Pelle Svanslös (Pekka Töpöhäntä)

Edellinen matka mukavien muistojen pariin sujui sen verran hyvin, että seuraavan vuoro. Sellaisia lapsuudessa oikein ahkerasti monia kertoja katseltuja piirroselokuvia ei omalla kohdalla lopulta niin kovin suurta määrää ollut. Pekka Töpöhäntä kuitenkin kuuluu tähän suhteellisen harvalukuiseen joukkoon.

Tämä pieni häntänsä pentuna melkein kokonaan menettänyt kissa aloitti seikkailunsa jo vuonna 1937 Gösta Knutssonin radiokuunnelmassa. Pari vuotta myöhemmin hän alkoi kirjoittamaan Pekan seikkailuja kirjoiksi, joita lopulta kertyikin yli kymmenen kappaletta. Lyhyen lueskelun perusteella Pekka perustuu osittain Knutssonin omaan kissatuttavuuteen tämän nuoruudessa. Toisaalta hän on ilmeisesti ottanut hahmoon piirteitä itsestään.

Nyt pitkästä aikaa uusintakatseluun päässyt vuonna 1981 ilmestynyt elokuvaversio on Pekan elokuvadebyytti. Muutamaa vuotta myöhemmin ilmestyi jatko-osa, joka on myös tullut nähtyä, mutta sen suhteen muistikuvat ovat huomattavasti haalistuneemmat. No, tämä asia paikkautunee lähitulevaisuudessa, sillä tuokin on valmiiksi hankittu. 1990-luvun toisella puoliskolla Pekka pääsi jatkamaan seikkailujaan runsaat 20 osaa sisältävässä sarjassa. Viimeisin elokuvaversio ilmestyi vuonna 2000, mutta siitä en osaa mitään sanoa. IMDB:n pistekeskiarvon (tällä hetkellä 4,7/10) perusteella eipä se mitään ehdotonta ihastelua ole saanut osakseen.

Tässä välissä kuitenkin runsaan kolmen vuosikymmenen loikka ajassa taaksepäin. Silloin kirjojen maailmassa eläkeikää lähenevä Pekka oli vielä elokuvien puolella pieni pentunen. Kaunis kesäpäivä on menossa lehmien vaeltaessa verkkaiseen tahtiin laitumelta sisätiloihin. Samassa rakennuksessa levoltaan heräilee kuusihenkinen kissaperhe. Päivä vähitellen tummenee sateen alkaessa ropistella ja salamoiden leiskua muuten mustalta taivaalta.

Sisällä kuitenkin on turvallista. Pienille maukujillekin löytyy maitokippo. Siinä on mukavan hiljainen hetki menossa, kun tilan työnjohtaja katselee, miten toiset siinä iloisina syövät. Paikalle saapuu kuitenkin esimies, joka ei olekaan yhtään tyytyväinen tilan taloudelliseen tuottoon. Tilanne on hänen mukaansa niin tiukka, ettei ylimääräistä maitolautasellista riitä kissoillekaan. Niistä olisikin hyvä päästä eroon. Lähes kaikille onkin jo uusi koti katsottuna. Ainoastaan pentueen häntänsä vähän syntymänsä jälkeen menettänyt pienokainen on ilman määränpäätä.

Työnjohtaja lähteekin vähän raskain mielin kantamaan töpöhäntäistä kaveria kohti hiljalleen täyttyvää vesitynnyriä. Toinen ei tiedä yhtään, mitä hänen varalleen on suunniteltu, ja iloisena leikkii takin suojissa. Tietenkin käy niin, ettei miehellä ole sydäntä pientä kissaa hukuttaa. Suunnitelma B käyttöön, eli kissa vaivihkaa kohti Uppsalaa palaavan puolitutun tyypin autoon. Näin alkaa pienen maalaiskissan matka kohti vilkkaampia maisemia.

"Kiltit kullat, kai me saamme pitää sen?"

Matkan aikana autoa kuljettava mies alkaa epäillä, että eväskoriin on piiloutunut jokin vaarallinenkin menijä. Kotona koko perhe kokoontuu pöydän ympärille katselemaan, millainen hirvitys sieltä lopulta löytyy. Yllätys on melkoinen, kun myrkyllisen pedon sijaan korista kurkistaa arka kissa. Eipä liene yllätys, että perheen lapset haluavat sen pitää. Isäkin vähän vastustellen joutuu suostumaan. Näinpä Pekaksi nimetty kissa on parin mutkan kautta löytänyt uuden kodin.

"Tajuatko mikä on reviiri?"
"En. Selitä."

Vähitellen Uppsalan kadutkin alkavat käydä tutuiksi. Eräänä päivänä vähemmän lajityypillistä käyttäytymistä harjoittaessaan Pekka onnistuu ärsyttämään kujakatti Monnia. Tämä alkaakin aktiivisesti punoa kaikenlaisia juonia kätyreidensä Pillin ja Pullan kanssa. Tarkoitus olisi nöyryyttää ja pilkata Pekkaa koko Uppsalan kissayhteisön edessä. Onneksi kaikki eivät kuitenkaan ole tällaisesta toiminnasta niin innostuneita. Kiva kissatyttönen Maija Maitoparta ei ole kovin innokkaana lähdössä kiusaamiseen mukaan, ja löytyy niitä muitakin ystäviä vähitellen. Pekan sopeutumista ei kuitenkaan ole ainakaan turhan helpoksi tehty.

Luvassa siis noin 80-minuuttinen varsin sympaattinen satutuokioinen. Niitä perinteisiä opetuksia siinä matkalla tarjoillaan. Kiltteys ja sinnikkyys lopulta palkitaan, kun taas se ilkeilevä pahantekijä lopulta ansionsa mukaan saa. Mitään suurempia valituksia ei tule mieleen. Ehkä olisi voinut jättää yhden Pekan kiusaamisen väliin, sillä ne alkavat toistaa itseään ja siinä sivussa uuvuttaa katsojaa.

Katselun aikana muistui mieleen, miten joskus pienempänä piti sitä tiettyä kakun tärvelemistä ja ahmimista yhtenä ultimaattisimmista ilkeilyistä, vaikka luultavasti siihenkin mennessä oli tullut paljon pahempaakin nähtyä. Ehkä toisen syntymäpäiväjuhlien pilaaminen ja jutun kaataminen syyttömän Pekan niskaan sitten vain tuntui perimmäiseltä Pahuudelta, jota ei pieni mieli millään kyennyt käsittämään. ...Ja onhan sellainen toki ilkeää edelleenkin.

"Siis kehrää elämälle!"

Onneksi Pekka kuitenkin on sen verran sisukas kissaherra, ettei aivan vähästä lannistu, vaan eteenpäin jatketaan. Muitakin vaaroja toki tulee tielle Monnin keljuilujen lisäksi. Nopeatempoinen kaupunkiympäristö autoineen on riskialtis paikka nuorelle kissalle, joka on tottunut toisenlaisiin ympyröihin ja vähän sinisilmäisesti luottaa muiden hyvään tahtoon.

No, saadaanhan niiden pahantahtoisempien suunnitelmien vastapainoksi riittävästi helliä hetkiä ja muita positiivisempia käänteitä. Niinpä tämäkin satu kallistuu sen verran myönteisten tunnelmien puolelle, että lämmöllä sitä muistelee. Sympaattisella tavalla rosoinen piirrostyyli tukee tätä onnistuneesti tehden hahmoista ehkä vielä pykälän verran hellyyttävämpiä.

Tässä tapauksessa Future Filmin levyjulkaisu jättää enemmänkin toivomisen varaa, mitä kuvanlaatuun tulee. Paikoitellen uskoo katselevansa jotakin vähän kulahtamaan päässyttä vanhaa VHS-nauhaa. Eipä tämä levy muutenkaan loistamaan pääse. Lisukkeina toimivat muutamat tekstimuotoiset tarinat tekijöistä. Puhekielen voi valita suomeksi, ruotsiksi tai tanskaksi tekstitysvaihtoehtojen puuttuessa. Itse katselin/kuuntelin elokuvasta tällä kerralla suomeksi puhutun version. Eipä tästä tulkinnasta tarvitse alkaa enempiä valittamaan. Äänirooleissa mm. Tom Pöysti (Pekka), Titta Jokinen (Maija Maitoparta), Pekka Autiovuori (Monni) ja Rabbe Smedlund (Pilli ja Pulla).

Levyn puutteet eivät kuitenkaan hyvää elokuvaa pilaa. Kyllähän sitä jälleen sai todeta, että hymy nousee edelleen, kun sympaattinen pikkukissa sinnikkäästi yrittää pitää myönteisen mielen vastoinkäymisistä huolimatta. Eräänlainen mitään häpeilemätön ylistys kiltteydelle tämäkin. Jos vielä hapuilee minuuttien käydessä loppuun, niin eiköhän se elämälle kehräämään kehottava päätöslaulu viimeistään onnistu aurinkoista mieltä taikomaan.

Pekka Töpöhäntä on verkkainen, kaunis ja lämmin satu, joka ilahduttanee muidenkin sydämiä kuin ihan pienimpien katsojien. Jos vaikkapa tietyt uudemmat animaatiot tuntuvat hieman liian täyteen sullotuilta, mitä tulee vauhtiin ja vaaraan, niin ainahan voi antaa mahdollisuuden tälle pienelle ja rakastettavalle kisulle. Häntä hänellä saattaa olla tavanomaista lyhyempi, mutta sydäntä löytyy sitten senkin edestä.

"Anna suukko leijonalle. Ei se kovin väärin olla voi."

Pelle Svanslös (1981) (IMDB)