Elokuvahömppää: Flicka (Tyttö ja villivarsa)

Pari edellistä blogiin eksynyttä elokuvaa edustavat laadullisesti sitä osastoa, joka jättää enemmänkin toivottavaa. Aika siis pelata jokseenkin varman päälle. Ainakin etukäteen Flicka vaikutti sellaiselta, että minun olisi hyvinkin helppo siitä pitää. Varsinkin, kun nämä tyttö ja eläin x -hömppäilyt ovat lähes järjestään onnistuneet enemmänkin miellyttämään (1, 2, 3, 4 ja 5). No, näitähän ainakin toistaiseksi katselee mielellään, sillä usein niissä yhdistyvät sopiva söpöily ja nätit maisemat.

Samassa paketissa tuli aikoinaan ostettua myös jatko-osa Flicka 2, ja hetken verran harkitsinkin molempien vilkaisemista peräkkäin, mutta päätin kuitenkin säästellä toisen tuonnempaan. Ilmeisesti kyseessä ei mitään suoraa jatkoa ole, joten sinänsä sama, vaikka ensimmäinen ei olisikaan niin hyvin muistissa. Sarja sai pari vuotta sitten vielä kolmannenkin osan, eli Flicka: Country Pride. Se taas taitaa ainakin löyhästi jatkaa toista osaa, mutta tämä tapaus onkin hankkimatta.

Eivät nämä 2000-luvun Flicka-elokuvat kuitenkaan ole ensimmäisiä yrityksiä siirtää Mary O'Haran kynästä lähtöisin olevia hevostarinoita valkokangasseikkailuiksi. 1940-luvun ensimmäisellä puoliskolla ilmeistyi pari Roddy McDowallin tähdittämää elokuvaa: My Friend Flicka ja Thunderhead - Son of Flicka. Kymmenisen vuotta myöhemmin alettiin tehdä televisiosarjaa My Friend Flicka. Sitä seurasikin noin puolen vuosisadan tauko ennen päivityksiä. Nyt tästä pikkuhiljaa niistä ensimmäisen kimppuun...

Pikkutie lähtee kuljettamaan kohti Wyomingin epätasaisia maisemia. Sen verran pohjoisessa ollaan, että talvet venyvät, ja lyhyttä, mutta lämmintä kesää saa odotella pitkään, mikä vaikuttaa jokseenkin tutulta tilanteelta. Siellä vuoriston läheisyydessä hevostilaa pyörittelee McLaughlinin perhe. Kesäloma on pyörähtämässä käyntiin, joten perheen tytär Katy (Alison Lohman) on pitkällä matkalla sisäoppilaitoksesta kohti kotitilaa ja siellä odottavia kesäisiä askareita.

Perheensä luokse pitkästä aikaa palaavalla Katylla ei ole kerrottavanaan pelkästään hyviä uutisia, mikä tekee tilanteesta jokseenkin hankalan. Opinnot ovat alkaneet tökkimään siinä määrin, että rehtori ehdottaa edellisen opiskeluvuoden kertaamista. Katy itse jänistää tiedottamisen suhteen, mutta niinpä vain rehtori ystävällisesti laittaa faksia vanhemmille, josta asioiden tila selkenee. Ensimmäiset päivät menevätkin vähän kireissä tunnelmissa.

Varsinkin isä Rob (Tim McGraw) on vähemmän ilahtunut tästä uutisesta. Muutenkin kiristyvien talousvaikeuksien kanssa kamppaileva perhe on päättänyt panostaa tyttären koulutukseen kohtalaisesti rahaa. Niinpä ehdot kuuluvat, että kesällä tehdään kovasti hommia tilan töiden parissa ja sen kaivatun esseenkin olisi syytä valmistua julkaisukelpoisena. Jospa sitten koulu suostuisi muuttamaan kantaansa vuoden kertaamisen suhteen.

Katyn levoton sielu vetää kuitenkin hevosen selkään ja ratsastusretkille vuoristoon. Ensimmäisellä aamuöisellä ratsastuksellaan hän kohtaa yksinäisen villin mustangin, jota puuma kiusaa. Katy rientää innostuneena kertomaan havainnostaan muulle perheelle, ja ilmoittaa haluavansa ottaa villihevosen hoidettavakseen. Äiti Nell (Maria Bello) on myönteisempi ajatukselle, mutta Rob näkee villihevosen vakavana uhkana oman lauman puhdasverisyydelle.

Niinpä vain jääräpäinen Katy saa lopulta taivuteltua muun perheen antamaan Flickaksi nimeämälleen villihevoselle turvapaikan erillisestä aitauksesta. Katy ei tyydy vain katsojan rooliin, vaan tuntee, että hänellä on jonkinlainen side tähän hevoseen ja yrittää tutustua siihen paremmin, välillä laittaen oman terveytensäkin vaaraan. Tätäkään puuhastelua vanhemmat eivät hyvällä katso. Niinpä sitä ajaudutaan konfliktiin ja toiseenkin, mutta ehkäpä se aurinkokin lopulta jostakin jälleen paistaa...

Kivalla maisemakoosteella Flicka lähtee liikkeelle, kun kotiseutuja tehdään katsojalle tutuksi ja hevoslauma kirmailee niityillä. Näitä kauniita paikkoja hyödynnetään toki jatkossakin vaikkapa ratsastusretkien taustoina. Kyllähän siinä helposti on varsin anteeksiantavaisella tuulella, vaikka korviin jostakin kantautuisi hieman latteampaakin sanailua, kun samaan aikaan taustalla avautuu mahtavia näkymiä kanjoneihin ja loputtomille tasangoille. Esimerkkinä Robin ja Nellin kahdenkeskinen retki. Sama keskustelu siirrettynä vaikkapa ruokapöydän äärelle saattaisi aiheuttaa katsojassa aivan toisenlaisia tuntemuksia.

Onhan elokuvassa esiintyvä jutustelu paikoitellen vähän niin ja näin, mutta paljon pahempaa ja teennäisemmältäkin vaikuttavaa on tullut kuultua, joten eipä Flicka nyt hirveästi onnistu rasittamaan tai mitään suurempaa myötähäpeää aiheuta. Heh, välillä kyllä ikävämpiä käänteitä korostetaan sen verran enemmän, että aletaan kyllä ainakin hätyytellä niitä naurettavuudenkin rajoja. Kai ne myrskyävämmät tunteet sitten kuuluvat asiaan.

"It's okay, Daddy. You can shoot us."

Minua eivät nämä suhteellisen vähäiset lipsahdukset enempää haittaa. Tietyssä mielessä nykymaailmaan sopimattomien yksilöiden paikkansa etsiminen sieltä jostain reunamailta kyllä taas lämmittää sydäntäkin. Tulee myös melko vahvasti mieleen kuukausi sitten katsottu The Christmas Bunny, jossa kaksi "kelpaamatonta" yrittää löytää paikan, jonne heidät oikeasti haluttaisiin. Bello on saanut vähän vastaavanlaisen osan kuin Elisabeth Shue elokuvassa Dreamer. Hän saa usein toimia sekä sydämen että järjen äänenä yrittäen katsoa vaikeuksien keskelläkin tiettyjen asioiden kauaskantoisempia vaikutuksia. Sekä tietysti yhdessä Flickan kanssa toimia hieman erkaantuneita isää ja tytärtä yhdistävänä voimana, mikä kuuluu myös Shuen hahmon tehtäviin.

"I believe there is a force in this world that lives beneath the surface, something primitive and wild that awakens when you need an extra push just to survive, like wildflowers that bloom after a fire turns the forest black. Most people are afraid of it and keep it buried deep inside themselves. But there will always be a few people who have the courage to love what is untamed inside us. One of those men is my father. There was once a time when Americans came west to discover their destiny. Today, they seem to move around every which way, restless and unsettled. But I think they're still looking for the same thing - a place where they can be optimistic about the future, a place that helps them to be who they really want to be, where they can feel that this life makes sense, a place where they can feel what I feel when I'm riding Flicka - because when we're riding, all I feel... is free."

On jokseenkin yllättävää, että Alison Lohmanin elokuvaura näyttää ainakin toistaiseksi pysähtyneen kolmisen vuotta tämän ilmestymisen jälkeen. Ei oikein uskoisi, että kyse olisi siitä, ettei töitä ole tarjolla, sillä Lohman käsittääkseni kuitenkin on kohtalaisen suosittu näyttelijä. Ehkä kiinnostus sitten katosi tai on vain menossa kauemmin kestävä tauko. Voi toki olla myös, että Sam Raimi kiusasi häntä vähän liikaa elokuvan Drag Me to Hell kuvauksissa. Raimilla kuitenkin on tietynlainen maine näyttelijöidensä kaltoinkohtelussa. No, tuskinpa nyt sentään ihan niinkään... En kuitenkaan pikaisella tutkailulla löytänyt mitään selkeää vastaustakaan vetäytymiselle.

Jos vielä jatketaan vertailua tuohon toiseen mainittuun hevoselokuvaan, niin mielestäni se toimii pikkuisen paremmin. Flicka tuo loppupuolella mukaan rodeon, mikä ei innosta senkään vertaa, mitä tuon toisen hevoskilpailut. Vaikka Dreamer myös omaa alakuloisempia hetkiä, niin se ei ole aivan yhtä räiskyvä niiden murheidensa osalta, mikä taas on omalla kohdalla hyvä juttu. Tarkoituksena ei ole esittää, että Flicka jotakin suurempaa synkistelyä olisi tai jatkuvaa murheenlaaksoa, sillä mukaan kyllä mahtuu niitä aurinkoisiakin hetkiä, mutta pitää tosiaan suurempaa meteliä niistä vaikeuksista. Lisäksi sen vuotta aiemmin ilmestyneen eduksi laskisin, että isää ja poikaa esittävät Kris Kristofferson ja Kurt Russell ovat sellainen kaksikko, mitä itse katselen mielelläni. Tim McGraw ei oikein omaa vastaavaa lännenmiehen ja jääräpäisen haaveilijan auraa kuin nämä tyypit. Lähinnä hänestä välittyy jonkinlaisia Peter Sarsgaard -väreitä, mikä ei sekään nyt aivan huono juttu ole. Joka tapauksessa kumpikin näistä elokuvista on mukavaa ja herkistävääkin katseltavaa, mutta jos se oma suosikki pitäisi valita, niin lapussani lukisi Dreamer.

Flicka onnistui ennen ilmestymistään aiheuttamaan kohua vähän negatiivisemmassa mielessäkin, sillä kuvauksissa menehtyi kaksi hevosta. Toinen mursi niskansa kaatuessaan ja toinen jouduttiin lopettamaan vaikean vamman takia. Näitäkin kuvauksia valvonut American Humane Association on vakuutellut, että nämä olivat vain äärettömän onnettomia tapauksia, eikä kyse ollut mistään huolimattomuuksista tai muista virheistä.

"What happened to the horses?

On April 11, 2005, at Big Sky Ranch in Simi Valley, Calif., a horse sustained a compound fracture in its right rear tibia after a misstep during a well-rehearsed “point A-to-B” running scene. The veterinarian on the set -- a specialist in equine medicine -- identified the injury as very rare and of such severity that euthanasia was the most humane option. News media at the time inaccurately reported that the injury had occurred after the horse stepped into a hole. American Humane Association’s Certified Animal Safety Representatives observed rehearsals and clearly found that no holes or dangerous debris were present in the horse’s path. Based on the professional judgment of the attending veterinarian, our investigation concluded that this death was accidental and could not have been predicted or prevented.

On April 25, 2005, at the Hansen Dam Equestrian Center in San Fernando Valley, Calif., a horse tripped on its regulation length 13-foot lead rope and fell to the ground, breaking its neck. This scene was performed with four horses, 12 professional cowboys, and four pickup riders in a controlled environment under the supervision of four American Humane Association Certified Animal Safety Representatives. While performing the scripted action of the scene, the horse got loose from the cowboy who was holding its lead rope. At liberty for less than 20 seconds, the horse suddenly changed direction and took the ultimately fatal step on the rope. LA Animal Services investigators, called in by the production company as required by law, concluded that the horse died of a broken neck and death was most likely instantaneous."

Flicka

Itse olen kauan ollut melko luottavainen sen suhteen, että tämä järjestö todellakin valvoo tiukasti sitä, että eläimiä kohdellaan kunnolla, eikä niitä saateta vaaratilanteisiin. Kuitenkin elokuvan Life of Pi kuvauksista tihkuneet ristiriitaiset kertomukset järjestön edustajien toiminnasta ja mahdollisesta halusta lakaista rikkeitä jonnekin maton alle, ovat vähän tätä luottamusta horjuttaneet. Toivon tosiaan, että järjestö olisi tehtäviensä tasalla, mutta tällä hetkellä on vähän vaikea sanoa.

Flicka kyllä vastasi toiveisiin ihan mukavasti ja meno oli pitkälti sellaista kuin odottelinkin, sekä hyvien että heikompien juttujen suhteen. Heppaseikkailu kuitenkin onnistuu tärkeimmissä tehtävissään, eli innostamaan ja nostattamaan muutenkin myönteistä mielialaa...ja kyllähän se pariin otteeseen koskettaakin siinä määrin, että nenäliinoille on käyttöä. Mainittu jatko-osa odottelee saman DVD-kotelon suojissa, mutta säästelenpä sitä vielä parin tovin verran. Tämä ensimmäinen kuitenkin jätti sen verran mukavat tunnelmat jälkeensä, että senkin toki haluaa nähdä. Flicka kyllä kelpaa helposti tekstin alussa listattujen hyvien tyttö ja eläin -elokuvien joukkoon. Kaunis ja lämminhenkinen tarina tämäkin. Varmaan myös hyvä valinta koko perheen yhteiseksi katseltavaksikin.