Charlie (John Travolta) ja Dan (Robin Williams) ovat ilmeisesti kauemminkin ystävyksinä viihtyneet, sillä elokuvan käynnistelevä valokuvakooste rullailee taaksepäin 1970-luvn alkupuolelle. Lukiokuvista päästään vähitellen eteenpäin ja siinähän sitä eri elämänvaiheita ja kohokohtia kertaillaan. Uran suhteen menestystä on kertynyt ja hiukkasen kai perheonneakin. Samalla tulee selväksi, että nämä kaksi kaverusta pikkuisen erilaiset luonteenpiirteet omaavat. Yhteistä ammatillistakin taivalta on kertynyt ja siinä vuosien vieriessä Charlien ja Danin yritys on noussut huippunimien joukkoon, mitä tulee urheilumarkkinoinnin maailmaan.
Menneet sikseen ja nykypäivään kiinni. Edelleen kaverukset yhdessä hommia tekevät, vaikka vuodet alkavat selvästi jo verojaan vaatimaan. Tämä tuleekin esille, koska tyypit ovat puistossa lenkittämässä Charlien koiraa, jolla myös alkaa vuosia mittarissa olla enemmänkin. Vanhoja koiria yksi ja toinenkin, eikä juoksuaskeleet enää hirveästi innosta. Jälleen olisi istuttavana yksi tärkeä kokous, joka erityisesti Dania hermostuttaa. Saattaa näillä huolilla olla hyvät syytkin...
Näissä kokouksissa kaksikon työjako vaikuttaa olevan selvä. Charlie tarinoi ja höpöttelee ensin mahdolliset asiakkaat rennompaan tilaan ja sitten koittaa Danin vuoro hoitaa asiallisuudet. Dania vain hieman harmittaa, että Charlie käyttää toisen menneisyydestä löytyvää kriisiä eräänlaisena jäänmurtajana sekä hupijuttuna. Kyllähän se onkin helposti ymmärrettävissä, että saattaa hieman kiusaannuttaa, kun kaveri kokouksesta toiseen hassuttelee samalla tarinalla, toki vielä sitä vähäsen väritellen, jotta viihdearvoja saadaan ylemmäs.
Danin avioero seitsemän vuoden takaa on siis muuteltu myyntipuheeksi hänen harmikseen. Pelkkä ero ei sinänsä ole erityisen viihdyttävä juttu, mutta kun samaan sekaan kuuluu kaksikon semiriehakas lomarepäisy, johon omat kommelluksensa mahtuvat mukaan. Siihen seikkailuun sisältyy hieman harkitsematon uusi avioituminen Vickin (Kelly Preston) kanssa ja pikaero. Näiden käänteiden kautta Danista tuli kaverinsa legendoissa esiintyvä kahdesti alle vuorokaudessa eronnut mies, joka jaksaa kokousvieraita naurattaa.
Paljastuupa sellainenkin juttu, ettei lomailuviikon pika-avioliitto Vickin kanssa ehkä täysin mennyttä elämää ole, sillä Dan on hänelle kirjoitellut myöhemminkin ja nyt Vicki on tulossa pikaiselle vierailulle kaupunkiin ja haluaisi Dania moikata. Tämä tietysti hermostuttaa, ja ehkäpä syytä onkin. Kovin pitkää ei ehditä niitä ja näitä joutavuuksia ravintolassa höpöttelemään, kun Vickilla jo onkin toisenlaistakin kertoiltavaa. Hän on saanut kansalaistottelemattomuudesta parin viikon vankilatuomion. Sitten on käynyt niinkin, että hänellä on pari lastakin ja kun vielä heti perään mainitaan, että Dan sattuu olemaan lapsosten isä, niin siinä on tullut viiteen minuuttiin sen verran tiukkaa tietoa, että toinen lautaselleen uuvahtaa.
Järkytyksistä toivutaan, jonka jälkeen isä ja lapset pääsevät viettämään ensimmäistä yhteistä päiväänsä huvipuistomaisissa merkeissä. Myöhemmin Dan vaikeuttaa omaa arkeaan, koska onnistuu telomaan lastenhoitajan. Jostakin pitäisi siis löytää kaitsija parin vankilaviikon ajaksi ja kukapa muukaan tähän tehtävään laitettaisiin kuin oma isä. Harmi vain, ettei tällä ole lainkaan kokemusta sellaisesta ja asuntokin sattuu olemaan lapsilta kiellettyä aluetta. Siispä siis Charlielta vinkumaan apua sekä tilapäiskotia. Tämä kaikki tietenkin ajoittuu kaverusten yrityksen kriittisille päiville, kun solmittavana olisi se kenties tärkein sopimus. Voinee arvailla, ettei kaikki lainkaan suunnitellusti suju...
Tuskinpa olen ainoa, joka hieman hämmentyneenä saa todeta, ettei aivan tällaista perhekomediaa odotellut Disneyn tuottavan tai levittävän. Old Dogs ei tietenkään mikään räävittömyyksien kokoelma ole, mutta kokonaisuutena aiheuttaa kuitenkin sitä ihmettelyä. Ensimmäiset kohtaukset asettavat odotukset kiusallisen epähauskan elämyksen suuntaan, kun lomariehat näyttävät lähinnä kiltiltä ja puhdittomalta semisikailulta, joka laittaa kyselemään, että miksi yleensä tällaista yrittää. Jos johtoajatuksena on ollut jotakin siihen suuntaan, että kaikenlaista kaikille, niin harvoinpa sillä reseptillä mitään kovin hyvää saadaan aikaan.
Huumorin toisesta päästä taas löytyy vaikkapa kohellusta partioleirillä ja ehkä herttaisemmiksi tarkoitettuja perhehetkiäkin. Toki vähän kaikenlaista näiden päiden väliltäkin, joten hiukkasen oudolta sekamelskalta kokonaisuus vaikuttaa. Sellainen muutamasta eri palapelistä silmät kiinni väkisin yhteen runnottu kasailukin käy mielessä. Syynä tähän saattaa olla sekin, mistä IMDB:n triviapuolella vihjaillaan, eli lähtökohtana olisi ollut selvästi roisimpi käsikirjoitus, jota olisi sitten väännetty perheyleisöille sopivaksi. Katselun jälkeen vaikuttaa ainakin uskottavalta, mutta erityisen onnistuneina näitä mahdollisia viilailuja ei voi pitää.
Onneksi Old Dogs ei aivan niin kehno ole kuin mitä alku laittaa pelkäämään, vaikkakin samalla saa todeta, ettei taso huippukohdissakaan kovin korkealle pääse pompsahtamaan. Kyse taitaa olla ennemmin siitä, että paikoitellen tyhmäillään ja kohkataan odottamattomankin typerästi, mikä sitten saattaa jopa huvittaa hetkisen verran. Yhtenä esimerkkinä voisi antaa lääkesekaannukset sekoiluineen. Pääkaksikko siinä saa yllättävät sivuvaikutukset kärsittäväkseen. Toinen suuntaa tärkeään golfpeliin pahasti näköhäiriöisenä, Charlie taas seikkailee sururyhmän tapaamiseen räikeä kestovirne kasvoillaan ja vieläpä hirmuisen mässäilyhalun riivaamana. Kaukana ollaan mistään huippuhuumorista, mutta väittäisinpä, että tämän elokuvan kohdalla parasta tarjontaa kuitenkin. Olkoonkin sitten kohtalaisen hölmöä huvia.
Tällaisten parhaimmillaan keskinkertaisten hassutusten ansiosta en menisi elokuvaa suosittelemaan, sillä samaan aikaan se esittelee paljon sellaista pöhköilyä, joka ei edes etäisesti hassua ole, vaan lähinnä vaivaannuttaa. Esimerkkejähän sitten riittääkin. Vaikkapa se, miten pronssinen adonis lähtee juna-asemalle seikkailemaan. Tai leikkihetket edistyksellisen "ihmisnuken" kanssa. Tai tietyt tapahtumat siellä pioneerileirillä. Jälleen saa ihmetellä, että onko tarkoituksena ollut tahallisesti katsojia kiusata vai onko joku näitä keksittyjä juttuja kovinkin huvittavina pitänyt.
Alkupuolella kirjoittelin, että Seth Green on pidettävä tyyppi, mutta tässä hänen hahmonsa on melkoinen turhake. Pääkaksikon oppipoikana toimiva Craig ei juurikaan hyviä hetkiä saa ja loppupuolen sekoilut hänen osaltaan taas ovat lähellä sitä itseään. Että ihanko pää niksahti ja karaokejumalaksi sitten... Niin, no, hoh-hoijaa sentään. Siinä ovat naurut kaukana, mutta itkut paljon lähempänä, kun tällaisia jekkuja huomaa erehtyneensä seuraamaan.
Sinänsä ihmetyttää, miten tällaiseen elokuvaan on saatu kasailtua kohtalaisen nimekäs valikoima näyttelijöitä. Jo mainittujen lisäksi löytyy teräviä kulmia kätkevästä turvallisuuspartiosta sellaiset kaverit kuin Luis Guzmán ja Dax Shepard. Partioleirillä tapahtumaa järjestelevät ja vähän kovakouraistakin koulutusta tarjoilevat Justin Long ja Matt Dillon. Bernie Mac taas rientää leikkikonsultiksi potkimaan liikettä kankeaan Daniin vimpaimiensa avulla. Samalla Old Dogs lienee jonkinlainen Travoltan henkilökohtainen perhe-elokuva, sillä puoliso Preston tosiaan yhdessä pääosassa ja tytär Ella Bleu Travoltakin näyttelee Danin tytärtä. Lisukkeiden joukosta löytyy isän ja tyttären yhteinen musiikkivideo, joka ei juurikaan elokuvaa miellyttävämpää elämystä tarjoile.
Old Dogs ei ainakaan niihin elokuviin kuulu, joissa esiintyjistä paistaisi osallistumisen ilo. Erityisesti Williams vaikuttaa monin paikoin kohtalaisen kiusaantuneelta hymyjä väännellessään. Katsomossakaan tunnelma ei kovin korkealle kohoa väkinäisiä tekonaureskeluja kuunnellessa. Williams ei ole ainoa esiintyjä, josta välittyy sellainen tunne, että olisi mieluummin jossakin aivan muualla. Näitä vaivaantuneita ilmeitä ei juurikaan tarvitse ihmetellä. Tällä kerralla vain taisi päästä käymään niin, että tuli hypättyä nihkeää kyytiä tarjoilevaan kelkkaan.
IMDB kertoilee elokuvan taustoista myös sellaista, että se joutui odottelemaan julkaisuaan noin vuoden verran. Aluksi ensi-iltaa lykättiin Macin menehtymisen takia, toisen kerran lykkäystä tuli Travoltan sekä Prestonin pojan kuoleman takia ja vielä kolmannen kerran Williamsin terveyshuolista johtuen. Menetys ei varmaan olisi ollut kovinkaan suuri, jos Old Dogs olisi vaikka kokonaan unohtunut jonnekin arkistoon.
Old Dogs kuuluu niihin komedioihin, joiden parhaimpana puolena tulee nopeasti mieleen lyhyehkö kesto. Vain vähän runsaat 80 minuuttia pitää itseään piinailla, jos tahtoo loppuun asti sinnitellä. Omaperäisyyden lieskat eivät kirkkaina leimahtele, mutta se ei tällaisten tusinakomedioiden kohdalla mikään synneistä suurin ole. Melko harvoin sitä mitään täysin uutta ihmeteltävää näiltä odotteleekaan. Enemmän harmittaa se, ettei laaduntarkkailusta ole tietoakaan ja kaikenlainen kehnouskin on päätetty laittaa valmiiseen elokuvaan, vaikka esiintyjien väkinäiset irvistyksetkin tahtovat viestitellä tiettyjen tuokioiden hylkäyskelpoisuudesta.
Jos nykyään harrastettaisiin suurempien tuotantoyhtiöiden toimesta sellaista julkaisupolitiikkaa, että huonoimmat viritelmät haudattaisiin vähin äänin jonnekin ö-arkistoihin, niin veikkailisin, että Old Dogs olisi löytänyt loppusijoituspaikkansa sieltä. Kehnompia komedioita on toki tullut katseltua, mutta heikohko puolustus se tällaisille on ja katkera jälkimäku hetkisen pysyy, kun huomaa, millaisilla pilaantuneilla eväillä ja yleisillä älyttömyyksillä katsojia yritetään viihdytellä. Turha tällaisilla on hermojaan repiä, sillä yleensähän nämä kuuluvat siihen sarjaan, jonka aika armollisesti hautaa jonnekin. Nämä vanhat koirat sille matkalle hiipumaan pikaisesti toivottelenkin...
Old Dogs (2009) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti