Raakkuvaisempaa alkutervehdystä katsomoon ääntelee mustatakkinen lintuystävä, mutta eipä aurinkoisena päivänä pitkään sisällä viihdytä korppikaverin kuulumisia kuuntelemassa, vaan lähemmäs rantaa pujahdetaan. Ilmeisesti Saltkråkanin rantakivikoista löytyy ihka-aito hylkykin, ja tämän puoliksi upoksiin painuneen paatin reunoilla Freddy (Bitte Ulvskog) ja Teddy (Lillemor Österlund) taiteilevat salaperäinen peltilaatikko kätösissään. Aarretta piilottelemassa selvästi ollaan ja koppa pian pinnan alle pulahtaa parempaan talteen. Nuorempi sisko Pampula (Maria Johansson) taas koirakaverinsa kanssa hyväntuulisena käpsyttelee laituria kohti, mutta iloisuus on kyseisenä aamupäivänä nopsasti katoavaista, sillä hänpä ei lainkaan tykkää siitä, että Pelle (Stephen Lindholm) ja pikku-Stina (Kristina Jämtmark) keskenään kaveeraavat onkipuuhien parissa. Se menee aivan liian pitkälle!
Söderman (Siegfried Fischer) tietää kertoa, ettei Stina enää hänen luonaan kovin pitkään saarella majaile, vaan kotiinpaluun aika on saapumassa piakkoin. No, Pampula lampsii myös laiturille selvästi hivenen riidanhaluisena ja alkaakin heti Stinalle tiuskimaan, että tämä on aivan liian pieni oleilemaan siellä. Parin tovin ajan Pellen seurasta käydään kovaa kamppailua ja vääntöä, mutta nuoriherra itse tahtoo pitäytyä puolueettomana, eikä ottaa osaa turhahkolta tuntuvaan kinaan. Ehkä laituri kuitenkin on niinkin tilava, että kaikki kolme kera koirulin mahtuisivat sinne sopuisasti nököttelemään...? Onkiminen ei muutenkaan Pellen suosikkipuuhaa ole, koska matojen puolesta tulee paha mieli, eikä tyhjällä koukulla ole paljoakaan pelkoa siitä, että ahven kävisi sitä haukkaamassa. Pitäähän sitä kuitenkin hiukkasen siimoja uitella, kun pari jaksoa sitten nimipäivälahjaksi uusi vapa paketista paljastui.
Johan (Björn Söderbäck) ja Niklas (Urban Strand) etsiskelevät toisaalla ystäviään, eikä pitkään tarvitse odotella, kun tytöt jo ilmestyvät maisemiin. Jutut liittyvät juurikin samaan hylkyyn, jota alkukuvissa esiteltiin, sillä se on rikas ja runsas aarreaitta, josta aina jotakin kiehtovaa löytyy, kunhan tarkasti tutkii ja etsii. Tytöt tietävät, ettei se sentään mikään keskiaikainen merenkulkuväline ole, vaan lahonnut ja uponnut siihen kymmenisen vuotta sitten. Kätköissä ei siis varmaan mitään ihan ikiaikaisia kalleuksia ole, mutta onhan niissä uudemmissa veneissäkin arvokasta tavaraa siirrelty. Saaren rakennetummalla rannalla Pampulan uhittelu jatkuu ja Pelle alkaa olla täysin kyllästynyt tähän jankkaamiseen ja jauhamiseen. Hieman etäämmälle lapsosten kinastelu näyttää paljon sopuisemmalta leikiltä Melkerin ja Malinin (Louise Edlind) tutkaillessa nuorimpien ajanviettoa.
Saltkråkanilta on lähdössä parikin retkikuntaa soutelemaan omille teilleen, sillä suolavaristen kerho hiljalleen lipuu kotitekoisella lautalla kohti kalastuslaivan hylkyä. Melker taas on Malinin, Pampulan, Pellen ja venekoiran kanssa suuntaamassa kohti lähisaarta, josta pitäisi löytyä erinomaisen runsaat kesäiset kantarelliapajat. Kyselläänpä siinä soudellessa, että kiinnostaisiko vanhempia lapsiakin lähteä sienikorin kanssa haahuilemaan, mutta aarreleikit innostavat enemmän. Melker tuntuu reissusta innostunein olevan, mutta aivan eri asia onkin, miten saalisonni sattuu kohdalle napsahtamaan, sillä aiemmat yrityksetkin milloin minkäkin puuhan parissa ovat hiukkasen laihoihin lopputuloksiin päättyneet. Hylyn lähistöllä sinnikkäät sukellusyritykset näyttävät myös lupaavilta, sillä pian pojilla onkin kätösissään lukittu lipas, ja innokkaina ihmetellään, mitä arvotavaraa se sisältääkään, kun niin kiehtovasti kolisee. Kenties jopa laivan kassavarat? No, laatikko pitäisi saada auki, eikä lukko tahdo millään antautua. Jostakin syystä tyttöjä kovin naurattaa ja kieletkin tahtovat olla melkoisen piikitteleviä...
Sienisamoilua lupaileva otsikko sai jo hieman säikähtämään, että siihenkö se kesä sitten lopahti ja syyspuuhat tulevat ajankohtaisiksi, mutta eipä sentään ihan vielä puut ole kauniin vihertävää lehvästöään maahan karistelemassa. Yleinen kesäisyys hehkuu saarikuvissa edelleen varsin vahvana ja näiltä osin kyseessä onkin mukavan antoisa jakso. Hyviä tunnelmapaloja ripauksen alle puolituntisesta muutenkin irtoilee, kun kirkkaita vesiä lähdetään soutelemaan airot rauhallisesti läpsytellen. Melkeinpä sitä tekee mieli Melkerin kanssa laulella kantarelleista ja elämän ihanuudesta yleensäkin pienen porukan taivaltaessa auringon kauniisti valaiseman kuusikon keskellä. Aluksi näyttää vähän siltä, että suuret sienisaaliit jäävät haaveeksi, mutta Laivurin herkäksi viritetyn vainukuonon avulla runsasta satoa tarjoavat paikat löytyvät kätevästi.
Pikkusaarella liikuskellaan, mutta eipä vähäinen koko eksymistä sulje kuvioista pois. Ilmeisesti kyseessä on sama paikka kuin minne nuorisonelikko päätyi usvaisen seikkailunsa toisella puoliskolla. Pelle tosin ilahtuu mahdollisuudesta, että saisi jäädä koko yöksi metsään ihmettelemään kaikenlaisia isompia eläimiä. Varmaan pääsisi näkemään kettuja, hirviä ja jäniksiä. Muutenkin jaksossa tulee ilmi, että Melkerin nuorin poika kovin on eläinystäviin ihastunut, ja hän suunnitteleekin, että joskus tulevaisuudessa isompi lauma karvaisia kavereita seurana on. Eksyminen tarjoaa myös tilaisuuden Melkerille esitellä osaamistaan, ja kovin itsevarmana hän pojalleen alkaa luennoida luonnon oman opaskirjan tulkitsemisesta. Sanotaanko vaikka siten, että ilmansuunnat ovat hivenen hakusessa, eikä tämä touhu muutenkaan täysin putkeen mene, vaan eräexpertti polttelee päreitään kompuroidessa kauniilla katajapoluilla.
Ainakin omalla listalla nämä retkeilyt menevät toistaiseksi nähtyjen jaksojen joukossa kolmen kärkeen kevyesti. Vanhempien lasten löytämä laivahylky on ehdottomasti jännä seikkailupaikka ja voinee hyvin kuvitella, miten siellä olisi itsekin runsaat parikymmentä vuotta sitten viihtynyt tunnin jos toisenkin. Muutenkin tällainen arkinen, mutta samalla mielikuvituksekas aarrejahti herättelee niitä hyviä väreitä ja tuo mieleen lapsuuspäivien kivoja leikkihetkiä. Samantapaista puuhaa kolmas elokuva, eli Tjorven och Mysak tarjoilee roppakaupalla, eli jos aurinkoisten kesäpäivien temmellykset näissä merkeissä kiinnostavat, niin mainitusta elokuvasta irtoaa runsas tunti erinomaisen hyväntuulista touhuilua. Aivan pelkkää pirteää ilottelua katseltu jakso ei kuitenkaan ole, koska tosiaan pikkuinen Pampula on selvästi sängystään noussut väärällä jalalla, eivätkä tyynet tuokiot tunnu lainkaan sopivan, vaan on pakko yrittää pientä kinaa saada väkisinkin aikaan. Katsojan mielessä ehtiikin vierailemaan ajatus, että onkohan vietetty hieman liikaa yhteistä aikaa pienissä piireissä ja välillä täytyy ilmaa puhdistava ukkoskuuro nostatella...? Nämäkin purnailut ja väännöt tosin sarjan hengelle uskollisesti hoidetaan kuntoon ennen päätöstä, ja niinpä mieliala on mukavan päivän myötä leppynyt ja lopputekstien pyörähdellessä voidaankin yhdessä hymyillen jälleen laiturilla istuskella. Päästäänpä sellaisiakin kysymyksiä pohtimaan, että voikohan avustava tahkon pyörittely olla alku vaikkapa avioliitolle, mutta siihen pitää vastausta vartoilla pikkuisen vielä, sillä eipä teroituspuuhista suoraan alttarin eteen kipaista...
Vi på Saltkråkan: Far ända in i baljan (1964) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti