Kesäiset saaristoseikkailut ovat muutenkin antoisampaa nähtävää lumisempana vuodenaikana, joten jospa senkin takia yrittäisi potkia hieman piristystä katselutahtiin ja ottaa tavoitteeksi nähdä loput ennen toukokuuta. Saa sitten kesätunnelmoinnista varmaan ripauksen enemmän irti. Satuin myös hankkimaan elokuvia edeltäneen televisiosarjankin, mutta varmaan kuitenkin vilkaisen elokuvat ensin, koska ehdin jo aloittelemaan. Ehkäpä sarja saa säästyä seuraavan talven pimeiden iltojen iloksi. Tuskinpa se vuodessa pilalle vanhentumaan pääsee...
Ensimmäistä elokuvaa lopeteltiin sellaisissa merkeissä, että kuntoon hoivattu hyljeystävä uskallettiin vapauttaa takaisin mereen, lemmikkisuruja riitti ja Malin sekä Peter olivat hyvää vauhtia toisiinsa kiintymässä. Katsojaa ei ainakaan olla vieraannuttamassa muihin maailmoihin, sillä kovin tutunoloisilla alkukuvilla laitetaan toinenkin tarina liikkeelle. No, ensimmäisestä paistoi, toisessa kesäsade ropiseekin kunnolla... Putoilevista pisaroista ja kastuvista vaatteista huolimatta ainakin melkein yhtä reippaasti kuitenkin laulellaan.
Pampula (Maria Johansson) ja Stina (Kristina Jämtmark) siellä tepastelevat ja Laivuri-hauva perässä seurailee. Naimisiinmenokiireet ovat mielessä ja toisessa. Omat häät tosin tällä kaksikolla lienevät vielä kaukaisemmassa tulevaisuudessa, mutta ne Malinin (Louise Edlind) vastaavat ovat hyvinkin ajankohtaista pohdiskeltavaa. Siispä siis sopiikin jo sitäkin arvuutella, että montakohan lasta hän tulee synnyttämään. Jos tämän kaksikon ennustuslahjoihin on luottaminen, niin kaipa 11 pienokaista vähitellen tulee. Voi voi Malinia, kova urakka edessä taitaapi olla...
Kuivemmissa sisätiloissa arpomiset ovat samansuuntaisia, kun Pelle (Stephen Lindholm) sisareltaan tahtoo tivailla, että kummastakohan Malin enemmän nykyään tykkäilee, pikkuveljestä vai Peteristä (Torsten Wahlund). Sellaiseen onkin vaikeampi vastailla kaikkia osapuolia miellyttäen, joten sanat tulee harkiten valita. Viimeiset valmistelut juhlallisuuksien suhteen ovat menossa ja kaapissa odottelevat tarjoomukset eräitä näppejä kiusivatkin, kun isä Melker (Torsten Lilliecrona) lautasia himoiten silmäilee.
Malin antaa luvan hieman testailla juhlaruokia etukäteen, mutta isä ja veljet innostuvat siinä määrin, että mässäily on karata käsistä. Pikainen loppu sellaisella on parasta laittaa. Pelle jatkaa kyselyjään, eli tahtookohan sisko sitten jonnekin kauas karkailla Peterinsä kanssa, mutta toinen vakuuttelee, ettei sellaista pääse käymään. Sääkin alkaa sopivasti vähitellen kirkastumaan ja hieman kiirettäkin pitää, joten häävenettä kohti sitä pitäisi jo lähteä jalkailemaan, ettei aivan juoksuksi mene.
Sulhanen hermoillen rantakallioilla odotteleekin ja paikalle saapuu myös suukkoyleisöä, joka kovasti tahtoo siitäkin tiedustella. Liikkeellekään ei ilman loiskahdusta päästä, sillä Melker sieltä veneestä heti mereen molskahtaa. Tyttären häitä viettämään läpivettyneenä...niinpä niin. Sormusvaihtoa päästään kuitenkin yllättävistä uinneista ja muista kasteluista huolimatta harrastelemaan ja tahtomisiakin julistamaan. Kesähäiden jälkitunnelmia ei juurikaan päästä viettämään, vaan talvi se sieltä silmille hyökkää.
Tuulten tuiskuttelemat lumetkaan eivät Pampulan lauleluja lannista, vaan jäällä tutun koirakaverin kanssa käpsytellään. Melkerssonien perhe on saapumassa hieman tavallista aikaisemmalle vierailulle, koska lunta sekä jäätä tosiaan löytyy maasta. Perhe onkin laajentunut yhdellä, kun Ninni-tyttönen (Kajsa Dandenell) mukana laivalla on. Kyseessä on ilmeisesti liikkeissään nopea ja hieman ilkikurinenkin lapsonen, sillä äidille ja isoisälle pähkäiltävää laivallakin järjestellään. Peterillä tosin on sen verran muita kiireitä, ettei mukaan tälle paattireissulle ehtinyt.
Uusi lisäys Melkerssonien perheeseen aiheuttaa hämmennystä isommissa ja pienemmissäkin. Erityisen raskaasti tilanteen ottaa Pelle, joka kokee pienemmän vievän kaiken huomion. Pois joutaisi mokomakin, ja tällaiset kiukuttelut Stina ottaa turhankin kirjaimellisesti. Niinpä sitä voisi Ninnin kaupata kujeilevalle Vestermanille (Manne Grünberger) käypään hintaan. Kaikki voittavat, eli Vesterman saa kaipaamansa lapsen, Pelle pääsee eroon kiusankappaleesta ja kauppias itse voi vaihtaa myyntivoitot tuoreeseen leivokseen. Herkkuhetki tosin kiitää nopeasti ahmiessa ja sitten onkin vähän seliteltävää. Stina voipi todeta, että tämä on paha paikka, eikä auta vedota herkkuhampaan kolotukseen tai harhakäsityksiin. Kyynelsilmin sitä on tekojaan hiukkasen pahoiteltavakin.
Pienet tai suuremmatkaan tyhmäilyt Saltkråkanin saarella harvemmin mihinkään peruuttamattomiin katastrofeihin johtavat. Tälläkin kerralla niistä selvitään ja uusia odotellaan. Kevät vaihtuu vähitellen kesäksi ja saaren vilkas kausi pääsee kunnolla vauhtiin. Erityisesti Melker saa todeta, ettei se kesälomakaan aina mitään lomaa ole, kun kaikenlaista pitäisi askarrella ja hoidettavaksi lankeaa vielä monesti se lastenvahdin osakin. Kohkausta kaikenlaista siis luvassa lienee, mutta onhan saarella samaisella ennenkin monenlaisia sotkuja selvitelty. Tuskinpa yksi pieni lapsi voi niin suuri kävelevä katastrofi olla, että kaiken lopullisesti sekoittaisi...vai?
Tjorven och Skrållan onnistui olemaan hiukkasen talvisempi kuin ennakkoon odotteli. Lumi sekä jää maisemia kaunistelevat ja viilentävät vain vajaan kolmanneksen verran, joten siitä ei innosta alkaa itkua vääntämään, koska muilta osin kovin kesäistä kuvaa on tarjolla. Lisäksi talvi tuo omat touhunsa, joten kaipa se ihan hyvä, varsinkin, koska tämä osa elokuvasarjasta tuntuu olevan monin paikoin toistoon taipuvainen tapaus.
Vanhempi polvikin sitä talvirientoihin vetreytyy, kun lumisotaan kirmataan. Tällä kerralla säpäleiksi helähtäneistä ikkunoista ei voi syytä lasten niskaan vieritellä, kun heittokäsi harhapallon laittaa liitelemään. Jäiltäkin vauhdikasta puuhaa löytyy. Toiset tyytyvät vakaampaan kelkkakyytiin, mutta hurjapäät hakevat lisävauhtia luistimille tuulipurjeen avustamina. Oi-voi sentään, saa Melker-parka huudahtaa, kun suunta vie kohti jäistä uima-avantoa. No, pelastustoimi toimii ja katsomossa hymyilyttää.
Talvi pääsee vähän yllättäen saapumaan ja oikeastaan yhtä vikkelästi se kuvista katoaakin, kun avannosta pompataankin jäättömille vesille purjelautan kyytiin. Kesälaulut taas raikaavat ja toisenlaiset työt sekä puuhat tekijöitään odottelevat. Kaikki pikkukatastrofit eivät tietenkään jää nuorimmaisen sähellettäviksi, vaan kyllähän vaikkapa Melker ja Peter saavat tuhoa aikaiseksi. Esimerkiksi kelpailee katonkorjausurakka. Helpostihan sellainen käy, kun kaksi osaavaa laitetaan asialle. Varovainen kurkistus ampiaispesään ja sitten se onkin menoa. Alhaalla arvotaan, että kumpikohan sieltä pois ensimmäisenä muksahtelee. Surisijat vievät nikkarikaksikosta voiton ja pakoon sitä pitääkin nolosti pötkiä muiden naureskellessa.
Hävityksestä kuitenkin pitää antaa tunnustusta pikku-Ninnille, joka vaihtelevasti saakin harmia aikaan. Pienten toisiaan vahtiessa vahinkoja pääsee helposti sattumaan, eikä Melkerkään aina mikään valppain silmin varustettu vahti ole. Huumori saattaa olla koetuksella vaikkapa tilanteessa, jossa keväiset lätäkköleikit on päätetty siirtää keittiöön. Alkaa äänenvoimakkuus hiukkasen nousemaan, kun sotkua ja lisää sotkua tulee vain. Kilahtelut, kolahtelut ja räsähtelyt ovatkin arkipäivää Ninnin puuhaillessa juttujaan.
Sellaista voinee ainakin arvailla, että tekijäporukka on enemmänkin viehättynyt näistä Ninnin sekalaisista tuhotöistä. Milloin ollaan tekemässä varastohävikkiä virvoitusjuomien suhteen, milloin taas huiskitaan maalipensseli kädessä niin ettei Melkerin sydänkohtaus varmaan kauas jää. Sinänsä huvittavaa ja sydämellistäkin puuhaa tällaiset toki ovat, mutta valitettavasti siitä huolimatta katsomossa alkaa jossakin vaiheessa ihmettelemään, että onkohan elokuvan rakentaminen saman kaavan mukaan toistuvien toilailujen varaan ihan järkevää. Kovin lepsusti monikin vahtivuoroihinsa suhtautuu ja niinpä nopsajalkainen Ninni pääsee kerta toisensa jälkeen karkailemaan. Melkerillekin sellaista vinkkiä voisi huikata, että silmien lepuuttelu voipi joinakin hetkinä aiheuttaa kauhisteltavaa ja kaduttavaa pitkäksikin aikaa...
Ensimmäisessä elokuvassa saareen talvijäitä pitkin jolkotellut ja suruakin aiheuttanut kettu palaa maisemiin, kun jäät helpon kulkutien taas tarjoavat. Vesterman tällä kerralla saa ketun ammuttua, mutta se onkin ehtinyt synnyttää lähemmäs kymmenen pentua. Nekin kiltti Vesterman-setä toki mielellään tykittelisi Tuonelaan. Eläinrakkaan Pellen mielestä ketuillakin on oikeus elää, joten tilanteen pulmallisuutta ei ole vaikea nähdä. Saari on kohtalaisen pieni, joten useampi vauhdikkaasti kasvava sekä jaloistaan vilkas pentu ei tule kotikolonsa kätköissä pitkään viihtymään ja kiinnostuneita silmiä välttämään.
Voisi siis sanoa, että ensimmäisen ideakirstua ollaan raottelemassa. Siinähän lasten piti piilotella hyljettä, koska Vesterman olisi halunnut sen rahaksi vaihtaa. Jälleen sitä joudutaan piiloruokintaa harrastelemaan. Hanke onkin kovin epätoivoinen, kun vahteja on vähän ja saaren muut kolkat houkuttelevat kettuja tutkimusmatkoille. Sellainen tilanne saattaa ajaa epätoivoisiin ratkaisuihin ja yöllisiin hiippailuretkiin. Koko kettuasia päätellään ainakin tältä erää vähän niin ja näin. Mistään kovin kestävästä ratkaisusta ei varmaan voi puhua, mutta ehkä jatko-osissa palataan pulmien pariin.
Toisteluiden ja muiden vähän huitaistujen juttujen takia pienoista pettymystä ei oikein voi välttää. Ainakin minusta Tjorven och Skrållan jää melko selvästi ensimmäisestä jälkeen. Eri asia sitten, jos on kovin ihastunut pienten lasten tuhoisia touhuja seurailemaan. Niitä kyllä riittää, enkä itsekään sellaisia pahalla katso, mutta ehkä hieman enemmänkin olisi voinut yrittää. Tuntuu vähän helpolta ja laiskalta huvireitiltä, että Ninni taas kerran karkailee, kohellusta seuraa ja siellä jossakin välissä Stina kertoilee suulla suuremmalla pikkuisen väriteltyjä tarinoitaan. Kahden perheen neljä vanhinta lastakin unohdetaan melko pitkälti sinne purjelautalleen kellumaan. Mitä nyt välillä kuvissa vilahtelevat ja lopussa mukaan menoon pääsevät.
Kettuasian lisäksi vakavampaa puolta edustaa Pellen tuskailu, kun tämä aiemmin perheen pienin alkaa kokea, että Ninni vie kaiken huomion ja lisäksi pään päällä leijailee uhka siitä, että rakas siskokin vielä kokonaan muihin maisemiin karkaa. Sellaista vaikutelmaa ei voi välttää, että vähän puolivillaisesti nämäkin kiemurat käsitellään. Jälkeen jää mielikuva hieman löysästi kasaillusta elokuvasta. Siinä missä ensimmäinen tarjoili koskettavia kohtauksia vaikkapa hyljeoperaatiossa, lemmikkisuruissa tai Malinin ja Peterin ihastuessa, niin toinen ei juurikaan silmiä kostuttele.
Kitiseminen ei tietenkään tarkoita, että toinen osa olisi kovinkin kehno. Kyllähän tällaista telmimistä mainituista heikommista hetkistä huolimatta mielellään katselee. Monin paikoin välkehtivät aidosti iloiset ilmeet mieltä helposti piristävät ja myös sellaista sydämeen lämpöä lykkäävää vaikutelmaa välittämisestäkin saadaan aikaan. Valkovuokkojen ja muiden kesäisten ihanuuksien kaunistamat metsäpolut kelpaavat talviaikaan erinomaisesti. Paljon hyvääkin siis on seassa, vaikka kokonaisuus jääkin edeltäjäänsä vaisummaksi.
Vaikka hiukkasen heikompaan suuntaan toinen osa tasoa viekin, niin siitä huolimatta seuraavaa osaa Tjorven och Mysak toiveikkaana odottelee. Parista hieman rasittavammasta piirteestään huolimatta ei Tjorven och Skrållan onnistu iloa elokuvasarjasta viemään. Ehkä seuraava osa onkin jälleen vähän idearikkaampi, eikä tyydy toistelemaan niin paljon edellisten juttuja. Jotta juttua ei lopeteltaisi valitusveisuun hengessä, niin kiitelläänpä edelleen sitä, että askartelut ja temmellykset pidetään pienimuotoisina sekä arkisinakin. Suuret seikkailut jäävät muiden teosten hoidettaviksi, kun taas kiireettömämpää pikkupuuhaa riittää. Ihmisten hiljentyessä levolleen, niin löytyy sopivia paikkoja tunnelmoida tuokio ja toinenkin verkkaisempien maisemakuvien parissa. Näihin saarimaisemiin en varmaan ikinä onnistu kyllästymään ja myös sitä puolen vuosisadan takaa olevaa kylääkin ihastelee. Näkymillä saadaankin mukavasti paikkailtua niitä tökkivämmin rullailevia hetkiä, joten mielestäni edelleen ollaan vahvasti plussan puolella. Napinoista huolimatta herttaista ja suloista menoa toinenkin elokuva monilta osiltaan on, ja sepä mieltä ilahduttaa.
Tjorven och Skrållan (1965) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti