Mukavat maisemat kuviin heti haetaankin, kun yläilmoissa kiidellään. No, alkutekstijaksot ovat pikaisesti päättyväisiä, joten pitää malttaa mieli ja antaa tarinan edes hiukkasen avautua. Jack Mercya siellä viimeiselle matkalle valmistellaan ja taskuttomaan pukuun puetaan. Minnekään kauas ei olla lähtemässä hautajaisia viettämään, vaan mies oman tilansa multiin olisi tarkoitus kuopata. Yksityishautausmaalle onkin jo kokoontunut joukko vieraita.
Kiirettä vaikuttaa olevan useammallakin ja tilaisuus tulisi laittaa pikavauhtia liikkeelle. Vielä kuitenkin porukkaa uupuu, eli Jackin pari tytärtä antaa muiden odottaa itseään. Isänsä kanssa ikänsä tilalla viettänyt Willa (Ashley Williams) alkaa myös tuskailla, mutta kohta jo taksi paikalle parkkeeraa Lily (Laura Mennell) kyydissään. Vielä kun hetkeä myöhemmin Tess (Charlotte Ross) marssii puhelin kädessään melkein isänsä hautaan, niin alkaakin olla vierasosaston suhteen valmista. Siinä sitä selviää, ettei Jack välttämättä ollut miehistä mukavin tai käytökseltään rauhallisin kaveri.
Willalle päivä vaikuttaa olevan tavallista arkea. Vaatteet vaihtoon ja tilan töihin, viis vieraista. Sellainen töykeys ansaitsee jo vähän huomauttelua, että voisihan vieraiden kanssakin sanasen tai toisen vaihtaa. Willa ei ole aiemmin ollut missään tekemisissä kahden sisarensa kanssa, ja taitaa pohtia, että tuttavuus olisi hyvä pitää jatkossakin yhtä etäisenä. Mitäpä sitä ventovieraisiin verisukulaisiin aikaa haaskaamaan. Selvästikään Mercyn sisarukset eivät mitään läheisintä perhettä muodosta, velipuoli Adam Wolfchild tosin on Willan kanssa aikaa tilalla viettänyt.
Koska kyseessä on suuri noin 10000 hehtaarin tila ja eläimiäkin löytyy reippaasti, niin perinnönjako useampaakin kiinnostaa. Edelleen ollaan sillä linjalla, että testamentin sisältö pikaisesti lukuun ja sitten jatketaan muissa puuhissa. Willa joutuu pettymään pahemman kerran, koska tilalla ikinä päivääkään töitä tekemättömille sisarille on isä määrännyt samansuuruisen osuuden, eli kolmanneksen tilasta. Siinä onkin pikkuisen pureskelemista, että tällainen toive saadaan sulateltua.
Tytärkolmikkonsa isä onnistuu vielä viimeisillä tahtomisillaan kunnolla yllättämään. Ennen kuin kukin kolmesta saa alkaa miljoonien dollarien osuudestaan haaveilemaan, tulee täyttää tietyt ehdot. Oikein yksikään ei innostu sellaisesta ajatuksesta, että pitäisi viettää vuosi yhdessä tilalla ennen kuin perintöosuuden haltuunsa saa. Erityisesti Tess kaipaa jo päivän jälkeen kovasti Montanan rauhallisilta seuduilta takaisin Kaliforniaan suurkaupungin vilskeeseen. Lily taas omat huolensa mukanaan tuo Virginiasta ja Willaa koko kuvio pöyristyttää, mutta täytyy kai mukautua, koska muuten tila lahjoitetaan luonnonsuojelutarkoituksiin.
Selvää siis lienee, ettei tämä pakotettu yhteiselo kovin ruusuisesti käynnisty, vaan soviteltavaa riittää. Lisäksi isä on esittänyt sellaisen vaatimuksen, että naapuritilan Ben McKintock (John Corbett) valvoisi tätä sisarusten yhteistä taivalta. Se raivostuttaa entisestään Willaa. Jos tässä ei tarpeeksi murhetta ja harmia vielä ole, niin lisää huolta ja päänvaivaa ilmenee, koska tiluksilla tuntuu vaeltelevan joku eläimiä julmasti tappava tapaus, eikä kyseessä välttämättä ole puuma. Jotenkin olisi yritettävä voittaa erimielisyydet ja selvitä niistä vaaroistakin. Tuleekohan sieltä aivan painajaismainen vuosi vai kenties jotakin sopuisampaa...?
Melko pitkään sitä saakin elätellä toiveita, että ehkä edes yksi näistä kokoelman Nora Roberts -elokuvista saataisiin hoidettua ilman puukkohippasia tai muuta murhahimoa, mutta eipä-ei sellainen nyt millään tunnu sopivan. Vähän tympii valitella samoista asioista, mutta pakkohan se, koska jännityksen osaset eivät millään tahdo kohdilleen loksahdella. Puskavaanijat tai muut epämääräiset hiiviskelijät eivät onnistu saamaan aikaan mitään mainittavampia kihelmöintejä, vaan ennemmin pohdintoja siihen suuntaan, että ilmankin olisi hyvinkin pärjäilty.
Tämänkin mysteerin kohdalla erinäisiä vaihtoehtoja pahantekijäksi kyllä tarjoillaan, mutta eipä mielenkiintoa vain onnistuta ohjailemaan näiden arpomiseen. Mielestäni Montana Sky olisi sisältänyt ilman näitäkin ihan riittävästi erinäistä selviteltävää. Ennemmin pääsee käymään niin, että lopussa asioita kovakouraisemmin ratkottaessa elokuvan hyvistä väreistä leikataan kohtalainen kimpale pois. Tai ainakin omalla kohdalla vastenmielisyyksistä iloihin loikkaaminen ei niin vain käykään. Hyppy ei kanna ja rima kopsahtaa alas jättäen siten lopputunnelmat toivottua latteammiksi.
Joistakin harha-askeleista huolimatta väittäisin, että Montana Sky harppoo miellyttävämmille poluille kuin aiemmin nähdyt samaisen kokoelman elokuvat, eikä tässä tarkoiteta vain niitä silmiä ihastuttavia maisemia. Jack Mercyn toiveesta yhdistää rikkinäinen ja sinne sekä tänne hajaantunut perheensä luo ainakin kiinnostavan alkuasetelman tälle tarinalle, jonka varmaan ihan mielenkiinnolla seurailisi ilman laajoilla tiluksilla piileskeleviä hämärätyyppejäkin.
Tietysti sopii odottaa, että kitkaisen alun jälkeen lähdetään varovaisesti sovittelevampiakin sävyjä etsimään. Erityisesti Willa ja Tess vähän räiskyttelevät herkemmän Lilyn tuskaillessa siellä välissä. Ehkä erilaisista persoonallisuuksista ja taustoista huolimatta sisarkolmikko saa välilleen jonkinlaisen rauhan ainakin vuodeksi syntymään, vaikkakin erinäiset seikat näihin yrityksiin omat uudet ongelmansa tuovat. Kärjistyviin kärhämiin voi etsiä sitä sopua tai ainakin tilapäistä aselepoa vaikkapa rennomman allasillan kautta.
Koska suurella maatilalla elellään, niin täytyyhän sitä vähän töitäkin tehdä , kun eläimet odottavat päivittäistä hoitoa ja kasvit kasvattajiaan. Mikään varsinainen työleirikuvaus Montana Sky ei tietenkään ole, mutta onhan se ihan hyvä juttu, että näitäkin hommia on muutamaan otteeseen kuviin ujuteltu ja tarinaakin tukemaan soviteltu. Samalla saa niissä niittymaissakin silmiään lepuutella. Hevosiakin toki kuvissa säännöllisesti vierailee, mutta heppailusta enemmän innostuneet varmaan löytävät hieman antoisampaakin katseltavaa. Montana Sky toiminee siinä mielessä lähinnä hätäapuna.
Yllättävää ei oikein ole sekään, että jokaiselle sisarelle tuntuu löytyvän kiinnostava kumppaniehdokaskin. Pelkkää ruusutanssahtelua ei sekään ole, sillä sekalainen vääntö, erilaiset haaveet sekä toiveet ja menneisyyden vainokaiset yrittävät kampitella alkavia romansseja heti alkuunsa. Tulikin taas mieleen, että ehkä voisi hieman paljastavammalla ja tuhmemmallakin linjalla olla liikkeellä. Jos elokuvassa voidaan irrotettuja ruumiinosiakin esitellä, niin hieman hassulta vaikuttaa varovaisuus toisenlaisia tunnelmia tavoittelevissa hetkissä. Eihän heti tarvitse tietenkään rivon rietastelun värittämiä näkymiä lähteä läiskimään ruudulle, mutta hivenen kuumempia kuvia voisi yritellä.
Lily ei ole ainoa, joka avaria maisemia ja valtavaa vapaata tilaa ihastellen katselee. Kyllähän tepastelu sellaisilla tasangoilla saattaisi kelvata mainiosti. Hyvä, että tekijöitäkin ovat nämä näkymät vetäneet puoleensa, ja kauniita taustoja saadaan hyödynnettyä läpi elokuvan, eikä jäädä vain sisätiloihin lätisemään ja tuskailemaan. Jo kansikuvaa katsellessa sitä osasi tällaista kuvastoa toivoa. Täysi vuosikierto vielä antaa mahdollisuuden vähän talvimaisemaakin heittää sekaan. Siinä vaiheessa tosin ollaan jo päästy niin hyvään vauhtiin, että talvi lumineen on hujaus vain. No, vaihtelua kuitenkin.
Tähän tekstiin sopinee lyhyt väliaikakatsaus nähdyistä Nora Roberts -elokuvista, sillä puoliväliin on urakoitu. Ensimmäisenä katseltu Angels Fall on keskinkertainen jännityselokuva, jonka pisteitä viehättävät vuoristoiset metsämaisemat nostavat. Toisena vuorossa ollut Blue Smoke on valitettavan kehno jännityselokuva, eikä siitä juurikaan hyviä puolia löydy. Toistaiseksi se onkin nähtyjen suhteen pohjakosketus. Kolmantena katseltu Caroline Moon taas lähti sinänsä ikävistä aiheistaan huolimatta parempaan suuntaan noin toteutuksen osalta. Nyt nelikon viimeisenä vilkaistu Montana Sky saa ainakin minulta parhaat pisteet, joten laadun suhteen on ainakin väliaikaista nousua nähtävissä. Niinpä toinen samantapainen valikoima ei ainakaan tässä vaiheessa ala inhottamaan. Josko sieltä vaikka tällaista vähemmän töksähtelevää tavaraakin tulisi löydettyä.
Mitään erityisen suuria odotuksia en näille ole muutenkaan lähtenyt laittamaan. Keston pyöriessä elokuvasta toiseen 90 minuutin tuntumassa, niin ovat ihan sopivaa katseltavaa väsähtäneempiin iltoihin tai sitten jonkin toisen elokuvan kaverina kaksoisnäytöksessä. Täyttä kurjuutta en silti ala suopein silmin katselemaan. Saa sitten nähdä, mitä jatkossa toinen laatikko tarjoilee, mutta jos meno on vaikkapa vastaavaa kuin tässä viimeisimmässä elokuvassa, niin ihan tyytyväinen olen. Parempaakin saa toki laittaa ihmeteltäväksi, sellaistahan ei lainkaan paheksuta...
Montana Sky ei mikään niin erinomainen elokuva ole, että sille tahtoisi toitottaa estoitta ylistyksiä, vaan mieluummin sitten hillitymmin niistä hyvistä puolista höpöttelee. Helppoa hömppää kaipaaville sitä uskaltaakin suositella, mutta jos vaatimukset romanttisen jännitysviihteen suhteen ovat kovin korkealla, niin Montana Sky lienee kohtalaisen laimea esitys. Paremmin toimivat osaset löytyvät tässäkin tapauksessa minusta herkemmältä puoliskolta, eivätkä ne pyssyleikit onnistu juurikaan viihdyttämään. Käykin niin, että muuten kohtalaisen hyvältä vaikuttavaa loppua turhaan latistellaan, kun halutaan olematonta jännitystä pitää yllä ikävine sivuväreilyineen. Montana Sky kuintenkin on suurimmaksi osaksi ihan kelvollista höttöä sellaista haikaileville.
Montana Sky (2007) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti