Myös tämän elokuvan kohdalla innoitusta on haettu vanhoista satukirjoista. Hans Christian Andersenin alkuperäinen tarina ilmestyi jo vuonna 1837, ja on sittemmin saanut osakseen useampiakin versiointeja. Satuklassikosta puhuminen ei liene liioiteltua. Toki minullekin tarina on myös tekstimuodossa tuttu, mutta jälleen aika on tehnyt tehtäviään ahkerasti, joten kykeneväisyys tarkempaan eroavaisuuksien listailuun elokuvan ja alkuperäisen tarinan välillä on vähän niin ja näin, eli saa jäädä tekemättä.
Ilmeisesti Disneyn ajatuksena oli toteuttaa tämä tarina jo vuosikymmeniä aiemmin, mutta se sitten erinäisistä syistä sai jäädä odottelemaan aikoja parempia. Usein Disney-tuotannoissa alkuperäismateriaali vääntyy vähän onnellisempaan suuntaan elokuvien myötä. Tiedä sitten, missä määrin tässä vuoden 1989 elokuvassa on niin tapahtunut, mutta tunnelma on yleisesti sen verran positiivinen, ettei onnellinen loppu ainakaan töksähtävällä tavalla pääse erottumaan.
Aaltojen alle siis tämänkertainen todellisuuspakoilu vie. Sinne päästäänkin melko nopeasti purjelaivan miehistön innokkaan laulelun saattelemana. Sieltä silmien iloksi avautuu kirjavien otusten kansoittama varsin eläväinen maailma, jonka taianomaiseen tunnelmaan tempautuu kovin nopeasti mukaan. Sellaisten merivirtojen on mukavaa antaa viedä noin 80 minuutin verran.
Vetistä valtakuntaa hallitsee kuningas Triton, joka on hovisäveltäjänsä Sebastianin kanssa järjestänyt juhlakonsertin nuorimmalle tyttärelleen, Arielille (äänenä Jodi Benson). Kun Arielin kuusi sisarta ovat kesken esityksen laulamassa sisartaan mukaan, niin paljastuu, ettei tämä olekaan isänsä suureksi pettymykseksi saapunut lainkaan paikalle.
Konsertin kunniavieras ja pääesiintyjä seikkaileekin aivan muissa maisemissa suosikkipuuhiensa parissa. Jälleen on pohjamudista löytynyt ihmisten maailmasta syvyyksiin uponnut purjelaivan hylky. Mitä aarteita se mahtaakaan sisäänsä kätkeä? Sitä lähtee Ariel hieman pelokkaan ja vastentahtoisen kalakaverinsa Pärskyn kanssa selvittelemään. Näissä seikkailuissa on usein omat vaaransa, ja niin myös nyt, kun ärhentelevä hai ilmestyy kuviin haluten rouskuttaa pienet kaverukset evääkseen. Onneksi säikähdyksellä ja toisella kuitenkin selvitään tiukoista tilanteista.
Arielin haikailut kohti jaloillaan maata tallaavien maailmaa voimistuvat entisestään, kun hän myöhemmin onnistuu pelastamaan hukkumaisillaan olevan prinssi Ericin rannalle. Siinä onkin isällä kestämistä, sillä hänen mukaansa kosketukset ihmisten maailmaan ovat ehdottomasti kiellettyjä. Niinpä Triton laittaa hovisäveltäjänsä tarkkailemaan Arielin tekemisiä.
Huomatessaan kieltojensa sekä varoitustensa päätyneen lähinnä kuuroille korville, menee Triton raivossaan liiankin pitkälle. Suruihinsa vajonnutta Arielia tarkkaileva Tritonille kostonhimoinen Ursula näkee tilaisuutensa tulleen. Hänen kieroilevat kätyrinsä hakevat Arielin Ursulan pimeään noidankoloon. Siellä Ursulalla on tarjottavanaan sopimus, joka lupaa paljon, mutta ehtojen jäädessä täyttymättä seuraukset ovat varsin kovat. Hieman järkyttyneessä ja murheellisessa tilassa oleva Ariel kuitenkin laittaa nimensä kyseiseen asiakirjaan ystäviensä kauhuksi. Siitä sitten jännittämään varsin tiukan aikarajan puitteissa, että miten kullekin käy ja onko iloisen merenneitosen synkkänä kohtalona lopulta riutua kuihtuneena sieluna ajasta iäisyyteen syvyyksissä synkissä...
