suksimaan suolle, mutta huuhteluapu kelpaa siitä huolimatta. Kujeilevalla tuulella oleva Björn tiuskivaa neitiä tahtoo hiukan viilennellä ja niinpä vettä ryöpsähtää niskaan kunnolla.
Melkerssonien pihapiirissä ovat muutkin heräilleet päivän puuhiin ja askareisiin, ja taas kerran Malinin touhuja silmät tiukkoina tuijotellaan, sillä Pelle kattotasanteelta seurailee, mitä alapuolella vitsailevalla kaksikolla mahtaakaan olla mielessä. No, pientä poikaa ampiaiset kiinnostavat myös, mutta nämä eivät juuri viheltelyihin reagoi, vaan jatkavat omien hommiensa parissa seinälautojen suojassa. Melker on majoittunut pihapöydän äärelle kera kirjoituskoneen sekä aurinkovarjon ja tarkoituksena olisi naputella enemmänkin sanoja tulevaan teokseen. Inspiraatio on löytynyt ja puitteetkin mitä otollisimmat tuotteliaaseen päivään. No, eipä siinä pitkään ehdi kulua, kun jo Pampula koiransa kanssa kirmaa tivaamaan, että millaista tekstiä työstetään. Kirjoittelu häiriintyy herkästi, joten Melker alkaa nopsasti tuskastumaan uteluihin.
Muutaman metrin päässä Björn jatkaa jutusteluaan ja kertoilee siinä, että yleensä viettää kesälomansa kotisaaren ulkopuolella, mutta tässä on pienoinen poikkeus menossa, mikä herättelee epäilyksiä. Pelle väittääkin tietävänsä syyn, miksi opettaja on seuduille jäänyt, eikä herra itse ole ainakaan kovin vahvasti näitä vihjailuja kiistämässä. Paljon muutakin mielessä pyörii ja ilmeisesti oma lemmikkieläin olisi varsin mieluinen juttu. Pampula tosin iloisena lupailee kaverilleen vaikkapa parin kilon osuuden Laivurista, mutta tämä tarjous ei ole aivan sitä, mitä haetaan. Niinpä Pelle marssii isän kirjoituspuuhia häiriköimään tilitellen, miten epäreilua on, kun ei ole lemmikkiä ja joutuu tyytymään seinän takana pöristeleviin ampiaisiin sekä koiran takatassuun. Melker ymmärtää pulman ja lupailee, että kenties asialle voidaan jotakin tulevaisuudessa tehdä. Ehkä vaikka pieni kilpikonna...?
Pellen haaveissa on kuitenkin sileä ja pehmoinenkin lemmikki, eli kilpikonna ei toivelistan kärkipäässä majaile, vaikka Melker tietysti mieltää sen harmittomaksi ja helppohoitoiseksi vaihtoehdoksi. Selvää on ainakin, että kirjan eteneminen seisahtuu kokonaan, jos päivä näissä merkeissä jatkuu. Niinpä isä antaa Pellelle hommaksi ottaa tyhjän maitoastian kätöseen ja käväistä hakemassa siihen täytettä. Pampula ja Laivuri toki mukaan, taskuun pieni vaivanpalkka, eikä mitään kiirettä palailla kotiin. Nuoret kauppamatkalaiset noudattavatkin neuvoa kipaisten tilaisuuden tullen omille seikkailuilleen, kun taas Malin käy Melkerille toteamassa, että maitopula on uhkaamassa päivän lettuhetkiä. Kirjailija on kuitenkin jokseenkin omiin maailmoihinsa päässyt rauhassa uppoutumaan. Pienellä saarella majailee siinä määrin uteliaita vipeltäjiä, että pian kirjoitusrupeama saa jälleen töksähdellä, sillä pikku-Stina (Kristina Jämtmark) marssii paikalle ja tahtoo kertoilla Melker-sedälle satua. Taas on kärsivällisyys koetuksella, kun Kultakutrit ja prinssit hyökkäilevät aivotyön esteeksi. Edelleen miekkosen pinna vaikuttaa lyhyeltä, sillä minuutin mittaisen satutuokion jälkeen jo Malinia pitää apuun karjahdella. Vieläpä ei Melker tiedäkään, että ennen kuin päivä päätökseensä saadaan, on luvassa lisääkin yllätyksiä...
Vanhemmat lapset ovat jo useammassakin jaksossa omat seikkailunsa saaneet, mutta tällä kerralla heitä nähdään lähinnä parissa vilauksessa ja päästetään perheiden pienimmät kahdestaan vesille. Mistään suunnitellusta retkeilystä ei sinänsä ole kyse, vaan kun on kaunista kesäpäivää käytettävissä ja otollinen tilaisuus, niin mikäpä ettei. Alkutaival sujuu hiljalleen etenevän lautan kyydissä ja onpa edessä soutamistakin kulkuvälineen vaihtuessa. Pampula pääsee näyttämään, että jos isommat siskot ovat varsin eteviä airojen avulla liikkumaan, niin sujuupa se häneltäkin. Jyristelevä ukkonen tuo matkalle pikkuisen jännitettävääkin, vaikka Pampulakin väittää, ettei niin sitä pelkää. Ihan joskus vain, jos oikein kovaääniseksi yltyy... Siinä määrin päiden ylle hivuttautuvat tummat pilvet huolestuttavat, että kaksikko evakuoituu läheiseen saareen, josta löytyy kätevästi jokin vanhempi taukomaja tilapäiseen oleiluun. Varsin kodikkaita hetkiä näin ruudulle saadaankin loihdittua ja tämä pienten suloinen puuhastelu on mukavaa vaihtelua vanhempien sisarusten peleille ja leikeille.
Sinänsä sympaattinen seikkailu ei välttämättä jakson ydin kuitenkaan ole, sillä otsikkokin lemmikkiä lupailee. Joku voi erehtyä olettamaan, että ehkä alussa nähty pikkuinen kissa Pellen hoivattavaksi päätyy, mutta pupuasiaksihan juttu kääntyy. Matkoillaan kaksikko nimittäin ihastuu kovin kaneihin, joita lähistöllä kasvatellaan, mikä saa Pellen pohtimaan maitorahojen sijoittamista hieman pomppivaisempaan suuntaan. Pian onkin suloinen pupunen pahvikopassa uteliaana nuuskuttamassa ja matkalla uutta kotia kohti. Yllättäen ilmaantunutta kaveriaan poika mielellään halailee, silittelee ja muutenkin hellii. Vähemmän innostavan kalastusyrityksen yhteydessä hän mietiskelee ystävälleen nimeä ja pian onkin jo päätetty, että Melkerssonien perheen uusi ihastuttavan pörröinen ja loikkivainen jäsen olkoon Jokke. Tuskinpa tarvitsee mainostaa paljoa, että tähän katsomoon pupusöpöstely kelpaa mainiosti ja ensimmäisessä elokuvassa tutuksi tullutta Jokkea olenkin jo osannut odotella mukaan temmellykseen.
Tjorven, Båtsman och Moses jatkaa muutenkin tämän jakson suloisessa ja eläinystävällisessä hengessä, sillä Laivuri, Jokke ja pelastettava hyljepienokainen Moses ovat suuressa osassa. Iloisten puuhiensa vastapainoksi elokuva sujauttaa eläinystävien mukana miltei väistämättä seuraavia haikeita ja usein sydäntäsärkevänkin surullisia hetkiä. Sekä jaksossa että elokuvassa ihmetellään muutenkin maailman valtavaa eläinpaljoutta ja monimuotoisuutta. Lehmiä, sammakkoja sekä muita pieniä merkillisyyksiä pysähdellään tarkastelemaan, mikä sopii erinomaisesti Pellen ja Pampulan reissuun, sillä taitavatpa he olla Saltkråkanin eläinrakkaimmat lapsukaiset. Kumpikin on tietysti myös elokuvan puolella Moses-operaatiossa merkittävästi mukana. Jos Ett litet djur åt Pelle sattuu suosikkijaksojen joukkoon lukeutumaan, kuten omalla kohdalla, niin ehdottomasti etenkin tämä ensimmäinen elokuva kannattaa myös katsella, vaikka eihän karvaisia kavereita jatko-osissakaan unohdeta. Siinä mielessä elokuva on vieläkin ihastuttavampaa nähtävää, että suunnilleen kolminkertainen kesto antaa mahdollisuuden söpöstellä runsaammin erinomaisen kauniilla kuvilla, joissa pörröisiä lampaita, isoja sekä pienempiä hauveleita ja pupuja vilahtelee. Jakson puolella vähän maltillisemmin näillä herkutellaan, mutta katsojan mieltä piristelevää onnea ja elelyn iloa huokuvaa kuvastoa taas on taltioitu ja tekeepä mieli tokaista, että yli 50 vuotta vanha sarja näyttää levyltä katsottuna aivan mahtavalta, eli eipä tarvitse kuvanlaadun kehnoudesta yhtään kitistä. Kirkkaat ja terävät kuvat helpottavat osaltaan näistä lumoavista saaripäivistä nautiskelua.
Pitää miettiä, josko sarjaurakoinnin jälkeen viitsii jaksoista jonkinlaisen summauksen tehdä, mutta uskallanpa jo tässä vaiheessa väittää, että Ett litet djur åt Pelle kuulunee selkeästi jaksojen paremmalle puolikkaalle. Siinä missä eläinväki Saltkråkanilla on lisääntymässä, niin nähdäänpä matkan taittuessa entuudestaan tuntemattomia ihmishahmojakin pikaisesti. Lopetus jättää hahmot ja katsojan jälleen mukavien mietteiden ja tuntemusten pariin, kun yhdessä keräännytään Jokkea paijailemaan ja pupua kehumaan. Malin tosin hieman latistelee yleistä riemua muistutellen, että Melkerssonien kesä Saltkråkanilla on loppuaan lähestymässä ja viikon kuluttua ohjelmassa on paluumatka kaupunkiin. Voi olla, ettei vielä kymmenes jakso lumikinoksia silmille vyöryttele, mutta sitä seuraava taitaa nimensä perusteella pakkasilmoja tarjoilla. Onhan näitä kesäisiä kommelluksia toki tullut jo lähemmäs kolmen tunnin verran seurailtua, mutta kyllästyminen ei vielä ole kimppuun käynyt ja suurimmat suosikit ovat näitä viime aikoina katseltuja jaksoja. Näiden parissa on tuntunut siltä, että pienten alkukangertelujen jälkeen on saatu kunnolla saarilomailun hengestä kiinni ja kiinnostavaa pienempää sekä isompaa puuhaa hyvin kehiteltyä. Siinä mielessä kesäkauden loppu hieman turhankin pikaisesti on tulossa vastaan, mutta annetaanpa silti syksyisille sekä talvisille temmellyksillekin mahdollisuutensa...
Vi på Saltkråkan: Ett litet djur åt Pelle (1964) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti