Katseltujen elokuvien määrässä jäätiin vähän keskimääräistä vuotta maltillisempaan lukuun, sillä katseluja kertyi lopulta vain hieman yli 300. Näistä hieman alle puolesta tuli kirjoiteltua jotakin blogin puolelle, mutta eipä minulla oikein missään vaiheessa ole ollut tarkoituksenakaan järjestelmällisesti kaikkia kommentoida. Alkuvuotta ei ainakaan voi syyttää, mitä pieneen kokonaismäärään tulee, sillä tammikuussa oli päällä vielä ihan ennätystahti. Helmi- ja maaliskuukin menivät vielä varsin reippaissa merkeissä, mutta sitten siinä huhtikuun puolivälin kohdilla alkoi tulla muuta ohjelmaa. No, on kai ihan ymmärrettävää, että kevääseen ja kesään siirryttäessä muut jutut alkavat houkuttaa elokuvasohvaa voimakkaammin.
Hetkittäisen piristymisen jälkeen tapahtui uusi hyytyminen vuoden loppupuolella, kun marras- ja joulukuun aikana taas alkoi hidastumaan keskimääräisen tahdin pudotessa alle elokuvaan päivää kohti. Sinänsä huvittavaa, että blogia selailemalla voisi saada sellaisenkin käsityksen, että kesällä ja vuoden parina viimeisenä kuukautena tuli katseltua tavallista enemmän elokuvia, mutta tuolloin tuli vain kirjoiteltua useammin ja valinnat kohdistuivat silloin muutenkin elokuviin, jotka sopivat blogin häilyviin linjoihin paremmin.
Aluksi ajattelin väsäillä tähän jonkin perinteisen "Vuoden kymmenen parasta"-listauksen, mutta kokeillaanpa sittenkin hieman toisenlaista tapaa kuitenkaan liian kauas harhautumatta. Ajattelin, että käyn läpi jokaisen kuukauden pikaisesti sieltä sekä minua eniten että vähiten miellyttäneen poimien ja mahdollisesti jotakin muuta höpöttäen. Valintoja ei ole tehty monimutkaisten pistetaulukkojen perusteella, vaan lähinnä tunnepohjalta. Eipä muuta kuin sen summauksen kimppuun...
Tammikuun parhaan elokuvan valinta ei suurempia ongelmia aiheuta. Melko helposti valinta kohdistuu Willem Dafoen hienoon ja verkkaiseen eräilyelokuvaan The Hunter. Sen kanssa tiukimmin näin jälkikäteen väänsi aivan toisenlaisissa tunnelmissa liikkuva Woody Allenin Pariisiin sijoittuva fantasiahömppä Midnight in Paris. Ensin mainittu kuitenkin jätti voimakkaamman jäljen. Kumpikin tulee varmasti uusittua, joten saa nähdä, muuttuvatko sijoitukset jatkossa. Viimeinen paikka oli myös kahden kauppa. The Beach saa nyt luvan olla kuukauden heikoin, sillä äärimmäisen kauniista maisemista huolimatta se jätti jälkeensä vähän karvaan maun, eikä muutenkaan mikään kovin ihmeellinen ollut. Kilpakumppanina sitten Jet Lin jokseenkin älytönkin tapaus The Emperor and the White Snake. Kaunista katseltavaa sekin, mutta paikottaisesta typeryydestään huolimatta onnistui innostamaan enemmän.
Helmikuuhun tultaessa elokuvasohvan kautta tapahtuva pako talvimaasta näyttäisi voimistuneen ainakin blogin sivuille päätyneiden juttujen perusteella. Nyt kun ikkunasta vilkaisee vihertävää tammikuuta, niin ei aivan yhtä suurta tarvetta tällaiseen ole. Noita tuolloin katseltuja muistellessa näyttää siltä, että paljon kaunista tuli nähtyä, mutta usein nämä elokuvat jättivät muiden osa-alueiden suhteen enemmänkin toivottavaa. "Ihan kiva" summaa montaakin melko hyvin. Parhaaksi valikoin koskettavan ja hyvää mielialaa nostattelevan draaman Whale Rider. Toisena vaihtoehtona mielessä pyöri The Beautiful Country, joka sai kuitenkin väistyä tuon toisen positiivisuuden tieltä. Hyvä elokuva kuitenkin sekin. Toisen sarjan "voiton" taas vie Return to the Blue Lagoon. Vaikka ensimmäistä toistaakin, eikä muutenkaan mikään loistava ole, niin ei se silti mikään täyssurkeuskaan ole. Melko yhdentekevät tunnelmat jättänyt Cameronin tuottama luolaseikkailu Sanctum sitten toisena tässä häntäpään sarjassa.
Maaliskuukaan ei nyt millään timanttisella laadulla pääse häikäisemään, mutta kylläpä mukaan on eksynyt sellaisiakin, joista enemmänkin pidän. Parhaaksi valikoitui jo useampia katselukertoja kerännyt varsin omaperäinen jännitystä, draamaa ja kauhuelementtejä sekoitteleva The Wicker Man. Lisäksi se on erittäin kaunista katsottavaa. Myös Woody Allenin ja Larry Davidin yhteistyö Whatever Works jäi mukavissa merkeissä mieleen. Laimeimman vaikutuksen teki My One and Only, vaikka pitää mainita, ettei Beethoven's 3rd todellakaan kauas jäänyt. Muutenkin mukaan oli lipsahtanut tavallista enemmän heikommanpuoleista katseltavaa, mutta kyseinen kaksikko maaliskuun vähiten innostavaa vilkuiltavaa.
Huhtikuun puolivälin aikoihin tuli lähtö muille maille reiluksi kuukaudeksi, joten elokuvien tiirailu väheni selvästi. Aivan nolliin ei sentään pudonnut, ja blogiinkin sai jonkin verran höpötystä naputeltua. Suurimmalla lämmöllä muistelen elokuvaa Ashes and Snow, mutta myös The Italian Key herättelee edelleen erittäin myönteisiä tuntemuksia. Kumpikin toi tavallaan pikkuhiljaa saapuneeseen kevääseen uutta intoa ja elämäniloa. Ei Eat Pray Love mikään pohjanoteeraus ole, mutta jättipähän jälkeensä suurimman pettymyksen huhtikuussa, joten saa nyt maininnan sieltä toisesta päästä. Kyllä siinäkin ihasteltavaa riittää, mutta toisaalta se yrittää selvästi olla pikkuisen "henkevämpi" kuin mihin rahkeet riittävät.
Toukokuu laittaakin vastaan jo haasteellisemman valinnan. Monta sellaista tuli nähtyä, joista pidän enemmänkin. Tiukan väännön jälkeen The Way saa viedä kärkipaikan. Näitä verkkaisia ja tunnelmoivia vaelteluelokuvia ei ole liikaa, ja ne tuntuvat olevan omaa sydäntä lähellä. The Bridges of Madison County sitten hyvänä kakkosena. Koskettavaa ja verkkaista tunnelmointia, joka miellyttää sydäntä enemmänkin. Aina eivät kauniit näkymätkään kaikkea voi pelastaa, sen todistaa varsin hengetön seikkailuelokuva Fool's Gold, joka vie toukokuun viimeisen sijoituksen. Kovin kilpakumppani tässä sarjassa on Paradise, jonka mielikuvitukseton The Blue Lagoon -kopiointi kyllä jätti enemmänkin toivottavaa.
Kesäkuuhun tultaessa katselutahti hyytyi entisestään, kun piti muiden kiireiden ohella lisätä ulkoiluharrastelujakin sekä muita puuhasteluja. Kesäpäivät tuntuivat vain vilahtavan kovin nopeasti ohi jonnekin pakoon, mutta kyllähän elokuvasohvallakin tuli pari tovia vietettyä mukavissa merkeissä. Kärkikamppailu käydään parin Ghibli-tuotoksen välillä. Minulle Porco Rosso on muodostunut niin rakkaaksi, että My Neighbor Totoro joutuu tyytymään toiseen sijaan, vaikka erinomainen ja kaunis elokuva sekin on. Heikoimman valinta onkin hankalaa, sillä kaikista kommentoiduista pidin kohtalaisesti, eikä mikään huonoudellaan huomiota herätellyt. Blue Crush ja Woman on Top edustavat vähän tyhjänpäiväisempää hömppää, joten valikoidaan nyt vaikkapa niistä jälkimmäinen. Mistään surkeasta elokuvasta ei tosiaan ole kyse.
Heinäkuu olikin sitten elokuvapuolella oikeaa laatuanimaatioiden juhlaa, ja parhaimman valikoiminen aiheuttaakin kiperän paikan. Lisäksi kun mukana on sekoittamassa vielä ainakin pari varsin erinomaista muutakin elokuvaa, niin hankalaksi menee. Mutta kun tähän tuli nyt lähdettyä, niin saatellaanpa loppuun asti... Vaikka miten yritän etsiä yhtä muiden yläpuolelle yltävää, niin lähes mahdottomalta tuntuu. Heitetään nyt sitten The Fox and the Hound ensimmäiseksi, sillä sen lisäksi, että se ihastuttaa edelleen, niin se on elänyt jo pitkään varsin rakkaissa muistoissa. The Fountain, Nausicaä of the Valley of the Wind, Mamma Mia! ja Bambi eivät todellakaan jää kauas. Kaikki omalla tavallaan erittäin loistavia ja liikuttavia elokuvia. Toiseen päähän onkin jo huomattavasti helpompaa merkata Evening. Vaikka sinänsä laadukkaasta elokuvasta on kyse, niin minua se ei juurikaan saanut innostumaan. Ihan menettelevää katseltavaa, mutta ei sen enempää. Yleisesti ottaen heinäkuu oli vuoden laadukkaimpia, mitä elokuviin tulee.
Elokuun ensimmäiset päivät menivät pohjoisessa, kun mieli teki vuosien tauon jälkeen vaelluspoluille. Elokuvaharrastus toki joutui pienelle tauolle, mutta muunlaista innostusta löytyikin sitten ihan kivasti, ja sitten olikin jälleen mukava käydä sohvalle pötköttämään laatuviihteen pariin. Vaikka blogissa kommentoitujen elokuvien lukumäärä jäikin vähäiseksi, niin taso oli kuitenkin korkealla. Kovin vääntö käydään kahden hyvin erilaisen elokuvan kesken, mutta niinpä vain kirjaan tämänkin erän Ghiblin voitoksi, sillä Spirited Away nyt vain sattuu olemaan parhautta, mitä animaatioon ja elokuviin yleensäkin tulee. Nicolas Winding Refnin huuruinen viikinkijuttu Valhalla Rising elää myös voimakkaasti mielessä, ja hieno elokuva se onkin. Muista selkeästi heikompana erottuu Age of Reason, joka on sinänsä sujuvaa katseltavaa, mutta jättää tunnepuolella melko viileät olotilat.
Niinpä vain syksy jälleen saapui, ja aikaa elokuvien ihmettelylle alkoi samalla löytyä enemmän. Monesta loistavasta elokuvasta pitäisi jälleen valikoida se parhain... The Diving Bell and the Butterfly teki sen verran voimakkaan vaikutuksen, ettei erävoiton kirjaaminen sille liene mikään suurempi vääryys. Aivan niskassa hengittää jälleen Ghiblin kaunis animaatio, eli The Secret World of Arrietty. Syyskuulle osui toki monta muutakin sellaista elokuvaa, jotka saivat unelmoimaan ja haaveilemaan sekä tuottivat iloisia ja elähdyttäviä tuokioita. Heikoimman valinta on jälleen helpompi homma, ja se kunnia menee kotimaiselle vapaa-ajan kuvaukselle Lomalla, jonka kohdalla en hirveästi positiivisia puolia pysty löytämään.
Talvisten aikojen lähestyessä hetkiä elokuvillekin tuntui löytyvän enemmän. Niinpä ajattelin ottaa mukaan tiettyjen elokuvien taustoja esittelevät trivianurkkaukset, mutta sittemmin on muiden kiireiden ja yleisen laiskuuden takia tullut laiminlyötyä sitä sarjaa. Lokakuun finaaliin valikoitui pari hyvin erilaisissa maailmoissa liikkuvaa tarinaa. Werner Herzogin Nosferatu the Vampyre on todistanut loistavuutensa jo niin monessa uusintakatselussa, että laitan sen ensimmäiseksi. Omaperäinen kauhuelokuva, joka seikkailee aivan muille teille kuin missä saman lajin edustajat yleensä tyytyvät pysymään. Hyvänä kakkosena sitten Letters to Juliet, joka edustaa kaunista romanttista hömppää parhaimmillaan. Upeilla maisemilla kuvitettuna. Varsinaisesti huonoja elokuvia ei omasta mielestäni lokakuuhun mahtunut, mutta pari sellaista keskinkertaisempaa kyllä. Angélique-elokuvat alkoivat löyhän maratonin aikana tökkiä hieman, ja kolmas osa mielestäni edustaa omalla kohdalla vähiten kiinnostavaa menoa, joten olkoon Angélique and the King sitten vaikka viimeinen.
Marraskuustakin toki löytyy monta hienoa elokuvaa, joita kehuin enemmänkin, mutta tässä kohdassa minun on helppo nostaa The Bear kärkeen. Mielestäni se on Annaudin paras elokuva, ja samalla kauneimpia ja positiivisimpia tunteita herätteleviä luontoelokuvia, joita olen katsellut. Mukavat muistot lapsuudesta tuovat sitten vielä vähän lisää tässä tapauksessa. Toinen sija taas jaetaan niin monen muun kesken, ettei ole intoa lähteä listailemaan niitä kaikkia tässä vaiheessa. Marraskuunkin kohdalla on havaittavissa pulaa selkeästi huonoista elokuvista, mikä lienee ihan hyvä juttu. Laitetaan nyt viimeiseksi vaikkapa se Dear John, sillä se tuntui olevan eniten hukassa ja jätti jälkeensä laimeita tuntemuksia. Huonosta elokuvasta ei toki ole kyse, mutta toivoin paljon parempaa.
Vuoden viimeisin kuukausi onkin sitten samalla runsaslukuisin, mitä kommentoituihin elokuviin tulee. Näemmä tuli hakeuduttua usein eläinsöpöilyn tai romanttisen hömpän pariin. Kummastakin lajista löytyikin hienoja elämyksiä, mutta toki myös vähän valjumpiakin elokuvahetkiä. Joulukuun listauksen kärkeen laitan Nicholas Sparksin kirjaan perustuvan elokuvan The Notebook, joka omasta mielestäni edustaa selkeästi romanttisten draamojen parhaimmistoa. Upea elokuva. Enemmän huumorin puolelle kallistuva Love Actually ei kovin kauas jää. Samalla se pääsee joulukuun Curtis-katsauksen voittoon, vaikkakin tiukkaan sellaiseen. Selvästi heikompaa ja vähemmän innostavaa osastoa tuli katseltua parin perheaiheisen komedian parissa. Look Who's Talking ei hirveästi naurattanut tai viihdyttänyt, mutta kyllähän vähän myöhemmin nähty Uma Thurmanin tähdittämä Motherhood ansaitsee sen heikoimman esityksen kunnian. Eipä juuri huvittanut ja draamaosastokin kaukana koskettavasta. Selkeästi varjojen mailla seikkaillaan.
Kokonaisuutena 2013 oli ainakin omasta mielestäni erinomainen elokuvavuosi. Paljon tuli nähtyä kaikenlaista kaunista, jollaiselle oli kyllä useampaankin otteeseen tarvetta. Toki sinne mukaan heikompiakin elokuvia mahtuu, mutta se kuuluu asiaan. Jos nyt alkanut vuosi menee yhtä mukavissa merkeissä, niin antaa tulla vain... Kun noita kuvia tuossa koostelin, niin tuli valtavan hyviä muistoja mieleen. Selkeästi tässä oikean harrastuksen pariin on tullut eksyttyä.
Loppuun vielä hieman löyhiä lupailuja uuden elokuvavuoden suhteen:
1. Yritän katsella suhteessa enemmän näkemättömiä tapauksia ja vähemmän uusintoja.
2. Kokoelmasta löytyy satoja katsomattomia elokuvia, joten harkintaa hankintoihin. Ostokynnystä ylemmäs, kun ei tosiaan aivan kaikkea tarvitse omiin hyllyihin hankkia. Kirjasto ja jonkinlaisia vuokraamojakin on kai keksitty...
3. Lisää ahkeruutta trivianurkkausten suhteen, jospa joku vaikka olisi kiinnostunut sellaisiakin lukemaan.
4. Yritän lukea enemmän niitä kirjoja, joihin osa katsotuista elokuvista perustuu. Voisi sitten vähän pohtia eroja teosten välillä ja todeta muutakin kuin että kirja sattuu olemaan jälleen lukematta.
5. Voisi laajentaa kirjoittelua myös esimerkiksi kiinnostavien televisiosarjojen puolelle, vaikka pääpaino edelleen elokuvissa pysyykin.
Joskohan noilla nyt edes alkuun pääsisi...
Eipä muuta kuin erittäin antoisaa ja elämyksellistä elokuvavuotta 2014!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti