Suden arvoitus

Morgamin perhettä kohtaa ikävä onnettomuus, minkä seurauksena nuori tytär päätyy ystävien kasvatettavaksi. 11 vuotta myöhemmin Salla (Tiia Talvisara) on kasvanut reippaaksi ja paljon luonnossa liikkuvaksi ala-astetta lopettelevaksi murrosikäiseksi. Nykyisen perheen elämää alkaa sotkea takaisin paikkakunnalle palaava biologinen äiti (Vuokko Hovatta). Tämä ei ole raskasta pelkästään Sallalle, vaan häntä yli vuosikymmenen kasvattanut Könkään pariskunta (Miia Nuutila ja Kari-Pekka Toivonen) joutuu myös vaikean paikan eteen.

Omat ongelmansa tuovat alueella asuvat salametsästäjät, jotka ampuvat enimmäkseen poroja, mutta suurpedotkin kelpaavat tilaisuuden tullen. Salla taas on kiintynyt näkemiinsä susiin, mutta menee vahingossa kertomaan niistä väärien korvien ollessa paikalla. Niinpä Salla päätyy luokkakaverinsa (Janne Saksela) kanssa suojelemaan sudenpentuja sekä niiden emoa.

Elokuvan alkupuoli on pitkälti perhedraamaa, mutta enimmäkseen ihan menettelevää sellaista. Seikkailupainotteisempi osuus painottuu enemmän jälkimmäiseen puoliskoon. Vaikka itse pidinkin enemmän jälkimmäisestä, niin kyllä Sallan tukala paikka kahden äidin välissä onnistui myös kiinnostamaan.

Melko usein lapsille ja koko perheelle suunnatuissa elokuvissa on suhteettoman häijyjä pahiksia. Tässäkin tapauksessa taiteillaan vähän rajoilla, ja lopussa ehkä mennään vähän ylikin. Nämä salametsästäjät vainoavat, uhkailevat, piinaavat ja jahtaavat nuoria lapsia. Lopussa on ainekset suuremmallekin onnettomuudelle. Eikä toiminta näiden osalta muutenkaan sympatiaa juurikaan onnistu herättämään. Lähinnä tulee mieleen, että tyypit eivät aivan täydellä pakalla pelaa. Valitettavasti nämä eivät taida täysin fiktiivisiä luomuksia olla, vaan salametsästys on yleistä ja suurpetoihin kohdistuvia erityisen julmia rikoksia tapahtuu suhteellisen säännöllisesti.

Tiedä toisaalta sitten, että antaako elokuva lopulta kovin todenmukaista kuvaa susista, sillä tässä kyllä monin paikoin liikutaan pitkälti jonkinlaisessa awwww-maailmassa. Pennut ovat erityisen söpöjä, mutta on niistä vanhemmistakin yksilöistä saatu varsin kauniita kuvia taltioitua. Pitää mainita, että elokuvassa esiintyvät sudet eivät ole aitoja, vaan koulutettuja koirasusia. Kyllähän elokuva ottaa vahvasti kantaa sen puolesta, että Suomen luonnosta tulisi löytyä paikka sudellekin, ja että suden demonisoiminen silmittömästi tappavaksi haittaeläimeksi on väärin.

Myös yleisempiä luonnonsuojeluaiheita sivutaan, mutta eipä niihin hirveästi kiinnitetä huomioita. Esimerkkinä voisi mainita vaikka sen, miten porotalouden vaikeuksista mainitaan pikaisesti.

Maisemien suhteen elokuva on varsin miellyttävää katseltavaa. Kuusamon vaihtelevaa luontoa nähdään kesäisten maisemien lisäksi lumipuvussa. Vaelluskuumehan siinä nopeasti herää... Ehkäpä ainakin osa katsojista alkaa aavoja maisemia, tuntureita ja järviä katsellessa nähdä ns. koskemattoman luonnon arvon, ja sen, ettei ihmisen tarvitsisi aivan kaikkialle sulloutua. Tilanne alkaa olla kohtalaisen synkkä, jos suurpedoille ei ole tilaa enää edes erämaa-alueilla.

Kotimaiset elokuvat eivät yleensä suurimpiin suosikkeihin kuulu, mutta tämä kyllä miellytti mukavan paljon. Myönnetään, että pitkälti aiheensa ja kauniin luontokuvastonsa takia, mutta ei se muiltakaan osiltaan mitään suurempaa tuskaa ollut. Melko nuoret ja kokemattomat näyttelijät olivat pääosissa ihan hyviä ja sympaattisia. Vuorosanat tökkivät kotimaisissa elokuvissa usein, mutta sekin puoli oli onneksi suurelta osin melko luonteva tässä. Oli mukava huomata myös, että kotimaisissa elokuvissa usein nähtävää jurotusta ei juurikaan esiintynyt. Vaikka tarina monilta osin onkin surullinen, niin siitä huolimatta henki vaikuttaa enemmän positiiviselta. Ei minua haittaa, vaikka tarina omaisi tummempiakin sävyjä, mutta mielenkiinto väkinäistä murheiden mailla tarpomista kohtaan alkaa olla kovin vähissä.

Elokuva ehkäpä syyllistyy tietyiltä osin liialliseen söpöilyyn. Tämä nyt on perhe-elokuville ihan hyväksyttävää, mutta itse sain sellaisen käsityksen, että yritettiin ottaa vähän vakavamminkin kantaa suden puolesta. Nykyisessä mielipideilmastossa yritys on kyllä kunnioitettava, mutta ehkäpä asian olisi sitten voinut esittää toisinkin. Kun vaikka huomioidaan nämä uutisoidut tapaukset, joissa susia on erehdytty pitämään söpöinä lemmikkeinä, niin tällainen lähestymistapa saattaa lisätä Bambi-maailmankuvaa joissakin katsojissa. No, eipä tässä kuitenkaan oltu dokumenttia tekemässä, joten asiasta ei viitsi enempää valittaa.

Tietyistä puutteistaan huolimatta hyvä elokuva, jota voi kyllä suositella koko perheen yhteiseksi katseltavaksi. Kyllähän tämä onnistui paikoin koskettamaan enemmänkin, ja parissa kohdassa taisi muutama kyynelkin eksyä silmäkulmaan. Pitää varmaan yrittää hankkia saman ohjaajan aiempi elokuva Poika ja ilves katseltavaksi. Tämän pariin tulee varmasti palattua jo näyttävän sekä kauniin luontokuvauksenkin takia. Aika kuluu ihan mukavasti tällaisten parissa.

Suden arvoitus (2006) (IMDB)