Kökköisellä tunnuslaulelulla lähdetään liikkeelle ja ehkäpä tämä De Angelisin veljesten sävelkynästä syntynyt kappale sopivan pöhköä mielentilaa kohti ohjailee. Ooh, Ettore... Tietenkin tämä Ettore, josta tunnelmoidaan, on Spencerin esittämä päähenkilö. Kertojana toimii taas yksi apurijoukkoon kuuluva kaveri, eli Bracalone (Enzo Cannavale). Samainen näyttelijähän on kovin tuttu naama vaikkapa Budin Flatfoot-elokuvista. Samantapaista roolia Cannavale niissäkin esittää, vaikkakin vaikuttaa siltä, että hahmo vain tyhmenee elokuvasarjan edetessä. No, se on oma tarinansa, joten otetaanpa pakkia.
Tarina vie vuosisadoille menneille, vieläpä sotaisiin aikoihin ranskalaisten ja espanjalaisten kärhämöidessä keskenään. Ettoren muutamasta tyypistä koostuva vähän sekalainen joukkio on lähtöisin Italiasta, eli vieraalla maaperällä ollaan. Elokuvan nimikin tahtoo kertoilla, että tilit tienataan tappelemalla, milloin missäkin joukoissa. Kuka parhaan tarjouksen tekee, tai ehkä kuitenkin niin, että minne Ettoren päähänpistot tahtovoa joukkoja johtaa.
Taas on tullut eteen se pulmallinen tilanne, että pitäisi puoli osata valita. Apurit purnaavat, että jospa kerrankin valittaisiin harkiten, niin ei tarvitsisi häviäjien joukossa toivotonta taistoa käydä. Espanjalaisten kaupunkilinnoitusta piiritetään ja Ettoren ryhmittymä päättää liittyä hyökkääjien riveihin. Tulot vaikuttavat varmemmilta ja vyörytyksestä päätellen näyttää siltä, ettei linnake kovin pitkää aikaa pysty kestämään. Ettorea ei ranskalaisten upseerien käyttäytyminen viehätä, joten vierailu lyhyeksi jää ja päätetään espanjalaisten linnakkeeseen siirtyä.
Piiritystilanne on päällä, joten muurien suojiin ei ihan noin vain voikaan marssia. Niskaan satelee kiviainesta suurempina kappaleina ja hiukkasen nestemäisempääkin materiaalia. Ei sentään kiehuvaa öljyä, mutta...hyihyi saa eräs onneton todeta. Täysi melske onkin menossa, joka toki ammattimiehille sopii. Hyvähän sitä on siinä saapastellessa näyttöjä antaa mahdolliselle työnantajalle. Sotilaita kiipustelee ylös muureille ja samaa tahtia heitä sieltä alaskin satelee. Ettore ystävineen toki haluaa hiukkasen vauhtia tuupata ja muutakin jäynää vastustajille tehdä.
Linnoituksen komentajat toki toiminnan huomaavat ja osaavat tällaista apua arvostaa. Siten espanjalaisten riveihin liittyminen sujuukin Ettoren ryhmittymältä varsin mutkattomasti. Tilanne kuitenkin on kohtalaisen surkea. Vahvistusjoukot ovat päivien päässä ja lisäksi ruoka on hyvää vauhtia loppumassa. Päällystö vakuuttelee, että jaksaahan sitä tiukallakin dieetillä sotia, mutta lieköhän näin. Oli miten oli, mutta kyllä siinä alkaa yhdellä ja toisella kieli kostua, kun muurilla riutuvat näkevät miten vastapuolella pöydät notkuvat herkkujen painosta.
Puolet on valittu ja päätösten kanssa pitää tulla toimeen. Ei auta alkaa niskuroimaan Ettoren komentoa vastaan, voipi tulla moukarista sellaisessa tapauksessa. Ettore ryhmineen ottaa hommakseen käydä vihollisen linjojen takana posauttamassa heidän tuhoisan kanuunansa, jotta kuulat lakkaisivat satelemasta katoille. Sillä reissulla lyöttäydytään yhteen kiertelevän näyttelijäporukan kanssa, mikä tarjoaakin hyvän kulissin hivuttautua ranskalaisten leiriin. Samaisella matkalla tulee tilattua lisää vaikeuksia ja niinpä Ettorea uusi haaste odottaa. Ranskalaisia ritareita on loukattu, joten turnajaisiin sitä kutsu käypi. Pitäisi alkuun saada jostakin raapaistua kasaan 13 italialaista ritaria, mikä onkin kohtalainen pähkäiltävä, sillä muilla mailla seikkaillaan...
Soldier of Fortune edustaa hieman varhaisempaa tuotosta Budin soolojen joukossa, mitä ei huonona juttuna kannata pitää, sillä pirteämmät pätkät pääsääntöisesti löytyvät näiltä kaukaisemmilta vuosikymmeniltä. Kuvia katsellen voisi veikkailla, että tuotantoon on laitettu rahaakin reippaammin kuin moneen muuhun Spencerin elokuvaan, eli näyttävyyttäkin on mukaan saatu.
Suurempien setelien osuutta epäilee etenkin alusta yli kymmenen minuutin pätkän haukkaavaa valloitusvyörytystä katsellessa. Kohti muureja säntäilee kerralla useiden kymmenien miesten ryhmittymiä. Lisäksi eteenpäin lähetetään sotakonetta monenlaistakin. Katapultit viskovat suurempaa kiveä, tikkaita nousee tasaiseen tahtiin ja vähän muutakin siellä seassa seikkailee. Ettorehan näyttää, että massiivisen muurinmurtajan tarvittaessa pysäyttää yksikin tyyppi. Ainakin, jos kyseinen kaveri sattuu herra Spencer olemaan.
Tätä melskettä katsellessa pitääkin myöntää, että ainakin yritystä löytyy, kun kirjavaa puuhaa siellä yksi ja toinenkin harrastelee valtaustaistossa. Sitä sotaa ei onneksi hirveän vakavasti ole lähdetty katsojille kääntämään, vaan melkeinpä siinä innostuu mukana viheltelemään. Samaisia kohtauksia katsellessa käy myös mielessä, että mahtoikohan ensivilkaisu aikoinaan osua jollekin känkkäränkkäpäivälle, koska ei ilmeisesti edes siinä määrin innostanut, että olisi kunnollisen muistijäljen taakseen jättänyt.
Valitettavasti elokuvan edetessä joutuu toteamaan, että ainakin kamppailujen suhteen nämä ensimmäiset kohtaukset edustavat elokuvan näyttävintä ja samalla viihdyttävintäkin antia. Alamäki ei niin jyrkkä ole, että lopun koittaessa pohjille rysähdettäisiin, mutta kyllähän matkalla hieman hyytymään päästään.
Loppuun toki yritetään suurempaa turnajaista viritellä, kun kummankin puolen valikoidut ritarit hieman keskinäisestä paremmuudestaan kalistelevat peitsiä. Rantahiekoilla hutkitaan kyllä ihan mukavassa hengessä, mutta elokuvan alussa kuitenkin on parempaa vipellystä ja väkerrystä. Ensimmäisen ja viimeisen ison tappelun väliin toki mahtuu muutamakin muksiminen, mutta nepä ovat ennemmin välipalojen joukkoon laitettavaa tavaraa. Osa maistuu paremmin, jotkut eivät niinkään.
Keskimmäinen kolmannes uhrataan pitkälti riittävän ritarimäärän hankkimiseen, kun Ettore apureineen yrittää saada vaaditut 13 kappaletta täyteen. Välillä on sellaista löysempää harharetkeilyä havaittavissa, mutta pirteämpääkin kohkailua onnistutaan käynnistelemään. Budilla sellaiseen on usein taipumusta, ja hyvä niin. Ei tarvitse tylsyyksien parissa niin hirmuisesti kärvistellä, kun huvittavampaan tapaankin päästään touhuilemaan.
Budiltahan jälleen taitoa kaikenlaista löytyy. Taistelulegendat runoillaan kauniisti historian lehdykkäisiä värittämään, mutta eihän osaaminen siihen lopu. Päällä pallottelukin onnistuu ja vastustajien miehistöä jekkuillen lähetetään jumalten puutarhoihin ihmettelemään. Muutenkin näitä vastapuolen kavereita hieman pilkallisestikin ojennellaan. Siinä yksi ja toinenkin varomaton peitsimies huomaa, että harjoitusvälinekin saattaa tuskallisesti tirvaista takaisin. Luotettavalla alakoukulla houkutellaan vähemmän halukkaita kavereita omaa porukkaa täydentämään, eli samat työkalut molempiin tarkoituksiin erinomaisesti soveltuvat.
Siinä missä Bud oman tonttinsa mallikkaasti jälleen hoitelee, niin apurijoukko jää jokseenkin värittömäksi. Cannavalen esittämä tyyppi toki säheltelee, mutta eipä hänestäkään miksikään varsinaiseksi ilopilleriksi ole. Tuleepa sellainen mieleen, että ehkä olisi ollut ihan hyvä juttu, jos se Terence olisi kaapattu mukaan virnistellen velmuilemaan ja tutulle kaverilleen ylimääräisiä päänsärkyjä aiheuttamaan.
Jälleen tuli Future Filmin kiekolta elokuva katseltua ja luulisin, että lyhentämättömästä versiosta on kyse, sillä kelloon kertyy lukema 90:35. Kuvasuhteen kanssa tietysti jälleen kelju temppu tehdään, koska alkutekstien jälkeen siirrytään ahtaampiin näkymiin. Tappeluissa tämä pääsee paikoitellen hiukkasen häiritsemään, sillä välillä on vaikeuksia saada kaksinkamppailijat kunnolla samaan kuvaan sopimaan.
Voihan olla, että Soldier of Fortune yli kuukauteen venähtäneen Bud-taukosen takia onnistui miellyttämään enemmän kuin olemattomien muistikuvien pohjalta saattoi toivoa. Niin tai näin, mutta ainakin meno on paljon pirteämpää kuin esimerkiksi viimeksi vilkaistussa 15 vuotta uudemmassa seikkailussa Speaking of the Devil. Sen väsähtäneisyyttä en millään saa kovinkaan viihdyttäväksi seliteltyä tai paasattua. Onneksi Soldier of Fortune tosiaan edustaa sen verran reippaampaa räimettä, ettei oikein ole tarvettakaan selitellä ja toimintaakin löytyy ihan kivasti tuohon uudempaan vertaillessa.
Spencerin parhaiden joukkoon Soldier of Fortune ei onnistu nousemaan, mutta keskisarjaan sen voinee kirjailla. Luulisin, että ainakin Budista pitävät silläkin saavat aikaan kelvollisen elokuvailtaman. Mitään vakavampaa ritarisankarointia ei kannata erehtyä odottelemaan, vaan tässähän kunniallisen kamppailun säännöistä ei hirveästi välitetä ja osa pöksyt nilkoissa raukkamaisesti karkailee taistelutantereelta menemään. Haarniskoja kuitenkin päästään kolistelemaan ja Bud näyttää, että edelleen moukareista voimaa löytyy. Kopsauskioskia pidetäänkin kiitettävän aktiivisesti auki ja sieltä avo- sekä kovakätisesti kuritusta kaupataan. Useampikin onneton saa huomata, ettei kypäristä tai peltipuvuista välttämättä ole paljoakaan apua, kun Budin nyrkeistä kivuliaita kolhuja koettavaksi kertyy.
Soldier of Fortune (1976) (IMDB)
Hm. Takakansi aiheutti ketutusta muutama vuosi sitten valehtelullaan eli kuvasuhde 1.85:1 sekä Italia kielenä. (Maksoin uutena tästä €2 että.) Olisikin ollut edes kuvasuhde ilmoitetunlainen. (Koskaan ollut Pan & Scanin ystävä.)
VastaaPoistaLyhentämätön? Kyllä, mitä tulee Englanti-versioon, Italia-leikkaus on jonkin verran pidempi (taisi olla Saksa-versio myös), johon jotkut muut dubbaukset perustuvat ovat myös pidempiä.
Nimiä teksteissä seuraamalla selviää että henkilöt ja tekijät ovat elokuvasta toiseen aikalailla samoja, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
Hm. Sitä välillä miettii että pitäisikö olla näiden jonkinlainen ystävä saadakseen irti kaikennäköistä, sillä itse pitelen näistä pätkistä ja musiikin tekijöiden muistakin kappaleista kun elokuvaan sävelletyistä. (Tämän leffan soundtrack onkin ihan kiva.) Tuleekin välillä otettua kaikennäköistä selvää asioista, sanovat jossain että Budilla on pieni rooli leffassa Ben-Hur
Itsekään en noita tunnuskappaleita inhoile. No, ehkä jokin joskus harvoin hieman rasittamaan onnistuu, mutta yleisesti ottaen hyvin sopivat näihin teoksiin. De Angelisin veljeksiltä voisi ainakin kokoelmalevyn ostella.
PoistaMuista tekijöistä tulikin mieleen, että tämän elokuvan ohjaajan filmografiasta vaikuttaisi löytyvän enemmänkin oletettavasti hölmöä viihdykettä. Pari suomennosta onnistuu hymyilyttämään ilman, että on edes kyseisiä elokuvia nähnyt.
Erään Hill -leffan soundtrackvinyyli tuli hankittua muutama viikko sitten, ihan kivaa kamaa. Italiassa on lähinnä Budin leffojen musiikkeja CD:inä, tosin siinä '00-luvun puolivälissä julkaistuiksi levyiksi dynamiikka on yllättävän hyvä (oletan, sillä en tiedä lähdettä kuulemilleni kappaleille YT:ssä).
PoistaViime aikoina tullu importattua GS美神 CD-kokoelmaa ('93-'95) täydemmäksi (kirjoitushetkellä uupuu viimeinen) ja hyvädynamiikkaisia kun ovat niin on tullut kuunneltua paljonkin.
Äänenvoimakkuuden nosto ja dynamiikan pilaaminen on syynä siihen etten ole hankkinut '96 ja jälkeen tehtyjä CD:itä paljonkaan, tosin eipä mitään mielenkiintoista ole tullutkaan sitten vuoden '99 paljoakaan
Oma soundtrack-keräily on valitettavasti melko pitkälti kuolla kupsahtanut. Laiskuus ja kaikkea. Lähinnä kirpputoreilta tulee nykyään hankittua, jos jotakin etäisesti kiinnostavaa näkee. Vähän niitäkin. Ei minulla suurempia tavoitteita näiden keräilyjen suhteen ollut, esimerkiksi Morriconen ja Goblinin levyjä piti hankkia enemmän, mutta innostus kai vain hiipui vähitellen ennen kuin levykokoelma ehti niiltä osin kovin suureksi paisumaan.
Poista