Erilaiset koiruudet taitavat nuoren Owenin (Liam Aiken) uniakin väritellä ja nämä nelijalkaiset parhaat ystävät ovatkin muuten vähän yksinäisen pojan suurin innostus. Pelkästä harrastuksesta ei voi puhua, sillä sen verran voimakkaasti haukahtelijat ovat elämässä ja tekemisissä mukana. Näyttää myös siltä, että taivaankappaleiden tarkkailukin jossakin määrin poikaa kiinnostaa, mitä nyt aikaa tärkeämmiltä puuhilta jää. Tähtiin katseet suuntaillaankin, sillä jotakin on kaukaisilta matkoiltaan saapumassa kotoisen sinipallon ilmakehään. Tätä tapahtumaa eivät Owenin silmät kuitenkaan todistamaan ehdi ja taitaapa kyseinen pakkolaskua muistuttava törmäys mennä muiltakin pitkälti ohi. Kukkulalle poksahtanut pieni avaruusalus näyttää jokseenkin romutetulta, mutta koirapilotti kuitenkin on ehjänä. Hyvävointisen oloisena hän lähtee ympäristöönsä tutustumaan.
Uuden aamun myötä Owenillekin koittaa suuri päivä, kun saa ruksailla elokuun viimeisen vuorokauden. Ilmeisesti vanhempien kanssa on sovittu, että tietyn aikajakson jälkeen poika saa itselleen oman koiranpennun, jos on pystynyt osoittamaan toivotunlaista vastuullisuutta sekä reippautta. Owen innokkain silmin muistuttelee adoptiopäivästä, mutta äiti (Molly Shannon) yrittää puhua pojan vielä odottelemaan hieman kauemmin, koska lähipäivinä perheellä on muutto edessä, eikä välttämättä ole paras idea ottaa uutta pentua sellaiseen sähellykseen sekaan. Owen ei kuitenkaan ole halukas allekirjoittamaan lykkäyssuunnitelmia, joten sovitaan, että keskipäivän aikoihin vieraillaan paikallisessa eläinsuojassa.
Pentureissua ennen pitää hoitaa velvollisuudet samaan tapaan kuin päivinä muinakin. Owen on ottanut hommakseen huoltaa ja ulkoiluttaa päivisin muutaman naapuruston asukkaan lemmikkikoirat. Hauvoihin paljon tavallista enemmän hullaantuneelle pojalle tämä onkin varsin mielekästä hommaa, vaikkakin välillä useammasta yksilöstä muodostuva porukka kyllä tekemistäkin järjestää. Osa omistajistakin osaa olla melko vaateliaita, mutta neuvokas poika yleensä koirien kujeilut ja omistajien pyynnöt selvittelee. Ongelmia muitakin löytyy, sillä pari samaan ikäluokkaan kuuluvaa poikaa naapurustosta tahtoo järjestää hänelle lisää vaikeuksia ja asenne heillä on sellainen, että kohdatessa kiusataan. Täytyyhän ne pakolliset pahikset hyvissä ajoin kuviin saatella.
Suhteellisen tavallinen aamulenkki kuitenkin on menossa, mutta se saa poikkeavan käänteen polkujen käydessä yhteen aiemmin aamulla aluksestaan vaellelleen ulkoavaruudesta vierailevan karvakaverin kanssa. Aivan omituisen haukun toinen ilmoille päästää, mikä saa Owenin lenkkikaverit vallan villiintymään. No, uusi tulokas on jo ehditty etsintäkuuluttaa paikallisen koirapartion toimesta ja kohta jo korjaillaankin talteen. Kapinaan yllyttämisestä häkki heilahtaa ja toisen tutkimusmatka päättyy toistaiseksi eläinsuojaan. Kellon kilahtaessa kaksitoista onkin Owenin aika siirtyä vanhempineen samaiseen paikkaan lemmikkiä etsimään. Aiemmin kadulla kuultu haukahdus kiinnittää huomion, eikä siinä nappisilmiä tuijotellessa voi koirakohtaloa välttää. Etenkin, kun henkilökunta tiedottelee, että tällä yksilöllä on vääränlainen asenne adoptioon, mikä tarkoittaa sitä, että viimeisten unien piikki uhkaa.
Asenneongelmainen saa uuden kodin ja samalla nimen Hubble. Vähän on ärhäkkyyttä havaittavissa, mutta toisaalta taas puistossa tuntuu ymmärtävän temppuilupyynnöt epäilyttävänkin hyvin. Owen yrittää isällekin Hubblen poikkeuksellisesta älykkyydestä kertoilla, mutta toinen on sillä kannalla, että kyseessä on vain uuden koiranomistajan innokasta harhaa. Selitäpä siinä sitten, kun hetkeä myöhemmin karvatassu onkin jo kirjaa selailemassa. Yön koittaessa toinen talsii omille teilleen, mutta valpas Owen seurailee jäljillä alukselle. Hubble on viestittelemässä näyttävästi tähtitaivaalle ja se operaatio kovin kirkkaaseen loisteeseen päätellään. Aamulla Owen epäilee, että untako se kaikki vain oli... Jotakin erikoista ainakin on päässyt sattumaan, sillä yht'äkkiä Hubblen haukahtelut varsin ymmärrettävinä korviin siirtyvät. Pääsi sattumaan pienoinen onnettomuus, jonka seurauksena erikoiskyky poikaan siirtyy.
Korvien herkistyminen koirien kommunikoinnille helpottaa tietysti kaikenlaisia juttuja. Hubblen taustakin selviää, eli hän on koirien alkuperäiseltä kotiplaneetalta peräisin ja tullut suorittamaan annettua tehtävää. Tarkoituksena on arvioida, miten maan koirat elävät arvokkaasti ja toteuttavat herruuttaan. Koejoukkona saavat toimia Owenin huollettavat. Maan koirien kannalta ei näytä lainkaan hyvältä, kun on löysäilty ja luovuttu valta-asemasta. Häiritsevä huhu lemmikeiksi ryhtymisestä näyttää pitävän paikkansa. Toiset taas yrittävät todistella, että kaikki on harkittua ja vain pintapuoleisesti ihmiset näyttävät olevan komennossa. Oikeastihan ihmiset tekevät lähes kaikki ikävät hommat lemmikkiensä puolesta. Perustelu ei herätä Hubblessa hyväksyntää, vaan tämä näkee asian siten, että laiskoja tyhjäntoimittajia koko sakki on. Alkaakin kova koulutus, mutta riittääköhän sekään, sillä ylempiarvoinen vierailijakin on saapumassa paikalle? Voikin olla, että ihmisten ja koirien tuhansien vuosien yhteiselo alkaa olla loppuaan lähellä...
Kovin vakavin mielin ei kannata tähän teokseen tarttua tai tiukemmin tarkastelemaan lähteä vaikkapa sitä taustatarinaa koirien kotitähdestä. Good Boy! taitaa olla nuoremmille yleisöille suuntailtu elokuva, joten ehkäpä jätetään lapsellisuuksista isoimmat miinukset jakamatta, eikä paasaushurmiota nostatella. Tokihan monesti pääsee käymään mielessä, että jotakin olisi toisinkin voinut koheltaa tai höpötellä. Good Boy! kuitenkin välttää pahimmat tai jatkuvasti kuvissa pyörivät rasittavuudet, joten siinä mielessä katsojaystävällisestä harmittomasta perheviihteestä on kyse, vaikkakin parempiakin on paljon tullut nähtyä.
Ennenkin on varmaan tullut mainittua, etteivät hauskoiksi tarkoitettuja juttuja höpöttelevät eläimet mikään riemastuttavin asia ole. Tässä tahdotaan avaruuskoukeroisten kautta lisätä vähän omanperäisempää taustaa, mutta samasta asiasta on pohjimmaltaan kyse, eli enimmäkseen sieltä tulee laadultaan vaihtelevaa vitsintapaista. Sellaista vaikutelmaa ei pääse syntymään, että näiden eteen olisi hillittömästi pinnistelty. Sitä en lähde kieltämään, etteikö jokin heitto hymyäkin saisi aikaan, mutta suurimmaksi osaksi koirien suista tulee sellaista tyhjänpäiväistä kuittailua kuin kuvitella saattaisi. Mikään merkittävä lisäys Good Boy! ei ole nokkelia tai vähemmän nokkelia sutkauttelevien eläinelokuvien joukkoon.
Muutenkin huumori vähemmän hihkumista tai hihittelyä saa aikaiseksi. Vessaosastolla vieraillaan muutamaan otteeseen, mutta tuskinpa siitä kannattaa enempiä lähteä närästelemään, jos vaikkapa eräällä hauvalla vatsaongelmia riittää. Koirien ja näiden omistajien yhteiselolle piikittelevät pätkät kyllä hiukkasen huvittavat. Toinen osapuoli on auttamatta pompoteltavissa milloin mihinkin ja välillä hemmottelu on käsistäkin karkaamassa. Koiria arvokkaammille tavoille opettava käytöskoulu jää hassutuksiltaan melko olemattomaksi, mutta tiedä sitten, miltä näyttäisi koiraihmisen silmin. Fyysisempää sähellystä löytyy takaa-ajojen ja epäonnisten lentoharjoitustenkin muodossa. Jokseenkin yllätyksetön kattaus lopulta.
Jos niistä yllätyksettömyyksistä tahtoisi sanailla lisää, niin sepä onkin hyvä tilaisuus tempaista kiusaajakaksikko mukaan. Pahimmista ilkeilijöistä ei ole kyse, mutta pitäähän Owenin kimppuun käydä, koiraa kivitellä, yrittää ajella karvattomaksi ja uhkailla rajummallakin väkivallalla. Sellaista suloista pikkupoikien keppostelua, vai kenties jotakin muuta...? Oli mitä oli, niin toteutus on hätäinen huitaisu ja tällaisenaan elokuvalle täysin tarpeeton painolasti. Mitenkään epätyypillistä parin ilkeämielisen heittäminen sankaria kiusaamaan ei tietenkään ole, mutta jos se tehdään tällaisella äärimmäisen löysällä hälläväliä-hutkaisulla, niin parempi ehkä ilman.
Sitä sydäntäkin pitää tietenkin jostakin yrittää etsiä ja kuopsutella esiin. Yksinäisen pojan kaipuu ystävän suuntaan onkin ihan hyvä lähtökohta. Vanhempien mielestä kaverivalinta vain kohdistuu väärin ja näkevät asian siten, että nelijalkaisten liiallinen seura ei ole hyväksi kasvavan pojan mielelle. Sekoituksena tässä sopassa on sekin, että vanhempien pitäisi peiliinkin vilkaista, mitä tulee pojan heikkoon ystävätilanteeseen. Äiti tuntuu kovasti ihastelevan perheen jatkuvaa muuttelua. Jos seuraava talo ei olekaan se unelma, niin sitä seuraava ehkä tai sitä seuraava lopulta voisi olla. Samaan aikaan toisen tunne juurettomuudesta vahvistuu. Tilapäisiä koteja, tilapäisiä kaverisuhteita ja sitten kamat pakettiin ja juttu jälleen alusta. Toisaalta yritetään myös tutkailla ihmisen ja koiran välistä pitkän historian omaavaa kumppanuutta. Avaruuskoira ei lainkaan ymmärrä tarvetta tällaiselle toveruudelle ja niinpä sitä muiden hommaksi jää osoittaa hänelle, mitä eri osapuolet tästä saavat irti. Vähitellen sitä silmät alkavat avautumaan molemminpuoliselle kiintymykselle.
Jos mielenkiintoa riittää vielä perään katsella, millaista juttua jätettiin hylättyjen hetkien kerhoon, niin levyltä löytyy seitsemän poistetun kohtauksen valikoima. Nämä kellottelevat siinä minuutin kummallakin puolella, eli ehkei mikään eeppisin kokoelma ole kyseessä. Siellä on koirien jutuista tehty lyhyt vitsikooste, tarina Hubblen nimen takana, Owenin "koirakuiskaamista", elokuvan ohjaajan kameohetki, ylitarkastajan epäonnekas sivuvierailu ja pari muuta. Mitään merkittävää ei mielestäni menetetä, vaikka nämä pois jätettiin.
Lisukevalikoimasta löytyy myös kuusiminuuttinen temppuiluvideo. Siinä lähinnä perustemppuja käydään läpi. Mittavin bonuksista on tekemistä vilkaiseva 24-minuuttinen dokumentti. John Hoffman siellä selittää, että ajatus käsikirjoitukseen syntyi radiokuunnelman avulla noin kuutisen vuotta ennen kuin hän päätyi tätä esikoistaan ohjailemaan. Samaista kaveria koiria ja lapsia vilisevä elokuva hieman hermostuttikin. Näyttelijävalinnoista myös höpötellään ja niihin liittyen Hoffman toteaa, että Matthew Broderick oli vahvasti mielessä Hubblen osaan jo kirjoitusvaiheessa. Kuvissa näkyvien koirien kyvykkyyttä kovasti ihmetellään ja mainitaan, että tehosteita haluttiin käyttää varsin maltillisesti. Ei tahdottu lähteä ylianimoimaan ilmeilyjä, vaan luontevampi lopputulos oli tavoitteena. Tokihan vähän tietokoneavusteista liikettä vaikkapa niihin huuliin laitettiin.
Good Boy! ei lukuisten katseltujen koiraelokuvien kerhossa miksikään valioyksilöksi kohoa, mutta siten en erehtynyt luulemaankaan. Tässäkin tapauksessa valitettavasti käy niin, että toinen puolikas on pääsääntöisesti vähemmän viehättävää ja huvittavaa seurailtavaa. Jossakin määrin tulee mieleen vuoden 1994 Lassie ja taipumus lähteä vetämään mutkia suoriksi sekä innottomasti toistella pakollisiksi katsotut pahat. Sekalaista söpöstelyä olisi voinut lisäillä vaikkapa pöllöjen pahistelujen kustannuksella. Hyvistä puolista taas voisi mainita, ettei Owen ole mikään rasittava ja/tai epätodellisen yliälykäs vitsiautomaatti, vaan tavalliselta vaikuttava ihan mukava muksu. Vanhempien kohdalla on taas ajatuslamppu kyseenalaisella kirkkaudella välkähdellyt. Sydämestä viiltävästi riipaisevaa haikeutta ei saada ajatukseen maailmasta ilman aamuhaukkuja. En nyt tahdo sanoa, että koirat jonnekin avaruuteen joutaisivat, mutta Good Boy! ei tätä koirattomuuden kauhuskenaariotaan niin surulliseksi pääse kääntämään. Kaikkiaan liikutaan jälleen menettelevien kertakatseltavien luokassa, jos sattuu vastaavista eläinelokuvista tykkäilemään.
Good Boy! (2003) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti