Anthony (Luke Wilson) tarkkailee ikkunasta läheisen kadun suuntaan, jossa kiikarein varustautunut Dignan (Owen Wilson) yrittää valomerkein viestitellä ystävälleen. Operaatio jonkinlainen on selvästikin menossa, sillä Anthonylle on kaverin toimesta kehitelty pakosuunnitelma. Dignanille ei oikein selvinnyt, että ihan vapaaehtoisesti kaveri on parantolaan itsensä kirjannut, eikä kyse tosiaan mistään pakkohoidosta ole. Eihän se tietenkään estä vapaaehtoista potilasta vaikeamman kautta vapauttamasta. Anthony on sitä mieltä, että Dignan on niin tohkeissaan pakosuunnitelmasta, ettei auta sitä pilata. Saapa siinä samalla lääkärinkin ymmärtämään, miksi on parempi lakanaköyttä pitkin kiipustella kuin tavalliseen tapaan oven kautta itsensä kirjailla ulos.
Tavallaan toteutuneeseen karkaukseen aivotyön tehnyt Dignan raapustelee muutenkin mielellään suunnitelmia monenlaisia. Edellinen on saatu hoidettua, niin sitten onkin jo uusi nivaska selailtavana. Selvästi paljonkin on pohtimiseen panostettu ja alkaa näyttää siltä, että seuraavien vuosikymmenten tekemiset on jo paperille pähkäilty. Välittömästi pitäisi käynnistellä kunto-ohjelma, sillä tulevat toimet vaatijat toteuttajiltaan sellaisiakin ominaisuuksia. Mistä sitten mahtaa kokonaiskuvassa olla kyse, selviää nopsasti. Dignanin ajatuksena on, että kaverukset ryhtyisivät ammattimaisiksi varkaiksi. Alkuverryttelynä saa toimia Anthonyn vanhempien talo ja varsin ripeästi sieltä arvoesineitä lähteekin mukaan. Tosin suunnittelijan näpit vaikuttavat liiankin ahnailta ja harhailevat kiellettyihinkin kähvellettäviin. Näinpä sitä saadaan ennen tositoimia testailtua nopeutta, keskittymiskykyä ja yhteistyötä.
Harjoittelut harjoitteluina ja onkin vähitellen aika siirtyä kohti suurempia saaliita, sillä eihän se kovin kilttiä olisi vanhempien kotia kokonaan omaisuudesta vapauttaa. Äidin korvakorutkin Anthony antaa pikkusiskonsa välitettäväksi takaisin oikealle omistajalle. Ajatuksena on, että seuraavalla rötöksellä onnistuttaisiin herättelemään kiinnostusta erään herra Henryn (James Caan) suunnalla. Hän on Dignanin entinen pomo, joka sattuu maisema- ja pihapuutarhurointiin keskittyvää yritystä pyörittelemään. Asiakkaiden pihoissa hääräillessä saa helposti käsityksen turvatoimista sekä omaisuudesta, joten sivutoimina harrastellut hämärähommat sopivat luontevasti siihen verottomiksi lisätuloiksi. Päivisin hoidetaan nurmikot kuntoon ja sitten saa kaupanpäälliseksi vielä perusteellisen siivouksen irtaimiston ja arvoesineiden suhteen. Palvelu pelaa pyytämättäkin, kun Henryn ja kumppanit soittelee pihaa trimmailemaan...
Suurempien setelisaaliiden suhteen tarvitaan varasjoukkoon vahvistusta, eli Dignan ottaa hommakseen löytää keikkakuskin rattia vääntämään. Tarjokkaiden joukko vaikuttaa vähäiseltä ja ainakin alustavasti kaahausavuksi valitaan Bob (Robert Musgrave) kaveripiiristä. Tulivoimaakin olisi hyvä taskuun laittaa, joten yhteydenottoa menemään ystävällisen kauppiaan suuntaan. Maaseudun rauhassa vähän räiskytellään ampumaharjoitusten merkeissä ja kädessä hyvältä tuntuva työkalu löytyykin. Näitä tuokioisia katsellessa voinee todeta, että kaikenlaista pistoolitaituria tuntuu löytyvän. Otteet toki ovat näyttäviä, mutta tarkkuudesta ei kannata lähteä ylistyksiä laulelemaan. Asehankintojen jälkitunnelmissa kolmikon keskinäiset jännitteet kasvavat ja alkaa näyttää siltä, että jäävät rahakkaat varkaudet vähiin, kun hajoilun henkeä on havaittavissa ennen kuin on edes vauhtiin päästy.
Yhteisymmärrys saadaan palautettua ja eräänä synkkänä iltana paikallisen kirjakaupan parkkipaikalle auto verkkaisesti kaartelee. Naamioituminen on kunnossa ja sulkemisaikaan ajoitettu ryöstö lähteekin etenemään. Mitään rajattomien rikkauksien kassaholvia ei tässä tapauksessa putsailla ja ansiot lasketaan ennemmin sadoissa dollareissa. Saalisjuhlista päätellen tulokseen ollaan siitä huolimatta tyytyväisiä. Maisemanvaihtokin tulee ajallaan ajankohtaiseksi. Siinä autoillessa voi hyvällä mielellä jatkaa juhlisteluja. Pysähdys vain rakettikioskille ja valopalloja taivaalle pamauttelemaan.
Väliaikaiseksi tauoksi suunniteltu motellipysähdys laittaakin aikeet melko lailla uuteen uskoon. Anthony menee ihastumaan siivoojana työskentelevään Ineziin (Lumi Cavazos) ja muutenkin mielet alkavat vaellella muihin juttuihin. Bobilla on sen verran perhehuolia, että pitää palailla takaisin ja sitten ollaankin taas kahdestaan. Dignan ei suostu lainkaan hyväksymään, että tällaiseen petollisuuteen kaveri ryhtyi ja vannookin sadistista kostoa. Matkaa yritetään jatkaa kutistuneella miehityksellä, mutta menopeli sanoo sopimuksensa irti, rahat ovat lopussa ja erilaiset näkemykset alkavat riitaakin synnytellä. Pikkupulmien kasautumiseenko näiden tulevien mestarivarkaiden ura ennen aikojaan sittenkin pääsee päättymään? Ei välttämättä, mutta tilanne kuitenkin on sen verran tulehtunut, että parempi ottaa harkinta-aikaa ja poistua eriäville polkusille...
Näistä jaaritteluista varmaan selvinnee, ettei tosiaankaan kannata odotella mitään tarantinomaisella otteella tehtyä hersyvästi höpöttelevää ja tylysti kovistelevaa rikoskomediaa. Bottle Rocket ei yritäkään ponnistaa sillekään suosituslistalle, jonne keräillään näyttävästi sekä jännittävästi toteutettuja rikoselokuvia. Siinä ollaan vuosisadan varkauksista kaukana, kun amatöörimäisesti pihistetään kirjakaupan kassarahat tai tuhmasti äidin korvakorut. Eihän elokuvassa nämä sinänsä huvittavat operaatiot se varsinainen pääasia ole ja tavallaan rikoskomediana markkinoimisen voisikin ottaa ainakin vähän harhateille johdattelemisenakin. IMDB:n triviapuoli tiedottelee, että Bottle Rocket sai testinäytöksissä todella surkeaa palautetta, mikä laittaa pohtimaan, että ehkä odoteltiin jotakin aivan muuta kuin ystävyyteen ja unelmiin keskittyvää pikkuisen löysäilevääkin "oleiluelokuvaa".
Pikaisesti vilkaistuna yksikään kolmikosta ei ole sellaisessa taloudellisessa ahdingossa, että pikkurikollisuuden teille lähteminen olisi ymmärrettävää siinä mielessä. Samalla voisi sanailla, että rötöstelyn polte palaa kuumana vain Dignanin sydämessä. Jossakin määrin elämässään hukassa oleva Anthony tahtoo kaveriaan tukea ja auttaa unelmien toteuttamisessa, kun ei ole vielä saanut kunnolla kiinni siitä, mikä itselle parhaiten maistuisi. Bob taas vaikuttaa olevan perheestä, jossa ei ole suuremmin huomiota saanut. Velikin lähinnä pilkkaa ja piikittelee. Voisi ehkä huomauttaa, ettei varastelu välttämättä ole paras keino selvitellä paikkaansa maailmassa. Huomiohuudoksi se epäilemättä käy kyllä, mutta saatu maine voi olla jotakin muuta kuin mitä tuli toivottua.
Minulle kyllä kelpaa mainiosti hengeltään kepeä, mutta välillä vähän vakavampiakin mietiskelevä komedia, joka ei suuremmin tahdo tarinansa suhteen kiirekuumetta potea. Tyhjäntoimittamiseksi ei auta moittia, koska työtä ja muuta puuhaa kyllä keksitään. Kovin helposti tulee tykkäiltyä näistä elokuvista, joissa nuoret miehet yrittävät kaikenlaista kokeillen suuntaa ja ehkä merkitystäkin etsiskellä.(..miksiköhän?) Paljon riippuu tietysti siitä, millaisia tyyppejä kuviin on pyörimään päästetty. Anderson ja Wilsonit esittävät pääkaksikon varsin sympaattisessa valossa. Voisihan kumpaistakin ainakin paikoitellen kuvailla reppanoiksi, mutta heitä ei silti haluta säälittävinä esittää. Välillä tehdään hölmöjä juttuja ja saadaan aikaan kyseenalaisiakin asioita, mutta energiaa riittää. Luovutusmieliala on kaukana, eivätkä kädet taivaita kohti kohoa kovin helposti, vaan edelleen löytyy luottamusta omiin tekemisiin ja tulevaisuuteen. Nouseehan se Caaninkin esittämä Henry eräässä vaiheessa nuoria uneksijoita puolustelemaan ja kavereistakin apua on, jos tilapäisesti alkaakin henki lannistumaan.
Mitä on tullut Andersonin elokuvia katseltua, niin ei olisi mikään suurempi ongelma poimia niistä kymmeniä hauskoja tai huvittavia yksityiskohtia. Melkein väittäisin, että niidenkin varassa ihan hyvin viihtyisi, sillä tässäkin tapauksessa kestoa on alle 90 minuuttia. Katsojan kannalta on kuitenkin loistavaa, että näiden sinänsä erinomaistenkin pilkahdusten lisäksi kokonaisuuteen saadaan alusta loppuun kantava hyväntuulinen tunnelma, joka leviää ruudun tälle puolellekin. Oli sitten kyse vähän torveloiden etenevästä ryöstöstä, spontaanista siivouskierroksesta mukavia höpötellen tai kaverusten tarinoinnista, niin Anderson esiintyjien kanssa irrottelee näistä hetkistä iloa mukavissa määrin. Missään vaiheessa ei ala väkinäiseltä tuntumaan ja erittäin mielellään tällaista seurailee.
Oikeastaan välillä hiipii mieleen, että elokuvaa on tehtailtu samansuuntaisella innolla, millä Dignan omia haaveitaan jahtailee, mikä taas omat lisänsä muutenkin myönteiseen olotilaan lisäilee. Sopiikin olla kiitollinen, ettei elokuvan kehno tulos lippukassoilla torpannut lahjakkaiden tekijöidensä uria heti alkuunsa. Toisinkin olisi voinut käydä, sillä IMDB:n puolelta löytyy maininta, että Owen oli jo liittymässä armeijaan ja jättämässä näyttelemiset sikseen. Siinä missä Bottle Rocket on Andersonille esikoisohjaus pitkien elokuvien puolella, on se myös Wilsonin veljeksille ensimmäinen näyttäytyminen. Owen myös kirjoitteli elokuvaa Andersonin kanssa.
Kolmikolla ei muutenkaan ollut huomattavaa aiempaa kokemusta alalta, vaan ansiolistalta löytyy ainoastaan samanniminen lyhytelokuva, joka ilmestyi pari vuotta aiemmin. Vuoden 1994 Bottle Rocket on aiheeltaan samansuuntainen, mutta suppeampi esitys näin luetun ja kuullun perusteella. Sen herättelemä innostus mahdollisti pitkän version. Yhteistyö Andersonin ja Wilsonin veljesten välillä on onneksi sittemminkin jatkunut, vaikka viime vuosina onkin hiljaisempaa ollut. Lähtölaukauksena toiminut lyhytelokuva olisi mielestäni hyvin sopinut kotimaiselle levyjulkaisulle bonukseksi, mutta sieltä ei valitettavasti löydy muuta kuin trailereita. Lisämateriaaleja haikailevan kannattaakin ennemmin ostella Criterion Collectionin julkaisu, jonne samainen lyhytelokuva on laitettu ja paljon muutakin ihmeteltävää.
Paremman version hankkimista voisi harkita, sillä luultavasti tämän vallan sympaattisen komedian katselee mielellään useampaankin kertaan. Alle viidessä minuutissa saadaan hyvä ilmapiiri syntymään ja siitä pidetään kiinni. Todistellaanpa sekin, ettei kujanjuoksunkaan tarvitse mitään mahdottoman ahdistavaa seurattavaa olla. Bottle Rocket miellyttävän kepeästi ja iloisestikin tilanteensa käsittelee. Vinksahtaneisuutta kyllä löytyy, mutta onneksi ei rasittavan väkinäistä tai äänekästä sellaista. Bottle Rocket ei välttämättä ole erityisen hauska komedia sellaiselle, joka toivoo vitsitulitusta tyyppien suista tai tauotonta kohellusta. Hahmovetoisempaa ja hiukkasen hiljaisempaa sekä jumittelevaakin huvittunutta ihmettelyä arvostaville saattaakin sopia paljon paremmin. Owenista olen aiemminkin maininnut kovasti tykkäileväni ja Bottle Rocket nostelee pisteitä entisestään. Onpahan oiva näyte siitä, että kaverista on vähän muunlaistakin huumoria esittämään kuin vain vitsejä laukomaan ja siinä sivussa onnistuu tekemään hahmostaan erittäin pidettävän. Minulla ei paljoakaan kielteistä kommenttia elokuvasta tule mieleen. Viihdyttää erinomaisesti ja tasaiseen tahtiin lähettelee katsomon suuntaan hyvinkin positiivisia väreilyjä.
Bottle Rocket (1996) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti