lauantai 14. heinäkuuta 2012

Hachiko: A Dog's Story (Hachiko - Tarina uskollisuudesta)

Sisältää juonipaljastuksia.

Hachikon tarina alkaa Japanista, josta se lähetetään pentuna kohti Yhdysvaltoja. Kuljetuslaatikon osoitelappu repeää, minkä lisäksi laatikko putoaa kokonaan kuljetuksesta juna-aseman laiturilla. Pieni pentu pääsee vapaaksi, ja jää harhailemaan rautatieasemalle törmäten lopulta Richard Geren esittämään matkalta palaavaan musiikinopettajaan, Parkeriin.


Professori perheineen yrittää löytää koiran oikean omistajan tai vaihtoehtoisesti uuden kodin tälle. Parker kuitenkin kiintyy nopeasti pieneen kaveriinsa. Lopulta Hachiko jää perheeseen ja seuraa uskollisesti Parkeria tämän työmatkoilla. Aamuisin se kävelee mukana asemalle ja iltapäivällä se on siellä odottamassa. Samalla aseman muut matkustajat ja työntekijät alkavat kiintyä koiraan.


Eräänä päivänä Parkerille kuitenkin sattuu ikävä sairastuminen. Hachiko ei tätä suostu hyväksymään, vaan palaa päivästä toiseen odottamaan viiden junaa, jolla Parkerin olisi tarkoitus palata. Se ei sopeudu uuteen tilanteeseensa, vaan jää elämään rautatieaseman läheisyyteen, jossa hyväntahtoiset ihmiset tarjoavat sille ruoan.

Vaikka elokuva loppupuolella kääntyykin melko surulliseksi, niin ei se silti muutu kovin raskaaksi katseltavaksi. Mukana kuitenkin on eräänlainen positiivinen sävy jatkuvasti. Alkupuolella taas riittää tarpeeksi awwww-hetkiä Hachikon ja Parkerin yhteisissä kohtauksissa. Tapahtumien taustalla soi kaunis ja rauhallinen pianomusiikki.


Kotimaisen levyjulkaisun takakannessa eräs arvostelija kirjoittaa:


Ainoastaan kuollut kivi kykenee katsomaan Hachikoa liikuttumatta.


Olen jokseenkin taipuvainen samalle kannalle. Kohtalaisen usein sai olla silmiä pyyhkimässä, varsinkin lopussa, jossa odotellaan yhdessä junaa. Itse pidin muutenkin elokuvasta paljon, eikä se mielestäni mennyt liian siirappiseksi. Jotkin kohdat tuntuivat hieman epäuskottavilta, mutta edelleenkään elokuvien ei mielestäni tarvitse olla täysin realismin rajoittamia. Siinäkään tapauksessa, että ne pohjautuisivat tositarinoihin. Oli myös mukava nähdä Jason Alexander elokuvassa pitkästä aikaa.

Tämäkin elokuva on siis saanut innoituksensa todellisuudesta. Se vain sattui tapahtumaan 1900-luvun alkupuolella Japanissa. Takakansi osaa kertoa, että Hachikon tarina on innoittanut useampia satuja sekä elokuvan Hachi-ko (1987). Tuo vanhempi versiokin vaikuttaa katseltavien listalle kelpaavalta... Lisäksi kyseisen koiran innostamana on valettu kolme pronssipatsasta. Hachikosta voi lukea lisää vaikka tuolta:

Hachiko



 Hachiko: A Dog's Story (2009) (IMDB)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti