Pettson & Findus - Katten och gubbens år (Viiru ja Pesonen: Viirun syntymäpäivä)

Chicken Little jätti sen verran valjun vaikutelman, että haikailut paremman animaatioviihteen pariin jäivät ilmoille leijumaan. Sepä onkin ihan pätevä syy kaapata hyllystä sympaattisella tavalla höpsön ukkelin ja tämän veikeän kissan erinäisiä tekemisiä tutkaileva elokuva. Viime vuonna näihin samoihin aikoihin tuli katseltua kaksikon toisia toilailuja, kun väännettiin kisujen siivousvelvollisuuksista, kattinautti lähti retkilleen ja sirkuseläinten kanssakin vähän temmellettiin. Nyt olisi ajatuksena lähteä juhlistelemaan veikeän Viirun syntymäpäiviä ja kai sinne sekaan sopii muutakin puuhaa.

Sateista keliä on alkuun luvassa ja syksy kai siellä on hyvää vauhtia etenemässä. Eipä aikaakaan, kun jo lumikinokset korvaavat syyssateet ja onkin jo hyvä hetki laittaa paksumpaa lakkia päähän. Ennen kuin alkuteksteistä selvitään onkin jo pilkkiavantoa jäähän kaiverrettu. Sielläpä on varsin hurja häntä- ja pyrstöjahti menossa, kun kettu ja hauki haluavat haukata toinen toistaan.

Kalastuspuuhat muitakin otuksia kiinnostavat, mutta Viiru-kissan kärsivällisyys alkaa nopeasti oikuttelemaan, kun näyttää siltä, ettei mitään tartu siimaan kiinni. Olisivatkohan eväkkäät ottaneet muuttolinnuista mallia ja suunnanneet paljon lämpimämpiin vesiin talvihytinöitä karkuun? Viesti on kuitenkin selvä, kalaa ja heti tänne! Olisikohan luistimilla kiitävästä rakettikatista kalapulaa ratkaisemaan? Kai sitäkin kokeilla sopii, vaikka tosin näyttää siltä, että tämän aikaansaannokset ovat lähinnä naapuriavannolla istuskelevan Kososen kiusimista.

Kaverusten kalaonni kääntyy nopeasti Pesosen löytäessä paikan, johon eväkkäitä on enemmänkin jäätynyt. Siitäpä siis kirjaimellisesti pakastekalaa talteen sahailemaan. Vuosi alkaa olla viimeisillään, sillä uusi odottelee ihan nurkan takana. Päätösillaksi on kuitenkin lupailtu rajuakin myrskyä. Tuuli alkaakin jo yltyä, joten olisi siis ehkä parasta lähteä saaliin kanssa kipittämään kotia kohti. Kohta luntakin alkaa reippaastikin satelemaan ja puhurit ulvovat ympärillä. Sankassa pyrytyksessä kaksikko eksyy ja päättää suojautua kovilta oloilta. Kalaharkoista järjestyy pikaiglu, joka pitää pahimmat puuskat ulkopuolella.

Jäätyneiden kalojen keskellä sitä värjötellään nälkä ja vilu vieraina. Kalatalon seinät eivät evääksi kelpaa ja repustakin löytyy vain puolikas voileipä. Lämmityksessäkin tosiaan omat puutteensa on. Niinpä Viiru alkaa mietiskellä kesäiseen aikaan sijoittuneita syntymäpäiviään. Hän on siitäkin erikoinen epeli, ettei yhdet syntymäpäivät riitä, vaan kissanhan pitää ainakin kolmet viettää. Sankari kakkunsa ansaitsee, mutta se onkin helpommin luvattu kuin tehty, eikä hyvistä aikeista huolimatta hommat tunnu alkuunkaan sujuvan. Pesonen ei tietenkään halua Viirulle pettymystä aiheuttaa, joten kakkua pöytään vaikka vaivojen kautta.

Muutakin mukavaa muisteltavaa lopuillaan olevaan vuoteen on mahtunut ja niitähän sopii kertailla, koska ulos ei vieläkään auta lähteä harhailemaan. Kettutarinan vuoro onkin seuraavaksi, kun muistellaan, miten Kososelta alkoi kärsivällisyys loppua kanan kadottua. Kivääriä olalle ja suunnitelmana on yöllisten tihutöiden tekijältä pamauttaa henki pois. Viiru kuitenkin on sitä mieltä, ettei ole kilttiä kettua kuoliaaksi ampua, vaan asiaa voitaisiin jekuttamisen hengessä lähestyä. Kivääriä kanniskeleviin äijänkäppyröihin ei kissan mielestä kannata liikoja luottaa. Kosonen toista varoittelee, että pimeässä posautellessa saattaa väärissä paikoissa vipeltävän kisunkin kehnosti käydä. Naapurukset siis lähtevät kettuasiaa ratkomaan vähän erilaisin menetelmin.

Kesä alkaa muistoissakin olla jo ohikiitävää aikaa, kun sateista syyspäivää kertaillaan. Sepä sattuu olemaan Pesoselle varsinainen mökötyspäivä, kun mikään ei kiinnosta tai innosta. Pöydän äärellä sitä äristellen, muristellen ja murjotellen aika kuluu. Viiru toki yrittää parhaansa mukaan ystäväänsä piristellä, mutta saa osakseen lähinnä kamalaa känkkäränkkäröintiä ja sekalaista änkyröintiä. Onneksi Pesonen edes ymmärtää huudeltuaan, ettei sillä tavalla sovi kissalle rähistellä. Viiru mietiskelee, että kalastus varmaan tähänkin olotilaan helpotusta toisi. Onkin vain pienoinen pulma, miten kiukkuisen Pesosen saisi kalakaveriksi. Hiukkasen sellainen jekutusta vaatii, mutta hyvillä mielin tekee, kun arvelee ystävän lopulta ilahtuvan. Joutuuhan sitä Pesonen lopulta myöntämään, että onneksi tuli matkaan lähdettyä ja murheet jätettyä jonnekin laineiden vietäviksi.

Läheisemmästä menneisyydestäkin löytyy miellyttäviä juttuja mietittäväksi. Noin viikkoa aiemmin joulu juhlimisineen joutui kovinkin uhatuksi, kun Pesonen onnistui jalkansa niksauttamaan. Ei joulukuusta, ei jouluherkkuja, ei lahjoja, ei juuri mitään Viiru epätoivoisena valittelee. Porkkanoita jouluksi...voi kurjuuksien kurjuus! Juuresta jyrsienkö ja paketittako kärvistellen kovasti odotetut joulupäivät pitää viettää? Ehkei sentään niin ankeaksi joudu Viirukaan heittäytymään, sillä joulu kuitenkin on yllätysten ja antamisen aikaa. Siitäpä sitä muistutellaankin...

Tekstin alussa mainittu viimeksi katseltu kaksikon elokuva on ilmestynyt vuotta myöhemmin, mutta eipä näiden katselujärjestyksellä taida lopulta paljoakaan väliä olla. Suunnilleen samanlaisella kaavalla nämä on tehty, eli toisistaan erillisistä pikkupuuhailuista on kasailtu yhteen runsaan tunnin elokuvan mittaan yltävä kokonaisuus. Tässä tapauksessa toki ne on vähän tiiviimmin liimailtu yhteen muistelotuokion avulla. Siinä mielessä ruotsinkielinen nimi onkin suomennosta kuvaavampi.

Lukaisin vähän noita omia mietteitä vuoden takaa ja hiukkasen yllättynytkin olen siitä, että pieni nihkeys on paistavinaan läpi. Jotenkin sitä muisteli olleensa innostuneempi ja enemmän tykkäilleen. Toki kyseisessä jutussa selvästi plussalle päädyttiin, mutta voi olla, että nykyään sitäkin enemmän tahtoisin kehua. Vuosi on sinänsä lyhyt aika, mutta kohtalaisen monia piirrosseikkailuja on siinäkin välissä ehtinyt silmien ohi viilettämään. Yleisvaikutelma on sellainen, että tällaiset pikkuaskareihin panostavat verkkaisemmat ja (lähes) väkivallattomat teokset edustavat vähemmistöä. Hyvinkin mahdollista on, että rauhallisempia animaatioita on alkanut vauhtipaljoudessa enenevissä määrin arvostamaan.

Selkeämmin lapsille suunnattuja rauhallisia piirroselokuvia kyllä löytyisi, mutta en oikein usko, että kuuluisin ihan sellaistenkaan kohdeyleisöön. Viirun ja Pesosen puuhastelut kuitenkin näkisin sellaisina, että niistä useampiinkin ikäluokkiin kuuluvat voivat saada enemmänkin iloa. Edellyttäen tietysti, että hahmoista kohtalaisesti tykkäilee, sillä muuten näiden tekemiset saattavat auttamattoman vähän kiinnostaa.

Onneksi Pesonen on omiin silmiin äreänäkin sellainen jurrikan turrikka, että hänestä pitää ja kun kaveriksi laitetaan vielä vinkeä katti, niin hyvällä tavalla omanlaisensa parivaljakko piirroselokuvien maailmaan saadaan. Sivuhahmoja löytyy myös kourallinen ja sitten ovat tietysti ne pienet ihmeotukset, jotka enimmäkseen omiaan puuhastelevat, mutta silloin tällöin Viirua ja Pesosta hieman härnäilevät. Useinhan nämä pienet vipeltäjät kuvien laitamaita elävöittävät, vaikka eivät varsinaisesti tapahtumien keskipisteessä olisikaan. Kotipihan kanasetkin pääsevät välillä näkyvämmin mukaan menoon, eli kyllähän lopulta kasassa on varsin kirjava porukka ja satunnaisille vieraillekin tilaa löytyy.

Kaikkia ei varmaan miellytä se, että yhtenäinen tarina pitkälti uupuu ja kokonaisuus on löyhästi niputetuista pikkujutuista kyhäilty. Mielestäni tämä taitaa kuitenkin Viirun ja Pesosen kohdalla olla parempi vaihtoehto. Yhden pitkän tarinan tekaiseminen saattaisi aiheuttaa tarvetta suuremmalle seikkailulle, joka ei välttämättä tämän kaksikon arkisen elelyn sekä ihmettelyn henkeen kovinkaan hyvin sopisi. Minulla ei siis ole suurempia haluja lähteä episodimaisuudesta narisemaan, varsinkaan kun suurin osa niistä ihan mukavaa seurailtavaa on. Kukkojutun ehkä selvimmin keskinkertaisuuteen kallistuvaksi täytteeksi mieltäisin, mutta eipä sekään huono ole.

Jos suosikkia lähtisi miettimään, niin kaipa se syntymäpäivämuistelo maininnan ansaitsee. Vähästä saadaan paljon huvia nykäistyä, kun pienistä pulmista alkaa muotoutua valtava vaikeuksien kasauma, joka alkaa Viirun syntymäpäiväkakkua uhkaamaan. Ensin jauhot loppu, sitten paikat sotkussa, kauppaan ei päästä, sillä epämääräinen mörkki haukkaa rengasta, paikkapakkaus varastossa, jonka avain kaivossa, eivätkä ongelmat siihenkään lopu. Siinä vähitellen hykertelyjen lisääntyessä ja sähellystä katsellessa tekee jo mieli huikata Pesoselle, että se on niitä päiviä, joina ei välttämättä olisi kannattanut sieltä sängystä kömpiä. Kaikki menee pieleen, tekee mitä tekee. No, onneksi toinen ei ole lannistuvainen, vaan yhdessä Viirun kanssa pohditaan ovelia suunnitelmia kaiken korjaamiseksi, jotta lopulta päästäisiin kakulla herkuttelemaan.

Nämä omaleimaiset väkertelyt ovatkin iso osa elokuvien viehätystä. Toisessa tarinassa päästään askartelemaan valekanaa ja rakettihälytysjärjestelmäkin pitää vielä kummittelevalla köysiradalla kruunailla. Siinä onkin ihmettelemistä, jos erehtyy sinne öisenä vieraana astelemaan. Myöhemmin muitakin puolihyödyllisiä keksintöjä pähkäillään, kuten vaikkapa kynttilänsammutinta. Sekin näissä on mukavaa, kun kuvista löytyy kaikenlaista vimpainta ihmeteltäväksi ja ideoita riittää. Joulukuusenkin tekaisee tuosta vain, jos ei pysty aitoa noutamaan.

Tunnelmia toisenlaisia tavoitellaan elokuvan loppupuolen jaksoissa. Mökötyspäivä tahtoo kaikenlaista kivaa kaveruudesta sanoa, kun Viiru parhaansa mukaan yrittää toisen ankeudesta ylös kiskoa. Kyllähän se lämmintä hymyä saakin aikaan, kun aurinko jälleen paistelee ja murheet menneitä ovat. Ajatella, että päivä joka niinkin surkeasti alkoi saikin toisen sinnikkyyden ansiosta täyskäännöksen. Sitäkään ei tietenkään sovi unohtaa, että joskus on vain hyvä olla hetki ihan hiljaa, kuten Pesonenkin toteaa. Piristämisen asiantuntijalta ei tietenkään mitään haluta viedä pois. Jouluosiossa on tietysti samanlaista havaittavissa, kun yhdessä piparkakkuja leivotaan, vaikka yksi ja toinenkin tassu on tainnut etukäteen käydä taikinalla herkuttelemasta. Hyväsydämisyyttä löytyy lopulta laajemmaltakin, eikä sellaista seuraillessa ainakaan masentumaan pääse. Loppuun onkin hyvä näitä säästellä.

Päästään siis pikkuisen joulujuttujenkin pariin, ja sitä sarjaa on luvassa myöhemminkin, sillä innostuinpa samalla lisäilemään elokuvahyllyyn enemmänkin näitä Viirun ja Pesosen seikkailuja, eli joulupuuhia sekä uudempaakin ihmettelyä tulee jossakin vaiheessa katseltua. Yritän säästellä joulujutut vuoden loppuun, mutta muisti saanee aikaisemmin pätkiä. Viime vuonna elokuvasarjaan ilmestyi uusi lisäys, joka kokoelmasta vielä uupuu. Viiru ja Pesonen: Pikkukepposia ja suurta ystävyyttä onkin lukemani perusteella hieman aiemmista poikkeava, sillä se yhdistelee "oikeita" näyttelijöitä piirrosmaailmaan. Sinänsä ei mikään uusi ajatus, mutta mielenkiinnolla senkin sitten joskus katselee. Lisäksi se taitaa olla saksalaista tuotantoa.

Minua ainakin miellyttää, että jatkoonkin löytyy uutta katseltavaa tältä parilta. Aivan kaikkien suosiossa nämä eivät selvästikään ole, jos tahtoo vaikka IMDB:n pistekeskiarvoista jotakin päätellä, mutta ihailijoitakin kyllä löytyy. Nämä piirroselokuvat tarjoavat lämpimiä hetkiä kaksikon kaveruutta katsellessa, vähäsen velmuillen tietysti. Välillä pitää pikkuisen purnailla vääryyksiä vastaan, olivat ne sitten eriäviin kiekumisoikeuksiin liittyviä tai aivan muita murheita. Yleisilme kuitenkin on kovin iloinen ja sitä runsailla vinkeyksillä entisestään veikeytetään. Kekseliäs ja touhukas kissa järjestää jatkuvasti katsojalle lisää hymyhetkiä, kun vaikkapa mäkihyppykattina katolla suksineen temppuilee. Piirrosjälkikin kovasti omia silmiä miellyttää, joten näissä merkeissä sitä ilolla aikaansa viettää. Tästä kaikesta rakentuu omanlaisensa maailma, jossa pienille pulmillekin aikaa riittää, eikä ratkaisuja rajoiteta niihin ensimmäisinä mieleen tuleviin. Jos verkkainen väkertely ja vähän harjailevatkin hajatelmat innostavat, niin näitähän uskaltaa helposti suositella.

Pettson & Findus - Katten och gubbens år (1999) (IMDB)