Jean de Florette (Katkeruuden lähde)

Vaihteeksi lähes sata vuotta ajassa taaksepäin ja Ranskan (ehkäpä turhankin) aurinkoiselle maaseudulle Marcel Pagnolin kirjan pohjalta tehdyn ja vuonna 1986 ilmestyneen parissa. Ugolin (Daniel Auteuil) palaa kotiseudulleen ja saa sukulaiseltaan Cesarilta (Yves Montand) pienen tilan, jolla voi harjoittaa viljelyä. Neilikkaviljelijän ei ole hirveän helppo rikastua kuivalla ja kukkulaisella seudulla, joten tämä kaksikko yrittää hankkia naapurinsa maat, jolta löytyy lähde. Juttu karkaa vähän käsistä, ja nopeasti ollaankin hautajaisia viettämässä.

Tämänkään ikävän tilanteen seurauksena Ugolinin ja Cesarin suunnitelmat eivät mene aivan putkeen, vaan tilalle ilmestyy kuolleen sukulainen nuoren perheensä kanssa. Jean de Florette (Gérard Depardieu) jättää entisen työnsä taakseen, ja päättää yrittää vihannesviljelyä sekä kanitarhausta sukunsa tilalla. Unelmat omavaraisuudesta ja luonnonläheisestä elämästä motivoivat Jeania raskaaseen työhön. Ugolin ja Cesar esittävät pintapuoleisesti ystäviä Jeanille, mutta ovat jatkuvasti juonimassa tämän tuhoa. Kesä on vielä huonoksi onneksi tavanomaista kuivempi, mikä aiheuttaa omat ongelmansa.

Edellisen katselun perusteella muistelin, että niitä onnellisempia aikoja olisi riittänyt enemmän, mutta kyllä tässä vain on jatkuvasti vähän katkera meno päällä. Cesar suorastaan ilkkuu, kun näkee Jeanin kärsivän kieroilun, epäonnen ja sabotaasin seurauksena, eikä juuri katumusta osoita, vaikka lopulta melko äärimmäisiin ratkaisuihin päädytäänkin. Ugolin taas vaikuttaa ennemmin nukelta, jota vanhempi sukulainen ohjailee. Jeanin osoittama ystävällisyys ja Cesarin painostus repivät häntä eri suuntiin. Ei häntä oikein voi luonnehtia täysin pahaksi, ehkäpä ennemmin hieman yksinkertaiseksi tapaukseksi, joka näkee uudet naapurinsa vain uhkana omille neilikkaunelmilleen, vaikka yhteistyöhönkin olisi hyvä mahdollisuus, koska he eivät kilpaile keskenään samoista markkinoista.

Elokuvan hieman alle kahden tunnin kestosta liikenee reilu osuus myös viljelyn ja muun arkisen aherruksen kuvaamiselle. Ajan kuluessa vedestä tulee jatkuvasti kriittisempi tekijä. Lopulta Jeanin koko perhe taivaltaa pitkiä matkoja raahaten vettä kuivuuden kiusaamalle sadolleen. Tämä tuska tuntuu myös katsomossa, kun perhe jatkaa tuhoon tuomittuja yrityksiään. Sydäntä lämmittäviä onnistumisen hetkiäkin toki nähdään, mutta lopun lähestyessä ne käyvät kovin harvoiksi.

Maisemakuvienkin ystäville elokuvalla on annettavaa. Ympäristö ei ehkä ole aivan vehreintä, mutta kyllähän kalliot polkuineen saavat tahtomaan kesäisille maastoreiteille. Myös talot pihapiireineen ovat varsin viehättäviä. Ehkäpä näistä kuitenkin osaisi nauttia enemmän, jos tunnelma olisi vähän iloisempi...

Kotimaisen DVD:n takakannessa tarinaa luonnehditaan valtavan kauniiksi ja koskettavaksi. Jälkimmäisestä olen samaa mieltä, mutta itse en valitettavasti onnistu jatkuvien vastoinkäymisten ja juonittelun värittämää tarinaa pitämään erityisen kauniina. Varsin synkissä tunnelmissa usein liikutaan, etenkin loppupuolella. Tämä ei toki tarkoita sitä, ettenkö elokuvasta pitäisi. Kyllähän tämän parissa aika kuluu ja hyvin muistiin tallentuvia hetkiäkin riittää. Marcel Pagnolin teoksista on tehty myös samoissa maisemissa liikkuvia, mutta hengeltään selvästi kevyempiä elokuvia, jotka ainakin tällä hetkellä sopivat hieman paremmin omaan makuun.

 

Jean de Florette (1986) (IMDB)