Tarinassa ei paljoakaan ehditä jumittelemaan samoilla paikoilla, vaan eteenpäin pyyhälletään oikeastaan alusta lähtien varsin reipastakin tahtia. Ihmeteltävääkin on kuviin ahdettu sen verran avokätisesti, että eipä tämä varmaan tällä katselulla selväksi tullut. Tätä erinomaisen viihdyttävää seikkailua katsellessa heräsi samalla halu hankkia ainakin ensimmäinen jatko-osa The Little Mermaid II: Return to the Sea katseltavaksi. Mitä ehdin vähän kommentteja lukemaan, niin monikaan ei vaikuttaisi sitä alkuperäisen veroisena pitämään, mutta harvoinpa näin onkaan. 2008 on ilmestynyt vielä kolmaskin osa The Little Mermaid: Ariel's Beginning, eikä sitäkään auta sulkea pois katselusuunnitelmista, vaikka ei Disney-listani kärjessä olisikaan.
Ymmärsin niin, että tämän ensimmäisen osan kohdalla Disney panosti elokuvaan poikkeuksellisen paljon taloudellisessa mielessä. Se kyllä ruudullakin näkyy. Animaation suhteen ei ainakaan juurikaan tarvitse tilitellä katkeria mietteitä, sillä se on läpi elokuvan varsin kekseliästä ja ihastuttavaa. Eipä sellaista katsellessa aika tosiaan käy pitkäksi, vaan hujahtaa ohi huimalla vauhdilla. Vielä muiden osa-alueiden toimiessa vähintään kelvollisesti onkin kyseessä täysin oikeutettu Disney-klassikko.
Hahmojen puolelta on tarjolla sydämellisiä seikkailijoita, jotka vievät armottoman söpöilyn pariin. No, ehkä Ursula kätyreineen ei varsinaisesti tätä osastoa edusta, mutta Ariel ystävineen hoitaa kyllä sen varsin suvereenisti. Vähän levoton lokki Joonas lienee mukana ennemmin huumoripuolta rikastamassa, mutta onhan hänkin varsin mukava siivekäs. Pieni ja vähän pelokas, mutta uskollinen ja tarvittaessa urheakin Pärsky taas vallan hellyyttävä kalanen.
Tähdeksi tietysti nousee Ariel itse, ollen niin täynnä elelyn iloa, ettei sitä seuratessa oikein voi olla herkistymättä. Suuri osa katsojista voinee helposti samaistua Arielin tuntemattomaan ja ihmeelliseen maailmaan haikailuun tai epätoivoiselta näyttävän rakkauden tavoitteluun. Arielin rohkeudesta, seikkailunhalusta ja hengestä tulee mieleen vähän aikaa sitten katsellun Ghibli-elokuvan The Secret World of Arrietty kooltaan pieni, mutta hengeltään suuri sankaritar, mikä ei ole yhtään huono juttu. Kun nyt Ghibli-sivupoluille tuli lähdettyä, niin toinen mieleen silloin tällöin purjehtinut elokuva on kyseisen studion merellinen seikkailu Ponyo on the Cliff by the Sea. Arielin osan kovin elävästi tulkitsevaa Jodi Bensonia ei varmaan voi liikaa kehua. Luultavasti tämä suoritus kelpaa parhaiden ääniosien joukkoon mitä itse olen onnistunut kuulemaan.
Benson loistaa myös lauluosuuksillaan. Moni nostaa parhaimmaksi elokuvan toisen Oscar-palkinnon tuoneen laulun Under the Sea, joka lienee samalla tunnetuin. The Simpsons -sarjassa väännettiin tästä mielestäni ihan onnistunut pilailupätkä, joka tulee auttamatta mieleen alkuperäistä katsellessa. Omalla kohdalla ehdoton suosikki on kuitenkin Bensonin esittämä Part of Your World. Vilskettä ja vauhtia ei ole niin paljoa kuin tuossa toisessa, mutta tunnetta sitten reippaasti enemmän. Kyseinen jakso onkin merkittävässä osassa siinä, että elokuva onnistuu edetessään kasvattamaan varsin suuren sydämen. Onkin jokseenkin käsittämätöntä, että juuri tämä jakso oli voimakkaan poistouhan alaisena. Onneksi päädyttiin ainoaan oikeaan vaihtoehtoon, ja pidettiin tämä haaveilua parhaimmillaan edustava pieni helmi elokuvassa. Jos joku ei ole sattunut sitä kuulemaan tai on unohtanut sen, niin tilannetta voi korjailla vaikka tuosta:
Muutkin matkan varrelle kertyneet laulut ovat pääasiallisesti sen verran toimivia, että The Little Mermaid on myös varsin onnistunut musikaali. Numerot ovat vaihtelevia ja idearikkaita. Mukana on suurempiin mittoihin paisuvia esityksiä sekä herkempiä ja henkilökohtaisia tuokioita. Minusta ei ainakaan siinä tapahtunut suurempaa vääryyttä, että The Little Mermaid sai toisen Oscar-palkinnon parhaasta musiikista laulun lisäksi. Omalla Disney-tuntemuksella ei auta tässäkään yhteydessä kehuskella, mutta niiden vähäisten nähtyjen suhteen tämä menee listan kärkeen, mitä musiikkiin ja lauluihin tulee. Soundtrack pääsee kyllä ostoslistalle. Voisi ihan mielenkiinnosta katsella levyltä löytyvän suomeksi puhutun version jo senkin takia, että miten lauluissa on onnistuttu.
Jos The Little Mermaid erottuu edukseen lauluillaan, niin se on myös näistä omin silmin nähdyistä romanttisimpia Disney-tuotoksia. Välttämättä The Little Mermaid ei aivan aikuisimpaan makuun vetoava rakkaussatu ole, mutta onhan tällaista positiivisuutta ja kaikenlaista söpöilyä huokuvaa ihastumista mukava seurailla. Sopii hyvin kokonaisuuteen. Heh, olisihan se varsin kova isku vasten kasvoja, jos olisikin päätelty tarinaa synkemmissä tunnelmissa.
Muutaman sanasen voisi mainita myös levyjulkaisusta. Omaan kokoelmaan päätyi uudehko yhden levyn Diamond Edition, jota en ainakaan lähtisi bonuksista kiinnostuneille suosittelemaan. Mukaan on laitettu keskeneräinen pidennetyn avauskohtauksen hahmotelma. Samanlainen on tarjolla lopetuksesta. Näiden lisäksi on noin viitisen minuuttia kestävä Jodi Bensonin Fantasyland-kierros. Ihan positiivista katseltavaa se toki on. Enemmän elokuvan taustoista ja tekemisestä kiinnostuneille näillä lisillä ei ole paljoakaan tarjottavaa. Toisaalla on esimerkiksi tässä kirjoituksessa lueteltu erilaisia julkaisuja.
The Little Mermaid tarjoaa koko kestonsa edestä ensiluokkaista animaatioviihdettä. Hauskuutta ja vauhtia löytyy vähintään riittävästi. Niiden vastapainoksi taas sen verran myös herkkyyttä ja romantiikkaa, ettei oikein kuivin silmin selviä tästä tuokiosta. Pienimpiä katsojia mahdollisesti pelottavia elementtejä löytyy siinä määrin, että on päädytty seitsemän vuoden ikärajaan, mikä lienee ihan sopiva. Pitää niitä aiemmin mainittuja jatko-osiakin yrittää etsiä. Jospa edes saavuttaisivat osan tämän alkuperäisen taiasta sekä hyvästä hengestä, niin olisin varsin tyytyväinen. The Little Mermaid on erinomainen elokuva lajissaan ja sen tuolla puolenkin. Omia Disney-suosikkeja ja varmaan tulee sellaisena pysymäänkin. Loistava seikkailu, jossa se sydänkään ei pääse unohtumaan toiminnan jalkoihin. Ilo silmille ja sielulle. Kynnys uusintakatseluille lienee kovin matalalla.
The Little Mermaid (1989) (IMDB)
Tää on yksi omistakin Disneyn klassikko suosikeista. Värikäs ja valloittava elokuva. :)
VastaaPoistaKuvittelisin, että tämä löytää paikkansa melko monen katsojan kymmenen parhaan Disney-klassikon listalta.
Poista